Koska olisi ollut liian klisesistä laittaa tämän päivän blogin otsikoksi ÄITIENPÄIVÄ, asettelin sen muotoon "KEVÄTPÄIVÄN KELAUS". Otsaketta olisi vielä voinut jatkaa, sulkeissa: "TILANTEIDEN SELAUS", mutta sitähän en ole tehnyt, kuten yltä huomaatte.
Siis:
Aluksi sudeetti-hollollainen valkovuokko äitienpäivän juhlistamiseksi.
Äitienpäivä valkeni puolipilvisenä ja melko tuulettomana. Helmi-raukalla on valeraskaus; se ei juurikaan syö, petaa pesää sänkyihin ja matoille. Ja kaipaa hellyyttä; piti taas aamulla hypätä syliin.
Joni nakkeli aamupalan jälkeen puupinon saunan liiterin edustalta sateensuojaan, minä kärräilin siinä olevat tupauunihalot ylös.
Sitäpä sitten suunnattiin pienelle uistelureissulle. Tässä Joni toimii luotsina tuntemattomilla vesillä.
Entisellään maisemat oli, vesilintua monenmoista, joutsenia vain yksi. Jonin toivomaa norppaa ei tietysti näkynyt mailla halmeilla, eikä ku vesillä laineilla.
Ei näkyny kuulunu kalaakaan. Katiska katottiin palatessa; yksi kokolias, muutama pieni ahven. Päätettiin jättää vielä pyyntiin, josko jokunen lisää huomiseen mennessä erehtyisi nielusta sisään.
Hilppa puhui telehvooniin, ja Anna sekä Helmi olivat sillä aikaa asettautuneet aurinkoon, ilma alkoi kohisten lämmetä.
Kohta koitti grillausaika. Peppe-pappa siis pihvejä käristelemään, jokunen maissi lisukkeeksi.
Grillimaisteri ja työmaa.
Käväsin kohta ruokailun jälkeen pikaisesti katsastamassa korvasienitilanteen; ei tämän saaren mestoilla ainoaakaan. Hakkuuaukko on jo liian vanha, ja jos joku on ollutkin, ovat muut ehtineet käydä koppaamassa. Pitää viikolla lähteä paremmille mestoille.
Kuljeksin kallioita pitkin takaisin, eikä näkymät pettäneet nytkään.
Iiris sai vähin välipalaa, kun me muut kahviteltiin.
Hieno toukokuinen ilma siitä oli kehkeytynyt, aurinko mollotti lähes pilvettömältä taivaalta, eikä tuuli ollut lainkaan eilisen tapaan koleaa.
Tyttö kärryajelulle...
...ja äitien kanssa keinuun elvistelemään.
Huomiseksi on lupeissa vähän epävakaisempaa, aika lämmintä tosin.
Voipi olla, että tempasen m-sahan käyntiin. Aina se puusouvi on aloitettava. Ei passaa jättää tekemättä, vaikka useamman vuoden tarvis liiterissä onkin. Eikä se vastenmielistä puuhaa ole. Varovaisuus vaan täytyy muistaa. Kun on tovin puita kaadellut, karsinut, pätkinyt, herpaanttuu. Viime kesänä pienehköä närettä karsiessa pomppasi laippa oksantyngästä, ja haukkasi kiinni haalarin lahkeeseen. Onneksi sain tempastua pois, ennen kuin ehti purasta lihaan. Selvittiin lahkeen kosmeettisella vauriolla, ja parilla pienellä naarmulla reidessä.
Jos huomenissa kuitenkin satelee, ollaan tupahommissa, eli tallenteita on kertynyt, kirjat jääneet avaamatta. Kuluu se aika niinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti