"Tarvitaanko leipää?"
"Pakkasessa on ainakin puolitoista kokonaista ruisleipää", vastasi Hilppa.
Puolitoista kokonaista. Hieno ilmaus. Se tuo mieleeni 1950-luvun loppupuolen kansakoulun 1. luokan laskenotunnit. Silloin opetettiin laskentoa, ei matematiikkaa. Ei niin, että vertaisin Hilppaa 1950-luvun, tai minkään muun aikakauden, alaluokkien oppilaaseen. Päinvastoin, ilmaus on nerokas ja kansantajuinen.
Pieni selvennys siihen, miksi meillä saattaa olla puolitoista kokonaista, kaksi kokonaista, tai peräti kaksi ja puoli kokonaista ruisleipää pakkasessa. Joskus ostamme Mikkelistä palatessamme Marskin arinaleivä mukaan. Tai käyn sellaisen hakemassa Launeen Prismasta, minne sitä tuodaan ainakin tiistaisin. Joskus hankimme kuntakeskuksen S-marketista Viipurilaisen kotileipomon maailman toiseksiparasta teollisesti valmistettua ruisleipää. Arvannette, mikä on se paras? No niin, koska leivät ovat niin isoja kahdelle, leikataan ne puoliksi, tällätään joko molemmat, tai toinen, pakastimeen. Näin meillä on melkein aina tuoretta leipää jemmassa. Hyvän leivän eteen kannattaa nähdä hieman vaivaa. Ja jos pakastimessa on tilaa, voi sitä säilöä jopa kolme ja puoli kokonaista. Ainakin kesäisin saaressa, kun ollaan kaukana markettien käsittämättömän monilukuisista leipävalikoimista. Tosiaan, kun kauppojen käytäviä kulkee, huomaa, mikä on ihmiselle tärkeää. Vai onko jotain muita tuotteita, kuin leipiä ja mietoja alkoholijuomia, siinä määrin esille laitettu? Se ero valiokoimissa on, että emme pakasta suosikkikaljojamme. Jos niitä nyt ylipäätään onkaan.
Leivästä asuntoasioihin. Tiilikaiset löysivät sopivan uuden kodin, Espoosta neljän huoneen rivarin. Tarjous hyväksytiin, joten nyt kiivaasti omaa myymään. Itse he kokeilevat. Minä toimin tarvittaessa konsulttina. Eilen Anna laittoi asunnon Oikotielle. Ainakin kaksi näyttöä ovat jo sunnuntaiksi sopineet. Toivotaan, että kaupat syntyvät nopeasti, vaikka uusi vapautuukin vasta juhannuksen tietämissä.
Jos joku tarvitsee, tai tietää, että joku tarvitsee, kaksion Helsingistä, niin nyt on juuri täysin peruskorjatussa yhtiössä juuri täysin remontoitu asunto kaupan.
Kevät etenee. Takapihalta ovat jo lumet lähteneet. Pitää viikonloppuna mennä vähän siistimään. Muuten aika kuluu normaaleissa puuhisssa. Aika paljon pyöräillään. Eilen sotkettiin Lahteen, Historialliseen Museoon. Siitä satamaan kahville, Jalkarantaa pitkin takaisin. Kaupunkiin on ihan mukava fillaroida. varsinkin Oululaisenmäki antaa pitkät ja vauhdikkaat kyydit. Takaisin on vastaavasti melkoinen polkeminen, tai taluttelu, edessä. Jalkarannan kautta ylämäki on pidempi, mutta loivempi. Ja se reitti on rauhallisempi kulkea.
Aamulla uhmasin jalkaa, kävin kokeilemassa sauvakävelyä. Kuutisen kilsaa, eikä koipi juurikaan oireillut. Hyvä, aamut ilman lenkkiä tuntuvat vaillinaisilta. Pyöräilemässä kävin yhtenä aamuna, mutta sitä en tuntenut omakseni. Syystä, tai toisesta, fillarointi taipuu paremmin iltapäivällä. Vaikka kaikkeen tottu, sanotaan. Ja että ensimmäinen päivä hirressäkin on vaikein.
Minä tästä lähden kohlakkoin käymään Elinalla. Pitää hakea evästä, että pärjää viikonlopun yli, katsoa, puhtaita vaatteita esille, tuoda likaset pestäväksi. Samalla käyn Hongkong'ista puutarhakalkkia. Ilmoittelevat sitä sopuhintaan. Siis kuluttajalle. Sitä en tiedä, onko heidän ilmoittelunsa hinta sopuisa. Eipä se minulle kuulukkaan. Mutta säkin käyn. Ihan senkin takia, ettei tarvitse tyhjällä autolla Anttolaan ajelle (ymmärtänette sarkasmin).
Eli alkavaa viikonloppua, kullekkin säädylle. Loppuun kuva, mikä on napattu 7.5.2017. Pian, toivottavasti, pääsee toteamaan, ovatko kalasääkset taas maisemissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti