tiistai 14. joulukuuta 2021

SIISTIMISEN MYSTIIKKAA, MELUN HÄÄTÖÄ

  Hissukseen joulusiivousta tehdään. Eilen Hilppa puunasi saunan ja pesuhuoneen. Saunakin jouluksi siistitään, vaikka siellä ei juuri käydä kuin jouluna. Ehkä siksi?  Pesuhuone on normaalisti minun reviiriäni. Nyt Hilppa, tarkka kun on, ryhtyi putsaamaan suihkutilan lasiliukuoven sisäpintoja, joissa tarkemmalla syynäyksellä on selkeästi kalkin jättämiä jälkiä. Minä, joka siis yleensä pesuhuoneen putsaan, ole tietysti joka kerta myös liukuoven hinkanut. Ja puhtaaksi. Mutta suihkussa ollessa lasit kastuvat. Vedessä oleva kalkki jättää jälkensä. 

  Hilppa yritti jälkiä poistaa kotoa löytyvillä aineilla ja sienillä. Eivät lähteneet. Hän googletti, löysi juuri tähän tarkoitukseen sopivan aineen. Me Tokmanille. Pullo ainetta, ihmeellisiä ja vielä ihmeellisempiä sieniä ja liinoja hankittiin. Kokeilemaan. Eivät lähteneet. Taas Hilppa Googlea kiusaamaan. Nyt hän bongasi "ammattilaisten" konstin. Etikkaa suihkupulloon, levitys laseille, sitten wc-paperia "tapetiksi", vielä paperin päälle runsaasti etikkaa suihkupullosta. Annetaan vaikuttaa ainakin puoli tuntia. "Tapetti" pois, huuhtelu, hankaus sopivan karkealla sienellä, kuivaus. Ja kokkeilemmmaan! Mutta etikkaa ei huushollista löytynyt kuin toisen lasin pienelle osalle. Näytti kuitenkin siltä, että edes jossain määrin homma toimi.

  Aamulla Hilppa ryhtyi siivoamaan vierashuonetta (lue Tiilikaisten valtakunta). Minä kauppaan hankkimaan etikkaa. Sitten aloin suorittaa putsausta. Pää pöyrällä etikan katkusta tein urheasti työtä. Annoin vaikuttaa kunnolla, tein lopputoimenmpiteet. Laitoin vielä perään varta varsten eilen ostamaamme ainetta, hinkkasin uskoon. Lopputulos on, että kyllä kalkkijäljet hieman vähenivät, mutta eivät kokonaan lähteneet. 
  Tästäedes joka kerta, kun pesuhuone siivotaan, tehdään liukuovelle puhdistuskäsittely. Usko on vankka; kyllä niistä ennen pitkää kirkaat tulee. Vaikka en minä ole oikeastaan edes huomannut, että laseissa kalkkijäämiä on. Ilman okulaarejahan minä suihkussa käyn!

  Tässä kohtaa keskeytyi kirjoitus. Tiilikaisten as oy:ssä on meneillään julkisivuremontti muutaman rivitalon kohdalla. Huppuun heidän talonsa laitettiin kuun alussa, tänään alkoi ulkokuoren sahaus ja piikkaus. Anna soitti, sanoi, että melu on niin hirveä, että ei siellä voi olla. Liisa varsinkin oli kauhuissaan. Minä lupasin mennä hakemaan Annan ja lapset meille. Iiriskin oli pois koulusta, sillä aamulla hänellä oli ollut kurkkukipua. 
  Vuoden alusta Tiilikaiset saavat ihan läheltä huoneiston päiväkäyttöön, mutta nyt ei vaihtopaikkaa ollut. Minä siis vedestä rännäksi muuttuvaan sateeseen. Keravalta asti oli sade silkkaa vettä. Anna ja lapset olivat valmiina. Meidän piti ajaa Jonin työpaikan kautta, sillä Liisan istuin oli heidän autossaan. Sinne asti, pieniä teitä pitkin, Liisa sai istua Iiriksen tuolissa, Iiriksellä oli koroke. 
  Jonin duuni on Espoon pohjoislaidalla, joten sieltä kohti Hollolaan suimailtiin aluksi pieniä teitä, sitten E 12:sta  Riihimäelle, sieltä Hollolaan. Sade muuttui Riihimäen tienoilla lumeksi, sitä alkoi kertyä tielle. 
  Kolmen maissa oltiin onnellisesti Keinokartanontiellä. Lapset ja tavarat sisään, me Annan kanssa jatkettiin Lahteen. Anna saa lainaksi Aija-mummin auton. Aamulla Anna ja Iiris lähtevät Espooseen. Iiriksellä on koulua, ip. luistelua. He jäävät varmaan kotiinsa yöksi, Liisa kortteeraa meille. Täällä ainoa häiritsevä ääni on Peppe-papan lepertely. Sen Liisa vielä sietää. Ei varmaan kovin kauaa.
  Jotenkin tässä loppuvuosi junaillaan. Viikonloppuna eivät varmaan piikkaile. Uudenvuoden jälkeen helpottaa perhe Tiilikaista. Hienoa, että saivat tuon väistöasunnon. Siinä asuu iäkäs naisihminen, joka on pääsääntöisesti miesystävänsä luona. Pientä korvausta vastaan on Tiilikaisilla pakokopaikka siihen asti, kunnes meteli loppuu. 

  Tässä tarinaa, jonka aloitin aamupäivällä, jatkoin, kun palasimme Espoosta. Nyt kutsuu piha Peppeä kolaamaan. 

  Laitan loppuun päivänä eräänä ottamani kuvan. Silloin ei räntää satanut.


Vielä äsken lapsista nappaamani kuvat. 


lauantai 11. joulukuuta 2021

LATO

  Aamulenkillä, lauhtunessa pakkasessa, vinhassa viimassa, soi korvissa Niilon ja Crazy Horsen eilen julkaistu albumi BARN. Kuuntelin sen ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan. Kolme aiemmin julkaistua "maistiaista" olin toki jo aiemmin kuullut. Ei levy mikään mestariteos ole, mutta taattua Niiloa kuitenkin. 

  Crazy Horsen kokoonpanossa oli taas siihen takaisin v. 2018 palannut  Nils Lofgren. Hän oli mukana 1970 julkaistulla albumilla After the Gold Rush ja palasi, kun Frank "Poncho" Sampedro jäi eläkkeelle. Tuo mainio muusikko on ollut vuodesta 1984 myös E Street Bandin jäsen ja pari päivää sitten katselemassani LETTER TO YOU-dokkarissa, tai elokuva se oikeastaan on, Nilsin soittelua oli mukana. 
  Eipä tässä vielä kovin vanhoja olla, kun jotkut palaavat yli viidenkymmenen vuoden jälkeen bändiin. Nils on minua 4 päivää vanhempi. Hypoteetinen paluu The Pictures-aikoihin olisi tietty jo yli 55 vuotta kestäneen paussin mittainen. Pitäsköhän soittaa Ruikulle? Vitsi, vitsi. Vaikka kyllä Risto on joskus asiaa väläytellyt. Mikäs hänen on puhuessa, kun on kaiken aikaa elänyt soittimien ympäröimänä. Meikäläiseltä tuskin enää sujuisi edes D-duuri-juoksutus.

  Aamulenkillä otin kuvan uudesta Salpakankaan Terveysasemasta. Kun käytiin influenssarokotuksessa, kysyi hoitajalta, koska muutto tapahtuu? Hän vastasi että vuoden alussa. Siispä kevättalvinen "vuositarkastus" tulee tapahtumaan uusissa tiloissa.


  Huomenna mennään katsomaan Kauniaisten Taitoluisteluklubin näytöstä. Näillä näkymin se toteutuu. Koronapassi vaaditaan. Perään mennään syömään. Pöytä on varattu Ravintola BASESTA. Se sijaitsee Kauppakeskus Sellossa. Meitä onkin iso joukko: kahdeksan aikuista ja kolme lasta. Mukava tapahtuma, sillä  suhteellisen harvoin kuitenkin yhdessä kokoonnutaan. 

  Ensiviikko menee pieniä mutta välttämättömiä jouluun liittyviä asioita puuhatessa, sisältäen mm. kinkun hankinnan, lohen oston, graavaamisen ja pakastamisen, siivouksen, sekä joulukuusen pystytyksen. Kuusi pystytetään, sillä Iiris ja Liisa tulevat meille hoitoon ensiviikon lauantaina, kun Anna ja Joni meneväy ystäviensä mökille pikkujouluihin. Me pidetään omat. Pikkujoulut lasten ja jälleen lapsiksi hissukseen muuttuvien kesken. 

  Laitan BARN:n kunniaksi loppuun kuvan heinäväestä. Latokuvaa en tähän hätään arkistoistani löytänyt. Kuvan ottajaa en tiedä. Ensimmäisenä vasemmalla on voisi olla tätin ja kummini Maija, toinen oikealta kai isotätini Elsa, muita en tunnista. Yleishuomio: Haravaan pitää vuoleskella pari uutta piitä.

keskiviikko 8. joulukuuta 2021

KEKSIKÄÄ PAREMPAA TEKEMISTÄ

  "Keksikää parempaa tekemistä!", tekee mieli sanoa valtaosalle "tutkivaa journalismia" tekevistä toimittajista. Maassamme, saatikka pallollamme, tapahtuu kaiken aikaa merkittäviä asioita, joihin puuttua.  Mutta, mutta... Noitavainon ajat tulisivat mieleeni, jos noitavainoa aikoihin elänyt olisin. Koska en ole elänyt, tulee mieleen se, mitä tiedän noitavainoista. Nuo "tyhjäntoimittajat" tuovat julki mm. Persujen kannaottoja. Persumielisten painokkaista, yhden juorulehden otsikon perusteella luoduista käsityksistä, täyttyy some. Perussuomalaisten retoriikka on yleensä kaksinaismoraalissaan jo ironian tuolla puolen. Miksei muuten kirjoiteta äärioikeiston terrostiuhasta? Siksikö, että tekijät sattuvat olemaan valkoisia suomalaisia miehiä? Eikö terrorismi ole terrorismia, jos tekijät eivät ole vierasmaalasisia?

  Mielessäni käväisi, että mitähän edesmennyt isoisäni Aleksi (1890-1978) tuumisi nykymaailman menoa seuratessaan? Siis ylipäätään. Nuoreen naispääministeriin, vieläpä vasemmistolaiseen, hän olisi suhtautunut vähintään varauksella. Kovin konservatiivinen Aleksi oli, mutta herrasmies. Hänen suhtautumistaan nykyaikaan varmaan kuvaa parhaiten haudassakääntymisen epävirallinen piirikunnan ennätys. 


  Jorinat sikseen. 20 pakkasta oli aamulla. Lenkille en lähtenyt. Sibeliuksen ja Suomalaisen musiikin päivän lipun kävin salkoon kärvistelemässä. 

  Puoli kymmeneksi vein auton katsastukseen. Kaikki reilassa. Ensi vuosi onkin välivuosi, joten joulukuussa 2023 seuraava syyni. 

  Pakkanen lauhtuu kohti loppuviikkoa. Huominenkin näyttää jo sellaiselta, että liikkumaan passaa lähteä. Oto-talkkarin kannalta ennustetta tarkastellessa on merkillepantavaa, että lunta ei kovin isosti ole luvassa. Nollan tienoille päivälämpötilat kohoavat viikonloppuna. Valkean joulu näyttää olevan tulossa näille seuduille. 

  Hiljalleen näitä viikkoja raahaudutaan. Seutukirjaston varausjärjestelmä tuottaa tasaiseen tahtiin luettavaa. Suoratoistokanavilta löytyy katsottavaa, joskin välillä tuntuu olevan sopivasta pulaa. Liekö liian kovat kriteerit? Itse asiassa elokuvien valikoimiin täytyy tarkemmin perehtyä. Enimmäkseen sarjoja on tullut katseltua. No, Dyynin joku aika sitten näin. Hieman samanlaisiin tunnelmiin se jätti kuin ymmärrän ystäväni Rohus-Matille käyneen. Eli yli hilseen osittain pyyhälsi. 
  Ai niin, onhan Apple tv:lla puolitoistatuntinen dokkari Bruce Springsteenin ja E Street Bandin Letter To You-albumin äänityksestä. Siis ensimmäinen albumi pitkään aikaan tuolla kokoonpanolla. Toki yksi iso, Clarense Clemons, on poissa. Hänet on korvannut Clarencen veljenpoika Jake Clemons. Reilu vuosi sitten julkaistu albumi on toki tuttu. Pittääpä dokkarikkii kahtoa!

maanantai 6. joulukuuta 2021

104.

  Tänään on 104. itsenäisyyspäivä. Jo muutaman päivän ajan on somessa näkynyt sotaisia kuvia siihen liittyen. Jos tietysti rauhanomaisia myös. 

  Itsenäisyys saatiin 1917. Talvisotaa käytiin 30.11.1939 - 13.3.1940. Jatkosota taisteltiin 25.6.1941 - 19.9.1944. Itsenäisyys säilyi. Piintyneenä rauhanmiehenä en sotakuvia jakele. Mutta kunniotuksesta noina vaikeina vuosina velvollisuutensa tehneitä kohtaan laitan pari vähemmän sotaisaa kuvaa, varmaankin välirauhan ajoilta.

  Lettukestit "siellä jossain". Isä-Erkki toinen oikealta.


Lienee päässyt Erkki täitymään? Tukkatyylistä päättelen.

 
  Nostin aamulla lipun taloyhtiön salkoon. Läksin perään lenkille. Puolitoistatuntisen rupeaman reitti kulki usean omakotitaloalueen läpi. Tein havaintoja:

  -uudemmissa taloissa vain harvassa on lipputanko
  -vanhemmistakin on niitä poistettu
  -niistä saloista, jotka huomasin, ainakin kaksi kolmasosaa tönötti ilman lippua

  Mitä tästä pitäisi päätellä? Joku saattaisi vetäistä viiltävän analyysin, toinen puolustelevan hyssyttelyn. Minä en näinä aikoina, kun suuri osa ihmisistä suhtautuu asioihin, sekä käyttäytyy siten kuin se heidän ajatusmaailmaansa sopii, sen sijaan että noudattavat säännöksiä, ohjeita, muodostunutta käytäntöä, saatikka hyvää tapaa, en ota kantaa. 

  Espoo on tullut entistä tutummaksi viime aikoina. Ensin oltiin siellä to-pe Annan koulutusjuttujen vuoksi. Kun Annalla ja Jonille avautui mahdollisuus mennä lauantai-iltana Ismo Leikolan EI MITÄÄN VAKAVAA-esitykseen Finlandiatalolle, me tietysti ajettiin lapsien seuraksi. Eivät Anna ja Joni liikaa pääse irrottelemaan. Hyvä, että joskus, vaikka lyhyestikin. 
  
  Pakkanen jatkuu ainakin tämän viikon. Sitten näyttäisi lauhtuvan. Mikäli oikein tulkitsen sateelliittikuvaa per 5.12.2021 (https://apps.sentinel-hub.com/sentinel-playground/?source=S2&lat=61.61321168036307&lng=27.815494537353516&zoom=13&preset=2_COLOR_INFRARED__VEGETATION_&layers=B01,B02,B03&maxcc=100&gain=1.0&gamma=1.0&time=2021-06-01%7C2021-12-05&atmFilter=&showDates=false), niin Luonteri on vielä vapaana. Samoin mm. Lietvesi. Pienemmät selät, kapeammat paikat, alkavat olla ummessa. Pitääpä Hanelille jossain vaiheessa pirauttaa, niin saan katsauksen paikan päältä.

  Alkanut viikko kuluu nuhjaillessa jouluu liittyviä sekä liittymättömiä asioita. Jälkimmäisiin kuuluu auton katsastus keskiviikkona. 

  Tämän hetkisen tiedon mukaan ensi sunnuntaiksi kaavailtu Kauniaisten Taitoluisteluklubin luistelunäytös toteutuu. Hieman typistettynä, sekä koronapasseja käyttäen. Saattaa toki vielä suunnitelma muuttua. Jos muuttuu, niin olemme, kliseisesti ilmaisten, ensimmäiset, jotka saavat tietää, sillä Anna on ollut, hieman vastahakoisesti luulen, Taitoluisteluklubin hallituksessa. 
  Jos näytös toteutuu, niin taas suuntaa Hyundai nokkansa kohti Espoota ja Kauniaista.

  Joulu lähestyy. Onko joulu valkea? Tuleeko joulupukki meille? Voi olla, ettei tule. Viime vuonna hän jätti lahjat porraseteen. Nyt korona jyllää pahemmin kuin vuosi sitten. Vaikka pukki varmasti jo kolme rokotusta saanut, niin hän saattaa toimia kuten viimeeksi. On pieni mahdollisuus, että pukin tuuraaja Peppe saa komennuksen hommiin. Rekvisiitta on kyllä tallessa. Riippuu vähän. Iirikselle ei Peppe-Pukki enää läpi mene. Liisalle taas se olisi ensimmäinen kohtaaminen joulu-ukon kanssa. Menee miten menee, niin lapsille luultavasti löytyy paketteja avattavaksi liian kanssa. Ehkä jokunen aikuisillekin. 

perjantai 3. joulukuuta 2021

HYYTÄVÄSSÄ ESPOOSSA

  Talvelta tuntuu Espoossa myös. Eilen tultiin aamusta, oli -8. Iltapäivällä -6, mutta viimaa. Illalla -8. Tänään aamulla -11. "Tuntuu kuin -18", valotti Foreca. Pitkäjärvi on saanut jääkannen, mutta lunta on naftisti, eli ei juuri lainkaan. 


  Anna oli eilen, on tänään myös, linnouttautuneena yläkertaan. Etäkoulutusta 09:00-15:30. Joni on duunissa, Iiris koulussa. Hilppa leikkii Liisan kanssa lattialla. Minä kirjoitan. 
  
  Eilen oltiin hetki ulkona Liisan kanssa, mutta hieman nuhainen tyttö ei kovin kauaa viimassa viihtynyt. Voi olla, että tänään ei Liisaa pihalle viedä ollenkaan, sillä nokka näyttää snadisti vuotavan. 


  Eilen vein Iiriksen kahdeksi treeneihin, hain neljältä. Vietiin yksi Iiriksen ryhmäkaveri kimppakyytisopimuksen velvoittamina kotiinsa muutaman kilsan päähän.
  Eipä tytölle riittänyt kahden tunnin rupeama Kauniasten jäähallilla. Vielä illalla halusi hän tuohon lähelle, Laaksolahden ulkojäälle, luistelemaan. Me lähdettiin Anna, Hilppa ja minä, mukaan, Joni jäi Liisan kanssa sisätiloihin. 
  Aika viileää oli katsojilla, Iiriksellä ei. Hiki valui, kun hän tunnin risteili kaukalossa väistellen taitavasti edestakaisin sinkoilevia tulevia lätkähirmuja. On Iiris vuodessa kehittynyt huimasti. Yritin kuvia hänestä napata, mutta kaukalon laidalta, verkkoaidan takaa, en yhtään kelvollista saanut. Kiersin rinteeseen toiselle puolelle. Sormet kohmeessa räpsin kaukaa muutaman otoksen. Tässä yhdessä sattui, että lukuisasta luistelijajoukosta olivat muut, yhtä lukuunottanatta, kaukalon toisissa osissa.



  Kun kaukalolta palattiin, oli Iiriksellä vielä edessä läksyjen teko. Jäätelön kanssa, mites muuten, tuleva jääprinsessa. Tatuointi poskessa ei ole aito, kuten mahdollisesti arvelittekin.


  Hyvin nukutti vieraassa pedissä. Aamulla nousin kuuden maissa. Joni heräsi samoihin aikoihin. Keitin meille kahvit. Läksin ennen seitsemää pienelle lenkille hyytävään aamuun. Kun palasin, oli Joni lähtenyt duuniin, Iiris ja Hilppa nousseet ylös. Oikeastaan alas, sillä yläkerrassahan he nukkuivat. Pian tokeni Liisa myös, samoin Anna.


  Tänään vien Iiriksen neljäksi balettitunnille. Ei hänestä kai ballerinaa tule, mutta taitoluistelujuttuun baletin alkeet kuuluvat. Joni hakee töitten jälkee hänet sieltä, me suunnataan kohti Hollolaa. Hyytävästä Espoosta vähintään yhtä hyytävään Hollolaan. Ja ilma eiku kylmenee. Itsenäisyyspäivänä ollaan jo lähellä miinus kahtakymmentä (tuntuu kuin -25 ilmoittaa Foreca). Liputusvuorossa oleva Peppe joutuu ainakin kaksi kertaa nokkansa ulos laittamaan.

tiistai 30. marraskuuta 2021

PAKKASEN PURENTA

  Napakkaa, tuulen ryydittämää pakkasta. Talvelta tuntuu. Saimaan selät saavat jääpeitteen. Lunta on tänään tullut, ja tulossa Itä-Suomeen aika lailla. Toivottavasti ei Anttolan seuduille kovin paljon. Koska pakkanen jatkuu vielä monta päivää, jäät vahvovat nopeasti, jos ei paksua eristettä ole hidastamassa. 

  Kymmenen miinusta oli täällä aamulla mittarissa, viisi meriä sekunnissa pohjoistuulta. "Tuntuu kuin -16", kertoo Foreca. Ei ihme. Vanha kansahan sanoo, että "pohostuuli on kylymee, tuulipa mistä päen tahhaa!"
  Uhmasin pohostuulta, kävin dallaamassa 10 396 askelta. Pakko tunnustaa, että poskipäihin kävi, kun vastatuuliosuuksia kuljin. Luulen, että meikäläisen pakkasraja on nykyään -15 astetta. Ainakin, jos tuulee.

  Hiljalleen vuosisiivouksia ollaan nahuttu. Vuosisiivoukset kannattaa ajoittaa joulun alle, niin säästyy joulusiivouksessa monelta. Hilppa on keittiön kaappeja ja tasoja käynyt läpi. Minä oman "työhuoneeni" kirjahyllyn pölyt pyyhin, samoin liukuovikaapiston päällisen tyhjensin, pölyistään vapautin. Olohuoneen kirjahylly tuli jo pari viikkoa sitten hoidettua. Näin homma käy sopivasti. Ei jää niin isoa urakkaa varsinaiseen joulusiivoukseen.

  Tänään mennään taas äitiä katsomaan. Viimeeksi oli Elina kovin väsynyt. Ei jaksanut pitkään silmiään auki pitää. Saapa nähdä. Ensi vuosi voisi olla "Elina 100"-teemavuosi. Jos hän jaksaa vielä ensi kesäkuun sinnitellä, niin Tainan lupaamat kekkerit on edessä. Juhlia pitää, vaikka merkkihenkilö ei tilanteesta luultavasti mitään ymmärrä. 

  Torstaiaamuna porhalletaan aikaisin Espooseen. Ollaan siellä perjantai-iltaan saakka. Anna palaa vuoden alusta duuniin, ja sen myötä erilaisia koulutusjuttuja on alkanut ilmaantua. Etänä ne ovat, mutta eihän siitä mitään tulisi, jollei olisi Liisalla kaitsijaa. Niin, ja Iiriksellä kuskia harrastukseen. 
  Samoja pakkaslukemia näkyy Foreca Espooseen povaavan. Pitää ottaa siihen malliin vaatetta mukaan. Meren läheisyys tekee ilmasta viileämmän tuntuista. Pakkanen puraisee ronskimmin kuin sisämaassa. 

  Auto oli eilen huollossa. Ei mitään erityistä, normaali huolto. Ensi viikolla katsastukseen kevein mielin.

  Joulu lähenee, talvelta tuntuu. Lunta ei tosin Hollolassa paljon ole, eikä kovin suuria määriä näyttäisi olevan 10 päivän ennusteen mukaan tulossa. Pakkanen sen sijaan jatkuu. Jostain olin bogaavinani, että ennen joulua sää  lauhtuu alle pitkäaikaisten keskiarvojen, ja mahdolliset sateet tulevat vetenä. Voi jäädä valkea joulu haaveeksi. Viime vuonna täällä oli sentää jonkin verran lunta. Mikäli minulta kysytään, niin saisi olla tänä vuonna myös. 

 Loppuun kuva tältä aamulta. Lunta on, ei paljon, muttaa sen verran, ettei aivan synkkää  ole. 

perjantai 26. marraskuuta 2021

PERJANTAITA KOKO VIIKKO

  Koko viikon on joka paikasta pursunnut BLACK FRIDAY-mainoksia. Tämä päivä sai aikaan sen, että blokkasin sähköpostit niiltäkin muutamilta kaupoilta, joilta olen ne sallinut. Mitäs kun samalta taholta puskee kolmea, neljää mailia muutamassa tunnissa. Eikä siinä vielä kaikki: muutamat uutterat tuuppasivat tekstareitakin! Ei tule enää! Jos ikävä tulee, on helppo hankkia mailin postilaatikkoon taas täytettä. Ei taida tulla. Ikävä. 

  Huomenna on lauantai, mutta Black Friday, joka on jo ollut viikon, jatkuu näköjään maanantaihin asti. Ainakin joittenkin kauppiaitten osalta. Tosi pitkä perjantai!
  Sentään yhden nasevan mainoksen tänään näin, kun Emmerdalea katselin. Tietty apteekkiketju kertoi, että kaikki alennuksella, paitsi lääkkeet! Kas kun ei bensa-asemat mainosta, että kaikki alennuksella, paitsi bensa ja dieseli! Tai Alko, että kaikki huimilla huojennuksilla, paitsi alkoholi!
  En minä valita, mutta onneksi Black Friday loppuu, maanantaina viimeistään. Päästään joulukauppaa tosissaan tekemään. Ennen alennusmyyntejä. 

  Korona jyllää taas kunnolla. Ennätyksiä rikotaan, ainakin Euroopassa. Ja eteläisessä Afrikassa on entistä ärhäkämpi muunnos päässyt vallalle. Belgiassa kuuluu löydetyn jo ensimmäinen Eurooppaan saapunut. Kyllä koranan muunnoksien kanssa vielä kauan kättä väännetään. Eivät ole ihan heti kaikkien pallomme kolkkien ihmiset tulleet rokotetuksi. Puhumattakkaan niistä, jotka eivät rokotetta edes halua. Mites se joku saksalainen "asiantuntija" rokottamattomille sanoikaa? Jotenkin siihen suuntaan, että lopulta olette kaikki koronan vakavan muodon sairastaneet, tai kuolleet. No, tuo jälkimmäinen pitää vuorenvarmasti paikkansa. Luultavasti ensimmäinen myös. 

  Auto on nyt puunattu. Konehuone maanantaina, sisältä ja ulkoa tänään. Sanoivat Autopesulassa, että kyllä oli sisällä hiekkaa. Mitäs minä siihen? Nyökyttelin vienosti. Ja mielelläni maksoin 40 €. 
  Nyt ilikiää viijä koslan maanantaina huoltoon. Voi olla, että ennen 8. joulukuuta olevaa katsastusta pitää vielä ulkoa pesettää. 
  Jos huolto menee ilman yllätyksiä, katsastus läpihuutona, kuten uskon, niin saa vuoden usmuutella huoleti, jos jaksaa kallista bensaa ostaa. Eipä kilsoja paljon talvisin tosin edes kerry. Espoon reissuja silloin tällöin. Talvirajoituksilla ja puolet matkasta vanhaa tietä hissukseen ajaen nekin taittaa alle kuusi litraa per100 kilsaa kulutuksella. 

  Huomenna on poikkeuksellisesti siivouspäivä. Yleensä se on perjantai. Nyt se siirtyi päivällä. Ei Black Fridayn vuoksi, vaan siksi, että aamulla oli vein auton pesulaan. Meikäläisen pirtaan ei käy aloittaa siivousta muuten kuin heti aamusta. "Tottumus on toinen luonto", sanotaan. Hyvä, ettei ensimmäinen. Näin varttuneemmalla iällä. 

  Muuten viikonloppu kuluu totuttuun tapaan. Ulkoilua, lukemista, sopivin annoksin suoratoistoa. Ja kahvin kanssa Hilpan tänään loihtimaa omenakakkua. Pieniä iloja näinä pimeinä, koronan entisestään varjostamina aikoina. 

  Näitä tuumi Peppe tänään. Mitä lie tuuminut joskus 1990-luvulla? Piippu ainakin kärysi siihen malliin, että jotakin oli mielessä. Mutta ei ainakaan koronaa tai Black Fridayta. Niistä ei ollut silloin aavistustakaan. Paitsi ehkä jonkun tiedemiehen kauhukuvissa, muutaman kauppamiehen toiveunissa.