Kyllä kansansanonnoissa on vinha perä. Ikiaikainen etelä-luonterilainen viisaus kuuluu: Mikäli aiot viettää lomasi hyvässä säässä, tee se silloin, kun hra. eläkeläinen P. Lehkosen vaimo, rva. pankkineiti H. Lehkonen pitää lomaansa.
Taas tänään, puutarhatöiden välipäivänä, vallitsee sääolosuhde, mitä parempaa on vaikeaa toivoa, työlästä edes kuvitella. Neljän kieppeillä talon auringon puolelle, mutta varjossa, näyttää mittari + 30:n lukemia, varjon puoleinen kollega tyytyy +25:n näyttämään.
Tosiaan pääkaivurihenkilöllä on tänään muita hommia, joten pihan teko jatkuu huomenissa. Eiköpä nurmikko ala olla torstaki-iltana kylvettävässä kunnossa. Jos ei, niin ainakin sauna. Siis on. Siis kylvettävässä kunnossa.
Se siitä jaarittelusta.
Aamulla haravoin talon taustaa ja imeytyskentän laania, keräilin pois vähiä kivi, katkoin esiin pistäviä juuria. Tuonne talon ja muurin väliin on tarkoitus kylvää ketokukkasiemeniä, takasivulle nurtsi.
Sitten löysäilyä ohjelmassa. Minkä laskin puutavaratarpeen, tilasin sen Piispasen Alpilta, joka onneksi oli palannut lomiltaan. Perjantaina on hivakka sahan rannalla noudettavissa.
Aion siis uusia sisäänkäyntikuistin lattian ja ulkovuorauksen, tehdä pari kasvi-, vai onko oikein sanoa kasvulavaa? Reilu metri X reilu kaks, korkeutta nelisenkymmentä senttiä. Ne tehdään lämpökäsitellystä laudasta. B-luokan tavaraa saan Alpilta euron metri, naurettavan halvalla. Niistä sitten syntyy A-luokan lopputulos. Multa lavoihin roudaillaan loppu kesän, syksyn, kuluessa säkeissä.
Ehkä ensi kesänä värkkään lavan-pari lisää. On kuulemma hyvä vaihtaa kasvatettavia vuosittain. Tarkoitus on istutella, näin aluksi, siis ensi keväänä, toiseen salaatteja, tilliä, persiljaa, ehkäpä muutama kesäkurpitsa, mene tiedä. Toiseen tulee jotain kukkaloistoa. Rouva on niistä asioista vastaava viranomainen, eiköpä hänellä pasmat selvänä ole.
Tarkoitus on myös reparoida talon takasivun ulkovuorauksen alaosaa. Lomalaudoituista vasten on iät ajat kasvanut heinää, sananjalkaa, horsmaa, ohdaketta, sanonko mitä! En ole laiskuuttani saanut sitä putsailtua. Nyt, kun kone muutenkin tuli tontille, saatiin se tehtyä. Hieman on kellarin kulmalta alkanut laudoitusen päällirima lahota, onneksi ei kovi vakavaa vielä. Teen saman operation, kuin taannoin veneliiterin maan kanssa lähikosketuksissa aikaansa viettäneelle sivustalle; vetäisen vaakaviivan 40 sm:n korkeuteen, sörnäytän m-sahalla päälliriman poikki, ja ruuvailen alaosaan 9 mm:n ruskean filmivanerikaistan. Joten tilaukseen kuuluu pari valmiiksi kolmeen osaan (pituusssuunnassa) sahattua vanerilevyä. Alpi ne lupasi pääkallopaikalta Mikkeli-citystä samaan hivakkaan hommata.
Lounaan (keitetyt perunat, nakkikastike, salaatti, vesi) jälkeen asensin pers'reiän hetkeksi syrjälleen. Toden sanoakseni ajattelin lukea hieman, mutta väsy voitti.
Päiväkahvit (puolitoista mukillista, kaksi Lidl'in pientä suklaadonitsia) nautittiin.
Hilppa rojotteli pihalla auringossa, minä äleydyin lillimään ulapalle, perässä professori 60:n gramman paino etupuolellaan. Koko lailla lenseä keli. Vene silloin, toinen tällöin jossain päin liikkui. Vanhapoikajoutsen moikkaili, mutta ei tullut lähempää tervehtimään...
...parikymmenpäinen kuikkayhdyskunta uiskenteli kauempana. Osa tarttui kameran kennoon. Ovat melko arkaa porukkaa, nuo kuikat. Sukeltavat heti, kun niitä aikoo lähennellä.
Kalaa ei tullut. Ei yllätys sinänsä. Muikkua tuntui kyllä polskivan suhtalaisen tyvenellä selällä. Vai olisko olleet salakoita? Eikö muje ole näille vuosin syvemmällä? Minun se pitäs tietää. Paljonpa pitäs, kysyn huomenna Hanelilta. Sen kuitenkin tiedän, että syksyllä muikku kutee, on pohjassa. Ja senkin, että nuottahenkilöt irrottelevat elokuussa pyyntönsä yläainasta kohot, eli alkavat pohjanuottauksen. En siis aivan ummikko ole, muikkuasioissa.
Taidan lähettää tämän bittiviidakkoon, ja lähteä pihalle nauttimaan iltapäivän lämmöstä.
Huomenna ajot jatkuvat Pappilan metsässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti