KAUPPAKESKUKSEN KUULUMISIA

  Istun Ciao!Caffee'ssa ja kirjoitan. Pitkästä aikaa. Joskus keväällä, puolisen vuotta sitten, edellisen kerran täällä naputtelin. Tarkkasilmäisimmät lukijat?, lukijat ylipäätään?, ehkä huomaavat, että edistystä on tapahtunut. Nyt on nimittäin sen verran veikeemmät värkit, että tabletilla ja näppiksellä kirjoittaminen sujuu ääkkösten kera. Ja kaikki muutkin merkit ovat kohdillaan.

  Täällä on meneillään Trion Karnevaalit. Muusta sitä ei huomaan, kuin siitä, että hempeä naisääni livertää jatkuvalla syötöllä eri liikkeiden tarjouksien autuuden kaikkivoipaisuudesta. Se soveltuu oivallisesti muutaman liiketilan remontin porausääniin. Ihmisiä täällä ei normaalia iltapäivää enempää näy. Ehkä kohti viikonloppua meno vikastuu.

  Triohan on kauppakeskus Lahden keskustassa. Täältä löytyy lukuisa määrä liikkeitä; on liki kymmenen vaatekauppaa, viitisen kenkäkauppaa, kaksi apteekkia, kaksi pankkia, neljä kahvilaa, yksi ravintola, R-kioski, kaksi urheiluliikettä, joista löytyy erittäin paljon erilaisia urheiluasusteita ja erittäin vähän urheiluvälineitä. Lisäksi on erilaisia butiikkeja, puhelinmyymälöitä, vakuutuspisteitä, ruokakauppa, luontaistuotekauppa, Tokmanni, tulostinmustekauppa ja pari tilpehöörimyymälää, sekä ympärivuorokauden auki oleva kuntosali. Ainakin nämä, äkistään muistellen. Sekä melko runsaasti tyhjiä liikehuoneistoja. Kaikki nämä kolmessa kerroksessa, alla pari kerrosta parkkihallia, yllä vielä ainakin pankin tiloja ja toimistohuoneistoja.

  Jos vielä olisi Alko ja rukoushuone, ei täältä olisi tarvetta ikinä poistuakkaan. Ja onhan tuossa hotellikin, yöpaikka, mihin pääsee ulkoilmaan vaivautumatta. 

  Kuinka kauan se joku mies on asunut jollain lentokentällä? Pitäiskö heittäytyä ennätyskokeiluun. Pussin päälle se kyllä kävisi. Ja saattaisi rouva julistaa suhteen päättyneeksi. Joten pysykööt ennätysmietteet ajatusten tasolla.

  Päivällä soitti äitini Elina hädissään. Kysyi, että tulenko Hilppaa hakemaan? Kerroin tulevani. Äiti sanoi löytäneensä erääntyneen laskun keittiön työpöydän nurkasta. Pyysi sen hakemaan, sillä Hilppa hoitaa ne hänen vähät laskunsa, mitkä eivät mene suoramaksuina. 

  No minhän käväisin laskun hakemassa. Siinä oli eräpäivä, 3.10.2016! Eli lasku oli varmasti kolhtanut postiluukusta vasta äskettäin. Ei Elinan muisti ja hoksottimet ole enää ihan priimakunnossa. Mutta hyvä, että huolehtii laskuista, tällä kertaa erittäin ajoissakin. 

  Äiti on kaiken kaikkiaan ollut viime aikoina melko pirteässä kunnossa. Soittaa joka aamu, ennen kuin minä olen ehtinyt hänelle päin kilauttaa. Minä en viitsi ennen puoli yhdeksää soitella, etten häntä herättäisi, mutta tänääkin vanha rouva pirautti jo puoli kahdeksalta. Toivottavasti olotila pysyy vakaana. Mutta ysinelosen vuosilla, niin kuin ei vähäisemilläkään lukemilla, osaa huomista tietää.

  Soitin eilen Päikkäriin kysyäkseni, olisiko jo tietoa kaihileikkaukseni ajankohdasta. Kuinka ollakaan, sain kuulla, että aika on 3.10, ja että kirje oli tiistaina lähtenyt taivaltamaan tuota välillämme olevaa n. kolmen kilometrin matkaa. Kirje selviytyi taipaleesta kahdessa päivässä, tänään se löytyi postilootasta. Kuoressa oli ohjeet, resepti silmätipoille sekä kyselylomake. Eipä niissä mitään ihmeellistä ollut. Noin neljän viikon kuluttua operaatiosta pitää mennä jälkitarkastukseen, ja jos kaikki on hyvin, niin uudet lasit pystyy hankkimaan. 

  Suunnilleen neljä ja puoli kuukautta kului siitä, kun minut oltiin kirjattu leikkausjonoon. Eli hoitotakuussa pysyttiin, kevyesti. Saapahan pian tuonkin riesan hoidettua pois elämästään. Nyt tulikeskeytys! Jatkuu tuonnenpana.

  Joo, kirjoitan nut kotona. Nimittäin äsken Triossa jäi homma vaiheeseen, kun Hilppa yht'äkkiä seisoi vieressäni! Oli ollut jokin palaveri, ja hän vapautui ikeestä puoli tuntia normaalia aiemmin, Oli soittanut, mutta kun en vastannut, tiesi, mistä etsiä. Vaikka puhelin oli paidan rintataskussa, värinä ja soittoääni päällä, en kuullu mitään, tuntenut väristyksiä lain. Olin kai niin keskittynyt kirjoittamaan. Toinen vaihtoehto, todennäköisempi, on se, että minä olen viimeinen Elinan hoksottimia arvostelemaan. 

  Nyt kuitenkin kotona ollaan, lopettelen tämän jutun, Hilppa duunaa tuorepastaa ja tattikastiketta, viimevuotisista tateista tekee. Onneksi niitä on, kun tänä vuonna ei ole pakkaseen asti ainoaakaantattipussukkaa ennättänyt. Josko niitä ensi viikonloppuna löytyisi? On kylmien öiden jälkeen muinakin syksyinä satoa varsinkin koivutateista ilmaantunut.

  Nyt tää on tässä. Seuraavan kerran kuulumiset tulee Anttolan maisemilta, oletan.

Ennakkona kuva kahden vuoden takaa

REVERA

  Eilen oli aamulla vain kolmisen astetta plussan puolella, tänään pari tikriisiä enemmän. Itse asiassa tälläsin eilen aamulenkille kerraston, urheilukerraston laitoin kylmää torjumaan. Ja pipon myös. Simmarit, sammarit ja kummarit saivat jäädä kaappiin.  Ei lämmä luita riko. Hyvä oli alenevan kuun valossa taivaltaa.

  Hauska sana, tuo kerrasto. Kirjasto, varasto, tarpeisto, osasto, jaosto, aarteisto, nuotisto, kortisto, välineistö, päällystö, miehistö, suolisto, hermosto, kortisto, etc. Miksei muuten koivikko ei ole koivisto, männikkö männistö , tai kuusikko kuusisto? Paitsi sukuniminä. Tai miksei saaristo ole saarikko? Toisaalta kieli hakee uomansa; kyllä nuorikko sopii suuhun paremmin kuin nuoristo. Mutta kerrasto? Vaatteisto kuulostaisi järkevämmältä. No tietysti vaatekerrasta se juontuu, ainakin luulen. Olkoon siis kerrasto. Tässä tämä tiedosto.

  Kerrastosta vielä. Kun olin nöösipoika, laitettiin tulipalopakkasilla päälle lisäksi raappahousut, joita myös, edesmenneen enoni Ollin sanassa, Ylä-Lapin välihousuiksi kutsutaan, jalkaan töppöset, käteen villatumput sekä nahkarukkaset, päähän kotona neulottu pipo, minkä päälle akkoloihen huivi leuan alta kiinni sidottuna. Sillä varustuksella tarkeni hiihdellä tervatuilla mäystinsuksilla Sappulanselän yli kirkolle kouluun, vaikka vähän pakkanen paukahteli, viima vihelteli. Kun kytteliä oli suksen pohjaan sipaissut, luisto pakkasella oli loistava. Pitoa ei tietysti lainkaan, mutta mitäs pidosta, järven jäällä.
  Eivät taida nykyään soveltua slim fit-farkkujen sisään, raappahousut, Huopikkaisiin toki lahkeet hyvin mahtuisivat. Mutta ei ole näinä aikoina juuri tulipalopakkasia. Ja jos joskus on, harvoin on ihmisrukan pakko ulkona olla, saatikka työjellä. Jos, syystä tai toisesta, on, löytyy lämitettävää sukkaa ja käsinettä, fleecekerrastoa, untuvatakkia, korvuksellista thinsulatehattua. Kyllä niillä pärjää pilkkimies eli muu vakavasti nyrjähtänyt harrastaja, tahi työlainsäädäntöä kiertävä ahertaja. 

  Maailman-cup lätkässä alkoi Suomelta mollissa. Joku alan auktoriteetiksi mainittu julkaisu on kai kirjoittanut, että Suomi ei voita turnauksessa yhtäkään ottelua. Suapi nähä. Tai lukea, kun tulevat matsit aamuyöstä. Paitsi Suomi-Ruotsi näköjään tänään illalla Hollolan aikaa pelataan. Jatkon kannalta pakkovoitto edessä. Kun ei puristaisi mailaa liikaa leijona.

  Uusnatsit puhuttavat. Jenkeissä paukkuu pommeja asemilla ja ulkoilureiteillä. Anne Berner selittää, Sipilä puolustaa.  USA pommittaa liittolaistaan, kun ei muuta aselevon aikana keksi. Eli maailmassa kaikki hyvin. 

  Yhden uhrin vaati Suomen Vastarintaliikkeen mielenilmaus. Tuosta tapahtumasta voi sanoa a priori, että mieletöntä touhua, ja a posteriori, että sairasta meininkiä. Jari Tervo puhui osuvasti Arto Nybergin sunnuntaisessa ohjelmassa. Joku persujen kansanedustaja, jonkun valiokunnan puheenjohtaja (ei jäänyt nimi mieleen, enkä jaksa penkoa, koska se ei ole oleellista) oli kommentoinut kuolemaan johtanutta pahoinpitelyä "harmilliseksi sattumukseksi".  Tervo sanoi, että "harmillinen sattumus" on, jos vaikka kahvikuppi kaatuu puhtaalle valkealle liinalle, mutta ääriliikkeen tekemä väkivalta ei koskaan. 

  Jos joku nykyään voi yöuniani vaikeuttaa, on se äärioikeiston kannatuksen jatkuva lisääntyminen Euroopassa, muuallakin. Pitää vain muistaa neuvo: "Älä stressaa asioista, joihin et voi vaikuttaa". Tai voihan siihen sen verran vaikuttaa, että tuo oman kantansa selkeästi julki. Miten, ja minkä verran, se vaikuttaa, on sitten arvailujen varassa. Mutta jokaisen pitää puolensa valita, mielipiteensä ilmaista. Onneksi nuo ääriliikkeet ovat täällä vielä melko pieniä jäsenmääriltään. Huolestuttavaa on se, kuinka moni hiljaisessa mielessään on asioista natsiliikkeen ajatusten kannalla, ja kuinka helposti ja kiihtyvällä tahdilla heidät saadaan liittymään liikkeeseen, passiivisesta hyväksynnästä tekoihin? Hallitus ja arvoisat edustajamme: Lainsäädännön avulla rivakasti tuollaiset liikkeet kriminalisoimaan, pliis!

  Ulkona paistelee, kaunis syyspäivä. Hilpalla alkaa duuni 11:30, pääsee 19:00. Lähden rouvan kuskaamaan. Tavaksi on tullut käydä tiistaisin hakemassa Launeen Prismasta Marskin Arinaruisleipä, maailman paras teollisesti tehty leipä. Launeen Prisma on tietääkseni ainoa kauppa, minne leipää näillä seuduilla tuodaan kerran viikossa. Tiistaisin sitä on tarjolla. Meidän kulutuksella se menee neljään osaan ja pakkaseen. Näin on koko viikoksi tuoretta, lähes nuoruuden maalaisleivän veroista purtavaa.
  Vielä kun joku etevä kauppias alakaisi rahdata Siiskosen Kauraleipää Lahteen, olisin tyytyväinen, iloinen ja onnellinen.

Noiden kanssa Marskin leipää Avokkaassa viime lauantaina. Aika monta tähteä, millä asteikolla tahansa. 

  Kohta hörpitään välikahvit, yhdentoista korvilla Hyundain nokka kohti kaupunkia. Huomenna on siivouspäivä. Ikkunatkin pitää ennen pakkasia pestä, mutta viirailen sitä vielä. Lauantaina rouvalla duunia neljään, siitä heti Anttolaan, takaisin maanantai-iltana. Maailmalla tapahtuu, Suomi pelaa, hallitus budjetoi, elämä kulkee latujaan.

SALAATTI KUKKII

  Pilvipuotaista syyspäivää Avokkaassa toivotellaan. Eilen tänne päräytettiin. Elina oli matkassa, jäi Piskolaan.
  Kun oltiin illalla Parkkilan kohdilla, soitti Haneli, kyseli aikataulusta. Kun kerroin, sanoi: "Hyvä. Oon just lähössä nuotalta, suatte muikkuja."
  Niin myös saatiin. Iltapäivällä menevät haikuuntumaan. Hyvän kokoisia olivat, ihan paist'muikkuja. Mutta kun oli varattuna muuta kalaa matkaan, menevät häkäpönttöön.
  Tuvassa oli +16, kun tultiin, niin kuin pitikin. Pumppu +23:een, kammarin uuniin ja hellaan tulet, kohta näyttivät mittarit pariakymppiä. Hyvä keksintö tuo pumppu.

  Aamulla tälläsin ulko-oveen tiivisteet, kun päivä paistoi läpi, varsinkin alalaidasta. Sitten vaihdoin pari pihapiiriä valaisevaa valonheitintä halogeeneistä ledeiksi. Kävin hakemassa soollisen torvisieniä. Pärryytin moottorisahan tankin tyhjäsi tehden samalla metsänhoidollisia toimenpiteitä. Tyhjäksi sen vuoksi, että sain tilalle pienkonebensaa talvea vasten. Vielä ajalin osan nurmikosta, oletettavasti viimeistä kertaa tällä kaudelle, ja pesin leikkurin painepesurilla.
  Noissa puuhissa päivä kulahti puoliseen saakka. Nyt on syöty, kirjoittelen ennen savustamista ja saunanlämmitystä.
  Verkkoja ei viitsitty laskea, kun mukana oli torin matalikolta hankittua sekä Hanelilta saatua veden viljaa.

  Huomenna pitää aloitella talvisäätöjä asettelemaan. Tai ei oikeastaan juurikaan, kun tuon ruohonkin jo leikkasin. Viikon päästä kuitenkin tänne tullaan, joten vedet saavat vielä jäädä päälle. Mutta sen jälkeen tulee luultavasti kolmen viikon paussi, joten ainakin rannan pumppu pitää laitta talvehtimaan. Eikä kasteluvesiä enää tarvita, saunavedet jaksaa kantaa. Voi olla, että keittiöön jätän vielä paineet päälle. Ei ainakaan sisälle pakkanen tule, tuskin ulkopuolellekaan merkittävissä määrin; vedet ovat isossa altaassa vielä melko lämpimät.

  On ollut salaattiviljelmä tuottoisa. Tuokokuun lopulta asti sitä syöty, minkä maha on vetänyt, mieli sietänyt. Nyt se rehottaa liki metrin korkuisena, alkaa kukkimaan.

  Kovinkaan paljon ei ruskan värejä pihapiiristä havaitse. Osa koivuista on keltaruskeina, yksi vaahtera lievästi keltaisena. Ehkä viikon päästä ovat värit paremmat. Mutta harjaneilikat, jotkin muutkin kukat, kukkivat.

  Tuossa moottorisahaa ja ruohonleikkuria pärryytäessäni tulin pohtineeksi jostain viikolla esiin putkahtanutta kysymystä: "Mitkä ovat ihmiskunnan kymmenen merkittävintä saavutusta?"

  Siinäpä pulmaa kerrakseen. Ja tekipä kuka tahansa millaisen listan tahansa, polemiikkia tulee riittämään. Googletin asian. Tuloksena mm. 10 merkittävintä keksintöä. Ne olivat ei tärkeysjärjestyksessä:

  -höyrykone

  -raha

  -kaukoputki

  -mekaaninen kello

  -lentokone

  -antibiootit

  -aura

  -kirjoitustaito

  -pyörä

  -Gutenbergin kirjapaino

  Omalle listalleni laittaisin, äkistään ajateltuna, ainakin auran, kirjoitustaidon, kirjapainotaidon ja höyrykoneen. 

  Vaikkapa antibiootteja ei milelestäni voi pitää keksintöinä, nehän ovat olleet jo olemassa. Löytäjän arvo ja arvostus on asia erikseen.

  Tärkeä on pyöräkin, mutta eiköpä tuo ole keksitty ihan ittekseen: kun on neliskanttisella pöyrällä aikansa työnnelty, on kulmat kuluneet pois.

  En tässä nyt ryhdy omaa ehdotustani "Ihmiskunnan kymmenestä merkittävimmästä saavutuksesta" väsäämään. Mutta kai siihen kuuluisivat auran, kirjoitustaidon, kirjapainitaidon ja höyrykoneen lisäksi ainakin Egyptin pyramidit, Stonehenge, the Beatles ja Juri Gagarinin lento. Pyramidit ja Stonehenge siksi, että ne ovat omana aikanaan tehtyinä sellaisia saavutuksia, joille ei nykykytekniikan avulla  toteutettuna osaa edes kuvitella vastinetta. Ja ne ovat arvoituksensa osanneet pitää salassa kaikkitietävältä nykyihmiseltä tähän päivään asti. Beatles siksi, että vaikka se ei soittanutkaan maaiman parasta iusiikkia, eikä keksinyt oikeastaan mitään uutta, se aloitti aikakauden, jolle ei loppua ole näkyvissä. Juri Gagarin siksi, että lento saattoi olla alkusoitto tapahtumille, jotka mahdollistavat ihmiskunnan säilymisen.

   Nyt alkoi kahvi tuoksua nokkaan, kiitos rouvan. Eiku korvikkeelle, sitä myöten savustusta valmistelemaan.

PIILOTETTU VIESTI

  Seuraavassa tarinassa on piilotettu viesti, steganografinen sanoma:

   Joskus on saatanallista olla niin nuiveissaan, ilman sen täytistä urputusta, tekeytyä raivoamaan alkavan tietoisuuden karmeasta ailahtelevaisuudesta. Ilman sellaista etukäteen mullistavaa aavistusta, arvausta, noita virattomia inhotuksia ei saata tulla ilmi niputtain. Ontuvasti lueteltu, eikö totta? Sellaista elämystä lienee vain ihmisellä, lankeavalla luojanluomalla, ärvelöllä. Kerrassaan räikeää, yrjöttävää. Paras tällöin alkaa ajatella muuta. Ilmeisen suuremmoinen, edistyksellinen neuvo. Ajattele laveasti, kuin ennen, ilman suvaitsevaa, tunnepitoista asennetta. Tämän ajatuksen itse olen lievästi, edes tarkemmin, tuumimatta, eräänä giganttisena ohjenuorana, oleellisena Gandalfin lähettämänä armonpalana, nyttemmin nähnyt, ennen en tajunnut.

  Koska yllä lueteltu litania ällistyttää, on nyt vähintään armollista informoida käsiteltyä, edellä esitettyä teemaa. Aina tällaista esitystä hahmotellessa duunailen ärsyttävästi junnaavaa, unettavaa tekstiä. Tiedän, uskokaa miestä, itse sen saletisti älyän. Ollapa  niin edistyksellinen, dynaaminen epeli, suvereeni veikko ällistyttävän huomion äärellä. Nimittäin juuri äärimmäisen reipas kirjoittamiseen eläytyminen äheltämisen sijaan antaa laajemman, avaramman, artikkelin mahdollisuuden. Arvatenkin lähes lamaantuneena ajattelette sen tyypin epäilemättä gravitatiosta alkavan nurista, osittain galaktisista raflaavaa avaruusmössöä, fiktiivistä idealismia suunnattomasti esityksiinsä sittemmin tupata irrationaalisesti. Alkakaa itseksenne nyökkiä: asiatonta krääsää. Ilman näin nurjasti, onnettomasti, pyntättyä esitystä asiat sujuvat täysin ideaalisti.

  Se salaamisesta. Eikä tuohon tekstiin mitään viestiä oikeasti ole piilotettu, pari huomiota ainoastaan.
  Melko alkeellinen sallamismetodihan tuo on, Caesarin salakirjoitusta alkeellisempi. Mutta kuitenkin käytännöllisempi arkisessa salailussa, kuin vanhin tunnettu salakirjoitus. Muinoin Egyptissä nimittäin ajeltiin sanansaattaja kaljuksi, kirjoitettiin sanoma hänen klaniinsa, annettiin tukan kasvaa ja lähetettiin äijä kohti vastaanottajaa. Tässä menetelmässä piilee vaara, joka on suoraan verrannollinen matkan varrella sijaitsevien viinitupien ja ilotalojen määrään. Mutta kyllähän posti myöhästelee nykyäänkin, lähetykset saattavat toisinaan hukkua tyystin.

Caesarin salakirjoituksen kaava pähkinänkuoressa:

 Mutta nyt selkokielisiin asioihin. Todella hieno syksyn alkua pitelee. Pakko lähteä saareen viikonlopuksi, vaikka tämän päivän jälkeen kai viileneekin. Osittain aurinkoista on kuitenkin ennustettu. Mikäs sinne on mennessä, kun ilppi jauhaa +16 asteen asetuksella. Etäluettavan mittarin hyvä puoli on siinä, että voi päivittäistä kulutusta netissä Suur-Savon Sähkön sivuilta seurata. Koska ilma on ollut lämmin, on kulutuskin ollut snadi; maanantaina 0,29 , tiistaina kylmemmän yön vuoksi 0,36 kWh. Mitään muuta (jääkaappi, pakastin, etc.) ei mökillä päällä ole, eli tuo on lämpöpumpun käyttämä energia. Ei juuri mitään! Kunhan yöt, päivät myös, kylmenevät, näkee, miten energiantarve kasvaa. Mielenkiinnolla odotan aikaa, jolloin yöpakkaset ja päivän nollakelit alkavat. Siitä voi tehdä päätelmiä ja ratkaisuja siitä, kuinka jatkossa menettelee. Luultavasti pumppu saa jauhaa joulukuun alkupuolelle saakka jatkuvasti. Sitten, kun tulee pidempi tauko, tekstiviestillä käskytettäväksi.

  Hilppa lähti bussilla duuniin, minä kohta autolla kauppaan. Joku saattaa ihmetellä, miksi rouva ei käytä autoa työmatkoihin, koska minä, huru-ukko, joutaisin olemaan ilman. No, siihen on muutama syy: parkkipaikkaongelma (melko hinnakas), julkisten kulkuneuvojen käytön suosiminen ja huoli äiti-Elinasta. Jos häntä ei joskus saa kiinni puhelimella, on pakko lähteä tarkistamaan, missä mennään. Eli meille on muodostunut käytännöksi, että Hilppa menee aamuisin bussilla kaupunkiin, jos minulla ei ole sinne asiaa, ja minä haen hänet kotiin useimpina iltoina. Liekö kovinkaan järkevä menettely hiilijalanjälkeä ajatellen, mutta pitää yrittää muulla toiminalla kompensoida.

  Aamu- ja päivälenkeilläni olen taas pannut merkille, että ehkä hieman yli puolet pyöräilijöistä, joita on kiitettävän paljon työmatkalikkenteessä, käyttää kypärää, ja kokemusteni mukaan saman verran, tai vähän enemmän jalankulkijoista heijastimia. Kun olen näinkin monta vuotta täällä äplistellyt, niistä valtaosan juurikaan huolta huomisesta kantamatta, ajattelen, että en enää viitsi uhmata kohtaloa ja edesauttaa auton töytäisemiseksi joutumista tai pyörällä kaatumisen aiheuttamaan vihannekseksi päätymistä. Kun minut saisi vielä pukemaan veneessä kelluntatakin päälleni! Se tahtoo olla perseen alla lämmikkeenä/pehmikkeenä. Ajomatkat ovat tosin valtaosin lyhyitä, mutta tanakasti pukeutuneena syksykylmässä vedessä, varsinkaan päänsä kolauttaneena, ei nuorempikaan urho kovin etevästi uiskentele. Yritän muistaa kirjoitukseni.

  Muuten; tänä aamuna viiden ja kuuden välillä kohtasin kuusitoista pyöräilijää, joista yhdeksällä oli kypärä, yhdellätoista jonkinlainen valo, seitsemän jalankulkijaa, heistä neljällä huomasin heijastimen, viisi rusakkoa, (yksi oli poikanen), ja kaksi kissaa, rusakoilla ei ollut apuvälineitä, kissoilla kuitenkin kissansilmät.

Lähden Lidliin, seuraaviin salaamisiin.

PROOSALLISTA PORINAA

  Kotiin palattiin, arki alettiin. Aaamulenkki maistui viikon tauon jälkeen mukavalta. Samoin musiikki. Syystä tietämättömästä ei tule Avokkaassa musiikkia kuunneltua, minkä vähän radiosta, jos sattuu olemaan radio auki. Ja jos sattuu olemaan sisällä. Mutta tallenteita ei koskaan. Vaikka tekninen mahdollisuus onkin. Kun viikon, ehkä kuukaudenkin, on saaressa ollut, huomaa, että musaa on kaivannut. Kun aamulla pärähti korviin meneillään oleva, viikon tauolle jäänyt Patti Smith-kertaus, niin hyvältä kuulosti. 

  Tosi lämmin yö oli; aamuviidelta +15. Monenkirjavaa eläinkuntaa olen vuosien saatossa Salpakankaan tienoita dallatessani tavannut. Olen nähnyt jäniksiä, rusakoita, kissoja, koiria, peuroja, mäyrän, supikoiran, äkistään muisteltuna, ja lintuja erittelemättä. Mutta tänään sattui ensimmäinen hirvi reitille. Se hyökkäsi hämärissä eteeni omakotialueelta, suunnisti tien yli metsään. Parisenkymmentä meriä oli etäisyyttä. Ei sitä ehtinyt pelästyä, aika kova vauhti oli elikolla päällä. Liekö käynyt syksyn runsasta omenasatoa verottamassa.

  Noita luettelemiani eläimiä olen takapihallammekin bongannut, peuraparinkin kerran. Siihen kavalkadiin voidaan lisätä siili ja lumikko. Vuosia sitten siilit olivat ihan vakiasukkaita. Niitä saattoi keväisin löytää heräilemässä lehtikasojen alta. Kun tähän paikkaan muutettiin, oli Anna muutaman vuoden ikäinen. Hän aina siileille maitovatia oli kiikuttamassa. 

  Valitettavasti ovat siilit jo aikaa sitten hävinneet. Mikä lie aiheuttanut. Ei ihan viereen ole uusia katujakaan tehty, eikä rakennuksia rakennettu. Saisivat palata, hellyttävät piikkipallot.

  Kerran kevättalvella, ehkä 20 vuotta sitten, olin parvekkeella tupakalla. Ihmettelin, että mikä se tuolla pälvien välissä vilahtelee. No, lumikko se pihalla vilisteli. En tiedä mitä se puuhasi, ei tantereella ainakaan saalista ollut. Mutta varttitunnin tuo Suomen pienin peto touhusi, sitten häipyi johonkin. Eikä ole toista kertaa näyttäytynyt. Lumikon muuten erottaa lumiukosta siitä, että lumiukko harvemmin liikkuu. 

  Aika maalla siis asutaan, vaikka Hollolan Kuntakeskukseen on matkaa vain alle kaksi kilsaa, Lahden keskustaan kahdeksan.

  Eilen oli aamulla Anttolassa myös lämmintä liki 15, Pilvistä oli, kun lähdin verkot nostamaan. 

  

  Yksi arviolta hieman nafti kiloinen lahna oli pyytöön uinut. Oli siinä rajoilla, mutta laskin kasvamaan. On pahalainen melko runsas-, ja pienipiikkinen naututittava. 

  Ei vielä näkynyt liiemmin syksyn kirjomia puita Anttolassa. Saniaiset olivat kyllä aivan ruskeiksi muuttuneet. Täällä Hollolassa huomasin yhden punakeltaisen vaahtera. Vaahterathan ne melkein ensimmäisenä ruskaantuvat. Jostakin kuulin/luin/näin, että koivuissa on sateisen kesän jäljiltä joku tauti, mikä estää upeiden ruskavärien muodostumisen. No, näkkyypähän. 

Mutta kun kuvia voi helposti käsitellä, loin eilisaamuiseen rantapolun vaahteraan syyslookkia.

  Mukaan kerättiin ämpärillinen omenia Avokkaan ikivanhasta ja valtavasta omenapuusta. Aika rupisia ovat, mutta sisältä ihan jees.  Kun sitten ei muuta tekemistä lähtöä odotellessa ollut, menin venevajaan arssinoimaan. Huomasin nurkassa isoisäni Pekka Karppisen vanhan ja kovia kokeneen lääkärinlaukun. Sen joutessani putsasin ja öljysin. Tiedä mitä käyttöä sille vielä löytyy. 

Laukku Pehtoori-Peppen työpistekuvassa oikeassa alanurkassa. 

  Aamulla vein Hilpan duuniin, kävin Elinalla, hoidin hänen kauppa-asiansa, ja pesin auton. Oli viikko sitten Avokkaaseen mennessä lopun soraosuus sateen jäljiltä märkänä, niin että autosta tuli melko rapainen. TI-hallissa selviää rutnoiduilla liikkeillä pesusta 6,50-7,00 €:n korvauksella. Joskus olen käyttänyt kaaran tuossa ihan lähellä olevassa Autopesulassa, missä he veloittavat käsinpesusta (ulkopesu) 17,50 €. Sitä hintaa taitavat olla halvimmat harjapesut. Koneharjojen hinkattavaksi en ole nykyistä autoani vienyt, enkä vie. 

  Hilppa aloittaa tänään jumpalla käynnin. Kuudesta seitsemään on liikuntatunti Harjun koululla Lahdessa. Liikuntaseteleille pitää saada käyttöä. On kai se hyödyllistä muutenkin, liikunta? 

  Voi olla, että minä liikutan itseäni vielä tänään fillarin avulla. On pitkä iltäpäivä edessä. Mutta nyt lähden väsäämään salaatin, sen syötyäni heittäydyn sohvalle lukemaan, ja jos uni voittaa, menköön niin. 

ILPPI TULI, KANA MENI

 ILPPI TULI.....

  Eilen tuli ilmalämpöpumppuasentaja. Sovitusti tuli, kymmenen korvilla, nuori mies oli apurina mukanaan. Joviaali äijä oli ilppimies, ja Anttolasta kotoisinkin, Kokkosenlahdesta, sekä kova puhumaan; olisi pian lorsannut iltaan asti, jos olisin viitsinyt vähän innostaa. Mutta kun en, selvittiin reilun parin tunnin rupeamalla, kaik' kahveineen.
  Olin eilen aamusta leivinuunin lämmittänyt, niin ettei ole vielä pystynyt oikeita säätöjä pumppuun etsimään. Tänään aamullakin, kun laiton värkin päälle + 23 asteen lukemilla, ei se lähtenyt pöheltämään. Kun laite haistelee lämpötilan katon rajasta, ja tuvan lämpömittarissa oli aamulla 22 astetta, ei tietysti pitänytkään hörähtää. Tulevan illan ja yön kun pumppu on jauhanut 23 asteessa, voi huomisaamuna nähdä, paljonko mittari näyttää, tehdä johtopäätökset. Nimittäin sellaista asetusta haen, millä seinällä oleva mittari jumittuu 21 asteen lukemiin. Se on osoittautunut passeliksi olosuhteeksi keski-iän ohittaneille luilleni.

  Syksyn ajan aioin pitää laitteen toiminnassa alennetuun lämpötilaan asetettuna, vaikka viikon, joskus ehkä kahden, taukoja täällä käynteihin tulee. Otaksun, että saman verran energiaa kuluu tietyn asteisen lämpötilan saavuttamiseen kylmästä alkutilanteesta, kuin 10 asteen jatkuva peruslämpö ja sen kohottaminen  asuinlämpötilaan. Jopa tuli vaikeaselkoinen selvitys.
  Sitten, kun tulee pidenpi tauko, luultavasti joulukuun alkupuolelta helmikuun lopulle, tällään pumpun etäohjattavan pistorasian taakse. Eiköhän tuo hankinta ollut ihan järkevä. Tiijä, kuinka monta vuotta kuluu, ennen kuin on itsensä sähkölaskuissa sääsyneillä roposilla maksanut, mutta mukavuutta se lisää.

  Verkot kävin aamulla selkäämässä. Eilen laskettiin ne muutamaa metriä syvemmälle, kuin aiemmin, ettei tulisi lahnanlappuja. Siinä mielessä homma toimi, että ei tullu yhtäkään linttiä. Toisekseen ei tullu kyllä muutakaan. Liotkoon verkot vielä huomiseen. Seuraavalla reissulla arssinoidaan uudet apajat.

  Kahdeksan maissa alkoi ripottelemaan vettä. Tunnin sateli. Minä vähän järjestelin venevajaa, Hilppa imuroi ja luuttusi lattiat. Ei tietysti venevajassa. Jos siellä lattiat luuttuaa, on ehkä lievästi pakkomielteinen hygeenikko.

....KANA MENI

  Kohtapa laitoin broilerin pönttöön. Tyyntä oli, pilvistä. Se saattaa tänään sadella kuuroluontoisesti. Mutta ei haittaa; ei ole tarvetta ulkona riehua. Onneksi sain kuitenkin kanan kypsäksi poutasäässä. Tunnin verran se muhi, kypsäksi tuli, ja maukkaaksi myös.

  Raadon alla näkyvä folio on siksi, ettei lihasta tippuva neste sotke haikupönttöä suot'aikojaan.

  Nyt on syöty. Koska ei mikään homma päälle kaadu, päätin ottaa rennosti. Kirjoitan hieman, saatan katsella jonkin tallenteen, kesken on mainion tanskalaisen Jussi Adler-Olsen'in uutuus "Poika varjoista". Jussi on nykyään ihan eturivin suosikkejani. On luonut kuolemattoman kolmikon: Osasto Q:n päällikkö Carl Morck,  hänen apurinsa maahanmuuttaja Assad, sekä sihteeri Rose. Osasto Q perustettiin tutkimaan vanhoja selvittämättömiä rikoksia, koska sen toimintaa rahoitettiin muhkealla rahallisella summalla (josta leijonan osa käytettiin muuhun toimintaan), ja samalla saatiin vaikeasti käsiteltävälle Morck'ille virka, missä hänestä olisi mahdollisimman vähän vaivaa. Myös Morck'n kotona on elämä monine asukkaineen (mm. hänen poikansa, luodista moniraajahalvautunut ex-työtoverinsa ja alivuokralaisena homo kokki) värikästä. Suosittelen.

  Hilppa jutteli ap. Annan kanssa. Ihan hyvin on Iiris aloittanut päiväkotiuransa. Järjestely on aluksi sellainen, että Anna tekee 4-päiväistä viikkoa, on maanantait kotona, Joni puolestaan pysyy perjantait pois yliopistolta. Joten Iiris on vain kolme päivää viikossa päiväkodissa.
  Anna kertoi, että kun hän eräänä päivänä meni tyttöä noutamaan, hyppivät isommat tytöt narua. Iiris, jolle tehtävä on veilä liian haastava, seisoi vieressä ja kuivaharjoitteli nytkyttelemällä polviaan. Hengessä mukana oli likka ollut.

  Huomenna koittaa poislähdön hetki. Alkuiltapäivästä startataan. Seuraavana viikonloppuna tullaan, jos oikein hyvää ilmaa ennustetaan, muuten ei. Kahden viikon kuluttua tullaan lauantaina, ollaan maanantaihin. Kolmen viikon päästä onkin sitten Iiriksen 2-vuotissynttärit, joten nokka suuntaa silloin kohti Helsinkiä. Tuon pidemmälle meneviä suunnitelmia on turha laatia. Tilanteen mukaan toimitaan. Mutta varmaanlin joulukuun puolelle täällä käydään. Jolleivat jäät pakkaa kulkua vaikeuttamaan. Eivät tosin viime vuosina ole kovin aikaisin ilmaantuneet.

  Hämärää on Saarelan pirtissä. Välillä hivauttaa pieniä kuuroja. Kohta kokeilen, josko ilppi alkaisi olevalla asetuksella pyörimään. Nyt siirryn muiden viihdykkeiden pariin.                                  

SATUMETSÄN JA KUSTIN LOPPU

  Eilen ajelin Saukonsalon puolelle tarkastamaan, josko suppilovahveroita olisi ilmaantunut. Mutta.... Ei tarvinnut veneestä nousta! Kun pääsin rannan tuntumaan, näin rantapusikon läpi, että koko arviolta reilun parin hehtaarin suuruinen "satumetsä" oli hakattu. Eli ei ainakaan loppukesän sieniä tarvitse muutamaan vuoteen sieltä etsiä. No, korvasieniä kyllä, vuoden, parin kuluttua.
  Metsää pitää hakata ja uusia, suojelualueet ovat erikseen. Mutta pahalta se tuntuu, kun paikka, missä on vuosikymmeniä käynyt kulkemassa, on kuin pommin jäljiltä.

  Vuosi sitten ihan läheltä, n. kilometrin päässä kyseisestä kuusikosta, oli hakattu pienempi "satumetsäläntti", paikka, mistä alla olevat kuvat otin jokseenkin 2 vuotta sitten.

  Onhan noita metsiä ja kuusikoita näillä maisemilla vaikka kuinka paljon, mutta nämä paikat olivat minulle erityisen rakkaita. No, etsitään uusia.

  Eilen aamu oli pilvinen, jopa hienoa tihkua ilmassa. Asentelin ensitöikseni jokusen pihakiven poluiksi tulevalle leikkimökille ja olevalle haikupöntölle.

  Sitten kylvin nurmensiemenet tälle ja tiistaina laittelemalleni kulkutielle. Ensi kesänä voi ajella leikkurilla päältä. Mutta ei päältä ajettavalla, vaikka se nimensä puolesta hommaan hyvin sopisi.

  Puolenpäivän maissa alkoi pilviverho vetäytä, arska pilkistellä. Hieman virisi myös tuuli. Puoli kolmen kantissa lähdettiin usmuuttamaan Hanelille. Katriina oli juuri tullut koulusta. Annihan asuu viikot Mikkelissä, Taina oli duunissa. 

  Vaan yksi oli joukosta kokonaan poissa; Kusti, vasta kuusivuotinen karkeakarvainen mäyris, oli tuupertunut maanantaina. Ilmeisesti sydän oli pettänyt. 

Kusti Katriinan sylissä rantautumassa Avokkaaseen kesäkuussa.

Kyllä Hanelin perheellä on kohtuuttoman huonoa tuuria koirien kanssa. Viime syksynä menehtyi vain kolmevuotias ajokoira Pimu. Sydänvaivoihin sekin.

Pimu nuorena pimuna jussina 2013

R.I.P. molemmat. 

  Aiemmin ainakin yksi Hanelin ajokoira on hukkunut ajaessaan jänistä liian heikoilla jäillä. Nyt ovat perheessä eläkepäiviään viettelevä, nivelrikon runtelema, 13-vuotias Piki, joka saattaa vaivoistaan huolimatta intoutua entiseen ammattiinsa, eli ottaa ajut, ja kasvamassa reilut 4 kuukautta vipeltänyt Suomen ajokoira Hilu. 

Hilu Katriinan kanssa pelehtimässä eilen

  Toivomme Hilulle pitkää ikää, jänisrikasta elämää ja rusaasti ketun ajon jännitystä.

  Tänään alkoi aamu melko tuulisena ja puolipilvisenä. Hilppa toimeutui puolukkaan, minä vesomaan. Hyvä oli aamusta metsään mennä; yön läpi puhaltanut tuuli oli pitänyt maaston kuivana. 

  Vesomisen lomassa huomasin, että vakipaikoille oli taas kanttarellejä noussut. Niinpä hain korin, keräilin selkää oikoessani loppuviikon syömäsienet.

  Kuten kuvasta huomaa, on tuuli tuonut alkavan syksyn merkit joku päivä sitten siistiksi kehumalleni pihalle. 

  Hilppa poimi viitisen litraa puolukoita, vaikkei olisi, sanojensa mukaan, enää tarvinnut. Onneksi oli mökillä hillosokeria, eli hän teki saalista hilloa. Sitä voi vaikka taas jonkun purkin Annalle antaa. Iiriskin tykkää . Viime lauantaina veteli meillä makaronilootan kanssa puolukkahilloa ja sanoi: "Hymää tää!"

  Nyt on syöty. Hilppa huilaa uunin kyljessä, minä naputtelen. Tänään en taida orjan kaapua enää päälleni laittaa. Kahvin jälkeen käyn katsomassa, löydänkö naapurin kertoman mäyrän/supin/ketun pesän. Sain siitä summittaiset koordinaatit, eikä alue suuren suuri ole. Mäyrä tai supi se varmaan on, koska siellä täällä on maata kaiveltu. Samoin parin päivän takaiset kalanperkeet ovat kelvanneet. Supia veikkaan. Vaikka ei se tieto mitään muuta. Karhu sentään olisi kiusallinen vieras näin pienessä saaressa. Otanpa kuitenkin kameran matkaan luontoretkelle, Jos karhu ilmaantuu, nähdään, kuinka hyviä luontokuvia mahanalus jalkoja täynnä oleva ja kalsarinsa liannut Peppe saa elikosta otettua.

  Sen verran luoteesta hönkivä tuuli makuuhuonetta viilentää, että laitoin tulet uuniin. Leiviuuni lämpeni eilen. Siellä muhi sitten lihakaalilaatikko suunmukaseksi. Se on vielä ihan lämmin. Uuni, ei lihakaalilaatikko. 

  Huomenna, puheittensa mukaan, saapuu ilmalämpöpumppugubbe. Toivottavasti, että ehtii vähän perehtyä vempeleeseen ja saada kokemusta sen tehosta. Paikke laitteelle on vielä hieman auki. Kaksi vaihtoehtoa on mielessä. Pitää kysyä ammattimiehen mielipidettä. Kaikella kunnioituksella ammatinharjoittajia kohtaan: luultavasti puolueettoman sellaisen saan, koska asentaminen kumpaankin ajateltuun kohtaan on työn ja putkivetojen puolesta samankaltainen. 

  Uuniin kävin lisäämässä toisen pesällisen. Antaahan palaa rauhassa loppuun. Vähän meinaa minuakin ramaista. Taidan laittaa tämän ilmoille, oikaista hetkeksi sängylle kuuntelemaan tulen unettavaa kohinaa, minkä toisinaan katkaisee pihkapuun aikaansaama terävä poksahdus.