Mä mistä alkaisin? Alan vaikka siitä, kuinka taas kerran autoileva kansanosa vituttaa. Meni mille parkkipaikalle tahansa tässä kotikunnassa tai naapurikaupungissa, joka viides auto, vähintään, käydä rumpsuttaa. Niin kauan rumpsuttaa, kunnes vaimo, mies, naisystävä, kolli, lapsi, naapurin akka tahi joku muu kyyditettävä on saanut asiansa toimitettua. Vaikka puoli tuntia bensa palaa, löpö muuttuu saasteeksi, ei käväise mielessä, että jos korvikkeella poikkeaisi.
Luku sinänsä ovat nämä etälukittavien autojen hyväksikäyttäjät. Onko niillä pirhanoilla kahdet avaset matkassa, vai mikä systeemi, mutta jättävät auton käydä loukuttamaan siksi aikaa, kun suihkaisevat markettiin, pitkäänripaan, apteekkiin, automaatille tai ärrälle. Eikä ole edes kylmää! Nollan kahta puolen ovat lämpötilat olleet, kun olen bongausta suorittanut.
Olen useaan otteeseen samasta asiasta kirjoittanut. Kirjoitan taas. Ei se mitään auta, sen tiedän. Mutta kyllä tällaisen kerrostalokyttääjään verrattavissa olevan henkilön täytyy saada sydäntään purkaa!
Taas moni sanoo, että ne on pieniä ne otsoonikadot, mitkä tuollaisesta aiheutuvat. Voipi olla, mutta yhtä paljon, ei paljon enemmän, kuin joutavanpäiväset joutokäyttäjät, minua korpeavat juuri nuo vähättelijät. Asia on niin, että päin sanonko mitä mennään, ja huolella, jos ihmisistä ei saada karsittua tuollaista asennoitumista huuthelevettiin!
Toinen autoiluun liittyvä huomio, vaarallinenkin, on omalle kohdalle kolme kertaa viikon sisällä sattunut yllättävä kaistanvaihto, eilen viimeeksi. En nyt tarkoita omaa kaistanvaihtoani, vaan eteeni on kiilattu ilman mitään vilkkua tai muuta osviittaa aivan yllättäen. Yhdessä tapauksessa sain tehdä tosissani väistöliikettä, jotta kolarilta vältyttiin. Tilaa on tapana antaa aina jos joku ilmaisee siihen tarpeensa. Mutta kun yht'äkkiä kylkeen aletaan puskea, on leikki kaukana.
Lahden keskustassa on taloremppoja meneillään, joten useassa kohdassa on väyliä kavennettu. Tällaisessa paikassa ummikko ei osaa varautua, on helposti väärällä kaistalla. Vaan ei sieltä saa kenenkään päälle kurvata!
Vielä edellistä suivaantumista sivuava liikennekyrsimys. Vanhan linja-autoaseman kohdalla pääsee kahta kaistaa kääntymään oikealle, torin suuntaan. Itse käytän aina ulompaa, eli vasemman puoleista. Olen oppinut siinä varovaiseksi. Laitimmaista, oikeaa, kaistaa käyttävät kurvaavat usein suoraan yksisuuntaisen Vapaudenkadun vasemmalle kaistalle, eli suoraan eteeni, hyvä etteivät kylkeen. Se siitä ryhmittymisestä! Johtuu kai monesti siitä, että bussi saattaa olla oikealla kaistalla olevalla pysäkillä. Sehän on toisten mielestä syy ja oikeutus tunkeutua vilkuitta, vilkuiluitta, jarruitta ja jampakasti viereiselle kaistalle.
Minä en suin surminkaan koe olevani superkuski, autoilijoiden aatelia. Monasti pyrkii nopeus nousemaan yli sallitun, joskus töräyttelen keltaisilla läpi risteyksen, kerran jos toisenkin olen huomannut ajavani liian lähellä edellä kulkevaa. Mutta törkeitä ylinopeuksia ja päin punaisia ajoja, arvaamattomia ja vilkuttomia kaistanvaihtoja, sekä pysähtymättä suojatien eteen seisahtuneen kulkuneuvon ohittamisia pyrin välttämään kuin ruttoa. Ja siitä voin takuun antaa, etten joutokäyttele autoa yhtään pakollista määrää enempää.
Kun mielensäpahoittajaksi ryhdyin, antaa tulla lunta tupaan:
Autoilua vielä sivutakseni; perhepaikoille yksikseen pysäköivät äijänköriläät ja invaruutuun telakoituvat myyntitykit saavat sappeni lämpenemään.
Kaupan kassajonossa takananani perstuntumalle änkeävät hätähousut ipottavat; pysykää poissa mukavuusalueeltani, ei sinne tunkeutuminen asiaanne yhtään nopeuta.
Lähellä olevan K-kaupan parkkipaikalla on hienot murskainkontit muovi-, ja kartonkipakkauksille, vieressä astiat kierrätyslasille ja -metallille. Hyvä niin. Mutta kun niiden tykönä viikottain vierailen, kumaksuttaa paikalle jätettyjen tavaroiden kirjo. On kerta-, ja kestokulutushyödykkeitä, eli kamaa kotitalouksien sekajätepusseista kuvaputkitelevision kautta kolmijalkaiseen pinnatuoliin. Milloin te örvelöt ymmärrätte, että noille on olemassa oma paikkansa, eikä maksa muuta kuin vaivan, ehkä desin, kaksi polttoainetta. Toisaalta hyvä, ettei niitä ole metsiin kuljeteltu, kuten paljon tapahtuu. Onneksi, huomioideni mukaan, vähenevässä määrin.
Summa summarum; kaikenlainen piittaamattomuus kyrsii.
Vielä yksi mielenipahoittamisaihe, nimittäin väärinymmärtäjät. Väärinymmärtäjiä on ainakin kolmea sorttia, rehelliset väärinymmärtäjät, oikein-väärinymmärtäjät ja huumoriväärinymmärtäjät. Rehelliset väärinymärtäjät ymmärtävät väärin, eli eivät ymmärrä asian fokusta. Oikein-väärinymmärtäjät ymmärtävät oikein, mutta ovat ymmärtävinään väärin. He tekevät niin omien tarkoitusperiensä vuoksi, harvoin bona fide. Huumoriväärinymmärtäjät ovat oikeastaan oikein-väärinymmärtäjien alalaji, mutta poikkeavat päälahkosta siten, että heidän tarkoituksensa ei ole vahingoittaa eikä loukata, vaan herättää hilpeyttä.
Kaikensorttiset väärinymmärtäjät kiukuttavat joskus, eniten kuitenkin oikein-väärinymmärtäjät.
Joopa joo, kolikolla on aina kaksi puolta; ehkä on niin, että minä olen se varsinainen väärinymmärtäjä.
Väärinymmärretyt ovat oma lukunsa. Näihin lukeutuvat mm. marttyyrit, lukuisa joukko taiteilijoita (yleensä ennen kuolemaansa), moniaita poliitikkoja, useat suomalaisen tv-draaman näyttelijät, sekä lähes kaikki aviomiehet. Väärinymmärrettyjen vastalakohtia ovat tietysti oikeinymmärretyt. Siitä joukosta tulevat äkistään mieleeni Esko Kivikoski, selittäjä Kekki ja Tuomas Kylliäisen kissa Töhveli. Kun Esko aikoinaan vastasi "kyllä", ei se varmasti jäänyt kenellekään epäselväksi. Ja selittäjä Kekin ei tarvinnut juuri suutaan avata, kun Spede löysi hänet makuuhuoneesta vaimonsa vaatekaapista. Spedehän tokaisi het'siltään: "Asia selvä, ei tartte selittää!" Töhveli puolestaan raapii pilalle kaikki huonekalut ja mouruaa ulos läpi yöt ollakseen vittumainen. Siitä ovat kaikki asiaa seuranneet samaa mieltä; ei voi eläintä väärin ymmärtää.
Tämä riittäköön mieliharmeista ja ymmärtämisestä/ymmärtämättömyydestä.
Vaikka tiistai, eilinenkin, olivat sellaisia v-päivä, sain hommia tehdyksi; ti. kävin Elinalle kauppa-asiat hoitamassa, ke. siivosin kotona. Tänään on jo valoisampi olo. Mielen, ei ilman, suhteen. Valoisuuteen saattaa osaltaan vaikuttaa se, että eilen kävin noutamassa Specksaversilta uudet näkimet. Hetihän maailma valkeni. Mutta varvas musteni. Nassautin nimittäin siivotessani oikean koipeni sängynjalkaan seurauksella, että pikkuvarpaan viereinen, onko se nimetön?, varvas on nyt turvonnut ja mustanpuhuva. Kipuakin on siinä määrin, että en arvannut aamulla lenkkikenkiä laittaa. Siksi olen heti sianpieremän ajoista kirjoitellut. Tuosta varpaasta vielä. Ei siinä luunmurtumaa ole; kipu olisi siinä tapauksessa muutaman asteen tuimempi. Eiköhän varvas tokene levolla.
Puoli yhdeksän pintaan sörnäytän viemään Hilpan duuniin koska satelee melkoisesti. Sitten on vuorossa elämäni ensimmäinen influenssarokote. Ei ole influenssaa ikänä ollut, mutta ajattelin rokottautua, kun ikä oikeuttaa maksuttomaan palveluun. Toivottavasti kulkutauditon kauteni saa jatkoa.
Tälläänpä lopuksi muutaman kuvan marraskuulta 2013, kun ei ole viime aikoina juuri tullut kuvailtua. Onneksi Iiris tulee viikonloppuna, saa kamera käyttöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti