Ei ollut nyt jäitä haittoina, minkä pieni puikkojäälautta Kummelisaaren kupeela, ja Potinlahdessa vähän hilettä.
Kuten kuvassa näkyy, on laiturin nostaminen paikallaan. Tai ehjien kumisaappaitten käyttö.
Pari reissua piti ajella, että uhkatäyden auton sai tyhjennettyä. Toisella kertaa hinasin myös soutuveneen kotirantaan. Eli armada on valmiudessa.
Ylhäällä on vesi Saimaassa. Kuuluu vielä nousevan juhannukseen asti. Ei väliä, kunhan veneen laidat riittävät.
Vettä on kaivossakin runsaasti. Nyt pelaa vesisysteemi, tiskikone pesee tyhjillään itseään kesän koitoksia varten. Eli kaikki on sujunut päälle toivojen. Rannan vesipumpun virittelen huomenna; puhti loppui tältä päivältä kesken.
Huominen alkaa paskion tyhjennyksellä, jatkuu edellisessä blogissa esitetyn lukujärjestyksen mukaisesti. Paitsi, että pottu istutetaan vasta sunnuntaina. Lukujärjestys on laadittu joustavaksi ja ohjeelliseksi, mikä tarkoittaa, että luetellut työt täytyy tehdä, ajankohta saa elää. Elää soveliaissa rajoissa. Sillä potun istutus heinäkuussa tai rannan vesipumpun viritys elokuussa ei ole järkevää, vaikka kuinka elvistelisi, että nyt se on tehty!
Kaikki on siis kunnossa ja tolallaan. Hilppa oli jopa näkevinään pienen jäniksenpoikasen keittiön ikkunasta. Mihinkäs ne kotoaan lähtisivät, puput. Verannan alla on hyvä asustaa.
"Ja talon asukkaat ovat niin höveliä, että kasvattavat maittavaa mutusteltavaa", tuumivat jänöt viime kesää muistellen. Tämä on tietysti kirjoittajan oletus. Varmuutta jänisten aivoitusten tasosta ei hänellä ole. Mutta siitä varma kirjoittaja on, että tänä kesänä Family Lehkonen ei ole yhtä köpsä, kuin viime vuonna. Nyt suojataan kaikki, ja vähän enemmän. Niin mukavia ja sööttejä kuin pikkupuput ovatkin, saavat ne imelän pieraista. Tai mutustaa apilaa, vuohenputkea, kortetta tai villiheinää.
Vähän halju olo oli tänne lähtiessä, Elinan vuoksi. Hänen kuntonsa on taas mennyt alaspäin. Kotihoitajat ovat asiaan tarttuneet. Juttelin eilen yhden heistä kanssa äidin luona. Hän oli ottamassa virtsanäytettä, koska jotain tulehdusta epäiltiin. Hän sanoi puhuneensa lääkärin kanssa, ja esittävänsä ylemmilleen äidin lähettämistä hoitokotiin tarkkailujakson ajaksi. Iltapäivällä tämä ystävällien hoitaja soitti ja kertoi, että nyt on selvinnyt, että äiti pääsee 21. tätä kuuta kolmen viikon tarkkailujaksolle erääseen hoitokotiin. Samoin kuulin, että virtsanäytteessä on havaittu jotain bakteeria, ja kuuri sen nujertamiseksi aloitetaan tänään.
Eilen puhuimme siitä, että meillä on tarkoitus lähteä mökille kevättöihin. Sanoin, että ikävältä tuntuu, kun äiti on huonossa kunnossa. Hoitaja sanoi, että et sinä oikein mitään voi tehdä. Ja että he käyvät kolme kertaa päivässä hoitamassa tarpeelliset tehtävät. Ja että eivät asiat miksikään muutu, vaikka minä kävisin monta kertaa päivässä äitiä katsomassa. Niinhän se on. Nyt häntä auttavat ammattilaiset, jotka tietävät, mitä täytyy tehdä, milloin täytyy ryhtyä toimenpiteisiin.
Hyvä päätös, mieleinen, oli tuo hoitojakso. Sen aikana asioihin perehtyneet kartoittavat, onko äidistä enää kotona asujaksi. Mikäli minulta kysytään, ei ole. Liian pitkälle on viety mantraa siitä, että sen parempi, mitä kauemmin vanhus saa asua kotonaan. Kustannussyistä sitä hoetaan, ajattelematta vanhan ihmisen parasta.
Se siitä asiasta. Melko ambivalentti olo kuitenkin on; valtava riemu, joka keväiseen tapaan, kun vedet lainehtivat vapaina, kalvava huoli äidin tilasta ja tilanteesta. Täällä kuitenkin ollaan. Ajattelen niin, että parempi laittaa saaressa paikat kuntoon, kuin kärvistellä Hollolassa, missä ei kuitenkaan tehdä mitään konkreettista äidin hyväksi. Niin se menee, elämä.
