OTTEITA MÖKINKIRJASTA

  Eilen tuli kuuroluonteisia lumisateita. Tänään aamulla tuli kuoroluonteisia lumisadepilviä.  Maa oli hetken valkeana. Mutta vain hetken.
  Me laittettiin yhdeksän kantissa Yamaha-merkkinen perätuuppari supattamaan, suunnattiin veneen keula kohti Anttola-Cityä. Perille päästiin loivassa aallokossa.

  Ensin täytettiin veneen tankki, varakannu ja vesipönttö laiturin tankkauspisteellä.
  Sitten saapasteltiin Anttolan Kone ja Urheiluun. Lunastin neljä Pitkälahden kalastuskunnan lupamerkkiä,  2 €/kpl. Jotta ei siitäkään kaupasta ilman heräteostosta olisi päästy, mainitsi Hilppa airorivistön nähdessään, että eikö suotuveneen airot olekin aika huonossa kunnossa. No, on ne. Lavat kestävät häthätää kuosissaan roudarinteipillä. Joten airopari mukaan, 51€. Nyt on uusi airopari, vaikka ei olla pariairokaksikko.
  Tämän jälkeen jatkettiin määrätietoista matkaa Saleen. Sieltä muutamat listatut puutteet kylmälaukkuun. Hintatasoa mielessä siunaillen.
  Ostokset Busteriin, kohti Leinosen Sahaa. Alpi oli ystävällisesti toimittanut tilaamani vähät puutavarat sahan rantaan. Kamat kyytiin, suunta kohti Piskolaa.
  Siellä odotti rannalla Haneli ja jyrsin. Ne erotti jo kaukaa Sappulanselältä siitä, että jyrsin on punainen, Haneli melkon likaisen ruskea. Nyt en puhu politiikkaa. Hilppa kävi moikkaamassa talolla huilailevaa Elinaa, me velj'-poijjaan kanssa punnerretiin pellonmyllääjä kyytiin.
  Sitä matka jatkui kohti Avokasta. Nippa nappa jaksoi vene nousta pintaan, kun oli vielä vastatuuli. Eli lasti oli sopivasti mitoitettu. Joku kymmenkilonen lisää, niin oltaisiin kynnetty puoliupoksissa. Kellutatakit päällä, kuitenkin. Helpottavat naaraajien töitä.
  Hilppa piti jyrsimestä tanakasti kiinni, ettei pääsisi aallokossa yli laidan pomppaamaan, tuo yli viisikymmenkiloinen möhkäle.

    Aikä ähellys oli kotirannassa, mutta saatiin jyrsin pois veneestä ihan kahdestaan; ei tarvinnut naapurimökille viestittää avuntarpeesta.

  Päätin, että kun tarpeelliset hankinnat oli tullut tehtyä, puutun pottu/porkkanamaan mylläämiseen vasta huomenna. Lounaan ja minimaalisen päiväunen jälkeen suuntasin ulapalle obligatorista yhtä uistinta hinaten. Sitä ennen olin pulauttanut koko kelvollisen katiskavarantoni (1 kpl.) veteen myöhäisiä haukia tai oikea-aikaisia ahvenia kutupuuhistaan pyytämään.
 

Tiukka oli uistelijan ilme pohjoistuulessa. 

   Kuten huomaatte päähine oli vaihtunut kalastushenkisempään. Vaan ei auttanut, henkisyys. Ja kylmäkin oli. Tunnin verran puksuttelin nokkaa päin pohjoistuulta. Ei nykyn nykyä. En viitsinyt kalasääksiä käydä hätyyttämässä. Kaukaa huomasin, että toinen tähysteli tarkkaavaisena pesäpuun latvassa. Muutenkin maisemat olivat entisen kaltaiset.

  Tuosta kuvasta huomasin, että haavi on rikki. Mutta en jäänyt haavi auki; paikkaan miten kuten, ennen kuin seuraavan kerran tarvetta mahdolliseen haavaamiseen on tiedossa. 

  Tänään tulee taas Suomen peli. Sen verran olen itseeni suuttunut, että aion kärsiä. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.

  Huomenna on tarkoitus Hannilan Hannun kanssa käydä tekemässä "väliaikanen ratkaisu" Potinlhden kimppalaiturille. Sen verran tuunataan, että kaikkien osallistan veneet pystyy laiturissa säilyttämään. Vesi kun on kovin matalalla, ei ilman erikoisjärjestelyjä kahta paattia puolelleen saa sopimaan. Samalla mietitään aikataulua tulevan laiturin asentamiselle. 

  Iltapäivällä pitää jyrsiä kasvimaa. Perjantaina vien koneen takaisin Hanelille. Hänelläkin on tarvetta jotain möyriä. 

  Samalla toimitan tänään unohtuneen jutun velj'-Hanskille. Hän nimittäin soittii eilen illalla. Oli juuri ollut rantasaunassa, ja oli huomannut, että jostan hirren saumasta paistoi päivä. Piskolan rantasauna on kasattu viisikymmentäluvun jälkipuoliskolla Ylätalon aitasta. Joten ei ikivanhojen hirsien väliin sovi villaa tunkea. Haneli muisteli, että Avokkaan veneliiterissä oli joskus muinoin kangassäkillinen rivettä. Asia palautui minunkin mieleeni. Muistelimme, kuinka nöösipoikina olimme käyttäneet rivesäkkiä nyrkkeilysäkkinä. En ollut kyseistä nyssäkkää aikoihin nähnyt. Lupasin Hanelille, että tarkastan aamulla, jos löydän, tuon tullessani. Kun sitten ajelimme puutavaralastissa sahalta kohti Piskolaa, huuteli Hilppa keulasta, että muistitko sen riveen? Minä siihen, että saatana, enhän muistanut edes etsiä!

  Äsken sen säkin löysin. Rojujen alla kehno olla kellotteli. Niin että perjantaina saa Haneli rivettä. Tästä en riveä. Toivottavasti.

  Muuten, loput Ylätalon aittarivistä menivät Lakeistenrannan leirintäalueelle Pitkälahdentien varteen. Liekö vielä ammatissaan? Ja liekö koko leirintäalue hengissä?

  Ja toinen kuriositeetti: Rantasaunan aikanaan pykäsi Lepomaa Lohilahdesta, läheltä silloista kirkonkylää. Haneli oli muutaman vuoden ikäinen nassikka, mutta tekeytyi innokkaasti Lepomaan hanslankariksi. Lepomaa oli jo silloin iäkäs. Täytyy ensi kerran, kun veneellä Anttolaan menee, katsoa, vieläkö hänen mökkinsä Lohilahdessa on paikollaan.

  Kuten huomaatte, olen vieraantunut Anttolan arkielämästä. Vaikka täällä paljon aikaani vietän, kuluu se saaressa. Haneli asiat tietäisi, mutta ei niistä tule kauheasti juteltua.

  Tähän nostalgiaosioon päättykööyn tämänkertainen ote mökinkirjasta.