RIISTANALAISTA RUOKAA

  Eilen syötiin herkkuateria: Hanelilta saatua peuran ulkofilettä. Riistahan on kaikkein ekologisinta lihaa. Eettiseltä kannalta saa itse kukin arvioida sen kestävyyden. Oma ajatukseni on, että ei metsästämisessä mitään väärää ole, kunhan se tehdään lakien, asetusten  ja hyvien tapojen mukaan, myös isolla roiskauksella maalaisjärkeä maustettuna. Mielipiteet metsästyksestä ovat kuitenkin riistanalaisia, aiheuttavat ristiriistaisia tunteita. Niin, tai näin, helevetin hyvvää oli peuranpihvi. Uunijuuresloehen ja puolukkasurvoksen kera, iliman muuta.

  Tänä aamuna en ihan aamulenkille pääse. 8:15 on labra-aika verikokeisiin. Siksi nyt kirjoittelen, vatsa puuroa pyytäen, pää kahvia kiljuen. Vaan ilman on oltava. Lasillisen vettä sai aamutuimaan tempaista. Tiedän, että tuossa ennen yhdeksää on korvike maullaan!

  Tuumattiin rouvan kanssa, että keskiviikkona mennään El Toroon tempasemaan herkulliset pippuripihvit. Hilppa kun sai lähtiäisiksi kokoliaan lahjakortin kyseiseen paikka. Siitä on joku vuosi, kun viimeeksi olen Torossa ruokailemassa käynyt. Toivottavasti taso on ennallaan.
  Perään mennään Kino-Iirikseen katsomaan leffa "Moonlight". Kovin on palkittu ja kehuttu. Eli varmaan katsomisen väärtti.

  Pakkaset meni sitten menojaan. Viikko oli oikein talvista. Siinä mielessä hyvä, että jäät vahvoivat. Anttolassa lienee ainakin 40 senttiä paksuus. On toiveita, että pienellä traktorilla saadaan pari kuormaa soraa saunarantaan kuskattua. Pitää Hanelin kanssa pitää palaveria. Ja Heikin kanssa myös.
  Perjantaina aamutuimaan sinne lähdetään, Anttolaan. Sellaista nollan kahta puolen olevaa ilmaa näkyy kymmenen päivän ennuste povailevan. Sopii meille.

  Ei tarvita tänä talvena lumikenkiä saareen menoon. Jäällä ei paljoa lunta ole, ei toki maallakaan. Tulee luultavasti ensimmäinen talvi vuoden 1995 jälkeen, kun en lumikenkiä jalkaani laita. Aina olen ainakin muutaman kerran päässyt kokeilemaan. Viime talvena oli pari viikkoa helmikuussa Hollolassa sen verran lunta, että Messilän golfkentän reunamilla saattoi tallustaa. Voihan olla, että vielä tänä talvenakin lunta pukkaa, mutta epätodennäköistä on. Ainakaan lähitulevaiuuden ennuste ei sellaista lupaile. En kuitenkaan aio tuon harrastuksen vuoksi pohjoisempaan Suomeen ajella olosuhteita hakemaan. Ollaan talvi ilman, niin vuoden kuluttua maistuu homma entistä makeammalta.

  Viikon verran on tarkoitus Avokkaassa viettää. Torstaina ip. takaisin. Jos vaikka tuollaisia auringonlaskuja näkisi.

Tuskin kuitenkaan alla olevan kaltainen lumivalli on vastassa.

  Perjantaina, 24.2.  minulla on sitten suma Salpakankaan Terveysasemalla: lääkäriaika klo. 10:00, ja suuhygienisti (hammaskiven poisto) klo. 10:45. Kasotaan, saadaanko äijä ja sen suu kuntoon. Vaikka ei kunnossa isompaa vikaa ole, ei suussakaan. Toivotaan, ettei lääkäritohtori sellaista löydä. Tai jos löytää, niin löytää myös konstit sen korjaamiseen.

  Uutiset uutisoivat, kahvinhimo on lähes kestämätön, minä kirjoitan. Onneksi Hilpalla on solidaarisuutta; ei ole kömpinyt yläkertaan itselleen aamupalaa rakentelemaan. Porisevan kahvin tuoksu saattaisi työntää minut hulluuden partaalle.
  Kumma vaikutus on tiedolla ihmiseen. Nyt, kun tiedän, että en saa kahvia juoda, on tuska käsin kosketeltava. Kun taas normaaliaamuina lähden purkillinen Benecolia ja lasillinen mehua vatsassa aamulenkille, ei kahvi tule edes mieleen. Tottumiskysymys.
  Mitä opimme tästä? Ehkä sen, että ihminen on niin rakennettu eläin, että kiellot saavat sen asettumaan automaattisesti niitä vastaan. Kuten mm. kieltolaki osoitti.
  No, tämän väliaikaisen parin tunnin kahvilakon kestän, pakon edessä, hyvässä tarkoituksessa. Mutta jos aamukahvi, päivän tärkein virvoke, kokonaan minulta kiellettäisiin, täytyisi varmaan köyttä alkaa rasvailemaan. Tai mene tiedä; ihminen on myös oppivainen eläin.

  Kohta on aika. Aika kohti Terveysasemaa lähteä. Ja reilun tunnin kuluttua soivat sielun kellot!