keskiviikko 20. huhtikuuta 2022

LEMUA KEVÄÄSSÄ

  Jo alkavat peltoaukeat luovuttaa lumipeitettään. Samoin aurinkoiset tienlaidat ovat paljaina. Valkovuokkojakin eilen bongasin lämpimältä pientareelta. Yöt ovat olleet plussan puolella, päivisin plussaa 15. Eivätköhän ala järvien rannatkin hiljalleen sulaa? 

  Lenkillä saa sieraimiinsa maanläheistä hajua; mullan ja koiranpaskan. Paljastuneita koiran jätöksiä täytyy varoa. En niistä kuitenkaan marmata, enemmän kismittää ihmisten nakkelema roina. Pakko sanoa, että edellisvuosia vähemmän näyttää roskaa teiden varsilla olevan. Yksi merkillepantava muutos on tupakka-askien puuttuminen. Näkyy selvästi maisemassa tupakoitsijoiden raju vähentyminen. Osittain luonnollista poistumaa, osittain järjen voiton aikaansaamaa. Tuo tupakoitsijoiden väheneminen. 

  Aamulla kävin Vianorilla renkaiden vaihdossa. Pienen lenkin tein Renkomäen maisemissa homman valmistumista odotellessa. Dallatessa näkyi sama ilmiö kuin Hollolassakin; roskien määrä oli yllättävän vähäinen. Jotain hyvää tähän murheellisten uutisten aikaan. 

  Vilkaisin piruuttani satelliittikuvaa Avokaan seuduilta. Ei siellä vielä tietysti sulia paikkoja näkynyt. No, Rupakossa, Kuparonvirassa  ja Väätämössä toki oli jäätöntä. 
  Koska lunta on vielä jonkin verran, näkyi kuvasta selkeästi, missä on avohakkuita viime vuosina tehty.
Infrapunaominaisuutta käyttäen oli helppo havaita valkeat aukeat ja puuston peittämät punaruskeat alueet. Osa valkeista länteistä on tietysti peltoja, mutta ne suunnilleen osaan paikallistaa. Kyllähän noita metsiä näkyy hakatun. Pitäisiköhän tulostaa kuva, ihan korvasienen mahdollisia kasvupaikkoja ajatellen? 

  Tämä on odottelun aikaa. Jos olisi kevät lähivuosien tapainen, niin viikon kuluttua liploteltaisiin saareen. Mutta nyt menee viikkoja vähintään kaksi, ehkä kolmekin. Tarkastin, jottei tulisi paskaa puhuttua, hieman asiaa. Saareen päästiin viime keväänä 26, huhtikuuta, v. 2020 23. huhtikuuta, vuonna 2019 27, huhtikuuta ja v. 2018 4. toukokuuta. Noita vuosia aiemmat tilastot eivät kerro jäitten lähdöstä, sillä Hilppa ei ollut vielä eläköitynyt, joten ensireissu sijoittui sopivaan viikonloppuun.

  Jäissä ollaan neljänä edellisenä keväänä saareen sohlattu. Yleensä Kiukuanselällä on ollut puikkojäisiä lauttoja, kun olen Hanelin rannasta usmuuttanut. Potinlahdessa olen joutunut murtajan töihin, sillä se on tunnetusti kylmä ja varjoisa paikka. Jäissään, muttei päissään, tulee oletettavasti tänäkin vuonna ensimmäistä kertaa saari veneellä saavutettua. Kunpa se päivä koittaisi pian.

  Sitä päivää odotellessa jatkaa elämä vahalla radalla. Olen musiikissa kuuntelemassa joitakin minulle hieman tuntemattomaksi jääneitä artisteja ja bändejä. Mm. Foo Fighters ja Kurt Vile ovat soineet kuulokkeissa. Varsinkin jälkimmäinen miellyttää kovasti. 

  Loppuun en laita kuvaa edellisvuotisista jääsärkijähommista, vaan laitan Andy Warhol-vaikutteisen joutsenkuvan.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ

  Hieno pääsiäispäivän aamu. Lenkille lähdin 6:20 auringon noustessa pilvettömälle taivaalle. Kun ennen kahdeksaa palasin, olivat lapset jo hereillä. Olivat nousseet etsimään pääsiäispupun yöllä piilottamia yllärimunia. Ja olivat löytäneet myös.



  Joopa joo. Puput toivat munia? Tai tiput? Tai noidat? Vaikea sanoa. En ollut näkemässä. En ole nähnyt joulu-, riihi- tai navettatonttua, peikkoa, enkä hammaskeijua myöskään, vaikka kyllä ne ovat olemassa. Hieman salamyhkäisiä ja intimiteettisuojastaan tarkkoja vain ovat. 

  Tulin aamulla dallatessani miettineeksi kaikenlaista. Sitäkin, että talvi- ja jatkosodan kokeneet alkavat harveta. Mutta ei hätää. Kyllä me 1950-luvun alussa syntyneetkin olemme sitkeää väkeä. Olemme eläneet Markus-sedän ja kreivi Creutzin ajan, todistaneet Aku Ankan maahan tuloa, kuunnelleet putkiradioista Kekkosen ensimmäistä valintaa, Maamiehen tietolaaria, Lauantain toivottuja, Politiikan arkipäivää, Baskervillen koiraa ja muita kuunnelmia, kokeneet television yleistymisen, nähneet Rin Tin Tinin, Lassien, tohtorit Ben Casey ja Kildare, Tupla ja kuitti-ohjelman Kirsti Rautiaisineen, Levyraadin Jaakko Jahnukaisineen, Kauko Saarentauksen piippuineen, Tänään kotona-ohjeman, nauraneet Maxwell Smartille ja Jatkoajalle, hypännneet Peyton Placesta Twin Peaksiin, siirtyneet pennittömään rahaan, tanssilavoilta diskoihin, tangosta rokkiin, rasvaletistä beatlestukan kautta hippilookiin, hypänneet käsivälitteisitä puheluista automaattikeskuksien kautta kännykkäaikaan, ajautuneet kylän juoruilijoiden ja riidankylväjien sinänsä viattomasta aikakaudesta somen kaikenkattavaan sekamelskaan, hyvästelleet sälesukset, raappahousut, jalkarätit, haitarijatsarit, nailonpaidat, tupeeratut tukat, kansakoulun, pankkikonttorien verkoston, peltikatolla kälvätyt muikut, kirkkoreet, pyhät, jolloin kaikki paikat olivat kiinni, viinanmyyjät torin kulmilla, kuusipäiväisen työviikon. Jollei tuossa läyhkeessä jalostu sitkeäksi ihmiseksi, niin missäs sitten?  
  
  Sellasta. Ei kannata otta kovin tosissaan näitä sepustuksia. Ehkä mieluummin miettien, oliko ennen kaikki paremmin?  Minusta joku asia saattoi olla, joku ei. Vaan turha niitä kaipailla, menneitä aikoja. Takaisin ne eivät tule. Onneksi.   

perjantai 15. huhtikuuta 2022

ULKONA JA SISÄLLÄ

  Aamulla, kun palasin lenkiltä hieman ennen kahdeksaa, olivat Hilppa ja Iiris heränneet. Hilppa oli aamukahvia juomassa, Iiris katseli jotain juttuaan Netflixiltä. Minä vaihdoin vetimet, menin sansikahveille. Pian huomasin, että Iiris oli sulkenut teeveen. 
  "Kappas tyttöä", tuumin yllättyneenä. Menin keittiöstä olohuoneeseen osoittaakseni huomanneeni tapahtuman. Mitäpä näin? 

 
 Näin selityksen: Iiriksen puhelimen esto aukeaa kahdeksalta! No, ei Iiris itseasiassa ole varmaankaan pahimmasta päästä. Luisteluharrastus vie niin paljon aikaa, että toosan tuijottamisen hänelle joskus suo. Kun perhe Tiilikainen lähti iltapäivällä kaymään Lahdessa Jonin veljen perheen luona, ei hän ottanut puhelinta edes mukaansa. 

  Iiris oli aamulla ajoissa hereillä. Anna, Joni ja Liisa sen sijaan nukkuivat urakalla. Tai ainakin pitkään. Liisa valvoi yöllä jonkin verran, joten siinä lienee syy. Iiiris puolestaan nukkui kuin tukki kanssamme makkarissamme puppapatjallaan. 

  Liisan tukka oli pitkälle aamuun kestäneen unen jäljiltä kuin ammuttu kanto, kun hän aamupalalle urkeni.


  Päivällä lähdettiin porukalla ulos. Läheiseen leikkipuistoon dallattiin. 




  Lunta oli puistossa vielä runsaasti. Se ei kuitenkaan estänyt kiipeilyä.





  Tiilikaiset lähtivät tosiaan Tiilikaisille päiväkahvin jälkeen. Me vedettiin henkeä, katsottiin eilinen Emmerdale, uutiset, sekä tämänpäiväinen Emmerdale livenä. Harmi, että ei tuluksista löytynyt kuohujuomaa. Huomasin näet, että Emmerdalesta esittiin yhdeksästuhannes jakso. No, pitänee varustautua paremmin, kun kymppitonni tulee täyteen.

  Ilmat suosivat pääsiäsaikaa. Huomenna on jo melko lämmintä, sunnuntaina ja maanantaina vielä lämpimämpää. Ei ole poissuljettua, etteikö kevät oikeasti näyttäytyisi. Eikä yhtään liian aikaisin. 

  Ensi viikolla on kalenterissa renkaitten vaihto. On se ihan oikeasti myös. Seuraavalla viikolla on vuositarkastus. Minulle. Verikokeissa kävin pari viikkoa sitten. Melkoinen määrä erilaisia tuloksia oli saatu, kun Omakannasta kuikuilin. Mitään en niistä muuta ymmärrä, mutta viitearvoissa näkyivät olevan. Eli toiveissa on, että ei kovin ikäväksi muodostuvaa tapahtumaa ole lääkärin kanssa odotettavissa. 

  Tein tuossa iltapäivällä jonkun testin. Sen nimi oli, kai, "MIHIN USKOT". En enää tarkemmin muista, mutta kopioin tuloksen muistiin. Se oli kai itävaltalaisen psykologin,  tai jonkin muun oppineen, laatima ja siinä kysyttiin 70 kysymystä, joihin jokaiseen vastattiin ruksaamalla lähimmäksi sattuva asteikolla yhdestä viiteen. Tässä siis tulos:

 Uskot yhteiskunnalliseen vastuuseen. Ovatko Edward Snowden ja Mahatma Gandhi sankareitasi? Kenties. Joka tapauksessa uskot siihen, että elämässä on kyse ennen kaikkea vastuun ottamisesta – omasta itsestäsi, muista ihmisistä ja ympäristöstä. Näet elämäsi laajemmassa yhteydessä ja tunnet itse olevasi osa suurempaa kaikkeutta. Yksi tai useampi seuraavista periaatteista on sinulle erityisen tärkeä: panostaminen tuleviin sukupolviin, terveystietoisuus, luonnonläheisyys, aitous ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. 

   Et usko Jumalaan. Tämän oletkin jo varmasti tiennyt entuudestaan: et ole uskovaista tyyppiä. Rukoileminen ei ole sinun juttusi, etkä tiedä, miksi joku Jumala antaisi sinulle voimaa. Muut asiat elämässä ovat lähempänä sydäntäsi. Löydätkö ne tästä palautteesta? Vai olemmeko unohtaneet jotakin? Siinä tapauksessa kirjoita meille kommentti!

  Melkoisen mairittelevan kuvan se antaa. Tai tietysti vähemmän mairittelevakin se voi olla, mutta minua se mairittelee. Yritin ihan rehellisesti laittaa oikean arvion jokaiseen kysymykseen. No, tunnistanko itseni vastauksesta? Toki haluaisin, mutta en tuota cv:heni uskaltaisi laittaa. 

keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

MUISTIN MESTARI

   Lähdin aamulla dallaamaan kuntakeskukseen. Tarkoituksena oli käydä kirjastossa, apteekissa ja Prismassa. Muutaman satametrisen käveltyäni muistin, että en ollut ottanut maskeja taskuun. Eiku hakemaan! 

  Uusi yritys. Puolessa välissä muisti palautui taas; lompakko, kele, oli sekin jäänyt kotiin. "Sitä en kyllä hae!", tuumin. "Puhelimella voi maksaa, siitä löytyy myös kirjastokortti ja kelakortti", tarkensin asioita mielessäni. 
  Kelakortin avulla voi osoittaa Hollolan Apteekin kanta-asiakkuuden. Yleensä sen todistan luettamalla viivakoodin ajokortista. Puhelimeen ladattu kirjastokortti toimiin hyvin lainausautomaatilla, mutta sillä ei pääse sisään. Jostain syystä omatoimiaikoina käytössä oleva lukija, joka aukaisee oven, ei suostu toimimaan puhelimen kortilla. Mutta kirjasto on arkisin auki yhdeksästä alkaen, sillä samoissa tiloissa on kunnan palvelupiste. Joten lompakon hakeminen ei ollut tarpeen. Ainoa, että S-bonus jäisi saamatta. Kyllä sekin kortti on googelepayssa, mutta yhtä rumppoomista on ensin vaihtaa sovelluksessa käyttöön bonuskortti, sitten takaisin maksukortti. 

  Joopa joo, sellaista on nykyaika. Ei tuota posaa juuri tarvitse perstaskua venyttämässä pitää. Vielä kun ajokortin siihen saisi. Jostain syystä kehitteillä ollut digiajokortti ei ole edennyt. 
  Aletaan olla tilanteessa, jota jo joskus viime vuosituhannen lopulla Hanelille ennustin. Sanoin hänelle, puhelinta näyttäen, että tulee aika, jolloin tässä on henkkarit, lompakko, kaikki, mitä mukanaan tarvitsee pitää. Haneli nauroi persettään repien, sanoi, että ei taija ihan het'huomenna tulla!
  Jälkihuomautuksena edelliseen: Ei tuo ennakointi, mitä Hanelille julkitoin, ollut omaa näkemystäni, vaan olin sen jonkun viisaamman visioinnista bongannut.

  Sellaiseksi on muisti siis mennyt. Ei kannata sille paljon naureskella. Täytyy vain toivoa, että kaukana on vielä aika, jolloin palaan takaisin kysymään, että minnes minä oli menossa?

  Pääsiäinen on ovella. Lammasta ollaan aamulla, ennen "Muistin mestarin" matkaa, käyty ostamassa. Samoin muuta tarvittavaa. Minä hankin Prismasta Marsikin Arinaleipää. Siltäkin osin on pääsiäinen turvattu. 

  Huomenna siivotaan, vielä kaupasta jotakin haetaan. Sitten saavat vieraat tulla. Ai niin, pitää kuitenkin yksi reissu ennen sitä tehdä: pajunkissoja noutaa. Oletan, että paikka (vanha pelto keskellä omakotialuetta), mistä olemme joka vuosi pajunkissoja hakeneet, on kunnan maata. Rikos se taitaa olla joka tapauksessa. Mutta vuosien saatossa havaittujen jälkien perusteella rikoksentekijöinä emme ole läheskään ainoita.

  Loppuun laitan kuvan nuotan potkimisesta. Pääsisiköhän sitä juhannuksen kantissa tuota touhua katselemaan?


Ja sama käänteisissä väreissä.

maanantai 11. huhtikuuta 2022

LYHYET ASKELEET

  Eilen palattiin Hollolaan. Aamulla lähdettiin saaresta. Jäätietä kylille usmuutettiin. Tai ei oikeastaan kovin usmuutettu, sillä tiellä olevaan muutaman sentin vesikerrokseen oli pakkanen tehnyt ohuen jääkannen. Se teki ajosta väkisinkin jäätielle asetetun nopeusrajoituksen (30 km/h) noudattamisen helpoksi. Kun Virtasalmesta päästiin Harvioin puolelle, alkoivat jarrujen ja luistoneston varoitusvalot palaa. Luistoneston olin kyllä jo ottanut pois päältä heti jäälle ajettuani. 

  Anttolan rannassa oli oli syvät raiteet Vanhanpappilantielle. Onneksi ymmärsin ottaa kunnolla vauhtia, joten mantereelle päästiin. 
  Hetkeksi pysäytin auton. Kun kohta jatkettiin matkaa, olivat varoitusvalot sammuneet.

  Lunta ja räntää sateli lähes koko matkan. Hollolassa oli uutta lunta maassa monta senttiä. Se kyllä suli päivällä pois.

  Hollolassa ei ole kevät viikossa edistynyt juuri lainkaan. Eli vanhan kansan sanassa kukonaskelin kesä lähestyy. Kun aamulla kävin lenkillä, olivat varjoisat osuudesta yhä jäisiä. Pieni yöpakkanen oli myös jäädyttänyt eiliset sulavedet petollisiksi kulkea. 
  Vähän näyttisi sää lämpenevän, yöpakkasetkin vähenevät. Kyllä se sieltä tulee, kevät, kesä perässä, kun maltetaan rauhassa odotella. Taikka tulee ne, vaikka ei maltettaisikaan. Mutta ei sen nopeammin. 

  Laitanpa kuva seitsemän vuoden takaa, 11.4.2015. Jos lähtisin nyt katsomaan onko tuolla paikalla sinivuokkoja, pitäisi ottaa lumilapio mukaan. 


  Nyt eletään pääsiäisviikkoa, malkamaanataita. Taitavat malkapuiden keräilijät olla vähissä. Jolleivat omasta silmästään niitä nouki. 
  
  Tikkutiistaina mennään käymään äidin luona.

  Kellokeskiviikkona käydään kaupoissa hankimassa muonaa loppuviikoksi. On aikaa mennä, koska karjankelloja on turha lähteä kuulostelemaan.

  Kiirastorstaina siivotaan ja illansuussa tulee perhe Tiilikainen.

  Pitkäperjantaiksi jotakin keksitään, uloskin lähdetään. 

  Lankalauantaina jatketaan perjantain ohjelmaa.

  Sukkasunnuntaina syödään lammasta. 

  Toisena pääsiäispäivänä perhe Tiikainen palaa Espooseen.

  Kirjoittaja pidättää oikeuden muuttaa tapahtumalistaa, sillä hän ei ole selvillä perhe Tiilikaisen suunnitelmista, ja se saattaa aiheuttaa korjaustarpeen.

  Aamulla laulelevat mustarastaat. Laulelivat ne jo viime viikolla Anttolassakin. En muista aiemmin ennen toukokuuta kuulleeni moista. Siis Anttolassa. Vaikka kevä on jumittunut, mustarastas on virkellä mielellä. Luulen. Sillä ei laulu itkuvirreltä kuulostanut. 

  Pääsiäisen jäkeen on huhtikuu yli puolenvälin. Eli kun yhdestä piinaviikosta päästiin, alkavat seuraavat. Piina loppuu tietoon siitä, että vapaana lainehtii Saimaan vesi Sappulanselän, Kiukuanselän ja Saukonsalon tietämillä. Kuten sanottua, siemenpotut on jo hankittu.

perjantai 8. huhtikuuta 2022

KAKKUA TULEE, EHDOTONTA

  Sadetta hieroo harmaa perjantai. Enimmäkseen sisällä ollaan. Minä sentään tein aamulla tarvittavat talonmiehen työt: Lämmitin leivinuunin (viimeistä kertaa tällä reissulla), kannoin puita valmiiksi tuleviin koitoksiin, valmistelin saunan (puut, vedet), toin ylös pari ämpärillistä vettä. 

  Eilen saatiin rysäytettyä rannalta viisi runkoa paloiksi, palat rannalle, risut kasalle metsään. Hyvä juttu. Ei noita maisemallisesti ei niinkään kauniita puita oikein kesällä viitsisikään kaataa. Jään päälle ne luonnostaan hojeltuivat. 


  Yksi tervaleppä jäi kaatamatta. Se pirulainen on kovasti saunaan päin kallellaan. Tuulikin oli eilen etelässä, eli suoraan maalle päin, joten jätin paikoilleen. Tänäänkin tuulee samasta suunnasta, eikä vesisateeseen tee mieli muutenkaan mennä touhuamaan, joten huomenna puun hojellan. Konstilla se oikeaan suuntaan kaatuu, vaikka ei tuulelta apua saisikaan. 
  Eilen toimin kuin majava; tein tervaleppään jo kaatoloven valmiiksi. Majavakin nakertaa rungon melkein poikki, odottaa sitten sopivaa tuulta ennen kuin tekee työn loppuun. 

  Hilppa sai aamulla kimmokeen. Sai kimmokkeen sitruunasta. Oli näet ottanut yhden sitruunan mukaan. Koska sille ei ollut ilmaantunut käyttöä, päätti hän tehdä sitruunakakun. Sen verran kananmunia, voita, jauhoja, sokeria ja vanijasokeria tuluksista löytyi. Sitruunasta kakkuun käytetään vain raastettu kuori, joten saimme kylkiäisenä kannullisen siruunamehua.  


Päiväkahvilla tulee siis kakkua, ehdottomasti. 


  Talonmiesvelvollisuudet hoidettuani otin kameran, menin ulos. Tuli mieleen kokeilla, kuinka kamera pelaa. Jääsirkuksen katastrofi on yhä mielessä. 
  Kyllä se toimii. En vieläkään ymmärrä, miten onnistui sähläämään 71 kuvaa Iiriksen ryhmän esityksestä. No, esityksiä tulee lisää. Otan seuraavalla kerralla kuvia 105. 

  Todisteen kameran toimimisesta pari kuvaa: Leikkimökki pilkottaa kinoksen takaa.


Tammi pitää oksin juurin kiinni lehditään.


  Siinä oletettavasti viimeinen raportti saaresta ennen avovesiä. Pyhäaamuna suunnataan Hollolaan. Sieltä tilannearviota luvassa. Lähinnä siitä, kuinka naapurit ovat selvinneet lumimyräköistä ilman vt. talonmiestä. 

keskiviikko 6. huhtikuuta 2022

HUOMENNA SAHA LAULAA

  Ilma päätti muuttua sateesta poutaiseksi. Jopa aurinko ilmestyi aamulla ilahduttamaan. Eli lähdettiin pilkille. Mukava siellä oli istuksia, selkä vastatuuleen, nokka kohti aurinkoa.



  Pari tuntia jäällä vietettiin, muutama reikä kairattiin. Kalansaalis oli olematon. Hannu sai yhden ahvenen, muut vähemmän. Mutta maailman asioita pantiin urakalla järjestykseen. Siltä osin asiat ovat kunnossa. Viimeistä silausta vailla. Se silaus on, että maailma tekemästämme urakasta ottaa vaarin. Saattoi siis mennä turhaksi työksi. Maailma ei ole hanakka ottamaan muutaman pilkkihenkilön järjestelyjä kuuleviin korviinsa, luulen.



  Pilkkireissun aikana muhi possunpaisti leivinuunissa lanttujen, porkkanoiden ja sipuleiden ympäröimänä. Potut keitettiin kaveriksi. Tulivat jäällä taivaltamisessa menetetyt kalorit pian korvatuksi. Hyvää evästä, vaikka oli puolukkahillo oli unohtunut kotiin.

  Iltapäivällä alkoi pilveillä, mutta sateelta säästyttiin. Saunassa käytiin hyvissä ajoin. Pientä iltapalaa, uutisia, Emmerdalea, suoratoistoa. Viimeksi mainittu jouduttiin hetkeksi keskeyttämään, kun Iiris ja Liisa soittivat videopuhelun. Melko kaoottinen se aina on, videopuhelu, kun Iiris pitää puhelinta. Tytöllä tuppaa olemaan aina jotain näytettävää. Sellaista näytettävää, mitä täytyy laukata etsimässä milloin mistäkin. Puhelin kädessä siis. Mutta kyllä häilynnän seasta päästään lapsiakin näkemään, heiltä kuulumisia kyselemään. Iiris uteli. että koska hän pääsee saareen. Kerroimme, että kunhan jäät lähtevät, niin koska vaan. Iiris kysyi, saako hän ottaa kaverin mukaan. Mehän tietysti lupasimme. Sitten Iiris vielä muistutti minua siitä, että olin luvannut rakentaa majan. Niin kai olin tullut luvanneeksi. Yks puhe ku Sulkavan miehen sökössä: maja tehdään, yhteisvoimin, yhteisen suunnitelman mukaan. Se tulee olemaan hauskaa! Ehkä lopputulos suorastaan naurettavaa. 
  Eihän tässä ole enää kuin reilu viikko, kun perhe Tiilikainen tulee pääsiäisen viettoon Hollolaan. Niin ja Lahteen myös. Päästään kunnolla lapsia jututtamaan.

  Huomenna lähtee moottorisaha laulamaan. Ajattelin kaataa saunarannasta muutaman tervalepän, ehkä jonkun haavankin, rantatöyräältä jääälle. Ihan maisemallisessa tarkoituksessa. Pimentävät suotta, eivätkä nuo puut pitkälle työntyvine oksineen mitään komistuksia ole. Pätkin rungot jäällä, roudaan törmälle odottamaan toukokuuta ja kirvestä. Oksasavottaan tulee Hilppakin osallistumaan, eli risut raahataan maalle läjään. 
  Kyllä niistä puista klapeja monta saunanuunillista syntyy. Teen pinon metsään, olkoon siellä kuivumassa vuoden, pari. Kunhan liiteriin tulee tilaa, kärräilen sinne. Voi olla, että en isommin muuten puuhommiin ala. Vaikka jos tekemisen puutetta ilmaantuu, saatan pari pystyyn kuollutta mäntyä kesällä kaataa. Ja nuori koivikko saunan itäpuolella kaipaa pian harvennusta. Riippuu mielihalusta, akuutti tarve ei aja moottorisahaa käyntiin nykäisemään. 

  Siinä tälle illalle. Ja ilman pienintäkään kommenttia sodasta, lakoista, kehysriihestä. Tai ei ihan sentään. Alussa mainitsemassani maailman asioiden kunnostamisessa noihinkin puututtiin. Vaikka tosiasiassa vähän me jäällä ikävistä asioista juteltiin, enemmän mukavista. Elämässä tarvitaan vastapainoa.