KEVÄTPÄIVÄN KELAUS

Koska olisi ollut liian klisesistä laittaa tämän päivän blogin otsikoksi ÄITIENPÄIVÄ, asettelin sen muotoon "KEVÄTPÄIVÄN KELAUS". Otsaketta olisi vielä voinut jatkaa, sulkeissa: "TILANTEIDEN SELAUS", mutta sitähän en ole tehnyt, kuten yltä huomaatte.

Siis:

Aluksi sudeetti-hollollainen valkovuokko äitienpäivän juhlistamiseksi.

Äitienpäivä valkeni puolipilvisenä ja melko tuulettomana. Helmi-raukalla on valeraskaus; se ei juurikaan syö, petaa pesää sänkyihin ja matoille. Ja kaipaa hellyyttä; piti taas aamulla hypätä syliin.

Joni nakkeli aamupalan jälkeen puupinon saunan liiterin edustalta sateensuojaan, minä kärräilin siinä olevat tupauunihalot ylös.

Sitäpä sitten suunnattiin pienelle uistelureissulle. Tässä Joni toimii luotsina tuntemattomilla vesillä.

Entisellään maisemat oli, vesilintua monenmoista, joutsenia vain yksi. Jonin toivomaa norppaa ei tietysti näkynyt mailla halmeilla, eikä ku vesillä laineilla.

Ei näkyny kuulunu kalaakaan. Katiska katottiin palatessa; yksi kokolias, muutama pieni ahven. Päätettiin jättää vielä pyyntiin, josko jokunen lisää huomiseen mennessä erehtyisi nielusta sisään.

Hilppa puhui telehvooniin, ja Anna sekä Helmi olivat sillä aikaa asettautuneet aurinkoon, ilma alkoi kohisten lämmetä.

 

Kohta koitti grillausaika. Peppe-pappa siis pihvejä käristelemään, jokunen maissi lisukkeeksi.

Grillimaisteri ja työmaa.

Käväsin kohta ruokailun jälkeen pikaisesti katsastamassa korvasienitilanteen; ei tämän saaren mestoilla ainoaakaan. Hakkuuaukko on jo liian vanha, ja jos joku on ollutkin, ovat muut ehtineet käydä koppaamassa. Pitää viikolla lähteä paremmille mestoille.

Kuljeksin kallioita pitkin takaisin, eikä näkymät pettäneet nytkään.

Iiris sai vähin välipalaa, kun me muut kahviteltiin.

Hieno toukokuinen ilma siitä oli kehkeytynyt, aurinko mollotti lähes pilvettömältä taivaalta, eikä tuuli ollut lainkaan eilisen tapaan koleaa.

Tyttö kärryajelulle...

...ja äitien kanssa keinuun elvistelemään.

Huomiseksi on lupeissa vähän epävakaisempaa, aika lämmintä tosin. 

Voipi olla, että tempasen m-sahan käyntiin. Aina se puusouvi on aloitettava. Ei passaa jättää tekemättä, vaikka useamman vuoden tarvis liiterissä onkin. Eikä se vastenmielistä puuhaa ole. Varovaisuus vaan täytyy muistaa. Kun on tovin puita kaadellut, karsinut, pätkinyt, herpaanttuu. Viime kesänä pienehköä närettä karsiessa pomppasi laippa oksantyngästä, ja haukkasi kiinni haalarin lahkeeseen. Onneksi sain tempastua pois, ennen kuin ehti purasta lihaan. Selvittiin lahkeen kosmeettisella vauriolla, ja parilla pienellä naarmulla reidessä. 

Jos huomenissa kuitenkin satelee, ollaan tupahommissa, eli tallenteita on kertynyt, kirjat jääneet avaamatta. Kuluu se aika niinkin.

IIRIKSEN PÄIVÄ

Eilen saavuin  tutustumaan paikkaan, missä oletettavasti tulen jonkin verran aikaa elämässäni viettämään. Serkkutytöiltä perityt liivit istuivat hyvin. Enkä veneen vauhtia ja pörinää yhtään pelännyt. "Isoisänsä tyttö", totesi Peppe-pappa.

Tänään alkoi aamu puuron syönnillä. Äiti syötti, ja hyvin maistui. Komensin äiteen tekemään vähän lisääkin.

Ulkoilun lomassa piti tutustua uuteen keinuun. Olivat sen varta vasten Lahden Starkilta käyneet minulle ostamassa, Hilppa-mumma ja Peppe-pappa.

Kivahan se oli, meinas vetää vinoon äidinkin.

Sitten olikin päiväunien aika, yli kolme tiimaa ulkona rattaissa tuulen huminaa ja lintujen laulua kuunnellen tulin hirsiä vetäneeksi. Kyllä se luonnon keskellä nukuttaa!.

Vähän evästä, ja päästiin Peppe-papan kanssa tuplaselfieen.

Välillä halusin leikkihommiin lattialle. Helmi änkesi mukaan, älytön koira. Ei vainenkaan, Hemppa on kiva hauva, ihan kaveri.

Välillä iskän syliin huilaamaan ja orkesteria johtamaan...

...siinä se äitikin sohvalla äplisteli.

Iskä lainasi hetkeksi lempihattuaan "Pub Serenaa". Vähän kookas oli. Ei se mitään, on minulla hattuja omasta takaakin, ja ihan passeleita.

Kohta Suomen matsia jännittämään, sitten iltapesulle saunan alkulämpöihin ja yöunille. 

Huomenna uudet kuviot. Parempaa ilmaakin kuulemma  luvassa. Ainakin laavulle mennään Luonterin maisemia ihailemaan. Ehkä vähän veneajelulle myös. Saapa nähdä, mitä Peppe-pappa keksii!

LOPUN AIKAA

Muutama viikko sitten saimme suru-uutisen: sisareni Ritva oli menehtynyt. 

Hän asui Itävallassa, Zell am See-nimisessä pikkukaupungissa, Alppien syleilyssä.

Yksin aikaa sitten eronnut, eläkkeellä ollut, Ritva asusteli. 

Hän oli kihloissa jälleen kohtaamansa suomalaisen nuoruuden ihastuksen kanssa. Tapaamiset kuitenkin rajoittuivat jouluun ja kesäaikaan, joina Ritva Suomessa pitkähköjä aikoja vietti.  

Jokin side Itävaltaan lienee ollut, koska hän ei Suomeen palannut, mene tiedä? Eikä Markku Itävaltaan halunnut siirtyä. Järjestely sopi heille, oli heidän valintansa.

Mutta yksin hän kotiinsa kuoli, sairauskohtauksen nujertamana, vasta 67 vuoden ikäisenä.

Ritva nuorena puussa, ylöspäin oli mieli

Hänet on jo uudessa kotimaassaan tuhkattu. Siskon lapsista nuorempi, Sebastian, tuo uurnan myöhemmin sovittavana ajankohtana Suomeen, ja sisar saa viimeisen leposijan Hietaniemen hautausmaalta äiti-Elinan suvulle kuuluvasta haudassa. 

Ritva ehti melkoisen piustaleen muilla mailla viettää; hän muutti pois muistaakseni 1970.  Ensin toviksi Saksaan, sitten Itävaltaan.

Melko usein hän kesäisin Suomessa käväisi, viime vuosina säännöllisesti, ja joulun aikaan myös. Itse en Itavallassa hänen luonaan ollut kuin kerran; 2001, kun oltiin siellä pari viikkoa 50-vuotispäiviäni paossa (ihan, kuin joku olisi ne täällä noteerannut!).

Siskosta ei siis koskaan pahemmin päässyt vieraantumaan. Ritva oli huumorintajuinen, siihen pisteeseen asti, että kertoi vuodesta toiseen samat vanhat, itselleen tärkeiksi tulleet vitsit. 

Lingvistiikasta jossain määrin kiinnostuneena oli hauskaa huomata, kuinka kieli muuttuu, jo muutamassa vuosikymmenessä. Ritva käytti sanoja ja lauseenparsia, joita ei juuri kantasuomalaisilta enää kuule. Ja sisko-likka saattoi jonkun jo yleiskieleen juurtuneen uuden sanan merkitystä kysellä.

Samoin hän muisteli mielellään lapsuuttaan ja nuoruuttaan, aikaansa Anttolassa ja Mikkelissä. 

Varsinkin siihen aikaan, kun hän ei välttämättä joka vuosi Suomessa käynyt, olivat maamme kliseiset tunnusmerkit, ruisleipä, karjalanpiirakat, kalakukko ja Fazerin sininen hänelle mieluisia. Samoin vanhemmat kotimaiset artistit. Minäkin hänelle monena vuonna Hectorin levyjä tallensin ja lähetin. 

Pertsa-Perävaunu siskon sylissä

Ritvalla on kaksi lasta, Nina asuu Helsingissä, on naimisissa ja yhden koulukäyntiään aloittelevan poikalapsen äiti.

Sebastian asuu Itävallassa, ja on käsittääkseni tällä haavaa sinkku.

Lasten ohella Elinalle, kuten meille veljillekin, tapaus oli tietysti kova isku; äiti ja tytär olivat hyvin läheisiä, soittelivatkin joskus monta kertaa päivässä.

Tässä vas. Ritva, isoäiti, eli "oma" Emchen, miä ja Elina

Jos Ritva ei ikäloppu ollut, ei sitä, nyky käsityksen mukaan, ole tätini Liisakaan, 87 v. Tämä entinen "kansankynttilä" asuu itsekseen kotitaloani Piskolaa. Hän on aina ollut terveyden perikuva, hoikka, kuin salakan ruoto, ja kova tekemään puutarha- sun muita hommia. Mutta viimeisen vuoden kuluessa on aika alkanut ottaa niskalenkkiä Liipistäkin.  Hän on laihtunut viitisen kiloa, vaikka ennestäänkään ei lihaa ollut kuin kielessä. Ja tasapainossa on jotain vialla, hän saattaa kaatuilla kesken kaiken. Onneksi velj-Hanskin perhe asuu lähellä, on joku hieman pitämässä silmällä.  

Tässä vanhempieni hääkuvassa molemmat isovanhempani, eno Olli ja vasemmalla tätini Eila (R.I.P.) ja Liisa.

Elina oli viikonloppuna Piskolassa, ja kun lähdimme sunnuntaina kohti Lahtea, oli hän kovin huolissaan Liisasta. Sanoi, että olisi pitänyt jäädä huolta pitämään. Siinäpä se pian ysikolmonen olisi jonkun vuoden nuorempaa kaitsenut! Jo nyt oli ulkona haravoituaan ja roskia poltettuaan kai rasittunut niin, että toisesta silmästä oli iiriksestä lähtenyt se musta piste keskeltä litomaan. Eilen silmälääkärin asian diagnosoi. Aikanaan tulee kutsu Päijät-Hämeen keskussairaalaan silmäleikkaukseen.

Kotitaloni Piskola takapihan puolelta.

Niin se aikaa kuluu, ja kuluttaa. Alan olla siinä iässä, että ikäviä uutisia saattaa tulla suunnalta jos toiselta. Mutta sellainen on elämän kulku. Kohdusta hautaan, jokainen tavallaan. 

Jos toiveen saa esittää, niin kivuton lähtö tutuissa nurkissa tuskia kärsivän vihanneksen sijaan olisi listan kärkipäässä.

Vielä yksi kuva lapsuudesta: Minä, Ritu ja Pekka Karppis-vainaan vene Avokkaassa 1950-luvun loppupuoliskolla. Veneessä punainen Mercury, muistaakseni 30 hv, valitettavasti vaan huputettuna.

Silloin olivat paatit puuta, eivätkä kuttaperkkaa. Ja meillä tukat otsalla, elämä edessä.

Nyt se, siis elämä, on toisen osalta eletty, minultakin tietämättömältä, mutta taatusti suurelta osalta kulutettu. Ja tunne, ettei mitään konkreettista jää jäljelle, vahvistuu kaiken aikaa. 

Vaikka eihän se ole totta; jää Anna, jää Iiris!

Niin kuin jäi Ritvalta Nina ja Nicolas sekä Sepchen.

1.5.15, 15:15

Vappupäivä alkoi tavanomaiseen tapaan heräämisellä ja ylösnousemuksella, jatkui niin ikään normaalisti kahvin keitolla, aamupalan kattamisella, näiden nauttimisella. 

Ulkolämpötila + 4, sisällä +20. Ulkona pilvipouta, kevyttä lonkkatuulta kaakosta. Sisällä sähkövalo, tyyntä.

Aamurituaalien jälkeen tulet leivinuuniin. Tästä suoriuduin rantaan laittelemaan saunaa valmiuteen, eli vesiä pumppaamaan ja puita kantamaan. Pumpun pirulainen oli vuotanut siemenvedet huut helevettiin takasin Saimaaseen, joten imuletku irti, täyttö, ja taas mentiin. On varmaan joku roska letkussa, estää pohjaventtiiliä kunnolla sulkeutumasta. Jospa toistuu, täytyy koko hoito ottaa maille ja puhdistaa.

Siitä sitten katiskaa kokemaan; ves'perä! Olin vissiin nakannu hippusen liian syvälle. Tai kutuhauet on jo kutunsa kutenu. Onneksi ei muonahuoltoa kalansaaliin varaan olla räknätty.

Pyyntipettymyksen jälkeen kantelin lehtimajaan kalusteet, myrskylyhdyt. Puutarhakeinun pihaan raahasin. En muita kalusteita vielä; liian viileetä ulkona ruokailla.

Vaikka tarkoitus ei ole tällä reissulla puusavottaan ryhtyä, nurmikoita ajelemaan alkaa, täytin tuomallani bensalla kummankin aparaatin kanisterin, öljyt m-sahan sellaiseen sekoitin, tankit täytin. 

Moottorisaha lupasi toisella tempaisulla, lähti kolmannella käymään. Sitä se ei ole vielä tehnyt yhtenäkään keväänä reilun kymmenen vuoden elämänsä aikana. Vähän aikaa piti suostutella, käyttää pienellä kaasulla, ennen kuin alkoi ottamaan kierroksia. Mutta kohta lauloi kummasti. Ruohonleikkureita en koekäyttänyt; toinen on yhden kesän ajettu, toinen idioottivarma kesäkuussa 33 v. täyttävä Brigg&Stratton moottorilla varustettu. Ennen loppuu Vuoksesta vesi, kuin se lakkaa käynnistymisen.

Hilppa jäi uunia vahtimaan, peltejä sulkemaan, paistia maustamaan, ruokaa valmistelemaan, minä ulapalle uistelemaan. Tai ulapalle ja ulapalle, paremminkin rantoja ja kaislikoita kiertelin haukien toivossa. Vaan tyhjän saa pyytämättäkin. Sitäpaitsi hieman yltynyt tuuli ja kylmä vesi tekivät tapahtumasta melko viileän. 

Sen kuitenkin totesin, että Luonterin luodot, saaret ja kalliot olivat yhä jokseenkin siinä muodossa, mihin edellinen jääkausi ne oli muovannut.

Nyt, kun tätä kirjoitan, on se hetki, mitä kyttäsin: 1.5.15 klo. 15.15. Jos en jo olisi naimisissa, olisi hyvä hetki vaikkapa kosintaan.

Mutta tarina jatkuu. Oiva lounas sitten ruokailtiin. Lämpötila sisällä oli noussut 22 asteeseen, ulkona kahdeksaan. Pienet ruokalevot siinä tempastiin. Päiväkahvit keiteltiin, munkkien kera hörpittiin. Totta se on, eilinen munkki on eilinen munkki. Katsottiin Areenalta "Fortitude-ikiroudan kirous", jakso 4. 

Ulkona olikin jo 12 astetta lämpöä. Mutta kaakkoistuuli suoraan Rupakosta, eli ainoa, mikä osuu pihaan, teki ilmasta hieman kolean. Hilppa meni urheasti rappusille arskaa ottamaan. Minä yritin Helmin kanssa leikkiä. Pikkasen aluksi vanhasta pesäpallosta innostui...

...mutta eihän arvokkaan rouvan kauaa sopinut höpöstellä...

