Vaalit meni. Mediaa oln syytelty huonosta tiedottamisesta ennen aluevaaleja. Ottivat vissiin onkeensa, sillä nyt kyllä tiedotetaan! Mutta ei se korvaa aiempaa vaitonaisuutta.
tiistai 25. tammikuuta 2022
VAALIT OHI VILAHTI, MEDIAN MYLLY PÖYRÄHTI
sunnuntai 23. tammikuuta 2022
JOTAKIN TEHDÄKSENI
Tänään on tullut liikkuttua. Melkein liikutun, kun liikkumistani muistelen: Aamulla sauvakävellen lähes 11 000 askelta. Kun hienoinen lumisade loppui kymmenen jälkeen, reilu puolituntinen lumitöitä. Lounaan ja perräisten jälkeen tunnin liukulumikenkäily Messilän maastossa.
Liikkumisesta liikuttuneessa tilassa päiväkähvit Messilän reissun jälkeen nautittiin, Hilpan eilen loihtiman omenakakun ja Syyttomästi tuomitun kolmannen jakson kera.
torstai 20. tammikuuta 2022
KOHTI PERJANTAITA
Vesisateesta lumisateeseen, tuulettomasta tuikeaan vihuriin, plussasta pikkupakkaseen. Ulkoilu on jäänyt aamun kauppareissuun ja päivällä suoritettuun tunnin kolaukseen. Aamun kauppareissu tehtiin autolla, joten kalorien kulutus ei sillä matkalla juuri noussut. Illansuussa toinen seinänaapureista ehti kolaamaan ennen minua, joten aamulla lankeaa hieman pienempi luontiurakka.
maanantai 17. tammikuuta 2022
KUNNON KANSALAISIA
On ihan kunnon kansalaisen olo. Vaikka välillä saattaa suusta päästä kirosanoja, vaikka nenääkin tulee kaivettua, ainakin minulla, kunnonkansalaisolo on; saatiin tänään kolmannet piikit, käytiin äänestämässä. Piikki tuli sujuvasti viisi minuuttia etuajassa, äänestyspaikalla Hollolan kunnantalolla jouduttiin hieman jonottamaan.
perjantai 14. tammikuuta 2022
FLASHBACKS
Välillä tulee ajankuluksi selailtua kuva-arkistoja koneelta. Monet vanhemmiltani saamistani tai Piskolasta lainaamistani albumeista skannaamani kuvista herättävät muistoja. Perjantai-illan ajankuluksi liitän tähän blogiin muutamia.
keskiviikko 12. tammikuuta 2022
TUNNUSTELUA TUNNUSTUKSEN JÄLKEEN
Sain aamulla siteet liukulumikenkiin. Siis päivällä kokkeilemmaan! Muutamia havaintoja ensikosketuksesta.
maanantai 10. tammikuuta 2022
TUNNUSTUS, KATUMUS JA KEVENNYS
Minua on muutaman päivän vaivannut polte. Polte on kohdistunut liukulumisuksiin. Polte on vain vahvistunut, kun olen sattunut näkemään parissakin eri ohjelmassa ihmisiä Lapin tuntureilla, ihmisiä Etelä-Suomen metsissä, liikkumassa liukulumikengillä. Niinpä vietin eilen tunnin jos toisenkin netissä hakemassa tietoa noista ihmelaudoista ja niiden saatavuudesta. Osoittautui, että niiden löytyminen hyllyltä on lähes mahdotonta. Kyllä muutamasta paikasta eräänlaisia toki oli saatavilla, mutta ne olivat pitopohjalla varustettuja, eli pohjat oli karhennettu, mutta karvapohjaisia ei löytynyt. Lopulta tein äärimmäisen ratkaisun: menin Kärkkäisen sivuille. Kunka ollakaan, niin sieltä löytyi. Jopa kolmea eri mallia karvapohjalla varustettuja, jopa Lahdesta. Ajattelin, että en sinne lähde kauppoja tekemään.