keskiviikko 16. marraskuuta 2016

TALVI TULI, TALVI OLI, TALVI MENI

  Taisi talvi mennä persielleen. Soittelin eilen Hanelille; ei ole asiaa Avokkaaseen. Paitsi hydro-, tai helikopterilla. Mutta ei ole sellaisia värkkejä käytössä. Riippuliitimellekään ei löydy tarpeeksi korkeaa maastoon kohtaa, sellaista, mistä loikkaamalla siivet kuljettaisivat perille saareen. Ei edes Hiekkalahdenvuorelta homma onnistuisi. Eipä silti, ei ole riippuliidintäkään. Eikä olisi taitoa, vaikka liidin olisikin. Sitä paitsi, miten sillä takaisin immeisten ilmoille pääsisi, vaikka jotenkin menomatkan selvittäisi? Turhia spekulointeja kaiken kaikkiaan. Eli ollaan kotona, tähän on tyytyminen.
 
  Hilpallahan on perjantai ja maanantai vapaata, siinä mielessä oli toiveissa mökille meno. Kuten tuli käsiteltyä, sinne ei päästä. Katsellaan kertyneitä tallenteita, luetaan, ulkoillaan, jos räntä-, ja vesisateen sekaan viitsitään lähteä. Tiedä, vaikka kävisi jouluostoksilla, vähillä sellaisilla, kerrankin ajoissa. Ai niin, minulla on yksi hommma odottamassa. Iiriksen kaksivuotiskirja (valokuvasellainen) pitää rakennella. Suurin työ siinä on valita se joukko kuvista, joita aikoo käyttää, numeroida ne omaan kansioonsa kronologiseen järjestykseen. Pari - kolme päivää, muutamia tunteja päivässä, tuollaisen kuvakirjan väsääminen kestää. Mutta kun sen tekee, siinä on lahja useammalle taholla samoilla vaivoilla, kun muutaman kerralla tilaa. Ja yleensä saa siten paljousalennuksen.
  Olen jo vuosikausia käyttänyt PhotoBox-nimistä toimittajaa. Nyt äkkäsin, että sen suomenkieliset sivut on lopetettu, enkä päässyt salasanoillani kirjautumaan sisään, vaikka niin minulle vakuutettiin. Se on siinä, vaihdan toimittajaa. Vaihdan sellaiseen, joka palvelee 1. kotimaisella, vähintään kolttasaamella! Otan siten viikonlopun tehtäväksi valita mieleinen kuvakirjantekijä. Helpottuneena valintaprosessin onnistumisesta aloitan myös tuon merkkiteoksen laatimisen. Pari kalenteri on aikomus myös tilata, jouluun liityen, tietty. Eli ei pitkään viikonloppuun odotettavissa ajankäyttöongelmia.

  Aamulla lähdin viemään Hilppaa kaupunkiin tarkoituksena käydä samalla Nesteen TI-hallissa pesemässä suolat pois kulkuneuvon pinnasta. Tyhmä ajatus, senverran loska lenteli, ettei pesun jälkiä enää takaisin Hollolaan palattuani olisi edes näkynyt. Päätin kuitenkin mennä, ettei suola kovin pinttyisi. Meninkin, mutta hra. Niilo Neste (Veijo Esson serkku) oli päättänyt toisin; halli on muutaman tunnin pois käytöstä, koska loka-auto imeskelee kaivoja tyhjiksi. Joskus tarvitaan viisaampia tahoja tekemään päätöksä tyhmän ihmisen puolesta. Mutta ihminen kun on tyhmä ja jotain päättänyt, hän tilaa ajan Hollolan Autopesusta klo. yhdeksitoista! Sehän on paikka, missä kulkuneuvo putsataan harjapesun hinnalla käsin. Sinne siis kohta sörnäytän. Parikymmentä minuuttia tuo maahanmuuttajapariskunta auton kimpussa viettää, puhdasta tulee. Sillä välin ehtii mainiosti käväistä sadan metrin etäisyydellä sijaitsevassa Lidlissä täydentämässä jää-, jos kuivamuonakaapinkin sisältöä.
  Kun edelläkerrotun lailla toimin, tietää se sitä, että auto ei pesusta kotikatokseen ajettuani ole juurikaan likaantunut. Vasta, kun olen rouvan illan koitteessa Lahdesta noutanut, on kaara melko ryönäinen. Järkevää, eikö totta?

  Muuten maailma makaa, niin kuin petaa, eli ryppyisissä ja vaihdon tarpeessa olevissa lakanoissa. Kuinkas muuten? Mikä sen olisi yht'äkkiä opettanut sijansa siistimään?
  Ilmastosopimuksila pyyhiskellään persauksiaan,
  Sähköpula uhkaa, uhkaa huoltovarmuusnevoston puheenjohtaja. Onko hänen arvoisellaan virkamiehellä oikeus uhata? Uhkaaminen on käsittääkseni rangaistava teko.
  Leppävirralla auto törmäsi koulutaksin keulaan. Onneksi turmassa loukkaantuivat vain henkilöauto ja koulutaksi.
  Imatralaismies matkustelee junalla Lahteen näpistelemään keskustan Alkoista juotavaa. On vuoden aikan jäänyt kiinni 70 kertaa. Imatran Alkoihin ei miehellä liene asiaa, eikä taida uskaltaa rajan taakse mennä Stolishnayaa pöllimään. Joten hän reissailee myötään Lahdessa. Vaan en oikein ymmärrä asian kärkeä? Eikö edestakaisen junalipun hinnalla saisi pullon - pari, Kossua murheeseen? Tai ehkä äijä ajelee junassakin pommilla? Tai muuten vaan tykkää matkailusta? Tai Lahdesta?


  Tuo viimeinen repäisy päivän uutisista on sellainen, että siihen on hyvä lopettaa. Ei jää ihan paska maku suuhu. Melkein Stolichnaya maistuu kitalaella, sano.
  Eli Autopesulaan, ettei mene hyvä mahdollsuus liata vasta pesty auto sivu suun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti