Sadetta hieroo harmaa perjantai. Enimmäkseen sisällä ollaan. Minä sentään tein aamulla tarvittavat talonmiehen työt: Lämmitin leivinuunin (viimeistä kertaa tällä reissulla), kannoin puita valmiiksi tuleviin koitoksiin, valmistelin saunan (puut, vedet), toin ylös pari ämpärillistä vettä.
perjantai 8. huhtikuuta 2022
KAKKUA TULEE, EHDOTONTA
keskiviikko 6. huhtikuuta 2022
HUOMENNA SAHA LAULAA
Ilma päätti muuttua sateesta poutaiseksi. Jopa aurinko ilmestyi aamulla ilahduttamaan. Eli lähdettiin pilkille. Mukava siellä oli istuksia, selkä vastatuuleen, nokka kohti aurinkoa.
tiistai 5. huhtikuuta 2022
HUONO TAI ERITTÄIN HUONO
Ajokeli on koko maassa huono tai erittäin huono. Mikäli ylen aamu-uutisiin on luottamista. No, en tuota kyseenalaista kovinkaan pontevasti. Sentään luotto yleen ei ole kokonaan menetetty.
sunnuntai 3. huhtikuuta 2022
IHA KU EI OIS POIS OLTUKKAAN
"Ajoissa kun lähtee, niin ajoissa perillä on" (uudehko savolais-etelä-hämäläinen sananlasku). Eli kun ennen kahdeksaa lähdettiin, niin ennen kymmentä oltiin Potinlahdessa. Eikä tavaroiden kanssa jäätä ylittäessä varttia enempää mennyt.
perjantai 1. huhtikuuta 2022
KEVÄTKÖ?
Kevät kai alkaa huomenna. Ainakin Veikkausliiga pyörähtää silloin käyntiin. Lätkässä painellaan pudotuspelejä. Jukurit sinnittelee vielä kuvioissa. Toivottavasti huomisenkin jälkeen.
keskiviikko 30. maaliskuuta 2022
HUHTIKUU TULEE, OLETKO VALMIS
Huhtikuu alkaa perjantaina. Se alkaa aprillipäivällä, kuten ennenkin. Me menemme katsomaan Kauniaisten Taitoluisteluklubin Sirkus jäällä-esitystä. Siinä kaikki ryhmät, luistelukoululaisista varttuneinpiin ja edistyneimpiin, esittävät ohjelman. Tämä ei ole aprillia.
lauantai 26. maaliskuuta 2022
UNI, TESTI, JOKUNEN LAINAUS
Tempora aspera vivimus, amice bone. Sota jatkuu, korona jyllää, takatalvi painaa päälle. Siinä asiat, painavimmasta hyöhenenkeveään. Enkä höyhenenkeveällä tarkoita pian satavien lumihiutaleiden painoa, vaan takatalven häviävän pientä merkitystä, joka ei kurjuuden puntarissa heilauta viisaria.