SEKAVAA, OSIN VAKAVAA

Itsenäisyyspäivän kunniaksi alkuun kuva, joka on otettu syksyllä saaressa, mutta sopii  tunnelmaltaan päivään.

 

  Avaruudessa tapahtuu. Yle uutisoi, että Jupiter ja Saturnus näkyvät lähekkäin taivaalla. Edellisen kerran ilmiö oli näin selvästi nähtävillä v. 1226. Nyt tapahtumaa varmaan seuraa suuri joukko asianharrastajia. Kenopäitä oli v. 1226 huomattavasti vähemmän. Ja nekin vähät lienee luulleet maailmanlopun olevan tulossa. 

  

  Hayabusa-2-luotain on hakenut Maan ja Marsin välissä Aurinkoa kiertävältä Ryugu-asteroidilta näytteitä, jotka se pudotti maahan. Näytteiden avulla on tarkoitus selvittää aurinkokuntamme syntyä ja mahdollisesti saada viitteitä siitä, kuinka elämä maapallolla sai alkunsa. Reissu on kestänyt yli kuusi vuotta ja jatkuu vielä. Hayabusa-2 lähti usmuuttamaan kohti asteroidi 1998KY26:tta, kohtaamisen lasketaan tapahtuvan vuonna 2031. Hiljalleen ihminen saa selkoa lähiavaruudesta, samalla menneisyydestä. Pitkiä loikkia on vielä otettava, ennen kuin aurinkokuntamme ulkopuolelle päästään. Tosiasiassa v. 1977 laukaistu Voyager 1 -avaruusluotain on jo ohittanut Aurinkokunnan ulkoisimman vaikutusalueen, eli heliosfäärin, ja se on saavuttanut tähtienvälisen avaruuden. Hidasta on, pienen ihmisen vinkkelistä katsottuna, ihmiskunnan avaruudenvalloitus tällä hetkellä hallinassa olevilla matkanopeuksilla. 

  Taide synnyttää tuntoja ja tunteita. Kirjoitin äskettäin blogissani, että kun luin Håkan Nesserin Vasenkätisten seuraa,  Van Veeterenin pohdintoja ja dialogeja vaimonsa, ystäviensä, ex-kollegojensa kanssa, niin tuntui kotoisalta. 

  Eilen katsoin Netflixilta leffan Jokeri. Se aiheutti kahdenlaisia tunteita: Kauhua ja ihailua Joaquin Phoenix'in roolisuoritusta kohtaan.

  Aamulla soi korvissani Miljoonsadetta. Olin edennyt uudempaan tuotantoon, ja albumilta Sähköinen Rouva Maa (2016) kiiri biisi Win Win. Mietin, että tähän päivään sopivan sanat olivat kauniit. Ja todet. Mm. näin laulaa Heikki Salo:

  Rakkaus on start up 

  joka tuottaa tykytystä 

  5-d tulostin joka printtaa elämää. 

  Markkinat flippaa 

  bitcoinit katoo 

  optiot dippaa 

  mutta tuulipukujengi rakastaa.

  Se on ilmasta ei maksa mitään  

  multa sulle, sulta mulle  

  se on niin okei.  

  Kun toista rakastaa ja rakkautta takas saa 

  niin voi veljet, sehän on win win. 

  Ei tarvii tässä tinkii penneistä elämässä 

  kun on win win - voittaa kumpikin.

  Vielä jos jonkin luonehdinnan laittaisi: Kun lukee Veikko Huovista, tai Roald Dahli'a, tai Carl Hiaasen'ia, tai Nick Hornby'a, on kuin kuuntelisi homeerista naurua hermeettiseesä tilassa. 

  Hilppa loihtii meille juhlapäivällistä. Tarjolle tulee sienisalaattia, papinsilliä, keitetyt perunat ja paahtopaistia. Anteeksi pyydän, tuon paahtopaistin vuoksi. Mutta jos puolustus sallitaan, niin taitaa olla ensimmäinen kerta tänä vuonna, kun naudanlihaa syödään. Paitsi jauhelihassa, muutaman kerran. Kaikkea lihan syöntiä on syytä rajoittaa. Mutta Hanelilta saatu riista on kyllä paikallaan. Sitä paitsi se on ekologista. Ihminen on heikko, joten joskus tulee sorruttua vähemmän ekologisiin tekoihin. Kuten tänään. 

  Sattuiko joku katsomaan viikko sitten lauantaina Flinnkilä & Kellomäki-ohjelman? Siinä oli haastateltavana Risto Isomäki. Kyllä ajatukset lihansyönnin lopettamisesta kävivät mielessä. Ainakin minulla. No, vähentämisen kautta ehkä joskus. Nauta on jo melko lailla pannassa. Kanaa aika lailla, possua joskus. En ole vielä aivan valmis kokonaan lihasta luopumaan. 

  Itsenäisyyspäivä jatkuu hämäränä. Minä konkreettisti osallistun pikkuisen päivään: Käyn illalla laskemassa lipun. Eilen liputusvuorossa oleva henkilö kertoi taloyhtiön fb-ryhmän sivuilla, että on tänään iltavuorossa, ja kysyi, voisiko joku ottaa lipun alas? Minä satuin postauksen heti huomaamaan, ja ilmoitin olevani valmis sen tekemään. Kortta kekoon, taloyhtiön ja itsenäisyysjuhlan nimissä. 

16 816 MINUUTTIA

   Spotify ilmoittaa, että olen vuoden aikana kuunnellut sovellutusta 16 816 minuuttia. 280 tuntia siis. Kuutelen Spotify'ta yleensä vain lenkeilläni. Tai kuulokkeillani minä kuuntelen, lenkillä ollessani. Ehkä joskus myös saaressa jotain duunatessani, mutta en montaa kertaa kesässä. Koska olen puoli vuotta Anttolassa, enkä juuri käy lenkeillä, niin ehkä tuollaiset 230 tuntia kuuntelusta on tapahtunut Hollolassa puolen vuoden aikana. Normaali aamulenkki kestää tunnista reiluun puoleentoista. Kuudessa kuukaudessa on 183 päivää. Luppopäiviäkin joukkoon mahtuu, kelin tai muun syyn vuoksi. Sanotaan vaikka 15, eli lenkkipäiviä on 183-15=168. 230 tuntia / 168 päivää = 1,37 tuntia, eli jokseenkin tunti ja 22 minuuttia per päivä. Mihin minä älykelloa ja sen tietoja tarvitsen, kun Spotify ilmoittaa, kuinka olen lenkkeillyt. Tietysti tuo laskelma on kaikkea muuta kuin tieteellisesti uskottava, mutta aika oikean kuvan se antaa. 

  Spotify myös ilmoittaa suosikkikappaleeni. Sata biisiä on listalla. Niiloa, Dylania, Van the Man'a, Father John Misty'a, Bon Iver'a, Paleface'a, Ricky-Tick Big Band'ia, Jonathan Wilson'a, Wilco'a, ei mitään uutta auringon, oikeastaan synkän syystaivaan alla. Sitä kyllä vähän ihmettelen, että kuinka lista on laadittu? Kuuntelen nimittäin artisti kerrallaan, yleensä useamman albumin jaksoissa. En siis mitään sekalaisia soittolistoja. Silti sadan suosikki joukossa ei ole kahta saman artistin kappaletta peräkkäin. No, ehkä lista ei ole kuuntelukertajärjestyksessä, vaan randomina. 

  Päivällä ryhdyin miettimään, mistä USA:n repubikaanipuolue ovat saaneert nimensä? En löytänyt selitystä netin äärettömyydestä. Ovatko he uuspublikaaneja? Publikaanihan oli Rooman valtakunnassa henkilö, jolle maksettiin jonkin valtion tehtävän, esimerkiksi veronkannon suorittamisesta. Termi publikaani johtuu latinan sanasta publicum, julkiset asiat. Publikaanit olivat valtion tulojen, verojen ja tullien kanto-oikeuden vuokraajia. Verojen lisäksi publikaanit saattoivat hoitaa esimerkiksi kaivoksia ja laitumia. Tällainen valtion toimintojen ulkoistaminen takasi valtiolle säännölliset tulot, mutta oli altis väärinkäytöksille. Väärinkäytökset puolestaan aiheuttivat katkeruutta roomalaisia kohtaan (Wikipedia).  En tiijä. Sitä en tiijä, onko rinnastus oikeellinen. Kokoomus kuitenkin voisi olla tuossa suhteessa republikaaninen puolue, sillä sen halu yksityistää kaikki, myydä toiminta ulkopuolisille, on melkoinen.  

  Tunnetuin publikaani oli kai Sakkeus. Raamatun mukaan hän keräsi Jerikossa veroja kaupunkiin saapuvilta, ja keräsi enemmän kuin heidän olisi tarvinnut maksaa. Kun Jeesus oli käymässä Jerikossa, Sakkeus meni myös ihmettä katsomaan. Koska Sakkeus ei lyhyenä miehenä nähnyt ihmisjoukon takaa mitään, kiipesi hän sykonoriviikunapuuhun. Kun Jeesus näki tämän, hän sanoi "Sakkeus, tule alas puusta!" Jeesus halusi mennä kylään Sakkeuksen luo. Sakkeus teki parannuksen ja palautti rahat niille, joilta oli vienyt. USA:n Republikaaneista on en tiijä. Osa on kai jo kääntänyt kelkkansa, palauttanut äänet sille, jolle ne kuuluvat, kuvaannollisesti. Mutta melko mahdottomalta tuntuu se, että Trump kipuaisi puuhun. Vaikka kipusihan Kekkonenkin. Se on kyllä ihan eri juttu se. 

  Aamulla on lähdettävä antamaan Spotify'lle tilastoitavaa. Jätän jutun tähän. Jätän tietokoneen lepäämään. Alan rasittaa silmiäni kirjan parissa. 

Terveisin virkaa tekevä apulaisvaraprofessori Theofilus von Dummkopf.

OVI HEILUU

   Tuulikaapin sisäovi on paikoilllaan. Eilen sen hain Bauhausista, kuskasin sieltä lainatulla peräkärryllä vanhan jäteasemalle. En eilen viitsinyt oven asentamiseen alkaa, koska oli jo iltapäivä pitkällä. Tänään sitten naplikoin oven ja listat. Eniten duunia oli listoituksessa. Se kun ei vanhaan aukkoon ovea laitettaessa ikinä ole aivan yksiselkoista. No, siellä ne nyt on. Huomenna käyn vielä ostamassa rakennusliimaa, liimaan kynnyksen, niin ei tarvitse sitä propata. 

  Tuo oven päällä kulkeva piuha jos teitä ihmetyttää, niin se on tietokoneelle menevä kaapeli. Reititin on olohuoneessa, tietokone meikäläisen omassa valtakunnassa, Eihän se kaunis ole. Ei, vaikka katsojan silmä millainen olisi. Tai no, voi niinkin vinksahtaneita silmiä olla. Kaikkea tässä maailmoista parhaassa löytyy. Kuten kasvava joukko Perussuomalaisten kannattajiakin. 

  Trumpilla ei taida ihan putkeen mennä, mutta Suomessa Persut petraa juoksuaan. Syitä en jaksa miettiä. Enemmän arveluttavat seuraukset. Tämä poliitikasta. Ja oviasennuksesta.

  Hämäriä päiviä tässä kulutetaan. Koronauutisia ainakin kerran päivässä katsellaan tai kuunnellaan. Ei tämä hyvältä näytä. Toivoa sopii, että laajasti käyttöön otetut rajoitukset purevat. 

  Perhe Tiikaisen piti tulla viikon kuluttua käymään. Voi olla, että tulevat kuitenkin vasta jouluna. Jos koronatilanne sen sallii. Ja kyllä sallii. Pienen perhepiirin joulun. Iiiristä on jo varoiteltu, että joulupukki ei näissä olosuhteissa pääse muuta kuin tuomaan lahjat ovelle. Tyttöhän ymmärtää. 

  Yksi on kuitenkin joukosta poissa, jouluaattona. Tai siis toinen, pukin lisäksi. Äiti-Elina on tähän asti meille jouluksi haettu. Enää se ei onnistu. 

  

  Iiris on valmistautunut jouluun leipomalla pipareita äitinsä kanssa. Hienoja, kuten Annan lähettämistä kuvista näkyy.

  Taitava tyttö. Ja näkee, että hänen kanssaan on jaksettu touhuta. Erikoisesti Joni on antanut taiteellisuudestaan Iirikselle muutakin kuin geenit.

  Iiris innostui kovasti piparileipuroinnista, kertoi Anna. Tyttö oli sanonut, että hän vie pipareitaan naapureillekin maistiaisiksi. Anna oli toppuutellut, että ei korona-aikana oikein voi viedä itse tekemiään pipareita muille.

  "No mummalla ja Peppe-papalle vien ainakin!", oli Iiris täräyttänyt. 

  Tottakai Iiris tuo. Ja me maistetaan. 

  Eilen soittelin muutamalle kaverille. Ihan korona-ajan kuulumisia kyselin. Osa tutuistani on fb-kavereita, heidän tilanteensa paremmin tiedän. Sellaisille, jotka eivät somessa isommin heilu, pitää välillä soitella. Lähestyvää vanhuutta kai, tämäkin.

  Vanhuus siis hiljalleen lähestyy. Pari vuotta sitten tehdyn kyselyn mukaan vanhuuden ajatellaan alkavan 74:n vuoden iässä. Antaapa hiljalleen lähestyä. Ei tässä mihinkään kiire ole. Paitsi kohta päiväkahvin keittoon. 

RAJOITUKSIA JA LUNTA SATAA

  Rajoituksia satelee moniin sairaanhoitopiireihin siihen malliin, että Satakunnasta tulee väliaikaisesti Kymmenkunta. Lahdessa kuudessa koulussa on löytynyt koronaan sairastuneita ja karanteeniin on joutunut paljon porukkaa. Kun aamukasilta vein Hilpan Lidliin, menin itse Tokmanniin (ostamaan valkoisia listanauloja), panin merkille, että aamuvirkut asiakkaat eivät kovin ahkerasti näytä maskeja pitävän. Ajattelevatko, että eihän siellä juuri ketään vielä ole. Ja kuljettavat mahdollisesti viruksen mukanaan kauppaan. Jospa ihmiset pikkuhiljaa uskoisivat olemaan leikkimättä tulella. 

  Vaikka tilanne on vakava, niin aina joku jaksaa valittaa. Rajoitukset vaikeuttavat sitä ja tätä, tuota ja tuota kans, niitä, näitä ja noita. Helvetti, nyt on saatava tuo belsebuubi talttumaan. Nariskaa sitten jälkeen päin, jos sen oikeutetuksi koette. Perkele! 

  Aamulla irrotin tuulikaapin välioven. Pidin etäisyyttä, ennen kaikkea itseeni, että en olisi hermostunut. Ei tosin hermostumisen aihetta juuri ilmaantunut. 

  Oli tarkoitus lähteä hakemaan uusi ovi, lainata Bauhausista kärry, viedä samalla vanha jäteasemalle. Koska lunta on sadellut yöllä ja pitkin aamua, päätin, että en mene. Asumme melkoisen mäen alla, ja minua alkoi arveluttaa, kuinka pääsen kitkarenkailla kärryn kanssa Okeroistentielle? Risteyksessä joutuu aina pysähtymään, jo senkin takia, ettei aitojen takia näe kevyenliikenteen väylää mahdollisesti paahtavia pyöräilijöitä. Paska jutta, jos siihen jää nalkkiin. Pian on perässä auto tai muutama. Sohlaukseksi menisi. Isot tiet eivät arveluta. Ne ovat varmasti suolattuja ja sulia. 

  Siis parempi jättää keskiviikkoon. Keskiviikkoon siksi, että Hollolan jäteasema on auki ma., ke., ja pe. Ei tässä hätää ole; ei sota yhtä ovea kaipaa. 

  Koska oviasennus odotuttaa itseään, kuluu aika kirjojen parissa. Eilen sain loppuun Håkan Nesserin melko uuden, kesällä suomeksi julkaistun teoksen Vasenkätisten seura. Kyllä oli mukava palata lukemaan Van Veterenin pohdintoja. Jotenkin kotoisaa. Viimeinen Van Veteren-sarjan osa Tapaus G - murha menneisyydestä ilmestyi suomeksi 2009, mutta nyt Nesser on jatkanut Vasenkätisten seuran tapahtumien aikana 75 vuotta täyttävän ex-komisarion tarinaa. Mukana on myös toisen, eli Barbadotti-sarjan ruotsalainen Gunnar Barbarotti. Nämä kaksi tapaavat, ruotsalainen poliisi Maardamilaisen eläkeläispoliisin. Eli todellisuus kohtaa kuvitteellisen, sillä Van Veeterenin  Maardam on kuvitteellinen kaupunki tarkemmin määrittelemättömässä pohjoiseurooppalisessa valtiossa. No, kuvitteellisiahan henkilöt ovat joka tapauksessa. 

  Mielestäni Nesser on vertaansa vailla tarinan kuljettajana. Ja Van Veeterenin, monien muidenkin, mietiskelyt ovat herkullista luettavaa. 

  Juoni kirjassa kulkee kohti ennalta-arvattavissa olevaa loppua, loppua, joka ei ollutkaan ennalta-arvattava. Viisisataa sivua, joiden aikana ei aika käy pitkäksi. 

  Ensi vuoden alkupuolella Nesseriltä julkaistaan uusi suomennos, Koston jumalatar. Se on jo kirjastoon tilattu, joten varaus on päällä. Olen listalla sijalla kuusi. 

  Eilen ehdi jo aloittaa Arne Dahlin Sam Berger&Blom-sarjan neljättä kirjaa Vapaus. Jos on puoli vuotta saaressa oma lukunsa, niin on puolensa puolivuotisella kotikaudellakin: Hyvin toimiva Maakuntakirjasto! Toivottavasti eivät joudu tällä kertaa kokonaan kirjastoja sulkemaan. Mutta jos joutuvat, niin mukisematta sen nielen. 

  Vieläpä loppukaneettina totean, että tarkkailen säätilannetta vielä kuitenkin. Jäteasema on kuuteen asti auki, joten jos kotikadultamme lumi ja jää sulaa iltapäivän aikana, niin saatan oven hakea tänään. Vaikka en siihen itsekkään usko. 

EI TULLUT KIRJAILIJAA

   Kaivoin esiin, ihan vaan pölyt pyyhkiäkseni, 1990-luvun alussa kirjoittamani yritelmän. Se on SKIR-niminen scifi-tarina v. 2071 alkavasta matkasta Tau Cetin aurinkokunnnassa sijaitsevalle planeetalle, mistä oltiin saatu jokusia vuosia aiemmin radiosignaaleja. Tuossa kirjoituskoneella naputtelemani käsikirjoitus levällään.

 

  Tarinassa maapallolla ollaan eletty vuosikymmeniä rauhan ja yltäkylläisyyden aikaa. Väkiluku oli saatu pysymään aisoissa, kaikille riitti ravintoa ja vettä. On myös yhteisymmärrystä ja varoja panostaa pitkään avaruusmatkaan. 

  Miehistöön kuuluu yhdeksän henkilöä, kuusi miestä ja kolme naista. He ovat monesta eri maasta: kaksi Englannista, yksi USA:sta, Saksasta, Ranskasta, Ukrainasta, Kiinasta, Itävällasta ja Nepalista. He matkaavat horteessa Tau Cetin aurinkokuntaan puolella valonnopeudella 25 vuotta. Aluksen nimi oli, kuinkas muuten, FEIDIPPES.

  Muistan alkaneeni kirjoittaa Fermin paradoksin innoittamana. Melkoisen naiivi juttu tuo yritelmä on, näin jälkikäteen ajatellen. Kun tarinaa kirjoitin, ei ollut käytössä tietokonetta, ei Googlea. Ensin ajattelin sijoittaa matkakohteen Alfa Centaurin tienoille. Sitten tuumin, että se on liian lähellä, eikä siten tunnu uskottavalta. No, on aikojen saatossa älyllistä ja vähemmän älyllistä elämää kuviteltu omaan aurinkokuntaammekin. 

  Tietokirjoista löysin sitten Tau Cetin, valitsin kohteekseni. Ei minulla ollut tietoa siitä, onko tähdellä planeettoja, saatikka elinkelpoiset olosuhteen omaavia planeettoja. Eipä kai ole nykytiedonkaan mukaan yhtään varmistettua. Oletettuja on lienee viisi, joista yksi mahdollinen eksoplaneetta. Huomasin muuten äsken, että ensimmäinen eksoplaneetta havaittiin samoihin aikoihin, kun tarinaa kirjoittelin. Vuonna 2019 niitä oltiin havaittu jo 4023. 

  Tarinassani olen ottanut lähtökohdaksi ruusuisen tulevaisuuden, jossa ihmiskunta on pystynyt sopimaan erimielisyytensä ja asumaan vuosikymmeniä yltäkylläisyydessä. Ilmastonmuutoksesta ei yleisesti 1990-luvun alussa puhuttu, joten sen ole pystynyt kevyesti ohittamaan.

  Matka Tau Cetiin aurinkokuntta ja SKIR planeetalle sujuu onnellisissa merkeissä. Samoin laskeutuminen planeetalle. Miehistö oli miettinyt matkakohteelleen nimeä, pääsemättä yksimielisyyteen. Kun he myöhemmin tutustuvat planeetan väestöön, oppivat niiden kieltä, selviää, että ne kutsuvat sitä nimellä Skir. Siitäpä sitten nimi koko kirjalle. 

  Kaiken kaikkiaan helvetin vähillä faktatiedoilla tuon kirjan kirjoitin. Naputtelin sen joskus 2005 tietokoneelle. Huomasin jo silloin paljon virheitä ja epäloogisuuksia, mutta tiedostossani tarina on jokseenkin alkuperäisessä asussa. Kuitenkin tärkeää tarinassani on se, mitä Skirillä tapahtuu kahden vieraan elämänmuodon kohdattua. Ja kuuluuhan tarinaan mystinen kosminen voima, joka on kahden älyllisen olomuodon kohtaamisen vaivihkaa järjestänyt. Tuosta puolesta en tässä ryhdy enempää kertomaan. Tiijä vaikka päivittäisin tarinan. Melko erilainen, mutta melko samanlainen, siitä tulisi. 

  Aikanaan lähetin käsikirjoituksen kahdelle kustantajalle. Se palautettiin kohteliain sanakääntein. Ei ollut kummallakaan käyttöä tällä hetkellä tuollaiselle kirjoitukselle. Läpi paistoi tietysti, että ei koskaan.

Ei siis tullut minusta kirjailijaa. Tuli vain blogeja naputteleva paskanjauhaja, joka karjuu rallejaan, ja raapii pallejaan, kunnes nuppi tutisee ja hampaaton suu mutisee: Se oli pojat miehen elämää, ei sen elämää. Minkä sille voi, jos sellaiseksi luoja miehen loi.  

  Aamulenkillä aamunkoi värjäsi taivaanrannan. Liekö kajastus Tau Cetin suunnalla?

MASKED ASCETIC

  Korona jyllää voimalla. Monissa maakunnissa on otettu jyrkkiä toimenpiteitä käyttöön, annettu vakavia suosituksia. Hallitus miettii jo valmiuslain käyttöönottoa. Päijät-Hämeessäkin ollaan koronan leviämisvaiheessa. Jokohan ihmiset taas uskovat, että tämä ei ole leikkiä? Ottakaa kiinni niskastanne, nuoret, nuoret aikuiset, keski-ikäiset, vanhukset. 

  Maskeja näkee täällä Hollolassa kaupoissa melko monella. Vielä useammalla soisi näkevänsä. Maskihan ei juuri suojaa pitäjäänsä, mutta suojaa tartuttamasta muita. Kukaan, paitsi äskettäin testattu, tai taudin jo läpikäynyt (eikä hänkään täysin varmasti), voi sanoa, että ei kanna virusta. Eikö silloin ole kanssaihmisten aliarvioimista, halveksimista, asettaa heidät mahdolliseen tartuntavaaraan? Kuinka moni tekee sellaista tahallaan? Erittäin harva. tuskin kukaan, ainakaan Suomessa. Kuinka moni tekee sellaista tietämättään? Aika moni, luulen. Kuinka moni tekee sellaista välinpitämättömyyttään. Aika moni, valitettavasti. Kuinka moni tekee sellaista siksi, että maskin käyttö on hänelle terveydellisistä syistä mahdotonta, tai ainakin hankalaa? Varmasti jokusia on. Siitä olen saletti, että maskittomien asiakkaiden määrä on huomattavasti suurempi kuin tartuttamattomien ja terveydellisistä syistä maskittomien yhteensä. 

  Noudattakaa nyt, taas, viimeinkin, määräyksiä, ohjeita ja suosituksia. Ollaan jatkossakin Euroopan turvallisin maa tässäkin suhteessa. Nyt kannataa olla Masked Ascetic!

 Eilen kiiri suru-uutinen urheilun ystävien korviin: Diego Maradona on poistunut! Eittämättä yksi kaikkien aikojen jalkapalloilijoista, yksi kaikkien aikojen urheilijoista myös. Vaikka minun listallani hän ei koskaan ole ykkösenä ollutkaan, niin aivan kärjessä tietenkin. Nyt kun muistelen, niin vuosia sitten kirjoitin blogin kymmestä mielestäni parhaasta jalkapalloilijasta, ja unohdin Maradonan pois! Melkoinen lapsus. Virhe, joka ei ole mitenkään anteeksi annettavissa. 

  Vaikka suhteeni penkkiurheiluun on vuosin virrassa muuttunut lähes patologisesta jalkapallon arvokisojen ja olympialaisten satunnaiseen seuraamiseen, niin jalkapalloilijalistani ykkösen osaan vielä kertoa: Pelé. Vasta hänen uransa loppupuolella minusta tuli jalkapallofani (mm. Englannin mm-kisat 1966 jäivät vielä katsomatta). 1970 kisat tuli jo tarkkaan katseltua. Pelé ei varmasti ollut Meksikossa huippiaikojensa vireessä, mutta vaikutuksen hän minuun teki. Ja neljä maalia. Kyllä miehen tilastot ovat melkoiset: 822:ssa virallisissa ottelussa lähes maali/matsi, kun ystävyys- ja näytösottelua lasketaan mukaan (1282), on tulos hieman yli maali/matsi. Noihin lukuihin taitaa olla nykypäivän haastajilla melkoisesti matkaa. 

  Suosituin ja harrastetuin urheilulaji herättää aina suuria tunteita. Hyviä ja huonoja seuraamuksia liittyy tunteisiin. Korona-aikana stadionit ovat olleet joko tyhjiä tai lähes tyhjiä. Kunhan pandemia hellittää, täyttyvät katsomot, hysteria ja fanattisuus palaa. Kunpa kannattajat muistaisivat, että eivät heidän idolinsa mitään loanheittoa, rasismia, väkivaltaa kannata, eivät niihin kannusta. 

  Tänään jäi aamulenkki väliin. Aamulla sateli, joten tätä blogia kirjoittelin. Nyt ollaan jo käyty Lidlissä. Torstain tarjoukset saavat aikaan sen, että heti kahdeksalta oli väkeä aika tavalla. Ylimalkaisen ja epävirallisen havainnon mukaan maskeja käytti noin 75 %:a asiakkaista. Parempi luku kuin koskaan. Tosin en ole juuri viime aikoina Lidlissä käynyt. Hilppa tekee ostokset, minä odotan autossa. Mitäs suotta kuormittamaan rajallisia tiloja. Olen kuitenkin epävirallista maskitilastoa pitänyt parkkipaiklta käsin. Tai silmin, itse asiassa. Tänään oli minunkin mentävä, koska ostin itselleni vaatetavaraa. 

  Huomion kaupassa, että melko tasapuolisesti oli maskeja kaikilla ikäryhmillä. Se on hyvä. Sanoma on mennyt perille ikään katsomatta. Kunhan vain menisi kaikista ikäryhmistä kaikille. 

  

  Nyt pitää mennä parturiin. Se on lähellä, tästä on matkaa alle viisi metriä. Parturikin on tuttua tutumpi. Sikäli, kun kukaan itseään tuntemaan pystyy. 

  Loppuun joskus Piskolasta lainaamistani valokuva-albumeista skannattu kuva. En tunnista kuvasta ketään, en myöskään paikkaa, missä se on otettu. Kuvausvuosikin on arvoitus, mutta oletan, että 1950-luvun taitteen jommalla kummalla puolella. Oliskohan joku talkooporukka? Tiijä häntä, mutta koronasta ei ollut tietoakaan. 

