Aamulla käväsin lähimetsässä, poimin hivakan kanttarellejä, äkkäsin muutaman torvisienen. "Snat", mietti Peppe, "nyt surruuttamaan xxxxsaareen, vakipaikoille. Sillä jos lohi on niin hyvä kala, että kannattaa pyytää, vaikkei saiskaan, on musta torvisieni niin hyvä sieni, että kannattaa etsiä, vaikkei löytäiskään!
Ajatuksista tekoihin. Hilppa oli mustikassa, Anna ja Iiris vielä nukkumassa. Ei ku Helmi saunatupaan arestiin, ja matkaan.
Saari on yleisesti tiedetty, sienestäjien paljon koluama, mutta, syystä tai toisesta, eivät ole torvisieniin koskeneet. Eivätkö tunne, ovatko jääneet huomaamatta? Vuosien saatossa olen pannut merkille kaksi paikkaa, eri puolilla saarta, missä torvilaiset tykkäävät kasvaa. Kun lähestyin rantaa, huomasin mielipahakseni, että mesäkone oli viime kesän jälkeen suorittanut hakkuita, juuri toisen sienipaikkani kohdalla!
Rantauduin kuitenkin totulle paikalle, kävin homman varmistamassa. Kyllä, ei asiaa muutamaan vuoteen, ainakaan sienien vuoksi.
Mutta toinen mesta oli jäljellä. Tallustelin sinne metsän halki. Mitä ''***kelettä! Sama juttu! Parin aarin kokoinen, monasti kokonaisen korillisen luovuttava läntti oli myllätty perusteellisesti!
Pää savuten, lievästä muutaman piirun karkeampaan katgoriaan kuuluvia sanoja tuhahdellen mietin, että nyt imelän pierasin. Mutta ajattelin, hetken mieltä tyynnyteltyäni: "Per aspera ad astra". Läksin kulkemaan hakkuuaukon laitaa kohti saaren toista puolta, sitä, missä venekin oli. Ja kuinka ollakkaan! Löysin paikasta parista sen verran torvisienia, että ainakin yksi kastike ja yksi keitto saadaan!
Poimin myös jokusia vaaleita orakkaita, eiköpä illalla niistä soosi tehdä.
Ja löysin metsänrouhijan jäljiltä katajaisen aihion, mistä tein Iirikselle kävelykepin. Tyttö kun on viittä vaille oppinut kävelemään, niin josko tuo auttaisi asiaa.
Huomenna , aamulla, kuin Iiriksen aikataulussa löytyy tilaa, lähdetään Hollolaan. Vien iltapäivällä Annan, Iiriksen ja Helmin sitten kotiinsa. Hankala olisi Annan rattaiden, kapsäkin ja koiran kera junaan tälläytyä.
Saattaa Joni-iskällä jo olla ikävä!
Erikoinen kaksi viikkoa lomaa takana. Erikoinen siitä syystä, että emme Hilpan kanssa ole olleet vielä päivääkään kahden. Ensin olivat täällä Susanna ja Weera, sitten tuli perhe Tiilikainen, Joni lähti, muut jäivät. Ensi viikolla tulevat pihan myllääjät.
Menneinä vuosina on usein ollut niin, että kahden viikon aikana ei olla muita ihmisiä nähty, kuin kauppareissuilla ja ohi ajavissa veneissä. Mutta hyvä näin, minusta saattaa vielä kehkeytyä vanhemmalla iällä sosiaalinen persoona.
Ajattelin pihahomman jälkeen tehdä vielä jokusen urakan:
Ainakin pari kasvulavaa (n. 1,5 X 5 m2 lasiverannan edustalle. On lämmin paikka, ja rantapumpulta tulevan vesiletkun ulottuvilla.
Sisäänkäynnin kuistin lattia ja ulkoseinät kaipaavat uusimista, tolpat hieman oikomista. Jospa sen tekisi samaan pankrottiin.
Niissä hommissa ei ulkopuolisia apureita tarvita, jos lautapoikaa tarviin, tekeytyköön akka sellaiseksi.
Voipi olla, että vietetään Hilpan viimeinen lomaviikko kahdestaan. Tai sitten ei, mistäpä noita etukäteen tietää.
Aamun sienet odottavat puhdistaja-Peppeä...
...Hilpan keräämät mustikat ovat jo omansa , ja käsittääkseni uuden omistajansa, löytäneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti