tiistai 24. huhtikuuta 2018

UUTISPÄIVÄN ILTA

  Illaksi alkaa kääntyä tämäkin päivä, päivä, jona YLE on käyttänyt koko päivän uutisissaan lapsityövoimaa. Saa nähdä, reagoiko lapsiasiavaltuutettu. Ensi lauantaina se Flinkkilä & Tastula-ohjelmassa viimeistään nähdään ja kuullaan. Paitsi ei kuulla. Eiköhän ohjelma ole purkitettu jo aikaa sitten.
 
  Kaj Turunen loikkasi Sinisistä Kokoomukseen ━pieni askel ihmiselle, vielä pienempi ihmiskunnalle.


  Eilisen Toronton automurhaajan taustalta ei ole löytynyt viitteitä terrosmiin ━ihan muuten vaan pönttö hajallaan, vissiin?

  Kuuden uutisissa kerrottiin, että suomalaiset ostivat viime vuonna pihoilleen ja parvekkeilleen multaa, taimia, siemeniä, etc. yli 500 miljoonan arvosta. Ruokakuntaa kohti käytettiin keskimäärin vähän yli 300 €. Uutisesta ilmeni myös, että innokkain multasormi on 60 - 63 vuotias nainen. Tämä vuosi pitää sinnitellä, Hilppa on vielä haarukassa ━ensi vuonna hän luultavasti sitten sanoo, että ja pa***at, mitäs tässä istuttelemaan. Vähemmällä vaivalla nihkeää salaattia, herneen kokoisia tomaatteja, ja tomaatin kokoisia kurpitsoja saa kaupoista. Tai ehkä ei sittenkään. Eiköhän tulevan kesän pupuilta varjeltu sato takaa jatkuvuuden?

  Tappara näyttää oikeasti heränneen: johtaa 5. loppuottelua 1. erän jälkeen 0 - 3! ━taitaa kehkeytä vielä trilleri mestaruuskoitoksesta.

  Trump ja Macron ovat mieli kielin Washingtonissa ━niin aina, kotona uskalletaan haukkua, kylässä ollaan kavereita.

  Pyhänä käytiin Stadissa. Tiilikaisten koti vietiin läpi käsien. Jokusia sovittuja kävijöitä, tarjouksia täydestä rahasta alkaen, mukavasti yli sen päätyen. Ja perumaan joutui Anna uusia tulijoita. Jos lypsämään olisi ruvennut, ties mihin olisi johtanut. Mutta siihen ei Anna halunnut ryhtyä. Kauppa on nyt sovittu käypäsillä ehdoilla ja toiveet ylittävällä kauppahinnalla. Kyllä on kuumaa asuntokauppa pääkaupungissa. Ainakin tietyillä alueilla, ja yhtiöissä, missä kaikki isot remontit on tehty. Esimerkkinä tuosta, että kun Anna perui maanantaiksi sovitun näytön kertoen, että peli puhallettu poikki, hänelle vastattiin:
  "Harmi, me oltaisiin jo kuvien perusteella tarjottu yli pyyntihinnan".
  Kieltämättä kuvat olivat hyviä, Tiilikaisten tutun puoliammattilaisen kunnon kalustolla ottamia. Kun yhtiön tila ja tilanne, samoin kuin asunnon kunto, ovat kohdallaan, on siellä päin Suomen maata myyjän markkinat.
  Heinäkuun alusta ovat Tiilikaiset siis Espoon kansalaisia. On tietysti aikakin saada isompi koti; kun nykyistä siistivät myyntikuntoon, täytyi auton luopua tallipaikastaan pois tieltä roudattujen kamojen vuoksi. Nyt on jo kuulemma päässyt takaisin, Foorti.

  Eilen alkoi YLE-teemalla norjalainen nordic-noir "Monster". Mystiikka tuntuu olevan genressä pop. Ensimmäisen jakson jälkeen ei vielä osaa isommin mielipidettä antaa. Jäämeren karut maisemat ja viipyilevä kuvaus ovat kuitenkin minun mieleeni. 

  Valtaojan "Kohti ikuisuutta" on nyt luettu. Valtavasti tietoa asioista miehellä on. Niin historiasta, nykyhetkestä, kuin tulevaisuudestakin. Tai eihän tulevaisuudesta voi olla tietoa. valistuneita visiota kuitenkin. Itse asiassa lohdullinen teos tällaiselle välillä kovin pessimistisin mielin ihmiskunnan toilailuja seuraavalle. Kyllä me vielä konstit keksimme, sotkumme siivoamme! Hoisihan Herakleskin Augeiaan tallin mallikkaasti.

  Maakuntakirjastot olivat suljettuina (lainauksien ja palautusten osalta) pari viikkoa. Eilen taas sai uutta luettavaa. Ettei tarvitse omia hyllyjä alkaa uudelleen kahlaamaan. Toki sieltä aika-ajoin tulee joku nide napattua työn alle.

  Tappara heiluu Oulussa niin, etteivät Kärpät ehdi tieltä pois; 2. erän jälkeen 1 - 4. Ei matsi vielä pelattu ole, mutta kyllä kai vielä ainakin yksi matsi pelata. Mutta ei kahta enempää.

  Uutisia, urheilua, puutarhaennakointia, asuntokauppaa, tv-sarjaa, kirjastokuulumisia. Siinä tälle päivälle.

  Huomenna siivotaa sisällä, torstaina parveke. Viikonloppuna tulevat Tiilikaiset. Nyt latautumaan huomisen kovaa koitosta varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti