Olen ollut lapsi 12 vuotta, teini 7 vuotta, nuori aikuinen 15 vuotta, keski-ikäinen 30 vuotta, aloittelen nyt vanhuuttani. Tuosta ei mitään ihmeempää löydy.
Olen ollut tupakoimatta 13 vuotta, sitten haikuttanut 44 vuotta kuin turkkilainen, ja ollut taas savuton 8 vuotta. Siis tupakoiden 44, tupakoimatta 21 ajast'aikaa. Eli tupsutellen 68 %, ilman 38 % taipaleestani. Mitä se kertoo? Nuoruuden tyhmyydestä, keski-iän välinpitämättömyydestä, ajan tuomasta järkiintymisestä? Niin joku voisi ajatella, mutta paskan latvat! Se kertoo melko tavallisesta elämänkaaresta.
Olen ollut raittiina 13 vuotta, ryypiskellyt enemmän tai vähemmän 52 vuotta. Tuosta 52 vuodesta joskus ryypiskelin enemmän, nykyisin vähemmän. Kokonaan ilman alkoholia olen viettänyt vuosistani 20 %, jossain määrin alkoholin kera 80 %. Mitä siitä voi päätellä? Ei paljon enempää, kuin tupakin kanssa pelehtimisestä. Ei kovin tavatonta. Ei raittiudessa, ei kohtuukäytössä, eikä rapajuoppuodessa ole mitään tavatonta.
Olen ollut "vapaa" 22 vuotta, naimisissa 43 vuotta, käytännössä luvut kuitenkin 20 v/45 v. Eli olen ollut Hilpan kanssa kutakuinkin 70 % elämästäni. Onko tuossa jotain kummallista? No ei kummallista, ehkä nykymittakaavalla keskivertoa pidempi parisuhde.
Olen uskonut korkeampaan voimaan hieman kauemmin, kuin joulupukkiin. Epäillyt, ja vankasti, olen siitä asti, eli suunnilleen 26 %/74 %. Varmuutta jonkin ohjaavan voiman olemassaolemattomuuteen ei minulla ole, koska kukaan tai mikään ei ole sitä minulle pystynyt todistamaan. Kun ei tietysti olemassaoloakaan. Uskon asiat ovat ihmeellisiä; niissä uskotaan, vaikka ei tiedetä (tähän palaan seuraavssa kappaleessa, omallla kohdallani). Se ei ole minun ajatusmaailmaani sopinut. Tarkoitukseni tuolla epävarmuudella (olemassaolemattomuuden) ei ole pitää takaporttia taivaaseen auki. Asiat vain ovat ällissän ajautuneet sille kantille. Mitä tämä ilmaisee elämänkäyttötarkoituksestani? Ei vieläkään mitään, ainakaan silmiinpistävää.
Planeettamme ulkopuoliseen elämään olen uskonut rapiat 40 vuotta, siis 62 % elinajastani. Mitä se kertoo. Se kertoo ristiriidasta ajatuksiini jumalasta verraten. Ei minulle, ei muillekaan, ole kukaan sitäkään pystynyt todistamaan. Silti uskon, että emme ole yksin. Lottovoitto kolmena lauantaina peräkkäin samalle henkilölle on melko arkipäiväistä verrattuna siihen mahdollisuuteen, että me olemme maailmankaikkeuden napa. Minun mielestäni. Se, etten jumalaan usko, mutta extraterrestrialiseen elämään kyllä, on minun uskontoni, niin kai se tulkittava. Siksi en ketään, enkä mihinkään uskovaa, ole koskaan vääräuskoiseksi sanonut, saatikka tuominnut. Jokainen tulkoon uskossaan autuaaksi. Olkoon Fermin paradoksi 10 käskyäni.
Poliittisesti olen ollut epäpoliittinen 65 vuotta, eli 100 % elämästäni. Äänestänyt olen, useampaakin puoluetta, kun lasketaan jo manan maille menneet mukaan. Mutta aivan vasemmalle laidalle on puumerkkini ruksattu. Minkä muutama harhailu demarien ja vihreiden joukossa, lähinnä henkilöön kohdistuen. Ei tuokaan ihmeitä ilmaise. Jos ei enemmistön, niin aika monen muun polut kodin ja vaalihuoneiden välillä ovat olleet saman suuntaiset.
Näitä ajatuskulkuja voisi jatkaa vaikka kuinka kauan, mutta riittäköön tämä.
Yhteenveto: Olen jokseenkin tavanomainen kuljeksija tavanomaiselta seudulta tavanomaisesta maassa tavanomaisella planeetalla tavanomaisessa galaksissa ilman sen erikoisempaa elämänkäyttötarkoitusohjetta.
Loppupäätelmä: Elämäntarkoitus ei ole välttämättä 42, vaan se muotoutuu elämän varrella juuri sellaiseksi, kuin sen pitääkin olla.
Näitä tuli tänään mieleeni sateisen ja pimeän marraspäivän varrella, kun talenteita ei aina jaksa katsoa, kirjaa aina avata, eikä ilma uloskaan houkuttele.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti