sunnuntai 3. syyskuuta 2023

PUOLUKKAA TALVEKSI, POTUT POIS

  Poutapäivän aamuna sopivaa homma on mm. puolukoiden poiminta. Niinpä jo ennen kahdeksaa metsään taivallettiin. Olin eilen käynyt mestat syynäämässä, sadon kohtalaiseksi todennut, kypsyyden sopivaksi arvioinut. Muuten, menkää metsään, mikäli se teille mahdollista on. Kantarellejä on joka puolella. Ainakin näillä tienoilla. Eilen puolukansyynäysreissulla keräsin korin pohjalle meille pariksi kerraksi syötävää. Sitten oli pakko sulkea silmät. Mustikoita on myös vaikka kuinka. Alkavat vaan olla vetisiä. Puolukkasato näyttää sekin oivalliselta, ja kypsiäkin ovat. Siis hyvät ihmiset, menkää metsää. Menkää pahat myös. Ootte senkin aikaa pois herjuutta harjottamasta. 

  Takaisin asiaan. Oltiin metsässä, kaik' siirtymineen, alle kaksi tuntia, kerättiin kaksi viiden litran ämpärillistä. 


  
  Siinä on meille tarpeeksi. Vielä kyllä haetaan puuropuolukoita syksyn edetessä. 

  Eilen kaivoin loput potut pois.  Taitaa suunnilleen olla meille loppukauden perunat. Kunhan kuivahtavat, niin kellariin menevät käyttöä odottelemaan. 


  Mukavaa ilmaa on ollut. Eilen ei satanut kuin parahiksi verkonnoston aikaan. Veneitäkin ilmaantui iltapäivällä ohi ajamaan, suuntaa jos toiseen. Eivät ole kaikki venetsialaisisia viettäneet. 
  Sain osan nurmikoista leikattua. Tänään ajelen loput. Se homma alkaa vähetä. Ei kasva enää ruoho silmissä. 

  Vielä yksi tähän vuodenaikaan kuuluva, tavaksi muotoutunut asia on edessä. Piskolaan pitää mennä tyrninmarjoja keräämään. Ehkä huomenna sinne usmuutetaan. Vitamiinpommeja tulee talven aikana smootheihin laiteltua.

  Taidan tästä lähteä ruohoa leikkaamaan. Arska paistelee, joten sortsit jalkaan, bensaa polttamaan.

perjantai 1. syyskuuta 2023

POLVEILEVA PALUU

  Palattiin saareen kuuden päivän tauon jälkeen. Pisin katkos koko kesänä. Hyvä, ettei tarvinnut gepsiä päälle laittaa. No, hätäseen osattiin ilman. 

  Saaressa on kaikki kunnossa. Ruoho tosin kasvanut melko lailla. Toivottavasti huomenna kuivaa sen verran, että pääsen leikkaamaan.

  Tomaatteja on kypsynyt taas paljon. Kaksi kesäkurpitsaa päätti paisua suhteettomiin mittoihin:


  Myräkkä alkuviikolla oli sen verran kova, että oksia ja risuja on tantereella kosolti. Ja omenia on tippunut jonkin verran. Ei mitään vakavampaa, onneksi. 
  Täällä ei sellaisia määriä ole vettä satanut kuin jossain muualla. 16 milliä on sademittarin lukema. 

  Aamupäivällä kävin ortopedin pakeilla. Asioiden läpikäynnin, pintapuolisen tutkimuksen, röntgenkuvien katselun ja keskustelun jälkeen tuli päätös, että tekonivelleikkaus saa vielä odottaa. Keväällä, kun polvi oli niin kipeä, että keppiin piti turvautua, olin sitä mieltä, että uutta osaa vaan, ..kele! Nyt, kun olen kesän pärjännyt yllättävän hyvin jalkani kanssa, ovat ajatukset muuttuneet. Keskustelu ortopedin kanssa selvensi vielä tilannetta. Vaikka lääkäri sanoi, että päätös on ensikädessä minun, niin yksituumainen jatko muodostui sellaiseksi, että seurataan tilannetta. Jos se taas kovin huonoksi muuttuu, niin sitten otetaan uusi lähtö.
  En todellakaan ole kovin innokkaana operaatiota odotellut. Voi olla, että kun ensi vuosi alkaa, olen tullut toisiin aatoksiin. Mutta sen olen oppinut, että jos en lenkille kykene, ei se pelkästään ole leikkauksen väärti. Pääsen sentään raput alakertaan, asioille, metsään, nurmen leikkaaminen onnistuu, samoin lumityö (viime talvenkin, vaikka polvi oli kipeämpi kuin nyt). 
  Täytyy tehdä sellaista, mikä ei niveliin liikaa satu. Kuntopyöräily jatkuu, varmaan uimahalliin marraskuussa taas matka käy. Yritän vielä vanhalla nivelellä nilkuttaa. 
 
  Kysyin ortopediltä, mistä johtuu, että vaikka kuvat molemmista polvista näyttävät, että nivelrikko on runnellut ne samalla tavalla, niin oikea on oireeton? Hän sanoi, että ei sitä osaa kukaan selittää. Niin vain joskus käy. Toivottavasti oireeton polvi pysyy oireettomana. 

  Tänään lasketaan naapurin kanssa ahvenverkot. Huomenna lähden katsastamaan puolukkamestoja, kerään samalla sieniä syötäväksi. Iloisena siitä, että polven asenne mielitekoihini on myönteinen. Tällä iällä pitää nauttia joka hetkestä, jonka saa haluamallaan tavalla viettää. 

  Eilen kotona, tekemisen puutteessa, kaivelin paria vanhaa lipasta, joissa on mm. vanhempieni ja isovanhempieni valokuvia. Olin ne kyllä aiemmin penkonut. Löytyi muutama kuva, joita en ollut ainakaan skannannut. Tässä pari.

  Haneli siloposkisena pojankollina. Vissiin lasit hukassa, sillä ei tulla iällä ole silmät noin sirrillään olleet.


  Tässä eno-Olli rakentelee vaneriveneen runkoa venevajassa. Kaverina hänellä on luultavasti silloinen vaimonsa. Vene valmistui ja oli 1960-luvulla vesillä. Tappovehje. Tasapohjainen lätyskä, ratti vaijeriohjauksella, ja perässä muistaakseni 35-heppainen Mercury. Liikkui lujaa. Piti ennakoida aika lailla, jotta onnistui kääntymään oikeassa kohdassa. Muuten saattoi kaislikko kahista. Tuo sama runko on yhä tallella. Vanerit on purettu, mutta runko lepää venevajan kattotuolien alapaarteiden päällä. 


keskiviikko 30. elokuuta 2023

SELVITÄN SELITYSTEN TILAN

  Vielä pari päivää aikaa Hollolassa vietämme. Perjantaina kutsuu taas Anttola. Voi olla, että saaressa ollaan yhtä soittoa aina lokakuun alkupuolelle saakka. Tietysti pakolliset ostosreissut poislukien. 

  Maanantainen myräkkä ylitti myös Hollolan. Tuuli navakasti, vettä pieksi koko päivän. Anttolassa oli tuullut myös, vaikka sade oli ollut maltillisempaa. Niinpä alkuillasta tuli ilmoitus: Käyttöpaikalla 643007609000046876, Avokkaansaari 0 ANTTOLA on alkanut verkon häiriöstä aiheutunut sähkönjakelun vikakeskeytys klo 18:54. Arvioitu päättymisaika 21:00. Järvi-Suomen Energia.  
  Olin jo sängyssä lukemassa, kun seuraava viesti pimahti puhelimeen: Käyttöpaikan 643007609000046876, Avokkaansaari 0 ANTTOLA sähkönjakelun vikakeskeytys on päättynyt klo 21:43. Järvi-Suomen Energia.
  "Hyvä", ajattelin "pakasteilla ei ole hätää".
  Aamulla huomasin, että yöllä oli jakeluverkon omistaja muistanut taas minua: Käyttöpaikalla 643007609000046876, Avokkaansaari 0 ANTTOLA on alkanut verkon häiriöstä aiheutunut sähkönjakelun vikakeskeytys klo 23:29. Arvioitu päättymisaika 01:30. Järvi-Suomen Energia.
  "Paska juttu", tuumin. Häiriö siis jatkui yhä. Mietiskelin, että jos iltapäivään mennessä ole virta palautunut, joudutaan ajamaan Anttolaan. Pakasteet ja jääkaapin sisältö vaativat aggregaatin käynnistäjää paikalle. 
  Mieleni keveni kuitenkin pian: Käyttöpaikan 643007609000046876, Avokkaansaari 0 ANTTOLA sähkönjakelun vikakeskeytys on päättynyt klo 06:45. Järvi-Suomen Energia.
  Onneksi ei ole uusia vikailmoituksia tullut. Paitsi tänään aamulla oli ihan lyhyt katkos, mutta niitä ei lasketa. 

  Eilinen oli sateeton. Päätin, että pitäähän minun edes kerran kesässä täällä ruoho leikata. Iltapäivällä nurmi oli hieman kuivahtanut, joten hommaan käsiksi. Mutkia matkaan tuli heti; bensaa ei leikkuriin ollut, mitä nyt vähän tankissa. Ei auttanut kuin ajaa Tokmannille ostamaan kannu pienkonebensaa.  
  Ajelin neljän asunnon pihat, sekä talon toisen päädyn. Nyt ei tarvitse niska kyssässä, katse maahan luotuna, tallustaa naapureiden ikkunoiden ohi. Tosin kirjaamaton sopimus työnjaosta ruohonleikkuu- ja lumitöiden jakautumisesta tietysti sinällään pitää ryhdin jämeränä. 

  Eilen Hilppa selaili uutisia puhelimellaan. Yhtäkkiä hän tokaisi "täällä on Viisi vinkkiä kuinka löydät enemmän kantarelleja. En kerro sulle!"
  Tuli vähän ambivalentti olo; en tiennyt, oliko tuo kehu vai moite?

  Lukeminen sujuu täällä heti paremmin kuin saaressa. Kirjastossa pitää käydä, sillä entiset on on luettu. Jotain jää luetusta mieleen, jotain mieleen jäänyttä täytyy selventää. Suomenkieli muuttuu, varsinkin englannista tulee koko ajan uusia sanoja käyttöön. Kun bongasin Mick Herron'in kirjasta Lontoon säännöt sanan mansplainaus, oli käännyttävä Googlen puoleen. No selvisihän se. Besserwisserin sukulainen on mansplainaaja. Päätin mennä itseeni, miettiä, voiko minua syyttää mansplainauksesta. En ole urennut vielä analyysia tekemään. Liekö pelko persiissä?  

  Koska polveni ei ole paras ystävä asfalttiteiden kanssa, olen aamuisin mennyt metsäpoluille lenkille. Tänään olin Tiilijärvien tienoilla. Kaunis sumuinen aamu ilahdutti kulkijaa.

Keski-Tiilijärvi puoli seitsemältä.


Vähä Tiilijärvi reilun puolen tunnin kuluttua.


  Sellaista Hollolassa. Seuraavat tiedotteet julkaistaan Anttolassa. 

lauantai 26. elokuuta 2023

ENNAKOIMATTOMAT TILANTEET

   Ihmisen on oltava joustava. Ennakoimattomat muutoksen voivat vaikuttaa asioiden kulkuun. Viime aikoina on ilmaantunut muutama ennakoimaton asia, minkä vuoksi olemme nyt Hollolassa. Ennakoimattomat muutokset eivät itse asiassa ole tyystin ennakoimattomia, mutta ajankohdat eivät ole olleet arvattavissa. Nyt niitä ei tarvitse arvailla, joten olemme Hollolassa. Olemme täällä ensi viikon loppupuolelle saakka, eli perjantaina palataan Anttolaan. Ei meillä ennakoimattomia asioita ole joka päivälle ilmaantunut, mutta olemme viikonlopun kotona, koska perhe Tiilikainen on täällä käymässä, tiistaina on Hilpalla eräs juttu hoidettavana, ja minä menen perjantaina ortopedin syyniin, niin ei ole järkeä edestakaisin Hollolan ja Anttolan väliä sahata. 

  Ei ole ongelmaa olla näin loppukesästä muutamaa päivää pois saaresta; sato on suurelta osin tullut korjatuksi, eikä lopuilla ole enää huolta, sillä helteet ovat ohi, yöt kosteita. Kyllä ne pärjäävät.

Mukaan lähti mm. tällaisia 



Perhe Tiilikainen tuli yhden maissa. Syötiin, lähdettiin porukalla Hollolan Prismaan. Sieltä viereiseen "härvelipuistoon. Melko huimapäitä Iiris ja Liisa. Meitä Hilpan kanssa välillä suorastaan hirvitti.


Välillä hirvitti vähemmän.



  Anna ja Joni lähtivät viettämään kahdestaan Annan synttäreitä. Myöhässä, mutta nyt heillä oli mahdollisuus. Ensi Myllysaareen syömään, sitten katsomaan Oppenheimer-leffaa. Me pärjäillään täällä tyttöjen kanssa. 

  Huomenna palaavat Tiilikaiset Espooseen. Me jäämme totuttelemaan eloon muitten ihmisten lähettyvillä. Eiköhän se suju, vanhalta muistilta. Ei ainakaan Prismassa mitään oireita agorafobiasta ilmennyt. Eikä edes torilla. 
  Ei ole hiijen vissi, etteikö mekin leffaan joku päivä mentäisi. Pitääpä tutkia tarjontaa. 

  Melkein viikko siis Hollolassa vietetään. Kaupunkiloma, lähestulkoon. Perjantaina kun kohti Anttolaa ajellaan, on polven tulevaisuuden väylä oletettavasti selvillä. Ehkä ei suorana ja esteettömänä kulkea, mutta ilman epäselvyyttä siitä, kuinka asian PäijätSoten mielestä kuuluu mennä. 

keskiviikko 23. elokuuta 2023

VIHELIÄISYYKSIEN LISTA

  En ole aikoihin nukkunut niin pitkään kuin tänä aamuna. Johtuu siitä, että tuli illalla katsottua yu-kisoja, ja nukahtaminen tapahtui vasta puolen yön maissa. Tai heräsin minä jo ennen neljää. Nousin silloin laittamaan pesukoneen päälle. Pörssisähköasiakkaana täytyy seurailla hintoja. Jostain syystä täällä ei olla ajastettu pesukoneita, kuten kotona tehdään.

  Muutenkin tämä päivä on erilainen. Löysin rantein asiat otan. Kuntopyörällä toki normaalin session poljin, mutta mihinkään varsinaiseen duuniin en aio tarttua. Aion katsella päivälähetystä kisoista, ja iltaa myös, tietysti.

  Tuvan leivinuuniin tein kuitenkin aamulla tulet. Ensimmäistä kertaa sitten toukokuun. Ajattelin, että koska päivälämpötilat tippuvat 15 asteeseen ja sateitakin on povattu, niin pysyy huonelämpö mukavana, eikä pääse kostumaan. Sateet tosin on peruttu. Ei mikään yllätys. Etelä-Savo taitaa olla ainoa maakunta, missä on metsäpalovaroitus voimassa. Eikä muutosta ole näkyvissä. Onneksi kuiva kausi ei ole luonnon ja istutusten kannalta niin merkityksellinen kuin sydänkesällä. 
  Uunia oli järkevää lämmittää myös siksi, että kohta, väistämättä, lämmityskausi alkaa. Tuli kokeiltua, että lähtee vetämään ilman ongelmia, sillä pitkän tauon jälkeen saattaa pirulainen joskus pyrkiä tuprauttamaan savut sisään. Nyt ei tuprauttanut.


  Aamun pakolliset puuhat puuhattu. Minulla. Hilppa purkittaa maustekurkkuja, minä tölkitän blogia. Siispä seuraavia olen mietiskellyt.

  Maailmaan, elämään, arkeen, juhlaan kuuluu viheliäisiä asioita. Viheliäisiä johtajia, viheliäisiä ihmisiä, viheliäisiä tapahtumia, viheliäisiä vaikka mitä. Niinpä päätin listata viheliäisiksi kokemiani asioita. Jätän filosofiset, poliittiset, elämänkatsomukselliset, sekä muut isojen sektorien asiat käsittelemättä. Listaan pientä ihmistä, tässä tapauksessa minua, kismittäviä asioita. Luulen, että korpeaa ne jokusia muita myös. Lista ei tietysti ole kiveen hakattu. Se elää, hetken, vuodenajan, mielialan, tapahtumien myötä kaiken aikaa. Jotkut asiat ovat kuitenkin kestoviheliäitä ja viheliäisyysasteikolla (1-10) vähintään ysejä.

  Lepän urvut muikkuverkossa

  Kesänaapuri toi muutama päivä sitten minulle kaksi verkkoa pullollaan muikkuja, kuten olen aiemmin kertonut. Verkot olivat 1,8 metriä korkeat. Omat muikkuverkkoni ovat 3 -metrisiä, joten niistä päästelen kalat heittämällä ne "orren" yli, ja alla on pressu, joten roskia ei niihin juuri tartu. Nyt kuitenkin aloin virittää verkkoja venevajan seinällä. En tietysti hoksannut haravoida roskia pois seinustalta. Niinpä verkkojen alapaulojen tuntumaan tarttui risuja, sekä mikä pahinta, lepän urpuja. Suoraan sanottuna vi******sia irrottaa verkoista!

  Itikka, paarma, kärpänen tai muu ötökkä silmälasien väärällä puolella

  Välillä lentää ötökkä silmälasin linssin taakse, jää sinne, ihan kiusalla, pyörimään. Jos olet vaikka muikkuja päästelemässä, sormet mullassa maata tonkimassa, tai rouskuja keräämässä kädet limaisina, niin lähdepä siinä sormilla kiusantekijää pois ajamaan. Ja syytä olisi, pois ajaa, sillä herkät seudut kyseessä, eli pisto voi aiheuttaa normaalia enemmän ikävyyksiä.

  Villasukka menee myttyrälle saappaan kärkeen

  Varmaan jokaiselle villasukka- saapasyhdistelmää käyttäneelle tuttu tilanne. Joku aprikoi, että eihän se kovin viheliäinen juttu ole. Mutta on, jos metsä on sateen tai aamukasteen vuoksi märkää, ja kun otan saappaan jalasta, pettää tasapaino. Joudut laittamaan myttyräsukkajalan maahan tasapaino säilyttääksesi, ja kastuuhan se, se sukka. 

  Punkki tai hirvikärpänen intiimialueella

  Ei tarvinne selityksiä.

  Puhelin soi äsken. Se oli Päijät-Hämeen keskussairaalasta. Minulle tarjottiin aikaa ortopedille 1.9. Se tietysti sopi. Siten etenee polven tilanne. Onko leikkaus tulossa? Kesän olen pärjännyt hyvin, mutta muutamat asfaltilla kävellyt pidemmät matkat ovat näyttäneet, että kovalla pohjalla syntyvä tärähdys on polvelle myrkkyä. Pihanurmikolla tai metsässä dallailu ei aiheuta läheskään samanlaista kipua.
  Mielenkiintoinen tapaaminen siitä tulee. Leikkaus ei tietenkään kovin meluisa toimenpide ole. Keskustelu ortopedin kanssa varmaan selventää ajatuksia.

  Sen verran sotki ajatuksia tuo soitto, että lista viheliäisyyksistä päättyy tähän. Ihan höpölistahan se muutenkin on. Ehkä joskus laadin listan ihan oikeista viheliäisyyksistä.

maanantai 21. elokuuta 2023

SUMUISET AAMUT

   Sumuiset aamut ovat taas tulleet. Aika lieviänä; vähäinen oli tänään sumun määrä. Jatkossa on varmasti aamuja, jolloin muuta kuin harmautta ei laiturilta näe.


  Toissapäivänä kirjoitin, että tapahtumia ei ole Saarelassa ollut. Viikonvaihde muutti tilannetta; sosiaalinen kanssakäyminen kohosi uusin sfääreihin. 
  Lauantaina tulivat Vilhuset vieraaksemme. Muutama tunti kului mukavasti rupatellessa, kahvia juodessa. Vuoden tapahtumat tuli päivitettyä.

  Kun Vilhuset lähtivät, niin Hilppa sanoi, että hänpä soittaa Vokelle. Jos ovat mökillä, niin pyytää Moisaloita iltakahville. Omenapiirakkaa (Sharlotka) jäi nimittäin runsaasti. Voke vastasi. Hilppa esitti kutsun. Ilmeni, että Moisalat olivat veneellä käymässä Voken siskon mökillä Siikakosken tienoilla. Sovittiin, että he tulevat joka illalla, tai sitten sunnuntaina käymään. Lupasivat tarkentaa.
  Ennen kahdeksaa soi Hilpan puhelin. Vuokko se soitti, ilmoitti, että he ovat rannassa. Mitähän he luulivat meidän hommailevan, kun eivä suoraan marssineen sisään? 
  No eiku vastaan, sitten tupaan. Tai verannalle itse asiassa. Oluet siinä nautittiin, sillä kahvi ja omenapiirakka ei ollut kenellekään isommin maullaan. Kuulumiset turistiin. Hämärän selkään Moisalat lähtivät ajamaan kohti Paajalaa. Sellaisella sopimuksella, että tulevat sunnuntaina katsomaan futiksen loppuottelua ja jatkamaan turinaa. 
  Näin tapahtui. Peli katsottiin, kahvia, pullaa ja sharlotkaa nautittiin. Pelin jälkeen vielä pitkä tovi istuttiin pihalla, sillä keli oli mitä parhain.

  Siinä tuli sitten sosiaalisia suhteita ylläpidettyä melkoisesti; kolme vierailua kahdessa päivässä. Vuokon ja Urkin luo vielä "syssymmällä" mennään. Syyskuulle menee, silloin varmasti löytyy kaikille sopiva ajankohta. 

  Tapahtumia on ollut vielä tänäänkin. Pohjustan hieman. Viikko, pari sitten kuulin, kuinka Heikki alkoi riehua kaivinkoneen kanssa vastarannalla. Minä soittamaan. Heguli vastasi: "Mihikä kohtaan se lossi tulloo Avokkaan puolelle? Miä tässä tie tään puolen ramppija!"
  Heikki on Heikki, vaikka voissa paistais! Mutta selvisi se todellinen syykin. Hän raivasi rantaa sen vuoksi, että Kiljusen Matti pääsee lautallaan hakemaan kaivinkoneen. Heikillä ja Matilla on nimittäin "rojekti" Petässaaressa odottamassa.

  Joku aika sitten äkkäsin, että lautturi-Matti puksuttaa salmeen. Nätisti hän rantautui, Heikki ajoi kaivurin lautalle...


...ja matka kohti Petäjäsaarta alkoi.


  Vai ei täällä mitään tapahdu. Nyt saa jo rauhoittua. Liikaa on kohta läyhkettä. No, voi olla, että ei muutamaan päivään edes montaa venettä ohi usmuuttaa. Ei väliä. Mutta jatkuisivatpa päivät samanlaisina kuin muutama edellinen on ollut. Vankkumattomana syysihmisenä, josta, pakko tunnustaa, on vuosien kuluessa kehkeytynyt myös kevätkesäihminen, nautin leppeistä loppukesän päivistä, pimenevistä illoista, korviin sattuvasta hiljaisuudesta. Tällaista saisi jatkua, myöhemmin ruskalla maustettuna, pitkään. 

lauantai 19. elokuuta 2023

MUIKUT LOIKKAA LAITURILLE

  Hiljaiseloa Saarelan tilalla. Siinä viime päivien kuva tiivistettynä. Kerran päivässä kun viljelykset kiertää, kypsyneet tomaatit, kurkut, kesäkurpitsat pois korjaa, tippuneet omenat noukkii, käy joka toinen päivä saunassa, ei tapahtumarikkaudesta ei voi puhua. Jotain sentään tapahtuu. Torstaina olin rannalla laittelemassa venettä siihen malliin, että illalla lasketaan verkot, kun tuossa huutomatkan, no ehkä kahden, päässä olevan mökin kesäasukas L.K. usmuutti ohi. Minä minä nostin kättä pystyyn, hän myös. Jatkoin puuhiani. Kuulin, että L.K. teki kohta uukkarin, ilmestyi niemen takaa, käänsi keulan laituriin. Moikattiin. L.K. kysyi pian "kelpaako muikut", osoitti veneen pohjalle. Huomasin, että paljussa oli muikuista kiilteleviä verkkoja.

  "Onko niitä paljon", kysyin.
  "Varmaan yli kymmenen kiloa", vastasi L.K. "Jos kelpaa, niin ota pari verkkoa ja irrottele muikut pois."
  Samalla hän nosti kahta verkkoa ylös. Paljon oli niissä kalaa. 
  "Oota, kun soitan naapurille", tokaisin, kaivoin luuurin, pirautin Hannulla. Tämä vastasi, kerroin tilanteen, Hannu sanoi tulevansa muikkuja irrottamaan. 
  "No otetaan me nuo kaksi verkkoa, naapuri tulee kaveriksi, jaetaan muikut."
  Toinen mokoma jäi L.K.:lle itselleen, sillä neljä verkkoa oli hän päiväksi laskenut Rupakkoon. En muuten tiedä, minkä mutkan L.K. teki, kun ajoi ohitse, palasi heti takaisin? Oli varmaan menossa muikkuja tarjoamaan johonkin muualle. 
  Me siis emme laskeneet verkkoja, vaan irrottelimme laiturille hypänneet muikut verkoista. Isoja olivat. Verkot olivat 15-millisiä, eikä niistä kalat läpi tulleet. Irtosivat ne lopulta. Kalat jaettiin. Eilen syötiin meillä paistettuja muikkuja, illalla savustettuja. Tänään on lounaalla, kas kummaa!, savumuikkuja ja keitettyjä pottuja. 
  Palautin eilen verkot L.K.:lle. Hetki kuulumisia vaihdettiin. Ei sanonut L.K. ihan heti muikkuverkkoja pyyntiin laittavansa. Kahdestaan hekin ovat. Riski on olemassa. Ainakin, jos neljän verkon jatan laskee.

  Tapahtumia on tiedossa myös tänään. Jokakesäinen miitinki Vilhusten kanssa on vuorossa, tällä kertaa täällä. Iltapäivällä he tulevat. Ihan passelia keliä on luvassa; ei liian kuumaa, ei tuulista, ei sadetta. 
  Vähän valkkaria aluksi. Kantarelli-, omena- ja mustikkapiirakkaa, pullaa, jäätelöä kahvina kanssa. Kyllä iltapäivä mukavasti kuluu. 

  Ilmat taitavat hieman viiletä ensi viikolla. Sateitakin on ennusteessa. Kovin tuulista ei näytä olevan, ainakaan näillä seuduilla. Nyt saisi kyllä tuulla siellä missä tuulivoimalat jylläävät. Meni pörssisähkön hinta korkeaksi muutaman häiriötilanteen vuoksi. En kyllä tuota pörssihinnan muodostumista ymmärrä. En siis sitäkään. Kaikkia pörssejä tuntuu säätelevän perhosefekti. Kusettaakohan ne pirut meitä? 

  Sehän alkaa pronssiottelu kohta. Täytyy valmistautua. Loppuun kuva floristista laittamassa keräämiään kehäkukkia maljakoihin. Inkognitona.

 

  PS. Tunnin olin etuajassa. Peli alkaa vasta klo. 11:00. Lopetan silti, sillä henkinen valmiustila kirjoittamiseen notkahti väärinkäsitykseni vuoksi.