KAKKUA TULEE, EHDOTONTA

  Sadetta hieroo harmaa perjantai. Enimmäkseen sisällä ollaan. Minä sentään tein aamulla tarvittavat talonmiehen työt: Lämmitin leivinuunin (viimeistä kertaa tällä reissulla), kannoin puita valmiiksi tuleviin koitoksiin, valmistelin saunan (puut, vedet), toin ylös pari ämpärillistä vettä. 

  Eilen saatiin rysäytettyä rannalta viisi runkoa paloiksi, palat rannalle, risut kasalle metsään. Hyvä juttu. Ei noita maisemallisesti ei niinkään kauniita puita oikein kesällä viitsisikään kaataa. Jään päälle ne luonnostaan hojeltuivat. 

  Yksi tervaleppä jäi kaatamatta. Se pirulainen on kovasti saunaan päin kallellaan. Tuulikin oli eilen etelässä, eli suoraan maalle päin, joten jätin paikoilleen. Tänäänkin tuulee samasta suunnasta, eikä vesisateeseen tee mieli muutenkaan mennä touhuamaan, joten huomenna puun hojellan. Konstilla se oikeaan suuntaan kaatuu, vaikka ei tuulelta apua saisikaan. 

  Eilen toimin kuin majava; tein tervaleppään jo kaatoloven valmiiksi. Majavakin nakertaa rungon melkein poikki, odottaa sitten sopivaa tuulta ennen kuin tekee työn loppuun. 

  Hilppa sai aamulla kimmokeen. Sai kimmokkeen sitruunasta. Oli näet ottanut yhden sitruunan mukaan. Koska sille ei ollut ilmaantunut käyttöä, päätti hän tehdä sitruunakakun. Sen verran kananmunia, voita, jauhoja, sokeria ja vanijasokeria tuluksista löytyi. Sitruunasta kakkuun käytetään vain raastettu kuori, joten saimme kylkiäisenä kannullisen siruunamehua.  

Päiväkahvilla tulee siis kakkua, ehdottomasti. 

  Talonmiesvelvollisuudet hoidettuani otin kameran, menin ulos. Tuli mieleen kokeilla, kuinka kamera pelaa. Jääsirkuksen katastrofi on yhä mielessä. 

  Kyllä se toimii. En vieläkään ymmärrä, miten onnistui sähläämään 71 kuvaa Iiriksen ryhmän esityksestä. No, esityksiä tulee lisää. Otan seuraavalla kerralla kuvia 105. 

  Todisteen kameran toimimisesta pari kuvaa: Leikkimökki pilkottaa kinoksen takaa.

Tammi pitää oksin juurin kiinni lehditään.

  Siinä oletettavasti viimeinen raportti saaresta ennen avovesiä. Pyhäaamuna suunnataan Hollolaan. Sieltä tilannearviota luvassa. Lähinnä siitä, kuinka naapurit ovat selvinneet lumimyräköistä ilman vt. talonmiestä. 

HUOMENNA SAHA LAULAA

  Ilma päätti muuttua sateesta poutaiseksi. Jopa aurinko ilmestyi aamulla ilahduttamaan. Eli lähdettiin pilkille. Mukava siellä oli istuksia, selkä vastatuuleen, nokka kohti aurinkoa.

  Pari tuntia jäällä vietettiin, muutama reikä kairattiin. Kalansaalis oli olematon. Hannu sai yhden ahvenen, muut vähemmän. Mutta maailman asioita pantiin urakalla järjestykseen. Siltä osin asiat ovat kunnossa. Viimeistä silausta vailla. Se silaus on, että maailma tekemästämme urakasta ottaa vaarin. Saattoi siis mennä turhaksi työksi. Maailma ei ole hanakka ottamaan muutaman pilkkihenkilön järjestelyjä kuuleviin korviinsa, luulen.

  Pilkkireissun aikana muhi possunpaisti leivinuunissa lanttujen, porkkanoiden ja sipuleiden ympäröimänä. Potut keitettiin kaveriksi. Tulivat jäällä taivaltamisessa menetetyt kalorit pian korvatuksi. Hyvää evästä, vaikka oli puolukkahillo oli unohtunut kotiin.

  Iltapäivällä alkoi pilveillä, mutta sateelta säästyttiin. Saunassa käytiin hyvissä ajoin. Pientä iltapalaa, uutisia, Emmerdalea, suoratoistoa. Viimeksi mainittu jouduttiin hetkeksi keskeyttämään, kun Iiris ja Liisa soittivat videopuhelun. Melko kaoottinen se aina on, videopuhelu, kun Iiris pitää puhelinta. Tytöllä tuppaa olemaan aina jotain näytettävää. Sellaista näytettävää, mitä täytyy laukata etsimässä milloin mistäkin. Puhelin kädessä siis. Mutta kyllä häilynnän seasta päästään lapsiakin näkemään, heiltä kuulumisia kyselemään. Iiris uteli. että koska hän pääsee saareen. Kerroimme, että kunhan jäät lähtevät, niin koska vaan. Iiris kysyi, saako hän ottaa kaverin mukaan. Mehän tietysti lupasimme. Sitten Iiris vielä muistutti minua siitä, että olin luvannut rakentaa majan. Niin kai olin tullut luvanneeksi. Yks puhe ku Sulkavan miehen sökössä: maja tehdään, yhteisvoimin, yhteisen suunnitelman mukaan. Se tulee olemaan hauskaa! Ehkä lopputulos suorastaan naurettavaa. 

  Eihän tässä ole enää kuin reilu viikko, kun perhe Tiilikainen tulee pääsiäisen viettoon Hollolaan. Niin ja Lahteen myös. Päästään kunnolla lapsia jututtamaan.

  Huomenna lähtee moottorisaha laulamaan. Ajattelin kaataa saunarannasta muutaman tervalepän, ehkä jonkun haavankin, rantatöyräältä jääälle. Ihan maisemallisessa tarkoituksessa. Pimentävät suotta, eivätkä nuo puut pitkälle työntyvine oksineen mitään komistuksia ole. Pätkin rungot jäällä, roudaan törmälle odottamaan toukokuuta ja kirvestä. Oksasavottaan tulee Hilppakin osallistumaan, eli risut raahataan maalle läjään. 

  Kyllä niistä puista klapeja monta saunanuunillista syntyy. Teen pinon metsään, olkoon siellä kuivumassa vuoden, pari. Kunhan liiteriin tulee tilaa, kärräilen sinne. Voi olla, että en isommin muuten puuhommiin ala. Vaikka jos tekemisen puutetta ilmaantuu, saatan pari pystyyn kuollutta mäntyä kesällä kaataa. Ja nuori koivikko saunan itäpuolella kaipaa pian harvennusta. Riippuu mielihalusta, akuutti tarve ei aja moottorisahaa käyntiin nykäisemään. 

  Siinä tälle illalle. Ja ilman pienintäkään kommenttia sodasta, lakoista, kehysriihestä. Tai ei ihan sentään. Alussa mainitsemassani maailman asioiden kunnostamisessa noihinkin puututtiin. Vaikka tosiasiassa vähän me jäällä ikävistä asioista juteltiin, enemmän mukavista. Elämässä tarvitaan vastapainoa.

HUONO TAI ERITTÄIN HUONO

  Ajokeli on koko maassa huono tai erittäin huono. Mikäli ylen aamu-uutisiin on luottamista. No, en tuota kyseenalaista kovinkaan pontevasti. Sentään luotto yleen ei ole kokonaan menetetty. 

  Tänne lunta eilisen viime yön aikana on kertynyt vain pari, kolme senttiä. Plussakeli, sade on tullut osin vetenä. 

  Aika talvinen maisema avautuu huussin ovesta. Monena keväänä on tähän aikaa vuodesta ollut maa paljaana. 

  Tälle päivälle ja ensi yölle on povattu lunta, räntää, vettä. Kuinka paljon sade tulee lumena? Huomenna ollaan viisaampia. 

  Keskiviikko ja torstai näyttävät lähes sateettomilta. Perjantaina kahahtaa taas saderintama tuoden taivaalta vettä jossain olomuodossa. Lauantai ja sunnuntai ovat sitten parempia ulkona oleskeluun. 

  Ajokeleistä en sano mitään, sillä en lähde kokeilemaan, mutta jos oli meillä edellisellä reissulla olosuhteet hyvät tai erittäin hyvät, voi niistä nyt sanoa kehnot tai erittäin kehnot. 

  Ikä on vain numero, eikä huonoja kelejä ole, on vain huonoja varusteita. Näin sanotaan. Minä sanon, että ikä ei ole numero, ikä on sana. Ja sanon myös, että ihan kelvolliset tamineet kyllä löytyy, mutta mieluummin pysyttelen pirtissä, katselen välillä vaakatasossa tulevaa lunta/räntää, t-paidassa pasteerailen. Mitäs hittoa sellaista tekemään, mikä ei ole mukavaa. Jos ei ole välttämätöntä.

  Eilen oli aamusta sentään kohtuullinen keli hiihdellä. Käytiin lykkimässä naapuripariskunnan kanssa heidän jäälle tekemänsä viiden kilometrin latu kahteen kertaan. Hieman alkoi toisella kiekalla pyryttää hienorakeista nuoskalunta. Se pyrki välillä tarttumaan suksien pohjiin. 

  Tänään ei hiihdetä. Kuten sanoin, tänään ollaan pirtissä. Huomenna mennään aamusta pilkille. Näin ainakin eilen alustavasti sovittiin. Minulta unohtuivat toukat kauppaan, mutta Hannulla kuuluu olevan. Eiköhän muutama jouda lainaksi minullekin. 

  Sodasta kuluu taas ikäviä ja erittäin ikäviä uutisia. Sota on aina kauheaa tai erittäin kauheaa. Kun sodassa otetaan siviilit kohteeksi, on se erittäin kauheaa. Siviileihin on Ukrainassa kohdistunut sotarikoksiksi luokiteltuja tekoja kaiken aikaa, mikäli uutisiin on uskominen. Taidan kallistua uskomaan, joskaan en ihan jokaiseen kuvaan, jokaiseen kommenttiin, välttämättä luota. Tällainen tapa sotia on Venäjälle tyypillistä, sanotaan. Varmasti näin on, sillä esimerkkejä lähimenneisyydestä löytyy. 

  

  Sivuhuomautus: Kello on 7:22, ulkona on alkanut tiputella juuri ja juuri lumeksi luokiteltavia hiutaleita. 

  Minä olin sodan alkupuolella toiveikkaana sitä mieltä, että Venäjän kansa nousee sellaisella voimalla vastustamaan sotaa ja Putinia, että valta Kremlissä vaihtuu. Ajattelin, että tiukat pakotteet, jotka vaikeuttavat myös tavallisten ihmisten elämää, nopeuttavat tapahtumia. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että kansannousua ei tule. Hallinto on tukahduttanut mielenilmaisut kovaotteisesti ja pakotteet koetaan ilmeisesti yhteiseksi riesaksi ja ne ovatkin ilmeisesti lisänneet Putinin kannatusta. 

  

  Tuli kuitenkin sotaa sivuttua, vaikka tänne piti tulla sitä karkuun. Eihän sellaista karkuun pääse. Kuitenkin etäisyyttä hieman haluan. Joten rajoitan taas uutiset aamu- ja iltauutisiin, ja lupaan olla  surfailematta pitkin päivää webissä. 

  Loppuun vielä pari kuvaa per aamu tänään.

IHA KU EI OIS POIS OLTUKKAAN

  "Ajoissa kun lähtee, niin ajoissa perillä on" (uudehko savolais-etelä-hämäläinen sananlasku). Eli kun ennen kahdeksaa lähdettiin, niin ennen kymmentä oltiin Potinlahdessa. Eikä tavaroiden kanssa jäätä ylittäessä varttia enempää mennyt. 

  Jäätie ja olosuhteet jäällä kulkemiseen olivat hyvässä kunnossa. Itse asiassa ihan samanlaista oli saareen dallustaa kuin oli kaksi viikkoa sitten oli sieltä pois tulla. Välillä oli kai ihan lumettomaksi jääpeite mennyt, mutta kun uutta lunta tuli, yöpakkaset ovat olleet kovia, niin sellainen muutaman sentin kerros valkeaa siellä on. Ei haittaa menoa, ja on hyvä hiihdellä.

 Pirtin ovi avattiin koko lailla kymmeneltä. Kymmenen on se aika, jolloin entivanhaan soivat sielun kellot. Näin kertoivat minulle joskus isot pojat. Sellaiset, joilla oli henkselit ja viinakortti. Siihen aikaan Alko avasi ovensa kymmeneltä. 

  Nyt kyllä eksyin kontekstista. Ei Alkon aukeamisen historia kuuluu tähän blogiin. Siis asiaan. Tuvassa oli 15 astetta lämmintä, kun sen ovi aukesi. Eiku tavarat sisään, uuneihin tulta, pattereita päälle. Sitten avanto auki, vettä taloon, tulokahvit.

  Kun kaikki tarpeellinen oli tehty, istuksittiin hetki laiturilla. Auringonpaisteesta kannatti nauttia, sillä sitä ei taida tulevina päivinä olla tiedossa.

  Minä olin pukeutunut suosimaani mallistoon: Itäblokki 1983, "Bulgaria". Se on ajaton kuosi.

  Ilmat eivät tosiaan taida meitä helliä samalla tavalla kuin edellisellä reissulla. Lunta on luvassa useana päivänä. Reilusti vielä. Ennusteet ovat tupanneet muuttumaan melko nopealla aikataululla. Toivottavasti niin käy nytkin. Parempaan suuntaa, jos toivoa saa. Mutta siihen tyydytään, mitä säiden haltijat suovat. Ollaan, eletään, ulkoillaan, kelien mukaan.

  Eilen oltiin katsomassa Iiriksen Taitoluisteluklubin esitystä, Jääsirkusta. Mukava puolitoistatuntinen se oli. Esityksessä pääsivät kaikki kerholaiset jäälle, pienimmistä luistelukoululaisista edistyneimpiin luistelijoihin. 

  Minulla oli kamera mukana. Kun Iirksen ryhmän vuoro tuli, kiipesin penkkirivien taakse ottamaan kuvia. Napsin samoilla asetuksilla kuin yleensä 71 kuvaa. Kun kotona latasin ne koneelle, ryhdyin käymään läpi, niin huomasi, että ihan persiilleen oli homma mennyt. Joku vika oli kamerassa ollut. Otokset olivat sumeita, ei mitään tolkkua. Roskakoritavaraa kaikki tyynni. 

  En ymmärrä, missä vika oli. Otin heti kotona asian paljastuttua muutaman kuvan. Aivan hyvin onnistuivat. Tästä voi vetää johtopäätöksen: Vika oli minussa! En kyllä tunnusta, mutta en väitä vastaankaan. Ensi kerralla paremalla onnella, paremmin valmistautuneena. 

  Esityksen jälkeen ajettiin porukalla Munkkivuoreen UKKO-MUNKKIIN syömään. Meitä oli kahdeksan aikuista ja kolme lasta. Ihan hyvä potti hiljaiselta vaikuttaneelle UKKO-MUNKIN yläkerran ruokasalille.

  UKKO-MUNKKIIN  oli Anna porukallemme pöydän tilannut vanhojen aikojen takia. Kun Tiilikaiset asuivat melko lähellä, Kivihaassa, kävivät he joskus siellä syömässä. Mekin Hilpan kanssa muutaman kerran oltiin mukana. Reilut annokset reilua ruokaa ilman erityisiä krumeluureja sieltä saa. Minä söin maksaa. Söin koko annoksen, vaikka kokoa oli isommallekin ihmiselle. Hyvää oli. Ei kukaan mukaan kuulostanut omaa valintaansa katuvan. 

  Pääsiäisenä perhe Tiilikainen saapuu sitten Hollolaan. Päästään enemmän Liisan ja Iiriksen kanssa puuhailemaan. Kunhan ensin kerätään voimia täällä rauhan tyyssijassa. 

KEVÄTKÖ?

  Kevät kai alkaa huomenna. Ainakin Veikkausliiga pyörähtää silloin käyntiin. Lätkässä painellaan pudotuspelejä. Jukurit sinnittelee vielä kuvioissa. Toivottavasti huomisenkin jälkeen. 

  Kevät siis on alkanut, koska nurmella palloa potkitaan. Tosin lämmitetyillä keinonurmilla taitavat potkia. Säitten haltijat ovat kuitenkin eri mieltä. Napakoita yöpakkasia pitelee. Eikä näytä ensi viikollakaan juuri muutoksia tulevan. Mitä nyt lunta lisää kevään kunniaksi. No, jäät ainakin kestävät, kun sunnuntaina saareen mennään. Sukset mukaan otetaan, koska lunta on tulossa, jäällä hyvä hiihdellä. 

  Saattaa olla, että jäät liukenevat Saukonsalon liepeiltä vasta Äitienpäivän (8. toukokuuta) tienoilla. Vaikka saisivat ne liueta aiemminkin; siemenpotut ja -sipulit on nimittäin jo hankittu. Hyvissä ajoin, koska saattaa tulla keväämmällä niistä uupelo, kun ruokapulaa ihmisten kauhuksi maalaillaan. 

  Huomenna on meno Espooseen ja Kauniaisiin. Jääsirkus katsotaan, käydään kai jossakin porukalla syömässä. Ja pyhäaamuna kohti Anttolaa. Sotaa pakoon. Tai sotauutisia. Viikko siellä vietetään, pääsiäistä odottamaan kotiin tullaan. Sitten odotellaankin lämpöaaltoa, lauhkeita vesisateita, tietoa jäitten lähdöstä. Ja annetaan palloilijoitten potkia, kiekkoilijoiden kiekkoilla. Eikös ne mm-kisatkin ala jääkiekossa toukokuussa? No alkaa, perjantaina 13. päivänä.  Ei ole onneksi Suomella peliä avauspäivänä. Takkiin tulisi roimasti. Ainakin paraskavedekatriafobiasta kärsivien mielestä. 

  Eiköhän me saareen ennen kisoja päästä. On sitten jotakin katsottavaa, maan mylläyksen lomassa.

  Sodasta en jaksa jauruta. Muuta kuin sen verran, että aina kun joku pikku viesti tuntuu positiiviselta, niin perään tulee liuta isoja negatiivisia uutisia.

  Loppukuvaksi John Lennon filmissä How I Won the War. Häntä tarvittaisiin taas. 

HUHTIKUU TULEE, OLETKO VALMIS

  Huhtikuu alkaa perjantaina. Se alkaa aprillipäivällä, kuten ennenkin. Me menemme katsomaan Kauniaisten Taitoluisteluklubin Sirkus jäällä-esitystä. Siinä kaikki ryhmät, luistelukoululaisista varttuneinpiin ja  edistyneimpiin, esittävät ohjelman. Tämä ei ole aprillia. 

  Minä aloitan huhtikuun menemällä verikokeisiin. Aika on jo 7:35, joten kahvitta oleminen ei veny tuskaksi asti. Tämäkään ei ole aprillia. 

  Sunnuntaina on tarkoitus lähteä Anttolaan. Viikon reissu. Sitten ei varmaan ennen jäitten lähtöä Saarelaan mennä; pääsiäinen on puolessa välissä huhtikuuta, silloin perhe Tiilikainen tulee Hollolaan. Pääsiäisen jälkeenkin saattaisi saareen päästä, mutta tuskin lähdetään.

  Aamulenkillä olen käynyt normaaliin tapaan. Ihan piti paksumpaa takkia kaivaa komerosta, kun pakkasta on ollut välillä kymmenenkin astetta. 

  Eilen dallasin Okeroisten Myllyn kautta. On Myllylampi joskus tähän vuodenaikaan ollut keväisemmänkin näköinen. 

  Iloisesti vesi kuitenkin virtaa...

...ja aurinko nousee lisää lunta sulattamaan.

  Aamun uutisissa kerrottiin, että Ukrainan ja Venäjän neuvotteluissa on varovaista edistystä. Hyvä juttu, jos näin on. Silti taitaa olla vielä matkaa sodan loppumiseen. Ja Venäjän puheiden painoarvo ei liene tällä hetkella kovinkaan suuri. 

  Kerrottiin myös, että kyselyn mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista on sitä mieltä, että liittyminen Natoon lisää maamme sotilaallista turvallisuutta. Niin varmaan. Minä en omaa Nato-kantaani on ole vieläkään saanut kirkkaaksi. 

  Tuosta turvallisuudesta vielä. Nato on venäjän perivihollinen ⇒ onko turvallista olla rajanaapurina perivihollisen kanssa?

 Ratkokoot viisaammat. Vaikka Nato-kantani on vielä hakusessa, niin Natoon luultavasti haetaan. Luultavasti aika piankin. Ja luultavasti siihen päästään. Sitten meillä lienee sotilaallista turvaa. Meillä on myös velvoitteita. Kenen sotia Nato tulevaisuudessa käykään, koskee asia myös Suomea. Liian suuria asioita 56-numeroiseen päähän. 

 Tuosta aasinsiltaa seuraavaan. Meidän pienperheessä on isompi pää Hilpalla. Eli varmaan numeron omaani isompi. Mitä tästä voi päätellä? No ei yhtään mitään. Vaikka joskus Hilppa leikillään kehuskelee, että siitä näkee, kumpi on fiksumpi. Ja minä vastaan, että minullapa on pää täyttä tavaraa, ilman hölkskymätilaa. 

UNI, TESTI, JOKUNEN LAINAUS

  Tempora aspera vivimus, amice bone. Sota jatkuu, korona jyllää, takatalvi painaa päälle. Siinä asiat, painavimmasta hyöhenenkeveään. Enkä höyhenenkeveällä tarkoita pian satavien lumihiutaleiden painoa, vaan takatalven häviävän pientä merkitystä, joka ei kurjuuden puntarissa heilauta viisaria. 

  Sen enempää kurjuuksiin ja vaikeisiin aikoihin en puuttu. Tai sivuan snadisti kuitenkin. Näin nimittäin

aamuyönä muutaman oudon unen. Aamuyöllä, sianpieremän aikoihin, ne unet yleensä näen, jotka aamulla muistan. 

  Liekö sotakuvien näkeminen syynä uneen, vai olenko katsellut liikaa sarjoja? Unessa olin jossain tunnistamattomassa paikassa. Hilppa oli kanssani. Yht'äkkiä' minua ammuttiin. Luoti meni rinnasta läpi. Kaaduin maahan, mutta tajuissani pysyin. Hilppa yritti voivotellen tukkia verenvuotoa. Silloin paikalle säntäsi joku mies. Hän ällisteli hetken, nappasi lävitseni menneen luodin maasta, sanoi "odota hetki, minulla on 3D-tulostin, käyn tulostamassa tulpan."

  Mies häipyi, palasi pian. "No niin", virkkoi hän, "laitetaanpa tuke!"

  Hän tunki tulostamansa luodinreikään. Samalla hetkellä loppui kaikki kipu, tyrehtyi vuoto! Nousin seisomaan, ravistelin ihmetellen itseäni, kiittelin vuolaasti auttajaani.

  Tähän heräsin. Epätodelliseen tunteeseen heräsin, kuten aina tällaisessa tilanteessa. Meni hetki, sitten tajusin, että untahan se oli. Harmi, että tällaiset unet loppuvat aina kesken. Olisin nimittäin halunnut kysyä auttajaltani, miksi luoti piti monistaa, miksei alkuperäinen käynyt?

  Tein eilen ensimmäisen koronatestin. Olen tähän asti säästynyt niin virallisilta kuin virattomiltakin testeiltä. Tein testin siksi, että minulla oli lieviä, koronalle epätyypillisiä, oireita. Netti paljasti, että kyseiset oireet kuitenkin saattavat liittyä koronaan. Ehkä testin tekoon komensi myös se, että yhä useammin saan viestiä jokun tuttuni saamasta tartunnasta. En tietysti ajattele, että koska muut, miksen myös minä. En ole niin kateellinen. 

  No, testin tein. Positiivista oli, että se näytti negatiivista. Ne oireetkin alkavat laantua. Mikä lie ollut?

  Joskus olen kirjoittanut blogin otsikolla PERJANTAIN MIETELAUSEET. Siihen olin koonnut muutamia mieleeni painuneita viisaiden ihmisten ajatuksia. Nyt, kuin jatkoksi, lisää joitakin tällä välin bongaamia juttuja. Olkoot ne vaikka LAUANTAIN MIETELAUSEITA.

  Aloitetaan kiinalaisella sananlaskulla. Putin tulee eittämättä heti mieleen:

   Joka tiikerillä ratsastaa, havaitsee vaikeaksi laskeutua alas.  

  Sota on käynnissä:

  Itsensä kokoisella pommilla ihminen pystyi tappamaan yli miljoona lähimmäistään nopeammin kuin ehtii sanoa Bingo! Näitä aseita sanottiin kehittyneiksi. Bernard Benson, fyysikko 

  Tämä on tarkoitettu.., no kyllähän te tiedätte...

   Isänmaallisuus on elävä yhteisvastuun tunne. Kansalliskiihko on typerä kukko, joka kiekuu omalla tunkiollaan. Richard Aldington 1892-1962 englantilainen kirjailija 

  Valoa tulevaisuuteen:

  Voimakkaampi kaikkia armeijoita on ajatus tulevasta ajasta. Voltaire 

  Vaikka tietäisin, että maailma tuhoutuu huomenna, istuttaisin puuntaimen vielä tänään. Martti Luther 

  Huomionarvoinen toteamus:

  Jos kahlaa kaulaansa myöten paskassa, ei kannata kulkea pää kumarassa. Äskettäin lukemasta kirjasta, taisi olla Kristina Ohlssonin

  Kevennys, jonka alkuperä on epävarma. Sivuston  https://quoteinvestigator.com mukaan se ilmestyi ensimmäisen kerran 1960- tai 1970-luvulla jonkun kojun seinää. Graffiti mainittiin Kurt Vonnegutin vuoden 1982 romaanissa Deadeye Dick.

  To do is To be, Platon 

  To be is To do, Sokrates 

  Do be do be do, Sinatra

  Suurien ajattelijoiden innoittamana kaivoin naftaliinissa kohta 14 vuotta lojuneista piipuistani yhden, otin kuvan. Piippu mielletään moniin suuriin ajattelijoihin. Kukapa ei haluaisi olla suuri ajattelija.