torstai 26. toukokuuta 2016

TARKKAILIJAN OSA

  Koska eilen siivosin, ruohon leikkasin, tallenteita ei huvita katsoa, lukeminen ei houkuta, enkä kolmiloikkaakaan viitsi ruveta hyppelemään, kirjoitan alkuviikon havaintojani ylös.

  Olen tällä viikolla joutunut/päässyt tarkkailijan osaan. Ilmojen helliessä olen istuksinut satamassa, käveleksinyt kaupungilla, litkinyt kahvia torilla, viettänyt tietysti myös hieman aikaa Triossa. No, mitä olen tarkkaillut? Olen tarkkaillut ihmisvartaloita ja niitä enemmän tai vähemmän peittäviä verhouksia kansan vapauduttua lopullisesti talvivaatteiden ikeestä. Ainakin suurin osa on vapautunut, vaikka pitkään mustaan nahkatakkiin, maihinnousukenkiin ja mustaan villapipoon sonnustautunut nuori mies +26:n asteen lämmössä eilen vastaan asteli.


  Kun asiaan perehtyy antaumuksella, huomaa, että ihmismuotoja on senkin sataa sorttia. Jospa käsitellään ensin luomakunnan kruununvartioiden vartaloita. Niitä löytyy äkistään muisteltuna ainakin seuraavia tyyppejä:
-lusikkamainen
-puikea
-vastapuikea
-suikea
-pitkänomainen
-soikea
-pyöreä
-munuaismainen
  Sormiosaista tai kolme kertaa parilehdykkäistä olomuoa en ole vielä havainnut.

Alla näyte vastapuikeasta:


  Kansankieltä käyttäen esiintyviä naismuotoja voidaan kuvata seuraavasti:
-yläkylykinen
-pitkäkujjainen
-pers'tenänen
-takatyvinen
-kukkakeppi
-mahtuu pöyvän alle seisommaan, muttei makkoommaan
-keskiverto eli normaali

  Havaintojeni mukaan löytyy myös yllä luettelemieni tyyppien risteytymiä, mutta niitä en tässä suppeahkossa analyysissä ala erittelemään.

  Erityisen silmäänpistäviä naisilmestyksiä ovat ne, jotka ovat pukeutuneet aivan eri tyyppisille tarkoitettuihin vaatteisiin. Tällaisia ovat mm:
-michelinakka (kiloihin nähden ahdas pusero ja tiukat housut)
-liehuva lepatus (liian suuret vaatteet)
-vanhukainen (nuoruutta tavoitteleva tyyli)
-Kultu Kimallus (rihkamien liikakäyttö)
-wannabe sporttinen (nuoruutta tavoittelevan alalaji)
-tavallinen (olen kuullut, että jossain on havaittu)

Alla Ruikun käsitys michelinakasta:


  Luomakunnan kruunun kohdalla yleisesti esiintyvät vartalomuodot noudattelevat samaa kaavaa kuin naisilla. "munuaismaista" en tosin ole vielä tavannut.

  Kansankielellä asiat ilmaistuna miespuolisen enemmistön vartalotyyppi löytyy seuraavista kategorioista:
-kaljamaha eli tynnyri
-salakanruoto
-Iso-Arska
-maatajalkanen
-kaljapullohartia
-keskiverto eli normaali

  Pukeutumisen mukaan voi uroista erottaa vaikkapa tyylit:
-lantiohousu (vyölaukulla vatsakummun alle kiristetyt salihousut)
-seksikäs vatsa (edellä maituttujen housujen ja kutistuneen sekä virttyneen t-paidan väliin jäävä runsas ihokaistale)
-maailmanmies (verkkarit, kiiltonahkakengät, havaijipaita ja mustat liivit)
-helteen yllättämä (polviin käärityt reisitaskuhousut, avoimena liehuva XXXL-flanellipaita, lippis)
-paskantärkee (+/- 30 v, tumma puku, läppärilaukku, ei kravattia)
-laitapuoleinen (teryleenihousut, lenkkarit, villasukat, kevyttoppis, pipo, muovikassi)
-tavallinen (harvinainen, muttei ainutkertainen)


  Siinä, pintaa raapaisten, näkökulmia alkavan kesän(kin) stereotypioihin. Kenenkään ei pidä mieltään pahoittaa, jos on itsensä jossain kohtaa tunnistavinaan, eikä kenenkään pidä mieltään pahoittaa, mikäli ei tunne yhtäkään kuvausta omakseen, eikä kenenkään ylimalkaan mistään syystä pidä mieltään pahoittaa. Tätä analyysiä ei ole tehty tosikkomaisella otteella, eivätkä sen argumentit ole kiveen hakkattuja totuuksia. Mutta ketun häntä kainalossa lookinsa valitsevat olkaa varuillanne; teitä tarkkaillaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti