HUMAN

    Maanantai. Olen, taas, TRIOssa. Ja, taas, CIAO!CAFFEssa. Tulin tänne kirjoittamaan, kun en saanut kotona ajatuksiani virittymään. Ajattelin, että jospa miljöönvaihdos auttaisi. Syynä ajatusten harhailuun on, että katsoin tallenteelta Teeman lauantaina esittämän yli kolmetuntisen dokumentin "HUMAN". Tuo Yann Arthus-Bertrand'in (70 v.) kolmen vuoden suurtyö on mykistävä. Lukuisalta, kirjoltaan koko spektrin käsittävältä, joukolta saadut vastaukset moniin kysymyksiin pistävät ajattelemaan. Alussa, lopussa ja vastausjaksojen väleissä tulevat kuvat ja kuvaukset ovat uskomattoman upeita.
  Mitä pidemmälle elokuvaa katsoo, sen selkeämmin oma banaali mitättömyys hivuttautuu esiin. Mutta sain hieman pöngitettyä horjuvaa uskoani ihmiskunnan hyvyyteen ja mahdollisuuten selviytyä.
  Suuresta määrästä erilaisia kohtaloita, tarinoita ja vastauksia moni osui kolahtaen, alla oleva jäi vahvasti mieleen:
  Vanhanpuoleinen mies, joka kertoi olleensa kymmenen vuotta eristyssellissä, niistä seitsemän ilman kirjoja, ja oppinnensa tuona aikana ajattelemaan, lausui (turhan tavaran ostamisesta ja pois heittämisestä), että kun ostamme jotakin, emme maksa siitä rahalla, vaan maksamme siitä ajalla (mikä kuluu maksamiseen tarvittavan rahan tienaamiseen). Kuinka oikeassa hän onkaan!

  Eräs haastateltava sanoo, että jos kaikki maailman uskonnot, filosofiat ja ideologiat kiteytetään yhteen sanaan, on se "rakkaus". Voi olla. Mutta valitettavasti rakkaus voi kohdistua vaikkapa eugeniikkaan, lapsen hyväksikäyttöön, insestiin, saatanaan, valtaan, rahaan tai toisen omaisuuteen. Eli ei kaikki ole niin yksioikoista, kuin tuo hyvää tarkoittava herra ajatteli.

  Dokumentissa esitettiin siis monenlaisten ihmisten vastauksia elämän tärkeisiin kysymyksiin. Monenlaiset ihmiset antoivat monenlaisilla vastauksia. Ei teoksen tarkoitus ollutkaan kertoa meille, mikä on elämän tarkoitus, vaan näyttää läpileikkaus pallomme asukkaista ja heidän ajatuksistaan. Sen takia tuo rehti kolmevuotinen jätti, ainakin minulle, kosolti pohdittavaa.

  Jos joltain on dokumentti jäänyt katsomatta,  on se Areenassa vielä liki kolme kuukautta. Kannattaa katsoa mieluumin, kuin tienata kolmessa tunnissa viisikymppiä, ja ostaa sillä jouluksi konjakkia sekä marsipaania.

  Kun tuota dokumenttia?, elokuvaa?, spektaakkelia?, katsoin, yksi ajatuksistani oli, että olisi ollut upeaa olla mukana ryhmässä, joka tuon kaiken kävi kuvaamassa, kaikki haastattelut tekemässä. Ei olisi ollut maailma sen jälkeen entisellään! Saahan sitä ihminen unelmoida!

  Toinen ajatus oli, että olenko tehnyt mitään, ainakaan tarpeeksi ihmisoikeuksien parantamiseksi? Riittääkö se, että antaa pienen summan kuukausittain Amnestylle? Ja se, että tabletin ja näppiksen roudaamiseen hankitussa olkalaukussa on merkkejä.....

  ....kameralaukussa samoin?

  Onhan se jotakin. Jo se, mitä, ja miten, ajattelee, ja sen myös ilmaisee, merkitsee paljon. Mutta onko jotain, mitä vielä voisin tehdä? Tottakai on. Tällä päivämäärällä asetan tuon seikan pohtimisen arssinoimattomien asioiden listan kärkeen, mahdollisten uudenvuodenlupausten listan yläpäähän.

  Nythän meni parituntinen äkkiä. Joko kohta Kahvilan tytöt tulevat sanomaa, että osta äijä toinen espresso, jos siihen aiot juurtua? Eli taidan lopettaa tähän, Hilpan vapautumiseekin on aikaa enää varttitunti.
 
  Eli Areenan tarjonnan kimppuun, jos löytyy muutama tunti aikaa ennen joulukiireitä.