SIEVISTYSTÄ JA SIENESTYSTÄ

  Epävakaisen sään hommat alkoivat eilen jo keväällä päätetyllä sievistyksellä. Pirtin ruokapöytä ja tuolit saivat uutta ilmettä. 

Minun osuuteni oli töiden valmistelu ja pöytälevyn maalaaminen, Hilppa hoiti hionnan ja muun maalaamisesta. En tiedä, kuinka hyvin kuvasta erottuu, että pöydän jalkojen pystyosa jätettiin alkuperäiseen väriin. 

  Uusi väri ei ole hatusta vetäisty. Pöytälevyn reuna oli tuota samaa. Tästä toisesta kuvasta ehkä näkee, että tuota väriä on myös mm. kaapissa, ja on sitä muuallakin näissä vanhoissa kalusteissa. 

  Maalaushomma oltiin tosiaan ja keväällä päätetty. Värin tarkka sävy ei tietysti ollut tiedossamme, mutta värikartan avulla onnistuimme valitsemaan koko lailla sellaisen kuin pitikin.

  Pöytä on nyt maalattu kahteen kertaan, tuolit kertaalleen. Koska huonekalumaali vaatii vuorokauden kuivumisen uudelleenmaalaukseen, 2-3 vuorokautta käyttöönottoon, on ruokailumme muutaman päivän mallia seisova pöytä keittiöstä. Seisaaltaan ei sentään ole pakko syödä.

  Aamulla jätin Hilpan hiomaan ja maalaamaan tuoleja. Lähdin sieneen. Aika tuulessa keikuttelin entisille mestoille. Enkä suotta. Kanttarellejä ei juurikaan ollut, mutta tatteja kyllä. Myös ilokseni rouskuja oli alkanut nousta sieni-ihmisten iloksi. 

 

  10 000 askelta tallailin kuusikoita, vähän sekametsääkin. Rouskuja oli paikka paikoin mukavasti, mutta aika harvassa kuitenkin.

  Herkkutatteja löytyi melko tavalla. Paljon oli jo överiksi menneitä, samaten pienikokoisia, mutta madon runtelemia. Kuva ei kerro totuutta, mutta valehtelematta suurimman sellaisen herkkutatin ikinä löysin. Siis sellaisen, missä oli kanta aivan puhdas, madoton. 

 

  Lajikirjoa tuli koriin ja muovikassiin noukittua: Pannulle suoraan tällättävista kanttarellejä, vaaleaorakkaita, paria eri herkkutattilajia, sekä männyn- ja kuusenpunikkitatteja. Punikeiden aloittamaa linjaa jatkaaksemme karvalaukkuryssiä, haaparouskuja, kangasrouskuja, ja voisieniä. Nämä ryöpättävien osastoon. 

 

  Kun kantamuksineni pääsin veneelle, suuntasin Anttolan Saleen. Kävin pikaisesti ostamassa leikkelettä, juustoa, ja karkeaa merisuolaa. Bonuksena löysi tiensä Marskin Arinaleipa sekä kuusi karjalanpiirakkaa hihnalle. Arvatkaa, oliko mukavaa, kun kassalla änkesi hirvikärpänen tukasta, tai ehkä parrasta, maskin alle vingertämään? Oikein arvasitte. Ei ollut, mukavaa. Onnistuin kuitenkin maksamaan ostokset kunnialla, mutta maski lähti huut helevettiin jo tuulikaapissa. 

  Sieniä oli niin paljon, että piti kottareilla tuoda rannasta.

 

  No ei sentään. Mutta kun oli vähän kauppaostoksia, eivät olisi kantamalla tulleet. Sienet on nyt putsattu, Hilppa on ryöpännyt rouskut

  Olemme niin onnellisessa tilanteessa, että suolasienikiintiö on täynnä. Hilppa antoi minulle ehdottoman kiellon rouskujen keräämiseen. Meillä on näet vielä viimekesäistä varantoa sen verran jäljellä, että vuosien saattossa stabiloitunut menekki tulee täytetyksi. Mitäs sitä suotta yli tarpeen haalimaan. Mutta menkää te, kanssadallaajat, ottamaan metsästä omanne. Rouskukausi on juuri aluillaan. 

  Illalla saunotaan. Lasketaan myös naapurin kanssa ahven/siikaverkot. Huomenna tuoretta kalaa sienien kera. Tai ainakin sieniä. 

VÄLIAIKAISET RATKAISUT

  Sunnuntain aamupäivän askareeksi otin klapien kärräyksen. Sain lopultakin väliaikaiseksi ratkaisuksi kyhäämäni puukatoksen tyhjäksi. Nyt pääsen sen purkamaan, sillä ei se näöllään ainakaan illauta.

 

  Sopivasti mahtuivat saunan liiteriin. Loppukauden ja ensi vuoden saunapuut ovat siellä odottamassa tulipesään pääsyä.

 

  Tuo puukatos on Peppen asteikolla keskipitkäkestoinen väliaikaisratkaisu; taitaa viides vuosi täyttyä juuri ennen kohta toteutettavaa kuolemantuomiota. 

  Lyhytkestoisista väliaikaisratkaisuista ei ole nyt esimerkkiä  näyttää, sillä ne ovat niin lyhytkestoisia, että saavat lopullisen muotonsa nopeasti. Sen sijaan näyte pitkäkestoisesta väliaikaisratkaisu löytyy:

   Keittiö me uusittiin v. 2003. Myös astianpesukone laitettiin emännän työtä helpottamaan. Apk:n ylälaidan ja työtason väliin jäi n. 5 sentin rako. Minä jostain tuluksistani löysin kuvassa näkyvän muovisäleikön. 

  Sanoin Hilpalle, että tää on väliaikainen ratkaisu. Hommataan siihen parempi. Ratkaisu on nyt ollut käytössä 18 vuotta. Ehkä on vielä hamaan pesukoneen juhlalliseen romutukseen asti. Ei tuo minun  pernaani saa kivistämään, eikä Hilppakaan ole asiaan puuttunut. Ainoa haitta väliaikaisessa ratkaisussa on, että se ei ole millään kiinni, ja menee herkästi vinoon, jopa tippuu lattialle, jos sitä sattuu hipaisemaan. Pitäisikö minun toivoa masiinan nopeaa luhistumista, vai alkaa suunnittelemaan lopullista ratkaisua? Tätä täytynee miettiä muutama vuosi. 

  Aamupäivä oli saaressa sateeton, kuten terävimmät ovat jo alkutekstistä päätelleet. Taitaa melko samanlaisena sää  jatkua iltaan saakka. Huominen näyttää olevan sateinen, tiistai poutainen, keskiviikkona taas sataa. Jos sieniä nousee kuin sieniä sateella, on talven tarve pian kerättävissä. Epäilen kuitenkin. Kun nyt edes jotakin löytyisi, kun tiistaina käyn muutamasta paikasta etsimässä.

  Eilen tein pikaisen tarkastusmatkan läheiseen saareen, yleensä taattuun sienipaikkaan. Lähes poikkeuksetta sieltä on saanut palata kori vähintään puolillaan. Näin, vaikka tiedän, että moni muukin siellä kuljeksii sienien suhteen pahat mielessä. Tällä kertaa oli tuloksena yksi kanttarelli ja neljä läpimatoista koivutattia. Lievänä kompensaationa bongasin niemekkeen, missä kasvaa puolukoita. Lähes kypsiä jo. Ja yllättävän isoja. Ei montaa aaria ole alue, missä niitä punertaa, mutta sen verran satoa on, että joskus viikon kuluttua käydään poimimassa pois. Mikäli joku muu ei ole ehtinyt ensin. 

  Luultavasti alkavalla viikolla käväistään Hollolassa ja Lahdessa. Yhtä luultavasti käväistään ihan vain päiväseltään. 

  Olen kehuskellut näissä blogeissani, että kalenterit meillä on tyhjinä. Näin on. Muutamasta loppukesän oletetusta jutusta on jo kaksi takana. Yksi perinteeksi muodostunut on vielä edessä. Päivä on auki, joten kalenteri on pysynyt blankkona. Tuleva tapaaminen on kuitenkin sellainen, että sen mielellään muistiin laittaa, kun päivä tarkentuu.

  Ei ihmeempiä yllä olevaan lisättäväksi mielessä ole. Taidan loppuun laittaa kuvan syyskesäisestä huussista pihlajan ja omenapuun katveessa. 

RAPORTTI

  Wikipedian mukaan raportti on objektiivisuuteen pyrkivä selonteko asiasta tai tapahtumasta. Raportin tarkoituksena on saattaa lukija tietoiseksi asiasta ja jättää kohteelle valta muodostaa siitä omat mielipiteensä. Uutisterminä raportti tarkoittaa asiatyylistä, faktapohjaista ja tiivistä selontekoa uutistapahtumasta. Joten "paskalehdistön" sivuilta, olkoot ne paperisia tai sähköisiä, ei löydy raportteja. Niiltä löytyy reportaaseja. Wikipedia kertoo, että raportti on eri asia kuin reportaasi, joka on toimittajan tekemä ja muodoltaan raporttia vapaampi ja voi sisältää laajemman kuvauksen aiheeseen liittyvistä taustoista. Reportaasi voi sisältää myös yksityiskohtaista tietoa, toimittajan henkilökohtaisia näkemyksiä tai arveluja sekä haastatteluja. Tästä määritelmästä voi jättää sanan "voi" pois. Ainakin kohdan henkilökohtaisia näkemyksiä tai arveluja kohdalla.

  Median tehtävistä löytyy tietoa sivustolta  https://peda.net/p/Frida%20L%C3B6nnqwist/yh/kotiteh%C3%A4%v%V3%A4t/vjvv/1mv

  1. Mitä eri tehtäviä medialla on ? 

  Median yhteiskunnallinen tehtävä on pitää vireillä keskustelua. Media on linkki päätöksentekijöiden ja kansalaisten välillä. Media valvoo vallankäyttäjiä ja tuo esiin epäkohtia ja väärinkäytöksiä. Medialla on paljon valtaa. Media on mielipidevaikuttaja. Vapaa media on olennainen osa demokratiaa.  

  2. Vapaa media on neljäs valtiomahti. Vapaa media valvoo vallanpitäjien toimintaa herättämällä keskustelua epämieluisistakin asioista. Medialla on vaikutusvaltaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Medialla on sananvapaus, mikä tukee demokratiaa. Medialla on lähdesuoja, jonka avulla saadaan tietoa arkaluontoisistakin asioista. Vapaalla medialla ei ole ennakkosensuuria. Sananvapautta rajoittaa kuitenkin yksityisyyden suoja. Kirjoituksilla ei saa loukata, kiihottaa kansaryhmää vastaan eikä loukata uskonrauhaa tai kunniaa.  

  3. Sosiaalisessa mediassa tieto kulkee ohi valtamedian, eikä sitä pystytä kontrolloimaan. Sosiaalinen media on demokratisoinut tietoa ja tehnyt siitä läpinäkyvää. Ongelmana on lähdekritiikki. Mikä on luotettavaa tietoa? Mihin tieto perustuu? Myös tietosuojassa on ongelmia. Poliitikot käyttävät sosiaalista mediaa tiedotuskanavanaan ja vaalimainontaan. Sosiaalisen median tiedon ongelmana on myös tiedon kaupallisuus. Markkinointia voi olla vaikea erottaa oikeasta uutisesta.

  Kauniisti sanottuna suurin ongelma sosiaalisessa mediassa on lähdekritiikki. Suoraan sanottuna se on tarkoituksellisesti jaettu valheellinen tieto, minkä oikeellisuutta suuri joukko ihmisistä ei edes halua tarkistaa. 

  Tämän alustuksen jälkeen aloita raporttini paikasta Avokkaansaari, Saarelan tila, 61.596944 pohjoista leveyttä, 27.784814 itäistä pituutta.

  Eilinen päivä oli tuulinen ja lähes sateeton. Yö oli tuulinen ja vähäsateinen. Aamu oli tuulinen ja sateinen. Aamupäivän aikana on tuuli hieman laantunut, sadetta tulee hetkittäin.

  Ulkohommat eivät siis ole agendalla, koska mitään kiireellistä ei niiden suhteen ole kesken. Sen verran puuhastelin, että kävin laittamassa saunan "naspsausta vailla"-kuntoon, ja puikkaroin ahvenverkot vappeelta. Se on katonallahommaa, sillä venevajaan mahtuu hyvin verot kuivamaan laittaa, ne vappeilla selvittämään.

  Päivällä ajellaan Mikkeliin. Täydennetään ruokavarantoja. Ja käydään hakemassa eräs laite vesitaloutemme tarpeisiin. Siitä raportoin myöhemmin. 

  Huomenna tulee tuttu pariskunta kylään. Jokakesäinen tapahtuma se on. Vuorokesinä heillä, nyt vuorostaan meillä. Sääolettaman mukaan ilma suosii vierailua. Luonaistuulta näyttäisi olevan 5 m/s. Ei ongelma reilun viiden kilometrin venematkan tekoon. 

  Perunanvarsi alkaa olla siinä kunnossa, että se pitää niittää pois. Tämä tarkoittaa sitä, että viikon, parin, kuluttua pitää pottu nostaa. Aika paljon sitä vielä on maassa. Pitää alkaa syömään pottulootaa, pottumuussia, voiperunoita ilman voita, grillattuja perunoita, savustettuja perunoita, ja keksiä lisää käyttöä siiklisadolle. Tuli juuri kirjoittaessani mieleen, että savustettuja pottuja tein kerran pari vuotta sitten. Reseptin laitoin ehkä talteen? Pitää etsiä. Jo vain, Goodle Keepistä löytyi:

  Voit savustaa perunat savustuspussissa uunissa tai grillissä tai savustimessa. Pese perunat ja laita kulhoon. Lisää öljy ja suola ja pyörittele sekaisin. Laita perunat savustuspussiin. Kypsennä 250-asteisessa uunissa tai kuumassa grillissä ensin 15 minuuttia. Laske lämpö 200 asteeseen ja kypsennä 30 minuuttia. Anna perunoiden vielä tekeytyä pussissa 15 minuuttia, ennen kuin avaat pussin. Jos kypsennät perunat savustimessa, kaada ne ensin alumiinivuokaan tai muulle savustimeen sopivalle alustalle ja savusta 30-40 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä. Yhdistä yrttiöljyn ainekset. Pyörittele savustetut perunat yrttiöljyssä. Tarjoa kalan tai vaikka grilliruoan lisäkkeenä.

  Hieman viitseliäisyyttä ja aikaa tuo vaatii. Herkullisia niistä tulee. Joten savupöntölle tulee lähipäivinä duunia.

  Täällä ollaan varmaan putkeen ensi viikko. Sitten käväistään Hollolassa, pikaisesti, tullaan jatkamaan elämää näillä latitudeilla. 

  Alkaa tulla se aika vuodesta, että täytyy topistautua, lähteä Piekälän puolelle sauvakävelemään. Ainakin sellaisina päivinä, kun ei ole jotain isompaa puuhailua saaressa. Kyllä ne 10 000 askelta täytyisi saada kasaan melko säännöllisesti. Viime syksynä, kun liian vähän tuli liikuttua, oli seurauksena hartioiden ja lonkkien kivistys. Ne vaivasivat, enemmän ja vähemmän, koko talvikauden, vaikka lääkäriltäkin apua hain, sellaista myös sain. Kivut loppuvat kuin pyyhkäisten, kun huhtikuun lopulla saareen päästiin, alkoi monimuotoinen ruumiillinen toiminta. 

  Lopetan raporttini sanoihin "Täällä Peppe Lehkonen, Saarelan tila".

  PS. Raportissa taitaa olla kuitenkin reportaasin tunnusmerkkejä. Mm. venevajan koon riittävyys ja savustettujen perunoiden maku ovat omia mielipiteitäni. Mediakriitisimmät voivat kyllä tulla venevajan mittaamaan. Voin pari kunnolla sotkeentunutta verkkoa antaa empiirisen tutkinnan avuksi. Voivat myös tehdä savupottuja tässä blogissa olevan ohjeen perusteella. Ne kriittiset. 

  PPS. En suin surminkaan halua jäkkikirjoituksessa väheksyä mediakriittisiä. Päinvastoin. Kumpahan vain kuuluu tyyliini kirjoittaa, tuollainen "viisastelu".

SUUNNITELMAT MUUTTUU

  Eilen ajattelin, että tämä päivä menee laiskotellen. Sateella kun ei viitsi edes kolmiloikkaa hypätä. Tai miksei, venevajassa. Pirtistä voisi tulla häätö. 

  Kun aamulla silmäni mä auki saan ja sääennusteen nään mä ihan lähelläin, niin mieli muuttuu. Isompi sade alkaa vasta illalla, oli sanoma. Joten päätin lähteä maalaamaan. Saunan kuistilla on oviseinä sateen suojassakin, joten aamukahvin jälkeen haalaria niskaan. Ensin valmistelevia töitä, mm. ikkunalasien teippausta, sillä pokat tulivat seinävärillä maalattaviksi. 

  Aika hitaasti homma eteni. Ovet ja ikkunat sitä tietysti hidastivat. Lähes neljä tuntia sain mokomaan kulumaan. 

  Mukavaa duunia maalaminen on. Aika kului rattoisasti Ryan Amans korvissa. Ensin miehen uusin Big Colours, perään Wednesday, siitä edelleen listaa jatkaen. Listaa, joka on epäkronologinen, eli uusimmasta vanhimpaan. Miksi? Sanokaa te, miä en tiijä. Vaikka itse sen puhelimeen latasin. Yleensä artistin soittolistan olen laittanut vanhimmasta uusimpaan.  

  Parahultaisesti sain tälle päivälle kuutioidun työn valmiiksi lounasaikaan mennessä. 

  Hilppa palkitsi uurastuksen korvasienimuhennoksella. Sehän ei juuri kaivettujen pottujen kera hassumpaa ollut. 

  Vielä maalausjuttuihin palaan. Kun Mualar-Peppe katseli alaviistosta työnsä jälkeä, tuli hänelle mieleen, että pitäisiköhän tuolle v. 1956 lakatulle katolle tehdä jotakin? 

 

  Ehkäpä. Ei sillä toki mitään hätää noinkaan ole, mutta kosmeettinen ongelma se saattaa olla. Riippuu katsojan silmälasien sävystä. 

  Toisenkin kosmeettisen ongelman huomasin tuossa selfiessä. Leuan alla näkyy Mualar-Peppellä jotain ruskeaa. "Maalia", arvelin, kipaisin peilin eteen katsomaan. Ei maalia. Ei yhtään mitään. Ei, vaikka kuinka tiirasin. Mistä lie kännykän kamera saanut tuon läiskän taiotuksi. 

  Siinä mielessä lähdin äsken blogia kirjoittamaan, että tähän juttuun sisältyy opetus: Älä koskaan pidä mitään suunnitelmia kiveen hakattuina, sillä niillä on taipumus, herkkä sellainen, muuttua. 

  Toinen opetus ilmeni juttua kirjoittaessa, kuvia siihen ladatessa: Älä koskaan usko siihen, mitä näet valokuvassa. Varsinkin uudemmassa sellaisissa, sillä manipulointi on helppoa. Ja osaavat ne kamerat itsekin vilunkia tehdä. Näköjään. 

  Siinä se oli. Kaksi opetusta sisältävä tekele. Lähden saunalle korjaamaan lattialta suojapahvit pois, siirtämään tavarat paikoilleen. Maalaus jatkuu muiden seinien kohdalla.... jaa, enpä sanokaan tuohon mitään, kts. 1. opetus. 

NIELEMÄTTÄ PURRA

  Persut saivat uuden johtajan. "Mestari pysynee Mestarina", arvelee rakennusmestari emp. (ei missään palveluksessa), "mikä nimeksi uudelle?"  Varapuheenjohtajista yksi on saanut tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, yksi on samasta rikoksesta syytettynä. Yksi kolmesta on sentään nuhteettomampi. Uusi puheenjohtaja sanoo, että Suomessa puututaan tällaisiin asioihin liian herkästi. Sitä hän ei sentään arvannut sanoa, että tällaisista asioista tuomitaan liian herkästi. Vaikka niin luultavasti ajattelee. Mielestäni asia on niin, että rikosoikeudellisiin juttuihin ei voi puuttua liian herkästi. Piste.

  Niinpä niin. Ja puolueesta tehdään median mukaan kovaa vauhtia hallituskelpoista, Purra on jopa kertonut olevansa valmis pääministerin tehtäviin. Mikäs siinä, niin olen minäkin. Toivottavasti kummankaan valmius ei tarkoita sitä, että se tulee johtamaan mihinkään!

  En jaksa nielemättä Purra, vai menikö se toisin päin, että Persuista never ikinä tulee varteenottava hallituspuolue. Siis ainakin toivon niin. Voipi kyllä tullakin, niin hullu tämä maa, tämä maailma, on. Eikä siinä vielä kaikki! Jostain huomasin, että joku kaavaili jo Halla-Ahosta presidenttiä! Näinkö pitää vielä vanhoilla päivillään muuttaa Etelämantereelle!

  Pois poliittisista mietteistä tekee mieleni, ajattelee aivoni. Joten lyhyt kertaus päivän kulkuun. Aamu oli poutainen, niin päiväkin. Ainakin tähän asti, eikä enteitä sateesta näy. 

  Aamulla tein kierroksen Avokkaansaaressa. Tulos oli laiha. Kanttarellejä yhteen soossiin, puolukkasato näyttää olevan melko onneton. Tuli kuitenkin tarkastettua, ei aamuyön tunteina tule asia vaivaamaan. 

Ruohon leikkasin päivällä. Ei palanut nurmikko helteillä pahasti, kiitos sadettajat!, vaan lykkää nyt kasvua melkein kevätkesäiseen malliin. Mikäs lykätessä, kun parin edellisen päivän aikana on satanut 20 milliä. 

  Seuraavat päivät ovat ennusteen mukaan myös sateisia. Perjantai ja lauantai ovat sitten puotaisia. Ensi viikko näyttää epävakaiselta ja lämpötila on laskussa. Syksy lähestyy. 

  Taina soitteli eilen, kutsui tyrnimarjoja keräämään. Sanoi, että puolen viikon maissa ovat varmaan sopivia poimittaviksi. Kunhan sateeseen taukoa tulee, niin Hanelin rantaan usmuutetaan, tyrnit talteen napsitaan. Ei toisin ole ihan ykköskategorian hommia. Pensas on pirun piikikäs, ja marjat on kerättävä yksi kerrallaan. Pitää tietysti muistaa, että jo siinä yhdessä kerrallaan poimitussa on ytyä aika tavalla. Vaikka ei se mieleen tule, kun piikit tökkivät sormenpäitä, keräysrasia ei täyty ikinä!

  Nyt ollaan saunottu. Tapamme mukaan hyvissä ajoin. Vesi Saimaassa on vielä oikein uimakelpoista. Ja sitä on riittävästi. Toivottavasti sateiden myötä pinnan aleneminen loppuu. Näyttäisi se ainakin hidastuneen. 

  Näitä mietti, noita teki, niitä suunnitteli, rakennusmestari emp. Mitä lie mietti aamulla kalliolla, kun korissa ei ollut siinä vaiheessa kuin kolme sientä?

TEKEMÄTTÖMYYS, ONNI VAI KIROUS?

  Sadetta tuhnuaa. Ei kovaa, ei koko ajan, mutta pahimmoilleen kastellakseen ripottelee arvaamaatomin välein. Ei siis ole ulkona mukava puuhailla. Pirtissä ollaan. 

  Olen yrittänyt lukea, mutta ei oikein sytytä. Ei, vaikka ihan kelpo teos (Antti Tuomainen, Palm Beach Finland) on menossa.

  Olen surffaillut läppärillä. Ei mittää järkee. Paitsi että muutaman kuvan pilviarkistosta latasin blogissa mahdollisesti käytettäväksi.

  Olen kävellyt eestaas pirtin lattiaa, välillä kädet selän takana, välillä peukaloita pyöritellen. Ei ylen mielekästä touhua pidemmän päälle.

  Tästä aihe kirjoitukselle. Siis kirjoittamaan. 

  Tekemättömyys saattaa olla onni ja autuus, joillekin aina, joillekin joskus. Niin minullekin, joskus. Mutta nyt, kun olen tottunut puuhailemaan päivittäin, tuntuu tekemättömyys kiroukselta. Niin se menee: kun talvikausi alkaa, ollaan Hollolassa, maistuu tekemättömyys paremmalta. Ei ole vaikeuksia kirjaan keskittyä, melko herkästi hakeutuu sormi kaukosäätimen kera tv:n suoratoistofoorumeille. Asennekysymys, näin arvelen. 

  Ei tietenkään kaikki aika kulu kotonakaan tekemättömyyden parissa. Aamuisin käyn lenkillä, usein päivällä myös. Ja lukeminen tai toosan katselu eivät ole tekemättömyyttä, vaan kovinkin hyväksyttävää puuhaa. Riippuu tosin siitä, mitä lukee tai katselee. Se hyödyllisyys. Ei lukeminen täälläkään ole tekemättömyyttä, mutta tekemättömyydeksi se muuttuu, kun jokaisen kappaleen joutuu kertaamaan, eikä sittenkään mitään jää mieleen. Joo, yrittänyttä ei laiteta, mutta kun tekevälle ei satu lukeminen maistumaan, niin olotila muuttuu tekemättömäksi. 

  Ei taida kirjoittamisestakaan mitään tulla. Tai tulee, kirjaimia peräkkäin näkyy näytöllä ilmestyvän. Yritän vielä jotakin saada aikaan, ennen kuin tämäkin homma muuttuu tekemättömyydeksi. 

  Eilen oli hyvä loppukesän keli. Me usmuutettiin Luohiveden alkupäähän. Siis täältä katsottuna, eli itäpäähän. Käytiin tuttuja jututtamassa. Ollaan tuolla paikalla käyty ennenkin. Jotain 25 vuotta sitten. Ainakin yli 20 vuotta siitä on kulunut. Autolla silloin mentiin. Veneellä matka sujuin mukavasti. Hieman yli 20 kilsaa sivuunsa. 40 minuuttia suuntaansa, sillä Väätämön kilsan pituinen nopeusrajoitus hidastaa hieman menoa. Luodetuulta oli muutama metri sekunnissa, joten sivuvastainen hieman rykytti Sappulan- ja Lepänselällä. 

  Kolmisen tuntia kylässä turistiin, runsaan kahvipöydän antimia nautittiin. Konjakin kera. Tuttavat eivät ole kovin innokkaita veneilijöitä, vaikka heillä katettu kuttaperkkavene, perässään tehokas kone, löytyy. Se on jo iäkkäämpää mallia, rouvan isän peruja, eikä siinä siten ole karttaplotteria. Minä ennen lähtöä kaivelin oman veneen tuluksia, löysin muovikassillisen merikortteja, joukossa sellainen, missä näkyy väylä Avokkaansaareen. Vein sen isäntäväelle, merkkasin karttaan Saarelan paikan, sanoin, että tulkaa käymään, jos ette tänä kesänä, ensi vuonna viimeistään. Jätin siis merikortin heille ajatellen varmistaa tulevan vierailun. Uskon, että ensi kesänä poristaan Saarelan maisemissa. Onko konjakkia myös? Sen aika näyttää. Pahoin kyllä pelkään, että ei ole. 

  Nyt tuntuu siltä, että kirjoittaminenkin muuttu tekemättömyydeksi. Kohta syödään, sitten perräiset (ne voi myös laskea tekemättömyydeksi), sitten katsomaan toosaa. Netflixillä on yksi sarja viimeistä jaksoa vaille, Areenalla odottaa parikin katsomatonta juttua. Tekemisen makua tekemättömän iltapäivään on siten tiedossa. Ja vielä saunan lämmitys ja siitä seurauksena saunominen on aikeissa. Joten ei tämäkään päivä täysin hänekseen mene.

  Loppuun laitan muutaman kuvan pilvestä paljastuneen. Taitavat olla noin kymmenen vuoden takaa.

Joutsenpariskunta vastarannalla. Tunnelma kuvaan tuli ihan itsestään. 

Samana päivänä napattu otos laiturilta Saukonsalon suuntaa. 

  Tässä Annan koira Helmi (R.I.P.) komentaa emäntäänsä pois vedestä. Ollaan Paskosaaressa. Luonterin Paskosaaressa, ei Sappulanselän Paskosaaressa.

  Loppujen lopuksi ei yli kymmenen vuotta, vaan yli sata vuotta vanha kuva kotitalostani Piskolasta.

METSÄÄN

  Eilen palattiin Anttolaan. Viisi päivää oltiin poissa. Hyvin oli Saarelan plantaasi pärjännyt ilman meitä. Ei ihme; mihin kummaan luonto ihmistä kaipaa? Se on itsekeskeistä luuloa, ihmisen tarpeellisuus. Mutta se siitä.   

  Aamulla toimeuduin metsään, sillä korviini oli kantautunut tieto siitä, että vähän sieniä on ilmestynyt. Minä siis aamukasteiseen metsään heti seitsemän jälkeen. Olisin lähtenyt jo hieman aiemmin, mutta piti haalia sienikori ja -veitsi, hirvikärpäsenestopipo (sellainen tiukka ja pitkä, joka peittää kunnolla korvat ja ylettää niskaan), sekä tarkastaa veneen bensatilanne. Bensaa ei tarvinnut tankata, joten porhalsin matkaan. Puolen kilsan päässä, Kummelisaaren kohdalla, loin katseeni alas, kirosi, tein uukkarin. Oli unohtunut puutarhakengät jalkaan. Ei sienimies metsään mene ilman saappaita, joten eiku hakemaan.

  Lopulta pääsin tutuille mestoille. Aina yhtä rauhoittavaa on kuusikossa astella aamuauringon valaistessa matalalta.

  Kuusikkoa kolusin ensin herkkutatit mielessäni. Jokusia löysin, suurin osa niistä jo joko matoisia tai suorastaan "räjähtäneitä". Oli joukossa malliyksilöitä myös.

  Hiljalleen siirryin koivikoihin kanttarellejä etsimään. Muutamassa paikassa kävin, hieman löysin. Samoin vähän vaaleaorakkaita. Ja hirvikärpäsiä. Kaksi elinvoimaista populaatiota kohtasin. Kun sellaisen kanssa yhteen sattuu, menee hetki muussa puuhassa kuin sienien tiiraamisessa. 

  Reilu kolme tuntia kesti kesän ensimmäinen sienireissu, kaik' venematkoineen (n. 20 minuuttia). Tulos oli tällainen:

  Huolestuttava havainto sienimetsässä oli se, että kanttarellejä ei näytä olevan lisää nousemassa. Tatteja kyllä varmaan vielä tulee. Rouskuja en bongannut ainoaakaan. Se ei vielä kerro oikeastaan mitään; niitä voi tulla, voi olla tulematta. Torvisieniäkään en havainnut. En niitä kyllä edes etsinyt, en niille ominaisilla kasvupaikoilla käynyt. Sama juttu kuin rouskujen kanssa: voi tulla, voi olla tulematta. Mutta se, että pieniä kanttarellinalkuja ei näkynyt, voi merkitä sadolle huonoa. Vaikka ihmeitäkin on saattaa tapahtua. Millä tuulella luontoäiti sattuu olemaan. Toivoa en ole nakannut minnekään. Sienikausi on vasta alussa.

  Kannattiko kolmen tunnin metsäsessio ja 9000 metsäaskelta putsattuna tällaisen saaliin vuoksi?

  No kannatti! Olisi kannattanut, vaikka ei sienen sientä olisi ollut tuomisiksi. En olisi ensi yönä unta saanut, jollen olisi käynyt tilannetta tutkimassa. Sitä paitsi 9000 askelta aamuisessa metsässä on ihan sinällään matkan väärtti.

  Tänään ja huomenna on poutaa, aurinkoistakin. Illalla laitetaan naapurin kanssa ahvenverkot veteen. Muikkuverkot jätän vielä naulaan. Onkohan muje kateissa, kun ei Kiukuanselällä tai Reissalmella näkynyt aamulla jatan jataa? Tähän aikaan vuodesta on noilla paikolla yleensä ollut kohoja ihan pujotella asti. Ehkä ensi viikolla käyn luotailemassa, josko muikkua jossain olisi.

  Huomenna on hyvä keli, kuten äsken jo mainitsin. Me lähdetään ip. veneellä käymään tuttavien mökillä. Se on Mikkeliin menevän venereitin varrella Lepänselän jälkeen, Louhiveden itäpäässä. On ollut puhetta tapaamisesta, ja nyt on vielä otolliset kelit ajella. Illatkaan eivät vielä tummu kovin aikaisin. Tosin ei me kylässä edes hämäriin aiota olla. Aikamme jutellaan, usmuutetaan takaisin. 

  Hilppa on säilönyt kurkkuja. Huuteli juuri, että homma alkaa olla tehty. Eli minä kampeudun kahvinkeittoon. Meille päiväkahviaika on silloin, kun sattuu sopivasti käymään. Ja jos ei käy, pistetään käymään. Ei mitään tietysti käymään oikeasti laiteta. Ne vähän akolholit, mitä nykyään kuluu, ostetaan laillisesti. Mutta kahviaika pidetään viimeistään silloin, kun tiettyä hammasta alkaa vihloa. Tänään ei onneksi ole ehtinyt edes oireilla, kahvihammas.