...vaan yritti ruveta juttelemaan hän.

Niinpä tulin tätä kirjoittamaan. 

Kai se on kohta Suomen eka matsi katsottava. Olen kaiken aikaa mm-kisoja mollannut, niiden jokavuotisuuden vuoksi, lähinnä. Mutta täytyy tunnustaa, että tulee niitä joka vuosi seurattua. Ei pakonomaisesti, mutta sopivasti kohdalle osuessa. Sitäpaitsi, mikäli päivittäisen urheilun päivittämisestä luopuneena ymmärrän, ei joukkue ole pöllömpi.

Näillä mielin kohti iltaa, huomisen sateita, sunnuntain poistumista.

HOLLOLALAINEN KUPLA

Olen joskus kirjoituksissani maininnut leikillisesti Hollolaa kulttuurin kehdoksi. Mutta nyt on leikki kaukana; olen asunut hollolalaisessa kuplassa! Nimittäin kotikuntani eniten ääniä kahminut puolue on Perussuomalaiset. 

Peräti kaksi hollolaista persua änkesi eduskuntaan: Anne Louhelainen uusi mandaattinsa, uutena Jari Piirainen, kirvesmies Hollola kk:stä. Liekö taidot politiikassa kirvesmiestaitojen luokkaa; hänen  mainostaulunsa tuenta petti myräkässä ainoana Okeroistentien varrella. 

Hollola kuitenkin sai läpi kolme edustajaa, noiden kahden lisäksi Rehulan Juha jatkaa odotetusti. 

Jos edustajien määrää/kunnan asukasmäärä ynnäilee ihan matemaattisesti, huomaa, että Hollolasta keskimäärin olisi pitänyt tulla valituksi 0,8 kansanedustajaa. (Suomen väkluku 5 500 000/200=27 00. Hollolan väkikuku 22 000/27 500=0,8, m.o.t.) Kolme kuitenkin paineli neljän vuoden määräaikaiselle. 

Eihän edustajia tietysti valita kunnittain, vaan vaalipiireittäin. Mutta se, että persut saivat täällä eniten ääniä, ei tunnu erityisen hyvältä. Lahti, mitä olen aina pitänyt vähän nousukkaiden ja turhantärkeiden paskiaisten kaupunkina, säilyi demarivoittoisena.

Tuo Jari Ronkainen on muuten se sama veijari, josta fb:ssa joku aika sitten mainitsin; mies, joka istui rautatieaseman parkissa kymmenen minuuttia käydä louskuttavassa autossaan, ja lähti sitten ajelemaan puhelin korvallaan. Oliskohan lakeihin tulossa muutosaloitteita?

Kuten olen julki tuonut, olen vanhemmiten joskus äreän puoleinen, tapa, mitä ytitän suitsea. Toivottavasti en kuitenkaan yllä samallaisiin suorituksiin, kuin eräs varttuneenpi herra tänä aamuna. 

Hilppa menee normaalisti yhdeksäksi töihin, mutta vasta puoli kymmeneksi maanantaisin. Joten kävimme aamulla keskustan Lidl'issa hakemassa joitain maanantaitarjouksia. Minuuttia vaille yhdeksän oli melkoinen lauma ihmisiä odottamassa ovien avautumista. Melkein kuin entivanhaan vartuttiin Pitkäripasen edessä sielunkellojen soittoa. Kun aika oli täysi, lähti joukko valumaan sisätiloihin. Vapaudenkadun myymälä ei ole Lidl'in formaattin rakennettu, vaan sijaitsee vanhassa rakennuksessa, ja sisäänkäynti on ahtaan puoleinen. Siksi kului aikansa, ennen kuin viimeiset pääsivät kaupaan ahtautumaan. Tämä ei miellyttänyt vieressäni vuoroaan odottavaa miestä. Ilmoille rupesi tulemaan ensin käsittämätöntä, sitten sanoiksi muotoutuvaa mongerrusta. "Siihekö se saatanan jono tyssäs!. Mikä perkele, ettei jalat liiku! On se helevetti, että järki jää kottiin!" Muutakin saman suuntaista ehti suusta tulla, ennen kuin tuulikaappi oli selvitetty. 

Koska suurin osa ensiasiakkaista oli tullut hakemaa ainoastaan ostoksen, pari, muodostui heti kassoille pitkät jonot. Äskeinen ystäväni sattui samaan letkaan edellemme. "Eikö täällä, kele, oo enempää kassoja! On, tana, ku Neuvostoliitossa! ..ttu tätä meininkiä, ei tuu helevettiäkää!" Jne.

Vielä paria ostostaan kassiin tunkiessaan suolsi äijä kommenttia puoliääneen. Mikä lien kiire päälle painanut? Eläkeiässä näytti olleen, eikä pukeutumisesta päätellen ainakaan johtokunnan kokoukseen menossa.

Samanmoista tekstiä, kuin minun suustani, jos joku liikenteessä mielestäni töppäilee, mikäli Hilpalta kysytään.

Ja samanlaista voisi minultakin jonotustilanteessa odottaa, taas samaan tahoon viitaten. Onneksi tuon miehen melttoaminen taisi lykätä sellaista hetkeä, toivottavasti kauaksi.

Epävakaista ja viileähköä ilmaa ovat alkavalle viikolle ja Valpuriksi povailleet. Ei kuitenkaan aivan maankaatosateita. Saareen tulee lähdetyksi torstaina iltäpäivällä. Ja viikko Vapun jälkeen onkin Hilpalla lomaa, joten vko. 20 siellä oleskellaan kokonaan. Eiköhän viimeistään silloin löydy korvasieniä, jos ei Vapun tienoissa ole vielä satoa noussut. Täytyy lomaviikolla myös hankkia uudet räystäskourut etulappeelle. Sekä käydä mikkelin torilla Minnan Torikahvilassa Vuorisen Morttia moikkaamassa. Sattaa se sanoa "joko taas!", vastahan nääs vajaat viiskytä vuotta sitten nähtiin!  Rouva varmaan siivoaa talossa kevätsiivoukset, saunan siistimiset jäänevät kesemmäksi, ellei ihan lämpimäksi ilma heittädy. 

Polttopuun tekoa varmaan myös aloittelen, pitääkin muistaa moottorisaha koekäyttää, teräketju viilata, bensa- ja öljyvaranto tarkastaa.

Ehkä Anna, Joni ja Iiris tulevat muutamaksi päiväksi, mikäli Jonin työt sallivat. Onhan se tytön päästävä tutustumaan tuleviin sieni- ja uistelumaisemiin. Niin, ja saunaan.

Että noita odotellen lopetan tämän vuodatuksen.

PS. Torstaina on "aatto, saa taas ottaa" ja sama takaperin. Vaikka eipä taida tulla otetuksi, paitsi jos simat ja munkit nappaisi.

Tää vois olla vappuaattoillan näkymä, jos keli ei suosi grillin virittämistä.

1. PÄIVÄN YNNÄYSTÄ

Aamulla +2 celsiusta, pilvipouta. Aamukahveet kello seitsemältä. Sitten tallenteelta "Titanic-verta ja terästä, osa 2. Aloin sarjaa seuraamaan odottaen historiallista aspektia. Liian viihteelliseksi tehty, vaikkakin englantilaisten tapaan aikaa kuvattua hyvin. Ei ole pakko seurata. 

Muuten, chromecast'in kera näkyy tabletin kautta Elisaviihde, Yle-areena ja YouTube loistavasti. Valitettavastin ei vielä Katsomo tai Ruutu. Nyt pyörii kuva virheetömästi; läppärin ja kaapelin kautta pyrki välillä nykimään, läppärissä lienee melko kehno näytönohjain.

Sitten kahdeksan jälkeen ähelsin vedet päälle, ja Hilppa koekäytti apk:n. Kaikki toimii, vain vähän pakollisia kiristelyjä, tällä kertaa ei hampaan!

Siitä sitten soutuvene vesille, katiska järveen, ja saunan pumppua laittelemaan. Sekin päätti ryhtyä vettä nostamaan ensi yrittämällä. Mutta reijän peijakas oli yhteen letkun mutkaan tullut. Onneksi putkessa oli varaa; pari metriä pois päästä, uudet liitokset, ja taas mentiin. On se muuten kumma, että joka kevät joutuu liitoskohtien klemmareita hampaat irvessä kiristämään, vaikka ne ovat täsmälleen edellisen syksyn jäljiltä vuotamattamina jätetty talvehtimaan. Sen olen vuosien saatossa oppinut, ettei Hong Kong'in halpoja putkiklemmareita kannata ostaa; vähänkin tiukemmalle kun kiristää nyrjätää "yli", se on valmis. Käynkin tarvitsemani osat joko rautakaupasta tai Lahden Putkihuollosta. 

Aurinko paisteli välillä, tuulikin leppeämmästä päästä. Vesihuollon kanssa äheltäessäni oli rouva aloittanut kukkapenkkien perkaamisen...

...ja Helmi johti työtä tarkkaavaisena.

Pumppasin  sadevesitrynnörin täyteen järvivettä, sillä räystäskouruthan olivat vaurioituneet talvella, eikä uusia ole vielä hankittu; siis eipä Esterin antimet juuri veden pintaa pöntössä nosta. 

Siinä se aamupäivä oli kulahtanut. Putsasin grilliparilan, kannoin vermeet pihalle, ja aloitin kauden avausgrillaussession. Tosi vaatimattomasti kylläkin; kanan rintafileitä ainoastaan kypsyttelin. Nehän valmistuvat koko nopeasti, joten komensin Helmin seuraamaan, etteivät pääse kärähtämään sillä aikaa, kun käväisin "kevennyksellä". Koira raukka oli vissiin väsähtänyt puutarhatyön pomottamisesta niin, että grillimestarin hommat jäivät kesken!

Broilerin osaset säilyivät kuitenkin syötävinä, ja ne nautittiin varkaisperunoiden! (espanjalaisia, 0,98n €/kg, City-Market Paavola) ja varkaiskaali-ananassalaatin kera (kaali Unkarista, hintaa en muista, mutta aika vähän, City-Market Paavola).

Hilppa tempasi ruoan päälle pienet perräiset, minä menin laittamaan saunan "tulitikkua vaille-kuntoon", siis pumppasin vedet, kannoin puut, tyhjensin tuhkaluukut, latasin kiukaan sekä padan pesän syttyineen puineen valmiiksi. Kohta pitääkin lähteä tikku, tai oikeastaan kaksi, raapaisemaan.

Sen jälkeen aloin rannasta lähtien haravoimaan. Syksyllä oltiin kertaalleen lehdet haravoitu, mutta syys- ja kevätmyräkät olivat rojua pihoille ja poluille lennättäneet.

Hilppa huuteli kahville, mutta kekkasin sitä ennen ottaa selfien. Asensin siis kameran nuoren omenapuun suojaverkon kehikon päälle, tälläsin 12 sekunnin viiveen, ei kun poseeraamaan!

Kahvin jälkeen rouvakin tuli pihahommiin. Lämpömittari näytti kymmentä astetta. Helmi päätti päivän töiden tulleen osaltaan tehdyiksi, ja jäi uunin kylkeen makoilemaan.

Edulliseksikin homma muuttui, kun Hilppa löysi sireenin juurelta hopealusikan, missä luki "alpakka".

Kohtahan paikat oli putsailtu. Hilppa jäi vielä kukkapenkkejä ja pensaiden juuria kuopimaan. Minä, heimopäällikkö Pikku Teeri, menin laiturille nautiskelemaan maisemista.

Pian tuli, ei lunta vaan minä, tupaan. Laitoin kammarin uuniin tulet, aloin tätä tarinaa näpyttelemää. Tosiaan pian käyn saunan sytyttämässä. Huomeneksi on luvattu sateita, saattaa pihahommat jäädä niukoiksi. Mutta tarpeelliset on tehty, kunhan katiskan käyn jossain välissä kokemassa. Pitää muutoin kutuhauet sellasta molsketta kaislikoissa, että saattaa joku onneton pyytöönkin eksyä.

Vapun tietämissä taas jotakin käpistelyä varmaan ilmaantuu.

KIVIMAAN ABC:lla

  Tulin juuri elokuvista. Kavin katsomassa leffan EX MACHINA. Elokuva oli ihan kelvollinen, silla en vajaan kahden tunnin aikana juurikaan ehtinyt pitkastya.
  Istun nyt Kivimaan ABC:lla. Pankkineidit ja -rouvat lahtivat toitten jalkeen toivioretkelle Ikeaan. Mikali Pappenheimilaiseni tunnen, bussi ei starttaa takaisin Lahteen, ennen kuin ovet lyodaan Vantaalla reikeliin klo. 21:00. Koska en viitsinyt leffan jalkeen ajaa kotiin, istun siis taalla rouvan kuljetusta odottamassa. Ja kirjoitan ajankuluksi.
  Sikali tuo akkojen yhteinen Ikeareissu on hyva asia, etta saastan luultavasti itse yhden loputtoman nayttelyosaston lapikulkemisen. Hyva niin, ei se meikalaiselle herkkua ole, taytyy myontaa.
  Kylla me huomenna Anttolaan lahdetaan. Ei se niin kovin kurjaa kelia ole povaillut, Ilmatieteen laitos, eika Forecakaan. Hanelille eilen soittelin, etta lunastaisi mulle obligatoriset kaksi verkko-, ja yhden vieheluvan. Kalakortin ostin netista, joten lakia ja asetuksia tulee noudatetuksi. Vaikka ei minulta kukaan viela tahan ikaan ole koskaan lupia tai kalakorttia kysellyt. Sita en tieda, onko verkko- tai katiskakohoista kayty luvallisuutta syynaamassa. Jos on, niin kunnossa ovat olleet, koska ei ole tarvinnu pyydyksia ruveta valvojilta takaisin peraamaan.
  Kalakortti maksaa kaikkineen 27 €, verkkomerkit 2 € kpl, uistilupa 5 €. Siis kustannukset yht. 36 € vuodessa. Viime kevaan, kesan ja syksyn aikana sain jorpakosta ylos naarattua katiskasta muutaman keskipannun ahvenen ja pari hauenluikkua kevaalla, uistelemalla kait 3-4 hymypoikaa, painoltaan kilosta reiluun kahteen, parista verkonrisasta kaksi hyvankokoista saynavaa ja oisko tullu yksi haukikin. Nyt soi puhelin: Mitas mina sanoin! Hilppa soitti, etta just lahettiin Lahtea kohti, ja kello oli 21:03! Kalajuttua jatkaakseni, katiskaa en uita, kuin korkeintaan juhannukseen, verkkoja liotan muutaman kerran loppukesasta ja syksylla (kesakuun loppuun asti ne on kielettyja norppien vuoksi, hyva niin), uistinta vetelen satunnaisesti sille paalle sattuessani. Jos tuon kalahomman ottasi vahankin tosissaa, niin kullahan potun maku muuttuisi useamminkin. Mutta kun veri ei pyyntiin juurikaan veda. Uistelu on lahinna terapiaa ja mielenrauhaa. Sita paitsi velj-Hanskin-ketaleella on nuotta ja verkkoja maarattomasti, hanelta aika usein saadaan ruoanjatketta.
  Luultavasti lauantaina nakkaan kuitenkin katiskan kutuahvenia odotteleman, olkoot siella vappuun asti. Uistelemaan tuskin ehtii, paikkojen kesakuntoon tallailemisessa riittaa aina ensireissulle puuhaa.
  Talla tabletinnappiksella on aika veikeaa kirjoitella. Kun olen piustaleen naputellut, ja katson aikaansaannosta, saa monesti ruveta niskahiuksia raapimaan; valimerkit ovat aivan ihme paikoissa, ja tulevat vanhalta muistilta vaarin nappailtya. Ja jos nappylaa pitaa hetkenkin liian kauan pohjassa, tarahtaa ruudulle pitka rivi samaa kirjainta. Nyt pitaakin lukea ja korjata isommat virheet, kohta on sornaytettava keskustaan. Toivottavasti ostokset mahtuvat autoon.

               EX MACINA: