lauantai 21. toukokuuta 2016

SADATTELEMATTA SATEENVANKINA

  Nyt sitä kaivattua vettä sataa! Vielä aamupäivällä ripottelemalla, mutta tahti kiihtynee varsinaiseksi läträykseksi. Ja luonto kiittää!


  Sen verran oli touhun poikasta, että kävin veneliiterissä setvimässä eilen Hollolasta kiikutettuja ylijäämäromppeita, sellaisia, jotka syksyisen rempan tieltä poistettiin. Oli peilikaappia, pyykkikoria, hyllyä, valaisinta, peiliä, koukkua, mattoa. Useimmat löysivät paikkansa; pääsen mm. itseäni peilailemaan "verstaalla" suoritetun askarteluprojektin päätteeksi. Tärkeää, että vogue on kunnossa, näin herrasmiehellä.

  Laittelin tuvan lieteen tulet, Hilppa nosti grillattavat pöydälle odottelemaan kärvennystä. Grillaus täytyy suorittaa peräaitassa, onnistuu kyllä. On täällä ennenkin satanut.
  Iltapäivällä voisi katsoa jonkun tallenteen. Sauna kuumaksi hyvissä ajoin ennen peliä. Siinä se päivä kuluu.

  Huomiseksi on odotettavissa poutaa (lue puun pilkkomista). Lyhyt on aina viikonloppu: just' tultiin, kohta lähdetään. Parin viikon kuluttua ei tarvitse näillä näkymin heti pois toimeutua. Pieni varauksen asettaa Elinan kunto ja missä hän haluaa/aikoo olla. Viime aikoina on kuitenkin äidillä ollut ihan pirteä meininki.

  Isoja tavoitteita en ole oitselleni tulevalle kesälle asettanut. Lasiverannan maalaus ja pieni tuunaus on mielessä. Sen kokonaan uusiminen jää muutamaksi vuodeksi hautumaan. Iirikselle pitänee hiekkalaatikko, mene tiedä, vaikka leikkimökkikin, väsätä. Puuhommaa ja vesomista on aina, nurmenleikkuukin lisääntynyt kolmin-nelinkertaiseksi. Eli sen verran puuhaa, että mieli virkeänä kestää.

  Kohta täytyy grilli viritellä, Ohjelmistossa on merisuolalla maustetut broilerin leikkeet, kesäkurpitsaa ja bataattia. Ne kun kypsentelen ja Hilpan loihtimien lisukkeiden kera syödään, jaksaa luultavasti tunnin perräiset kiskaista.

  Jos iltapäivän pelissä Venäjä voitetaan, on se jo aikamoinen juttu. Voidaan se voittaa, mutta voi olla, että se onkin Venäjä, joka voittaa. Hyvät kisat, kävi miten tahansa. Barkov kai pystyy pelaamaan täysipainoisesti, se antaa toivoa; on niin tärkeä pelaaja Leijonille.
  Jos Laine maalin-pari tekee, jopa ottelun ratkaisee, en taida huomenna viitsiä mediaa seurata, somea avata. Reaktiot nimittäin helposti arvattavissa. Vaikka kova kaveri onkin kyseessä, liika on liikaa. Ei kannata tukehtua pullaan, ei edes suussasulavaan ja uunilämpimään nisuun.

  Joo, kutsu käy kokkihommiin. Jos ihmettelette aikataulua, ihmettelkää rauhassa. Mutta kun kuuden kieppeissä aamukahvit hörppää, alkaa ennen puolta päivää huikomaan. Q.E.D.

P.S. Hempeää on vihreys vaahterassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti