SENILIX FOSSILIX?

  Liekö Dylanin Bobin seitenvitosten kunniksi? aloin miettimään aktiivista musiikkivalikoimaani, eli sellaisia artisteja, joita kuuntelen. Lähinnä lenkillä ja autossa. Vähintään muutaman kuukauden välein. Eräitä paljon useamminkin.
  Listalle kuuluvat ikäjärjestyksessä mm. Willie Nelson (83), Leonard Cohen (81), Bob Dylan (75), Carole King (74), Joni Mitchell (72), Neil Young (70), Van Morrison (70), Iggy Pop (69), Emmylou Harris (69), Ry Cooder (69), Hector (69), James Taylor (68), Jackson Browne (67), Peter Gabriel (66), Tom Waits (66), Bruce Springsteen (66), Tom Petty (65), Dumari (65), John Mellencamp (64), John Hiatt (63), Rickie Lee Jones (61), J. Karjalainen (59), Billy Bragg (58), Kate Bush (57), Suzanne Vega (56), Ismo Alanko (55), Beck (45), Jonathan Wilson (41), Jack White (40), Paleface (38), ja Bon Iver (35). Lisäksi manan maille poistuneet John Lee Hooker, John Lennon, Jimi Hedrix, Frank Zappa, Janis Joplin ja Lou Reed.
  Ihan jokainen elossa olevista ei enää aktiivisesti uutta musiikkia tee, mutta lähes kaikki kuitenkin.

  Nuo luetellut olivat siis artisteja. Ette edes halua nähdä bändilistaa!

  Tosiasia on, että reilut 130 nimikettä (artistia tai bändiä) ja useita satoja albumeita sisältävässä musiikkikansiossani ovat nuorimmat Paleface ja Bob Iver, lukuunottamatta Anna Abreu'a, Antti Tuiskua ja Robinia, jotka ovat mukana siksi, että olen niitä joskus Hanelin tytöille tallentanut.

  Olenko paikoilleen jämähtänyt pieru? Olenko liian laiska perehtymään uusiin kykyihin? Olenko jäänyt paikoilleni polkemaan haluamattakaan uudistua? Täytyy myöntää, että olen. Toki olen laajentanut valikoimaa maltillisesti, viimeisenä Beck. Mutta en aktiivisesti seuraa musiikin nykytilaa. Jos satun saamaan vinkin, tai osun kuulemaan/lukemaan jostain kiinnostavasta artistista/bändistä, hankin hänen/sen musiikkia kuultavakseni. Mutta tätä tapahtuu melko harvoin.

  Saamattomuuteni noissa asioissa selittyy varmaan sillä, että musiikkikirjastossani on sen riittävästi albumeita kyllästymisen poissa pitämiseen keskimäärin 1-2 tunnin päivittäisen kuuntelun kulutuksella. Eli olen tosiaankin laiska ja saamaton; miksi vaivautua, kun näilläkin eväillä pärjää. Eli musiikkiharrastuksessani vallitsee sama tilanne, kuin elämässäni ylipäätään; en ole ollut, en ole, enkä tule olemaan sanottavan kunnianhimoinen. Pähkinän kuoressa: En vaivaudu määrättömästä musiikkitarjonnasta seulomaan itselleni, eli korvilleni, sopivaa. Mennään näillä vanhoilla, hyviksi koetuilla ja kuulluilla etiäpäin. Hyvä, etten kohta anna tukkani kasvaa hartioille, malaa kukkia autooni ja ala kasvattamaan hamppua. Mutta jos, ja kun, uusia varteenotettavia virtuooseja tietoisuuteeni tuupataan, otetaan ne kuitenkin mielihyvin vastaan.

Kaikki blogin kuvathan ovat hienosta leffasta "The Last Walz".

   Muuten, ensimmäisessä ja alla olevassa viimeisessä kuvassa esiintyvät yhdessä kolme minun viidestä mystisestä miehestäni!