HUMAN

    Maanantai. Olen, taas, TRIOssa. Ja, taas, CIAO!CAFFEssa. Tulin tänne kirjoittamaan, kun en saanut kotona ajatuksiani virittymään. Ajattelin, että jospa miljöönvaihdos auttaisi. Syynä ajatusten harhailuun on, että katsoin tallenteelta Teeman lauantaina esittämän yli kolmetuntisen dokumentin "HUMAN". Tuo Yann Arthus-Bertrand'in (70 v.) kolmen vuoden suurtyö on mykistävä. Lukuisalta, kirjoltaan koko spektrin käsittävältä, joukolta saadut vastaukset moniin kysymyksiin pistävät ajattelemaan. Alussa, lopussa ja vastausjaksojen väleissä tulevat kuvat ja kuvaukset ovat uskomattoman upeita.
  Mitä pidemmälle elokuvaa katsoo, sen selkeämmin oma banaali mitättömyys hivuttautuu esiin. Mutta sain hieman pöngitettyä horjuvaa uskoani ihmiskunnan hyvyyteen ja mahdollisuuten selviytyä.
  Suuresta määrästä erilaisia kohtaloita, tarinoita ja vastauksia moni osui kolahtaen, alla oleva jäi vahvasti mieleen:
  Vanhanpuoleinen mies, joka kertoi olleensa kymmenen vuotta eristyssellissä, niistä seitsemän ilman kirjoja, ja oppinnensa tuona aikana ajattelemaan, lausui (turhan tavaran ostamisesta ja pois heittämisestä), että kun ostamme jotakin, emme maksa siitä rahalla, vaan maksamme siitä ajalla (mikä kuluu maksamiseen tarvittavan rahan tienaamiseen). Kuinka oikeassa hän onkaan!

  Eräs haastateltava sanoo, että jos kaikki maailman uskonnot, filosofiat ja ideologiat kiteytetään yhteen sanaan, on se "rakkaus". Voi olla. Mutta valitettavasti rakkaus voi kohdistua vaikkapa eugeniikkaan, lapsen hyväksikäyttöön, insestiin, saatanaan, valtaan, rahaan tai toisen omaisuuteen. Eli ei kaikki ole niin yksioikoista, kuin tuo hyvää tarkoittava herra ajatteli.

  Dokumentissa esitettiin siis monenlaisten ihmisten vastauksia elämän tärkeisiin kysymyksiin. Monenlaiset ihmiset antoivat monenlaisilla vastauksia. Ei teoksen tarkoitus ollutkaan kertoa meille, mikä on elämän tarkoitus, vaan näyttää läpileikkaus pallomme asukkaista ja heidän ajatuksistaan. Sen takia tuo rehti kolmevuotinen jätti, ainakin minulle, kosolti pohdittavaa.

  Jos joltain on dokumentti jäänyt katsomatta,  on se Areenassa vielä liki kolme kuukautta. Kannattaa katsoa mieluumin, kuin tienata kolmessa tunnissa viisikymppiä, ja ostaa sillä jouluksi konjakkia sekä marsipaania.

  Kun tuota dokumenttia?, elokuvaa?, spektaakkelia?, katsoin, yksi ajatuksistani oli, että olisi ollut upeaa olla mukana ryhmässä, joka tuon kaiken kävi kuvaamassa, kaikki haastattelut tekemässä. Ei olisi ollut maailma sen jälkeen entisellään! Saahan sitä ihminen unelmoida!

  Toinen ajatus oli, että olenko tehnyt mitään, ainakaan tarpeeksi ihmisoikeuksien parantamiseksi? Riittääkö se, että antaa pienen summan kuukausittain Amnestylle? Ja se, että tabletin ja näppiksen roudaamiseen hankitussa olkalaukussa on merkkejä.....

  ....kameralaukussa samoin?

  Onhan se jotakin. Jo se, mitä, ja miten, ajattelee, ja sen myös ilmaisee, merkitsee paljon. Mutta onko jotain, mitä vielä voisin tehdä? Tottakai on. Tällä päivämäärällä asetan tuon seikan pohtimisen arssinoimattomien asioiden listan kärkeen, mahdollisten uudenvuodenlupausten listan yläpäähän.

  Nythän meni parituntinen äkkiä. Joko kohta Kahvilan tytöt tulevat sanomaa, että osta äijä toinen espresso, jos siihen aiot juurtua? Eli taidan lopettaa tähän, Hilpan vapautumiseekin on aikaa enää varttitunti.
 
  Eli Areenan tarjonnan kimppuun, jos löytyy muutama tunti aikaa ennen joulukiireitä.

IHA KU ELOKUVISSA

  8.12.2016

  Käväisin katsomassa elokuvan. "Arrival" oli se nimeltään. Klassinen scifi-tarina, jossa nuori nainen pelastaa maapallon kahdentoista valtavan avaruusaluksen parkkeerattua eri puolille planeettaa. Jotta tarina ei olisi niin kliseinen, pelastaa hän ihmiskunnan itseltään, ei kenkkumaisen sotaisilta vierailijoilta. Yhtymäkohtia löytyy moniin genren merkkiopuksiin, mm. Arthur C. Clarke'n loistava "Lapsuuden loppu" tuli tietyiltä osin mieleeni. Mutta ei enempää juonipaljastuksia. Kyllä tuon parituntisen malttoi istua. On ne niin hienoa katseltavaa isolta seinältä, nuo nykyleffat. Vaikka ei kyseinen erityisemmin tehosteisiin perustu.

  Se vain jaksaa elokuvissa ipottaa, kun joutuu pakolliset 15 minuuttia mainossaastetta sietämään. Miksi en taaskaan tuota muistanut, tullut kutakuinkin tyhjään saliin vasta paria minuuttia vaille kaksitoista? Omalla rivilläni ei istunut kuin yksi toinen henkilö, hänkin tulosuunnasta katsottuna minun takanani, joten en olisi edes ketään häirinnyt. Yritetään ensi kerralla pitää mielessä. Eikä seuraava kerta ole pitkässä viivassa. Aatonaattona tulee ensi-iltaan "Passangers". Eli heti vuoden ensipäivinä aioin sen mennä katsomaan. Etenkin, kun pääosassa on suosikkityttöni Jennifer Lawrence!

  Koska tämän päiväinen näytös alkoi 11:45, loppui 14:00, tulin TRIOON, kun en viitsi ajella edestakaisin loskaisia teitä. Tulin CIAO!CAFFE'en, ja pistin ranttaliksi! Ostin tuplaespressoni kylkiäisiksi annoksen jäätelöä. Kahvila mainostaa tekevänsä jäätelöt itse italialaiseen tapaan. Päätin siis testata tuon tavan mukaisen jäätelön. Valitsin runsaasta ja näyttävän näköisestä valikoimasta vanilja-mantelisuklaa-version. Hyvää oli, ehkä hyppysellisen liian makeaa minun makuuni. Mutta 9+, kevyesti.

  Melko paljon on ihmisiä liikkeellä. Tämän kuppilan kaikki 20 pöytää ovat miehitettyinä/naisitettuina, eli nykykielellä henkilöitettyinä. Paikaltani näkee, ilman että päätään ihmeemmin kääntää, H&M:n, Stadiumin, Seppälän, Cubus'in, KappAhl'n ja Lindex'in sisäänkäynnit. Porukkaa soljuu sisään-ulos siihen malliin, että kauppiaat hykertelevät käsiään. Sitä en tosin paikaltani näe, se on valistunut arvaus. No, jouluna se on vuoden pehkut myytävä, sano himmelintekijä.

  Täällä kirjoittaminen on aika hidasta; pitää välillä kuikuilla, mitä ympärillä tapahtuu. Ei kyllä mitään poikkeavaa ole meneillään:
  -samat henkilöt kulkevat roskiksesta toisella penkoen nuorison mahdollisesti niihin jättämiä pulloja/tölkkejä.
  -sama arviolta kuuskymppinen naishenkilö ilmestyy hupputakissaan ja keltaisissa kumisaappaisaan (kesät-talvet) käytävän penkille selailemaan ties mitä lehtileikkeitään
  -samat viisi ilmeisesti Lähi-Idästä kotoisin olevaa nuorta miestä ilmestyy vakipöytäänsä varttitunnin sen vapautumista käytävällä varttuiltuaan
  -sama varhaisteiniporukka kokoontuu limsa-automaatin viereen lataamaan puhelimiaan seinässä olevasta pistorasiasta
  -sama leipääntyneen oloinen vartijakaksikko kulkee tasatahtia ohi kädet selän takana, rensselit kilisten, korvanapit turvamiestapaan aseteltuina
  -sama Peppe sulkee tabletin, lähtee tarpomaan kohti kahvinpoistopistettä, ettei ala ahdistamaan, kun kohta hyökkää Hollolan Lidl'iin tarjouksia hakemaan

  Eli jatkuu huomenna. Tai lauantaina. Tällä viikolla kuitenkin.

9.12.2016

  Perjantai, nollakeli jatkuu. Viikon päivät on pitänyt varustautua lenkille nastakengillä. Tänään ei ylettömän liukasta ollut. Mutta ei vara venettä kaada. liukuestejalkine Peppeä.

  Posti toimi ryhdikkäästi; Niilon uutuus kolahti laatikkoon klo. 12:44:28, suunnilleen. Nyt olen sen kertaalleen kuunnelut. Hyvältä kuulostaa, akustista Niiloa parhaimmillaan. Ja levykotelossa on taiteltuna iso (60 x 45 senttiä) lakana, missä laulujen sanat. Mainio lisä tällaiselle heikohkosti canadaa ymmärtävälle kaihileikkauksen läpikäyneelle henkilölle.

  Eikä siinä vielä kaikki: Viikko sitten tilaamani Ifolor-tuotteet ovat saapuneet! Seinäkalenterit kävin hakemassa kirjastoreissullani. Kuvakirjat ovat noudettavissa tänään klo. 16 jälkeen. Rivakkaa toimintaa, sillä en taatusti ole ainoa tilailija tähän aikaan vuodesta. Allakat olivat sellaiset, kuin oli tarkoitettukin, laatu vaikuttaa kelvolliselta. Olen tainnut löytää uuden vakitoimittajan (tämä ei ole maksettu mainos).

  Posti (lue R-Kioski)-reisullani auto osoitti uusia luonteenpiirteitä: se ilmoitti, että tuulilasinpesuneste on vähissä. Niinpä poikkesin paluumatkalla Tokmannilla ainetta hankimassa. Ja annoin periksi, pakko tunnustaa. Ostin nimittäin kassojen jälkeen käytävällä tuotteitaan kauppaavalta pienleipomon typykältä kaksi omenahillomunkkia. Menköön, perjantain kunniaksi.

  Kohta pitää usmuuttaa Lahteen rouvaa hakemaan. Kolme päivää ensi viikolla joutuu hän vielä ennen joulua orjan kaavu pukemaan, sitten alkaa reilu vapaa. Eli kotiorjan rooli hänen täytyy omaksua. Solmuruoskani ovatkin päässeet pölyttymään. Ja ranteet jäykistymään. Tai sitten ei?

  Nyt pitää tempasta farkut jalkaan, suoritua matkaan. Luulen, että jatkan juttua vielä huomenna.

10.12.2016

  Pakkasaamu, liukastakin. Taitaa talvi pysyä, joulu valkea tulla. Niilo kuunneltu toiseen kertaan. Ei ollut yön aikaan päässyt pilaantumaan. Nimiraita "Peace Trail" ja "Terrorist Suicide Hang Gliders", näin alkunylkyyn, jäivät mieleen, jälkimmäinen etenkin rosoisista huuliharppupätkistä. En osaa albumia mihinkään aiemmista verrata, vaikka yhtymäkohtia on useaankin. Tuskin näistä biiseistä klassikkoja leivotaan. Hyvä, tasapainoinen kokonaisus, yhtä kaikki.

  Suomi on tuhansien järvien maa. Ei siis ihme, että kaksi tunnetuinta suomalaista maailmalla ovat Aalto ja Laine. Enkä nyt tarkoita Alvaria ja Edviniä. No jaa, tunnetuinta ja tunnetuinta. Mutta ainakin eniten mediassa keikkuvia. Täällä kotimaassa heille yrittää ainoastaan Sipilä pistää hanttiin. Aika aikaa kutakin, sano kreivi.

  Kävin eilen vielä noutamassa Ifolor-kuvakirjat. Ihan jees nekin, sellaiset, kuin tilasin. Seuraavan kerran olen kuitenkin viisaampi. Valitsen lukuisista vaihtoehdoista hieman hintavamman version. Nyt yritin sisällyttää kirjaan mahdollimman paljon kuvia mahdollisimman edullisesti. Arvokkuus kärsii! Mutta ei se ole Ifolorin vika, vaan tilaajan tumpelon. Luulen kuitenkin, että olemme synnyttämässä kauan kestävää, molempia osapuolia tyydyttävää suhdetta, symbioosia, minä ja Ifolor.

  Kohta lähdetään viikonlopun eväitä haalimaan, ennen kuin vievät parhaat päältä, eläkeläiset! Eli hyvää kolmannen adventtisunnuntain aattoa, ihmisoikeuksien päivää, ja tulevan Saara Aalto-liputuspäivän  traileria kaikille.

OMPELUPÖYDÄN SALAISUUKSIA

  Joku päivä sitten kerroin iso-omini Hetty Tieck'in ompelutarvikepöydän tarinan. Jokin jäi kaivertamaan mieltäni; olisiko kapineella muitakin salaisuuksia, kuin alalaatikon pohjan kirjoitus tarjottavanaan. Joten irroitin molemmat laatikot ja ällistelin taskulampun valossa joka paikan tarkkaan. Ei niin mitään. Päätin keskittyä laatikkojen sisältöön. Sieltä löytyi ompelulankarullia, parsin- ja nuppineuloja, nappeja, kaikenlaista viime vuosina ja vuosikymmeninä kertynyttä sälää. Mutta löytyi muutakin. Osa varmasti Hetty-mummolta jäänyttä, osa omani Emchenin sinne taltioimaa. Emchen, kuten äitinsä Hetty, olivat innokkaita virkkaajia ja koruommelten taitajia.
    Pöydän uumenista löytyi mittava määrä virkkuukoukkuja. Järein oli nro. 4, tarkkuuskoukku nro. 13. Se on niin pieni, että väkästä hädin tuskin silmällä erottaa. Kuokkuja on monen mallisia; on matkakoukkuja kotelossaan, puuvartisia, kokometallisia, onpa yksi luinenkin, nro. 9.

  Kyllä tuolla arsenaalilla Rauman Pitsiviikoille voisi ilmoittautua:

  Niiden lisäksi esiin tuli joukko erilaisia vempaimia, joiden kaikkien tarkoitusta en ymmärrä. Käsitöihin liittyvät, tavalla , tai toisella:

  Luulen, että yllä kuvatuista valtaosa on Henny'n peruja, eli luultavasti 1800-luvun loppupuolelta. Mutta piti pöytä sisällään myös Emchen'in perintöä. 

Oli mm. kaksi pussillista "LETTYJÄ & HAKASIA", mustia ja valkoisia....

....sekä 2 gramman pussi sakkariinikiteitä ja pussillinen silityksenkestäviä nappeja. Sakkariinipusissa oli tosin neppareita.

  Henny kävi tietääkseni jokusia kertoja Suomessa 1920- ja 1930-luvuilla. Olisiko mahdoliista, että nuo ylemmän kuvan pussi ovat siltä ajalta. Miettikääpä itse: HENNYN LETTYJÄ! Jos näin on käynyt, ovat ystävät Lyypekissä olleet kateudesta vihreinä!

  Jopa joo, nyt on tuo perintökalleus ruodittu loppuun. Ei paljon muita perintökaluja olekkaan. Minkä ukki-Aleksilta saatu kirves. Tosi hyvä onkin, ei oo tarvinnu uusia, kun kaks kertaa varsi ja kerran terä.

  Eilen oli taas juhlat Suomessa. En Linnankekkeritä juuri katsellut. Kättelyä, parketilla pyörimistä ja pukujen ruotimista, ei joka vuosi viitsi. Ensi vuonna on sitten isommat juhlat. Saa nähdä, mitä kaikkea ne keksii?

  Mielenilmaukset menivät aika rauhallisissa merkeissä. Mutta Imatralta kuului kummia ja kurjia. Onneksi tuollaiset tapahtumat ovat Suomessa melko harvinaisia. Mutta kun mielenterveyden hoitoon kohdennettuja rahoja pienennetään kaiken aikaa, voi kohta olla enmmänkin aihetta suruun. Päättäjät, kannattaisi miettiä.

  Niilon uusi albumi "Peace Trail" on tilattu jo aikaa sitten. Tarkastin juuri; se on lähetetty Kuopiosta tänään. Postin tuntien vähän pelottaa, ettei ole vielä tällä viikolla laatikossa. Mutta toivotaan!

  Iiriksen 2-vuotiskuvakirjat ja pari seinäallakkaa tilasin tällä kertaa Ifolorilta. Siellä tuntuu olevan rivakka meininki. Osa perjantaina tehdystä tilauksesta on jo matkalla. Eli jouluvalmistelut ovat hyvällä mallilla. 

  Hilpalle on kertynyt vapaapäiviä ja käyttämätöntä vuosilomaa siten, että on jo viidennestätoista päivästä lähtien vapautettu ikeestä. Muuten ihan kiva juttu, mutta pitää vissiin ajaa se pois jaloista pyörimästä, kun teen joulusiivouksen. Hermothan siinä menee, jos akat vahtii! No, jos pysyy eri kerroksessa, olkoon kotona, mutta hiljakseen ja huomaamattomana. Tai saa se pölyt kirjahyllyjen kirjoista pyyhkiä. On nimittäin suunnilleen paskamaisinta hommaa, mitä maa päällään kantaa. Avokkaan paskion tyhjennys on siihen verrattuna silkkaa suuvettä!

  

  Totta puhuen hyvä homma, että Hilpalla on joulunalus vapaana. Saadaan rauhassa ne vähät asian edellyttämät hommat hoitaa. Eikä tarvitse kauppoihin pahimman läyhkeen selkään hyökätä.

  Elinallakin täytyy käydä siivoamassa. Ja hakea kuusi varastosta. Muuten ei äidin juuri tarvitse juhlaan varustautua. Tulee meille ainakin aattona ja joulupäivänä. Ja saa täältä kinkkua, laatikoita sun muita tykötarpeita mukaansa, ettei tarvitse alkaa yhdelle ihmiselle valmistelemaan.  

  Jos Elinan kunto ja olotila sallivat, käytän häntä, itseäni myös, Hietaniemen hautausmaalla. Ensi viikolla olisi tarkoitus, mutta äiti ei arvaa ennakkoon asioita päättää. Hänellä on monasti varsinkin aamupäivisin huono olo ja huipaa. Mutta eletään hänen tilansa ja toiveidensa mukaan.

  Nyt näyttää siltä, että joulu on valkea. Ehtiipä muuttua, jos niikseen on. Mukavampi olisi, jos lumet säilyisivät. 

  Huomiseksi olen ostanut lipun elokuviin. "Arrival", 11:45-näytös Kuvapalatsissa. Ei ehkä kummoinenkaa, mutta pitää aina väliin käydä isolta kankaaltakin juttuja katsomassa.

  Siinä taas ihmeemmät. Päräytän kohdakkoin kaupunkiin. Hilppaa hakemaan, tuplaespresson hörppimään.

HENNY TIECK'IN OMPELUTARVIKEPÖYTÄ

Henny Behrens sai.... 

....17. heinäkuuta 1880 19-vuotislahjaksi  Johannes Tieck'in

 .....tekemän ompelutarvikepöydän.

  Luultavasti pöytä oli myös kihlajaislahja. Niin, tai näin, Johannes teki Henny'sta Tieck'in. Sen jälkeen asiat luistivat sille mallille, että voin kutsua heitä isoisovanhemmikseni. 

  Johannes kirjoitti tuon pöydän alalaatikkoon, pohjalevyn alapintaan saatesanat. Tulkintani mukaan hieman vaikealukuinen teksti kuuluu::

  "Meiner Lieben Henny zu ihrem 19.ten Geburdstag am 27. Juli 1880 von ihrem Xzyqz."

  Viimeistä sanaa en kykene hahmottamaan.

  Tämä kaunis kapine on komistanut olohuonettamme kolmisen vuosikymmentä toimien oto. mm. kukkapöytänä.

  Iso-opani Johannes näyttää olleen melkoinen nikkari, vaikka ei elämäntyötään puuseppänä, ei huonekaluteollisuuden parissa, tehnytkään. Kuvan massiivinen kirjoituspöytäkokonaisuus viettää nykyään aikaansa äitin Elinan huushollissa , toimien tällä haavaa joulukorttien kirjoituspisteenä.

  Iso-omini Henny eli pitkän elämän (1861-1955). Hännen viimeisinä vuosinaan otetusta kuvasta voi päätellä, että tuolloin saadulla lahjalla oli käyttöä läpi hänen elämänsä.

  Tarina ei ole kummoinen, ei ainakaan veretseisauttava. Mutta minulle se on tärkeä, hellyyttäväkin, pala äidinäitini kautta Lyypekkiin sijoittuvan sukuhaaran historiaa.

  PS. Tuonnoisessa kirjoituksessani vähättelin teknisten alusasujen paremmuutta halpaversioihin verrattuna.

OIKAISU:

  Sijoitin helvetin kalliiseen alusvaatekertaa (ovh. 129,80 €), koska tuotteessa oli helvetin suuri alennus (maksoin 34,00 €). Tänä aamuna laitoin ne ensikertaa ylleni -10 asteen liki tuulettomaan talviaamuun. Kyllä eron huomaa! Onneksi minulla on varaa antaa periksi, kuten myös noin huimasti alennettuihin laatutuotteisiin.

THE STORY OF BO DIDDLEY

  Meneillään on The Animals-, tai oikeastaa Eric Burdon-kausi. Minulla. Muutama Animals'ien kokoelma, War'in kanssa tehty tupla "The Black-Man's Burdon" ja sooloalbumit "Soul of a Man" ja " sekä "'Til Your River Runs Dry", siinä mediakrjastostani löytyvät äänitteet.
  Kun tuo"The Story of Bo Diddley" aamulenkillä soi korvissani, mietin, taas kerran, että helevetin hyvä jätkä, tuo Erkki!
  Minulla on ollut ilo nähdä The Animals Pori Jazz'eilla kesällä 2013. Bändillä ei tietysti alkuperäiseen ollut juuri muuta yhtymäkohtaa kuin Eric, mutta hyvä kokoonpano se oli.
  Olimme tapahtuman jälkeisen yön hotellissa Raumalla, koska emme enää keväällä olleet saaneet buukattua itseämme lähemmäs. Aamupalalle mennessämme kuulin, kuinka suunnilleen ikäiseni äijä kertoi respalle olleensa Porissa ihan vain Animals'ien ja lähinnä kappaleen "The House of the Risig Sun" vuoksi. No, sen hän kuuli, näki. Hieman uudelleen sovitettuna, edelleen elinvoimaisena.

  Joo, mielestäni hieman liian vähän huomiota ja arvostusta nauttiva taiteilija. Mikäli minulta tai itseltään "Pomolta" kysytään.

 Kun albumi kuulokkeissani vaihtui Animals'in "The Original Hits'tä" saman bändin toiseen kokoelmaan "Don't Bring Me Down-The Decca Years", tulin miettineeksi: mistä ihmisen elämä oikein koostuu? 

  Biisin "Outcast" loppupuolella tulin siihen tulokseen, että ihmiselämä koostuu hänen tekemistään päätöksistä. 

  Kappaleen "One Monkey Don't Stop the Show" alkaessa oli mielessäni tarkentunut, että ihmisen päätöksiin vaikuttavat mm. luonne, lapsuus, kotoa saadut eväät, nuoruuden kaveripiiri, sekä aikuisiän sosiaalinen elämä. 

  "I Put a Spell on You" vaihtui raitaan "That's All I Am to You" ja ajttaelin, että tuskin minä olen validi persoona pohtimaan ihmisen elämän kulkua ja sen muotoutumisen problematiikkaa.

  Kotiovella lähestyessäni oli Eric'in soollevy "Soul of a Man" jo aluillaan. Olin tyytynyt siihen, että ihmiselämä muotoutuu, olkoon se itse valittu, jonkun muun käsissä, kohtalo, karma, tai pätkä tylsää yhdentekevyyttä.  

  Nyt, kun olen suihkussa käynyt, aamupalan nauttinut, uutiset katsellut, Lidl'issä käynyt, lenkkimietteet kirjoittanut, jotain muuta asiaa.

  Paljon on vettä virrannut Hectorin "Palkkasoturi"-, ja (Folk-)Fredin "Tuhon Partaalla"-levytyksistä. Kuka muuten vielä muistaa tuon Fredin suomeksi esittämän Barry McGuire'n "Eve of Distruction'in?" Aika moni, ikäisistäni jokainen, luulen. Siitä kysymykseen: Mikä on pallollamme muuttunut 50 vuodessa? Paljon, vähän, ei mitään. Tekniikan, tiedonvälityksen, tietokoneistumisen, muutenkin hyvinvoivien hyvinvoinnin osalla paljon. Ekosysteemin turmelemisen kohdalla vähän. Sotien, eriarvoisuuden, nälänhädän, kurjien kurjistumisen saralla ei mitään. No, 50 vuotta on tietysti lyhyt siivu ihmiskunnan historiassa. Se vaan ihmetyttää, kun meillä ensimmäisen kerran aikojen saatossa olisi tietämystä, keinoja, tekniikkaa, varallisuutta oikein käytettynä parantamaan maailmaa, merkit sen toteutumiseen ovat minimaalisia. Suuri joukko ihmisiä kamppailee paremman tulevaisuuden puolesta, mutta suuri joukko ei ole tarpeeksi suuri, koska vastassa on vähintään yhtä suuri, resursseiltaan ylivertainen joukko. Tuon joukon vaikuttajien mielten kääntäminen lienee ainoa, joskin mahdottomalta tuntuva, mahdollisuus asioiden tolalleen saamiseksi.

  Sipilästä en aio pahemmin sipistä. Ettei pahastu. Vähän kuitenkin. Luin äsken YLE:n sivuilta politiikan toimittaja Pirkko Auvisen kirjoituksen pääministerin haastattelutunneista. Että silleen!

  Sitä en osaa sanoa, tuleeko päämisteristä hyvä insinööri, mutta päinvastainen toteuma vaikuttaa mahdottomalta.

NE HOUSUT, SE TAKKI, NUO KENGÄT

  Minulla on monenmoisia housuja: Farkkuja, toppiksia, verkkareita, lenkkihousuja, uimahousuja, sortseja, sadehousuja, kahluuhousuja, lyhyitä ja pitkiä kalsareita, haalareita ja kruununa yhdet kutakuinkin sopivat puvun housut.
 Minulla on monenmoisia takkeja: Toppatakkeja, verkkatakkeja, villatakkeja, duffelitakkeja, kelluntatakkeja, sadetakkeja, softshell-takkeja, huppareita, bleisereitä ja pisteenä i:n päällä yksi kutakuinkn sopiva puvun takki.
  Minulla on monenmoisia kenkiä: Kesä- ja talvilenkkareita, vapaa-ajan lenkiä, goretex-kenkiä, sandaaleja, saappaita, "pappiksia", crocs'eja, nastakenkiä ja "last but not least" yksi pari kutakuinkin sopivia nahkasklopottimia.
  Minulla voisi olla vielä salihousuja, samettihousuja, molskihousuja, pussihousuja, nahkahousuja, sukkahousuja. Ulsrereita, berbereitä, mantteleita, turkkeja, maihareita, smoggeja, shaketteja, frakkeja, kääntötakkeja. Tanssikenkiä, huopikkaita, maihareita, puukenkiä, virsuja, lapikkaita, varvastossuja. Mutta mitä iloa niistä minulle olisi? Vaikka pysytään jo omistamissani pukineissa, löytyy tuosta kavalkadista satoja variaatioita. Miksi kuitenkin kuljeksin yleensä yhdessä, enintään kolmessa erityyppisessä  asukokonaisuudessa per vuodenaika. Vapaa-aikana, tarkoitan:
  -talvella farkut, duffelitakki ja talvilenkkarit
  -keväällä farkut, huppari ja kalvolenkkarit
  -kesällä farkut, huppari ja lenkkarit, lämpimällä bermudat, t-paita ja sandaalit
  .syksyllä farkut, softshell-takki ja kalvolenkkarit.
  Oonkohan miä vähän tylsä?

  Mistä mieleeni tuli ruveta pukeutumistani ruotimaan? No siitä, että olen TRIO'ssa, CIAO!CAFFEE'ssa. Tiistaina klo. 17:49, suunnilleen. Riittääkö tämä selitykseksi? Jos riittää, hyvä, jos ei riitä, melkein yhtä hyvä. Mutta selitykseen ei tule selitystä.

  Olen siis TRIO:ssa. Hilppa pääsee seitsemän jälkeen duunista. Eli ajankulukseni kirjoitan minkä ehdin. Lisää illalla, ehkä vasta huomenna.

  Kun tulin tähän kauppakeskukseen, poikkesin TOKMAN'illa. Hilppa antoi aamulla tehtäväkseni käydä ostamassa eilen tulleesta tarjouslehdestä ilmenevät tuotteet: Pari tuubia OralB-hammastahnaa (1 €/kpl) ja kaksi litran pulloa Ariel-pesunestettä, white sekä color (yht. 5€). Mutta en löytänyt kumpiakaan! Hammastahnaa oli sen merkkistä, mutta ihan eri hinnalla, ARIEL'ista oli sentään tarjoushinta esillä, mutta ainoastaan pesutabletteja löytyi hyllystä. Päätin, että en henkilökuntaa etsi, vaivaa, vaan menen huomenna Hollolan isoon TOKMAN'iin katsomaan josko sieltä löytyisi. Sen verran uteliaisuus nakkeli, että kassojen läpi tyhjin toimin luovittuani vilkaisin telineessä olevaa tarjouslehteä. Oikein oli Hilppa ohjeistanut. Hammastahnan kohdalla luki tosin "ERÄ". Ehkä erä oli ollut mitättömän suuruinen. Tai sitten ne tahnat olivat jossain korissa ihan eri paikassa, kuin niitten pitäisi olla. Sellaista sattuu. Ilman logiikan häivää tarjoustuotteita ripotellaan ympäri myymälää ostajan hermojen kiristämiseksi, hiusten turmaksi. Kysyä aina voi, mutta joskus on sillä tuulella, että ei huvita.

  Kun tästä CIAO!CAFFEE'n pöydästäni katselen kaiteen yli alas Päijänneaukiolle, huomaan, että siellä on meneillään jotakin. Siellä on ilmapalloja, neljä nuorta miestä, yksi nuori nainen, useita pro-luokan videokameroita, joulu-, ja kohdevaloja sekä yksi tuoli. Äsken tuolilla kävi isä lapsi sylissään, ja heitä kuvattiin. Sen jälkeen on ollut hiljaisempaa. Liekö joulupukille viestejä tallentelevat? Mutta kun katselee naisihmisen ja neljän miehen tepastelemista edestakaisin tyhjän panttina, tulee mieleen Karin piirros takavuosilta. Siinä on äijänköriläs akkoineen ravintolan tanssiparketilla. Lavalla soittaa latino-orkesteri. Äijä katselee rytmikapuloita yhteen löyvää viiksekästä soittajaa ja kysyy akaltaan: "Elääks' tolla?"

  Nyt on aika täyttymässä. Pistän värkit laukkuun, laskeudun kerrosvälin rouvaa odottelemaan. Jatkuu myöhemmin.

  Keskiviikkoaamu. Jatkan eilistä. Ilta meni ruokailessa, Emmerdaletallenteiden parissa, etc. Yöllä oli tullut joku sentti lunta, mittari nollassa. Kävin lumet kolaamassa. En viitsinyt lenkille lähteä; teitä ei vielä oltu aurattu. Kun saan tämän blogin eetteriin, lähden sauvailemaan.

  Huomenna alkaa jo joulukuu. Ja on eläkeläisen palkkapäivä. Mihin sitä tuon rahan kanssa joutuu? Eilenkin tupsahti veronpalautus tilille, rapiat 30 €! Pitäsköhän investoida Armanin vaatteisiin? Että lähtis tylsyys miehestä, harmaus mielestä? Olkoon. Ostan mieluumin teknisen alusasun. Vaikka suoraan sanottuna en ole juuri eroa huomannut. Teknisen ja perinteisen alusasun välillä. Minulla on halpakaupan kerrastoja, urheilukerrastoja ja teknisiä alusasuja. Aivan yhtä kosteana hiestä olen aamulenkin jälkeen, oli ylläni mikä kerrasto tahansa. Ehkä teknisen alusasun edut tulevat ilmi, jos joutuu hikisenä jäämään ulos seisoksimaan. Mutta pitää sen jossain näkyä, eron, kun hinnoissa ero on jopa yli viisinkertainen.
  Jos koko lenkkivarustuksensa uusisi päällikerroksesta alimpaan ihokkaaseen viimeisen tekniikan ja tietämyksen mukaiseksi, uskon, että kokonaisuus toimisi vanhaa paremmin. Ehkä joskus raaskin tuollaiseen sijoittaa. Nyt tulen toimeen olevilla emmeillä. Olen niiden kanssa pärjännyt siitä asti, kun n. kahdeksan vuotta sitten koin initaation sauvakävelyyn.

  Hilppa lähti bussipysäkille, minä hyökkään lenkille. Vanhaan malliin pukeutuneena. Tärkeintä on liikkua, ei liikkumisen haittapuolien minimointi.

PARASKAVEDEKATRIAPHOBIA

    Opin eilen uuden sanan: paraskavedekatriaphobia. Tai mittään oppinu! Kun aloin äsken kirjoittamaan, piti nimi taas luntata. Tuo sanahirviö tarkoitaa perjantain 13. päivän pelkoa. Sitä sairastaa pallollamme yllättävän moni. Opin samalla, että alektrophobiaa sairastava kanafarmari kuuluu ammattikuntansa ehdottomaan vähemmistöön. Ja sen, että arachibutyrophobisti kuluttaa melko vähän pähkinävoita.  Sen myös, ettei panphobiasta kärsivän elämä ole helppoa, mutta vastapainoksi selkeää ilman tulkinanvaraisuuksia.
  Anteeksi. Ei sairaukien kustannuksella saa ilakoida. Pyydän nöyrimmästi anteeksi niiltä, joita olen mahdollisesti loukannut.

 Perhe Tiilikainen saapui perjantaina kyläilemään. Eilisiltana lähtivät Anna ja Joni ystäviensä luo viettämään pikkujoulua. Iiris, reipas tyttö, ei ollut moksiskaan. Huuteli vaan moikka, moikka, kun vanhemmat ilmoittivat poistuvansa.
  Kolmessa viikossa on Iiriksestä tullut varsinainen selittäjä. Juttua tulee solkenaan; juttua kotoa, päiväkodista, kavereista, tapahtumista. On likka siinä iässä, ettei hänelle salaisuuksia kannata kertoa.

  Eilen oli Fidel'in vuoro lähteä. Tunnelmat maailmalla vaihtelevat syvästä murheesta rajattomaan riemuun. Minulle hän on koko aikuisikäni ajan vaikuttanut karismaattinen, osittain myyttinenkin johtaja, joka piti maansa USA:n naapurissa omalla tiellään. R.I.P.

  Rukalla kisaillaan. Eilen olivat vuorossa pikahiihdot, mäkiloikat ja yhdistetty. Viimeeksi mainitussa ylsi Eero Hirvonen neljänneksi. Pakko tunnustaa: "Kuka Eero Hirvonen?" Niin huonoa on yrheilun seuraamiseni nykyään, että ihan puskista lykki Hirvonen melkein mitaleille.

  Hiihtopuolella ei mitään uutta kaamosauringon alla; norjalaisille neljä kuudesta palkintosijasta. Jos kärkinimet eivät onnistu, tai uskalla osallistua, löytyy maasta hurja määrä korvaajia. Millä opeilla ja lääkkeillä lie jalostetuja?

  Mäkihyppelystä en sano senkään vertaa. Tai asiaa sivuten pikkaisen. Vaikka yöllä oli kääntynyt hieman pakkasen puolelle, voi olla vaikeaa saada lumiukko nousemaan alennustilastaan. Vai onko mahdollista, että se on Nykäs-Matin lailla suivaantunut mäkihyppyn tilaan, ja on aloittanut harjoittelun. Etunoja viittaisi siihen.

  Tuomarit ylistävät taas Saara Aaltoa, iltapäivälehtien lööpit eivät tahdo pysyä puitteissaan. Milloin Peppen uteliaisuuskynnys ylityy siten, että klikkaan auki videon tämän koko kansan ykköslemmikiksi hivuttautuvan artistin esiintymisest? Voipi olla, että kynnys on turhan korkea.

  Ouluhallissa oli niin hyvät pikkujoulut että poliisikaan ei malttanut pysyä poissa, kävi niissä jopa seitsemän kertaa. 

  Helsinkiläinen ravintola Hook tarjoilee niin tulisesti Naga Morich-chilillä maustettua kanansiipiannosta, että paikan keittiöpäällikkö lupaa talon tarjoavan ruoan sille, joka selviytyy siitä kokonaisuudessaan. Olen minäkin elämäni varrella ruokaillut useassa paikassa, joiden annoksia en ole kyennyt kokonaan, joskus en juuri lainkaan, syömään. En vaikka ilmaisia olisivat olleet. Eli en ymmärrä tuon uutisen uutista.

  Lontoossa poltettiin arvokas punk-kokoelma. Ymmärrän, minkä vuoksi rovio tehtiin. Mutta niin se vaan tässä maailmassa menee; kaikki aatteet, ismit,suuntaukset, liikkeet ja kapinat, mitkä saavuttavat suosiota, kaupallistetaan ja romantisoidaan ennen pitkää. Siitä huolimatta jos kokoelma olisi ollut minun, olisin jättänyt polttamatta. 

  Pakkasta on lupeissa tulevalle viikolle, pidemmällekin ajanjaksolle. Pysyisi sitten kevääseen saakka. Olen jo joutunut vaihtamaan lenkkivaatetuksen syksyisestä talviseksi, takaisin syksyiseksi, ja tänä aamuna taas talviseksi. Ihan kuin ukkini Aleksin kertomassa jutussa: 

  Isäntä tapasi miehen mättämässä halkoja rekeensä talon puupinostaan. IHän nappasi käteensä metrin halon ja sitä kohottaen äleytyi tenhottamaan.

  "Nyt halot takasin pinnoon, ja sassiin!" 

  Tähän voro yks'tuumaan puita takaisin nakellessaan. 

  "Täähä mänj' yheks' rumppoomiseks'!"