⛅🚶🎧☁⛆ ☂

  Tämän vuodenajan vitsaus: vaikka mikään ennuste ei povaa sadetta, pieniä kuuroja suissuaa lähes aina aamuisin. En minä valita. Mutta tuollainen epätarkkuus huonontaa mahdollisuuttani valita. Valita, lähdenkö vai en. Mutta kuten sanoin, en valita. Voin aina valita, vaikka saatujen tietojen pohjalta se ei ole helppoa. Lähden lenkille normaaliin tapaan, vaikka saatan kastua. Tänä aamuna puolentoista tunnin aikana sain niskaani viisi pientä kuuroa. Kolme tuli vetenä, yksi räntänä, ja yksi harvoina lumihiutaleina. Eipä ollut yksitoikkoista. 

  Eilen Yle viisaudessaan kyseli turkulaisilta, vaikuttaako Viking Linen jo toinen karilleajo halukkuuteen matkustaa laivalla. Mikäli Yle laajentaa otantaa ja kysyy minulta, vastaan, että ei vaikuta. Olen yhtä haluton matkustamaan kuin ennenkin. 

  Nyt tiedän, mikä on oikea pitkä perjantai. Power (luultavasti muutkin firmat) ilmoitti, että Black Friday alkaa jo keskiviikkona. Pistivät pääsiäistä paremmaksi.  

  Trumpin hallinto on valmis aloittamaan vallanvaihtoprosessin. Trump ei ole kuitenkaan hyväksynyt vaalitulosta. Eikä kai ikinä tule hyväksymään. Onneksi karavaani taitaa kulkea, vaikka alfauros haukkuu.

 Eilen kävimme Bauhausissa ostamassa tuulikaapin välioven karmeineen + vuorilistat. Sovin, että käyn ensi maanantaina hakemassa ostokset. Liikkeestä saa peräkärryn lainaksi veloituksetta kolmeksi tunniksi. Irrotan nykyisen oven ensi, ajan Bauhausiin, tuon uuden kotiin, vien vanhan jäteasemalle, palautan kärryn. Aika riittää mainiosti. Sitä paitsi ystävällinen myyjä kertoi, että kolmen tunnin aikarajan tulkinta melko väljä. Hyvä niin. Ei tarvitse tutuilta lainaan kärryä kysellä, saatikka jostain vuokrata. 

  Jos ihmettelette, miksi ostin oven eilen, haen sen vasta viikon kuluttua, niin vastaaan: Nyt on asia päätetty, hankinta tehty, joten päätös on peruuttamaton. Kun viikon valmistaudun henkisesti tehtävään, sujuu se kaiken todennäköisyyden mukaan juohevasti. Minulla kun on mahdollisuus asioita tehdä haluamallani tavalla, päättämälläni aikataululla, niin miksen niin tekisi?

  Jouluaattoon on kuukausi aikaa. Eli kun Black Friday-sutsutuksesta selvitään, alkaa joulumainonta täyspainoisesti. Joulumainonta siirtyy kivuttomsti ja suorana jatkumona ale-kampanjointiin. Joulu-alen jälkeen alkaa talvivaatteitten alennusmyynti yht'aikaa kesävaateuutuuksien tarjonnan kanssa. Eli maailma jatkaa menoaan, kulkee ajallaan, korona kulkee tavallaan. 

  Kyllä kai rokotuksia aletaan ensivuoden puolella antamaan. Aikaa tosin kuluu, ennen kuin maskit saa laittaa laatikkoon. Ehkä kesällä jo voi vapaammin liikuskella. Muutama vierailu kotimaassa on listalla, kunhan tilanne sen sallii. 

  Kesään on aikaa. Aika kuluu painollaan jouluu, uuteen vuoteen. Kun päivä pitenee, alkaa mieli palaa saareen. Helmikuu, maaliskuu, huhtikuu. Toivottavasti jäät ja kelit sallivat muutaman reissun, mahdollistavat suksien mukaan oton. Tiedän kokemuksesta, että tammikuussa alan kysellä Hanelilta ja muilta asiaa tuntevilta olosuhteista. Ja näen jo mielessäni piippujen savupatsaat, tunnen niitten hajun. Melkein tunnen sen jo kuvasta (maaliskuu 2013).

  Kesää odotelleessa paluu kesään 1992, tai 1993. Ketä lie nuo partasuut Kevonsuun parvekkeella? Ja mistä päähän ilmestyneet, ja miksi, Sypin hatut? Ensimmäiseen osaan vastata, toiseen en.