Palattiin saareen kuuden päivän tauon jälkeen. Pisin katkos koko kesänä. Hyvä, ettei tarvinnut gepsiä päälle laittaa. No, hätäseen osattiin ilman.
Saaressa on kaikki kunnossa. Ruoho tosin kasvanut melko lailla. Toivottavasti huomenna kuivaa sen verran, että pääsen leikkaamaan.
Tomaatteja on kypsynyt taas paljon. Kaksi kesäkurpitsaa päätti paisua suhteettomiin mittoihin:
Myräkkä alkuviikolla oli sen verran kova, että oksia ja risuja on tantereella kosolti. Ja omenia on tippunut jonkin verran. Ei mitään vakavampaa, onneksi.
Täällä ei sellaisia määriä ole vettä satanut kuin jossain muualla. 16 milliä on sademittarin lukema.
Aamupäivällä kävin ortopedin pakeilla. Asioiden läpikäynnin, pintapuolisen tutkimuksen, röntgenkuvien katselun ja keskustelun jälkeen tuli päätös, että tekonivelleikkaus saa vielä odottaa. Keväällä, kun polvi oli niin kipeä, että keppiin piti turvautua, olin sitä mieltä, että uutta osaa vaan, ..kele! Nyt, kun olen kesän pärjännyt yllättävän hyvin jalkani kanssa, ovat ajatukset muuttuneet. Keskustelu ortopedin kanssa selvensi vielä tilannetta. Vaikka lääkäri sanoi, että päätös on ensikädessä minun, niin yksituumainen jatko muodostui sellaiseksi, että seurataan tilannetta. Jos se taas kovin huonoksi muuttuu, niin sitten otetaan uusi lähtö.
En todellakaan ole kovin innokkaana operaatiota odotellut. Voi olla, että kun ensi vuosi alkaa, olen tullut toisiin aatoksiin. Mutta sen olen oppinut, että jos en lenkille kykene, ei se pelkästään ole leikkauksen väärti. Pääsen sentään raput alakertaan, asioille, metsään, nurmen leikkaaminen onnistuu, samoin lumityö (viime talvenkin, vaikka polvi oli kipeämpi kuin nyt).
Täytyy tehdä sellaista, mikä ei niveliin liikaa satu. Kuntopyöräily jatkuu, varmaan uimahalliin marraskuussa taas matka käy. Yritän vielä vanhalla nivelellä nilkuttaa.
Kysyin ortopediltä, mistä johtuu, että vaikka kuvat molemmista polvista näyttävät, että nivelrikko on runnellut ne samalla tavalla, niin oikea on oireeton? Hän sanoi, että ei sitä osaa kukaan selittää. Niin vain joskus käy. Toivottavasti oireeton polvi pysyy oireettomana.
Tänään lasketaan naapurin kanssa ahvenverkot. Huomenna lähden katsastamaan puolukkamestoja, kerään samalla sieniä syötäväksi. Iloisena siitä, että polven asenne mielitekoihini on myönteinen. Tällä iällä pitää nauttia joka hetkestä, jonka saa haluamallaan tavalla viettää.
Eilen kotona, tekemisen puutteessa, kaivelin paria vanhaa lipasta, joissa on mm. vanhempieni ja isovanhempieni valokuvia. Olin ne kyllä aiemmin penkonut. Löytyi muutama kuva, joita en ollut ainakaan skannannut. Tässä pari.
Haneli siloposkisena pojankollina. Vissiin lasit hukassa, sillä ei tulla iällä ole silmät noin sirrillään olleet.
Tässä eno-Olli rakentelee vaneriveneen runkoa venevajassa. Kaverina hänellä on luultavasti silloinen vaimonsa. Vene valmistui ja oli 1960-luvulla vesillä. Tappovehje. Tasapohjainen lätyskä, ratti vaijeriohjauksella, ja perässä muistaakseni 35-heppainen Mercury. Liikkui lujaa. Piti ennakoida aika lailla, jotta onnistui kääntymään oikeassa kohdassa. Muuten saattoi kaislikko kahista. Tuo sama runko on yhä tallella. Vanerit on purettu, mutta runko lepää venevajan kattotuolien alapaarteiden päällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti