torstai 3. marraskuuta 2016

TALVEN TUNTUA

  Aamulla -5, muutama sentti lunta. Aamulenkillä paljon ketun-, jäniksen-, ja oravan jälkiä, Välillä sai dallata ihan neitseellisessä lumessa. Sopii miulle.

  Kun päivä valkeni, lähdin jokasyksyiselle Iso-Tiilijärven ympärikävelylle. Maisemat olivat vuodenajan mukaiset. 




  Pitkospuille en päässyt aamun ensimmäisenä, toisena kuitenkin.


  Nyt sekin kiepaus on tehty, keväällä uudestaan. Tai ehkäpä talvella lumikengillä? Täytyy pysyä vuodenajoissa mukana. Lumettomalla kaudella tulee noita maisemia aika-ajoin kuljeksittua, talvella vähemmän. 

  Viime aikoina on ilmaisu "merkkipaalu" putkahtanut esiin useaan kertaan. Jäin pohtimaan, mitä se oikeastaan merkitsee. No, sehän voi olla maastossa tönöttävä seiväs, toteemi, tai kuvaannollinen ilmaus jollekin huomattavalle saavutukselle. Mutta eikö se voisi olla myös kunnioitettaviin ulottuvuuksiin yltävä miehen sukupuolielin?

  Eräänä aamuna oli aamu-tv:ssa jututettavana erikoisasiantuntija tuhoeläintorjunta-asioissa (suomi on kaunis kieli). Hän opasti rottien, hiirien ja myyrien hävittämisestä kotitalouksissa. Siitä hän ei kyllä kertonut, mitä pitää tehdä, jos jää kahden rotan loukkuun. Olisi asiantuntijan luullut tietävän.

  Toisena aamuna puolestaan uusintana lähetettävässä "Akuutissa" eräs katsoja, herra X, kyseli, että mikä neuvoksi, kun korvissa kuuluu häiritsevää ininää? Minulle maallikona tuli mieleen ehdottaa asumuseroa.

  Katsaus:

  -Guggenheim tulee, Guggenheim ei tule
  -demarit ohi Keskustan, Kokoomus hengittää niskaan, mitä sitte?
  -Obama kärmeissään FBI:lle
  -Trump yrittää saada ennakkoon äänestäneet perumaan äänensä ("yks puhe, ku Sulukavan miehen sökössä", sano, taas, Parkkis-Antti vainaa)
  -Helsingissä jonoteltiin tuntitolkulla renkaanvaihtoon, mutta parempi niin, kuin jonotella tuntitolkulla polilla
  -Venäjällä maksetaan 42 urheilijalle bonusta siitä, että he eivät päässeet osallistumaan Rion olympialaisiin. Summa perustuu menestysodotuksiin. Mm. Jelena Isinbajeva saa 55 000 €. Että sellasta. Minä olisin valmis maksamaan siitä, että Trump ei osallistu Amerikan presidentinvaaleihin. Mutta se onkin toinen juttu.
  -maikkarin uutissivut kertovat, että joka viidennellä jääkaappikunnalla on koira. Kun, käsittääkseni joka kunnalla on ainakin yksi jääkaappi, uutisesta seuraa, että joka viidennella Suomen kunnista on koira. Sitä kai se tarkoittaa?

  Anna ja Iiris tulevat perjantaina atimoimaan. Joni jää lukemaan johonkin tenttiin. Rehti kuukausi on edellisestä näkemisestä. Tyttö on varmasti taas oppinut lisää kommervenkkejä. Niitä odottelmaan jääden. 

                                            Iiriksen kiitospuhe synttäreillä 1.10.2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti