EI 1984, VAAN 2014, ELI YHTEENVETO TAMMI-SYYSKUU

  Aikaa joutilasta kun on (koko ajan ei jaksa lukea tai kuvallista tarjontaa nauttia) kasasin tähänastisen vuoden kalenterin.

SIIS

Tammikuu

Helmikuu

Maaliskuu

Huhtikuu

Toukokuu

Kesäkuu

Heinäkuu

Elokuu

Syyskuu

  Kalenterin laatiminen jälkikäteen onkin tosi helppoa; aionkin vast'edes unohtaa ennakoivien kalentereiden laatimisen. Kun joskus tammikuun alussa täydennän tämän vuoden ajas'ajan, oletetavasti, toivon mukaan ja suotavasti viimeisten kuukausien kuvat ovat ikuistettu henkilöstä, joka ei vielä päivän valoa ole nähnyt.

LEFFALISTA

  Olen rustaillut tälle forumille listoja muusiikista, artisteista ja kirjoista. Mieleeni juolahti sydänyön hetkinä, silloihan kaikki turhan asiat kaaliin tuppaavat, nimetä kymmenen parasta elokuvaa. Liekö Peter von Baghin valitettava poismeno alitajunnassa myllerrellyt? Korostan, että en ole alan asiantuntija (alan asiantuntijahan on tunnetusti henkilö, joka on tehnyt kaikki ajateltavissa olevat virheet kyseisellä alalla). Lista perustuu siis täysin omiin tämän hetkisiin ajatukseeni, ja saattaisi vuoden kuluttua udeltaessa olla aivan erinäköinen. Jos listalla olevista teoksista joku/jotkut viittaavat taiteellisiin tms. aspekteihin, on kyseessä sattuma, mitä kirjoittaja pahoittelee. Elokuvat esiintyvät kronologisessa järjestyksessä.
  Chaplinin poika, Charles Chaplin, 1921. Chaplinin elokuvista olisi jonkun muunlkin voinut valita, mutta kyseinen tuli ensimmäisenä mieleen, se koskettaa aina.
  Metropolis, Friz Lang, 1927. Tämä dystopiaa kuvaava elokuva on edelleen ajankohtainen. Muuten Teema esittää sunnuntaina 28.09. filmistä restaudoidun, yli puoli tuntia löydettyä, alkuperäiseen versioon kuulumatonta materiaalia sisältävän version. On jo tallennuksessa!
  Polkupyörövaras, Vittoria de Sica, 1948. Neorealismin ja ohjaajansa mestariteos ajalta, kun elokuva oli elokuvaa!
  Takaikkuna, Alfred Hitchcock, 1954. Mielestäni kuitenkin paras tämän tunnelman tiivistämisen mestarin tuontannosta.
  Avarusseikkailu 2001, Stanley Kubric, 1968. Hienon tekijän hieno elokuva hienosta Arthur C. Clarken kirjasta.
  Huuliharppukostaja, Sergio Leone, 1968. Onhan yksi länkkärikin mukaan mahdutettava. Se olisi voinut olla myös Sam Peckinpahin Hurja joukko, 1969, mutta olkoon Huuliharppukostaja vaikka mikä-western, sen on tässä!
  Kellopeliappelsiini, Stanley Kubric, 1971. Tämä tulevaisuudenkuva iskee väkivaltaa vastaan väkivallan keinoin. Tuli toinen Kubric, mitä sitten?
  8 surmanluotia, Mikko Niskanen, 1972. Vaikka onkin tv-elokuva, elokuva kuitenkin. Näyte Mikon osaamisesta niin ohjaajana, kuin näyttelijänäkin.
  Stalker, Andrei Tarkovski, 1979. Hieno filmatisointi saman nimisestä kaikkien aikojen parhaasta scifi-romaanista, tekijöinään Andrei & Boris Sturugatski.
  Varjoja paratiisissa, Aki Kaurismäki, 1986. Akin, aivan kuten Chaplininkin, teoksissa oli valinnan vaikeutta. Menköön tämä samalla kunnianosoituksena Matti Pellonpäälle. Kaurismäen leffojen töksähtelevä yleiskielinen artikulointi on jotain ainutlaatuista!
  Siinä taisi kymmenen listautuakin. Mutta, mutta...ei yhtään musiikkirainaa! Siis bonuksena The Last Walz, Martin Scorsesen ohjaama dokumenttielokuva The Band-yhtyeen jäähyväiskeikasta 1976. Aikalaiseni, jotkut nuoremmatkin ehkä, saa kananlihalle jo osallistujakaartin nimien lukeminen. Ja onhan mukana kolme minun viidestä "mystisestä miehestäni".
  Nyt kun listaa silmäilen, huomaan, että siinä mainittujen elokuvista vanhin on vuodelta 1921, ja uusin 1986. valmistumisvuosien keskiarvo on 1962. Mistä se kertoo? Nostalgis-dementaalis-alzheimirilaisesta syndroomasta luultavasti.

JOUTAVAA JUTUSTELUA

  Silmäilin muutamien lehtien nettisivuja. Tässä tärkeintä antia:
"Näin kuorit porkkanan 5 sekunnissa!" - Jos otsikko olisi ollut "2 sekunnissa", olisin klikannut sivun auki, opetellut niksin, ja mennyt töihin porkkanakuorimoon. Näin ollen ei aiheuta toimenpiteitä.
"Taapero, leikki-ikäinen, koululainen vai murkku? Näistä merkeistä tunnistat lapsesi oikean ikäväiheen." - Niin, eihän sitä esim. siitä, että lapsi on vuoden ikäinen tai koulussa voi tunnistaa.
"Kohunyrkkeilijä teippasi suunsa protestiksi." - Olinpa vähällä tutkia tarkemmin, miksi kohunyrkkeilijän teippauksesta on syntynyt kohu. Mutta en kuitenkaan.
"Kenen pyton jäi tiellä auton alle?" - Jos olisin kadottanut pytonin, tuntisin jonkun kenellä on pyton, tai olisin muuten pytonisti, olisin saattanut lähentyä juttua.
"Viisi faktaa miehen itsetyydytyksestä" - Jokainen voi arvailla, kiinnostiko?
"Mies on kulkenut risti selässään jo 30 vuotta." - Mitä ihmettelemistä siinä on? Jokaisen on ristinsä kannettava!
"Jasmine, 31, teetti kolmannen rinnan." - Uusi keino olla rinnan mitan (lukumäärän) verran edellä amerikkalaisessa tosi-tv-tähti-tyhmyydessä. Niillä ohjelmilla on juuri sellaiset katselijat, kuin ne ansaitsevatkin.
"Alzheimerin 9 ensimmäistä vaaranmerkkiä." - Tätä otsikkoa en muista nähneeni...
"Halpa (koiran)pentu voi poikia jättilaskun." - Koskee luultavasti vain naaraspentuja. Vai onko niin, että kun asiat menevät tarpeeksi tiukalle koiraskin poikii jättilaskun? En kuitenkaa tarkistanut.
"Koirasi voi olla pessimisti."  - Annan ja Jonin Helmi ainakin on optimisti. Eikö ookkii?

 Ja meijän yli 10 v. sitten edesmennyt Helmin lajitoveri Doris oli filosofi.

"Arnold Schwarzenegger johti orkesteria Oktoberfesteilla." - Ei mikään ihme; on se iso mies, mutta niin on oluttuopitkin kyseisillä kekkereillä.

"Syksyn helpoin trendivaate löytyy sinunkin kotoasi." - Ollapa hippusenkaa trendikkääpi! Olisin saattanut katsoa, ja luultavasti pettyä.

"YK:n ilmastokokouksessa paikalla Niinistö ja DiCaprio, muttei Kiinan ja Intian johtajia." - Olihan joukossa asiallinenkin äplistely. On nimittäin oletettavaa, että Suomi tuottaa saasteita Kiinaa ja Intiaa vähemmän. DiCaprion klaanista ei ole tietoa.
  Joo, mitähän nykyhenkilön elämästä tulis ilman webbiä ja sivistäviä sivustoja. Mutta katse eteenpäin. Avanti! Vorväts!  Edasi! Vorward!

PÄIVITYS

  Jos joku ihmettelee, miksi olen syksyihminen, menköön vaikkapä tänään johonkin paikkaan, mihin eivät liikenteen äänet kuulu, tornitalot heijastu. Kun orastavan ruskan keskellä liki 20 asteen lämmössä tepastelee (olettaen, että ei ole hirvikärpäs- tai punkkifobinen), saattaa asia pikkuhiljaa kirkastua. Tai kun loka-marraskuussa omassa rauhassaan herää rasvatyynen veden viereltä ja köpöttelee aamukuselle nurmikon rapsahdelleesa jaloissa pienen yöpakkasen jäljiltä, vetää vainua, kuuntelee hiljaisuutta, on mieli melko seesteinen. Tai loppusyksystä, marras- joukuluussa, kun sataneen ensilumen ja mustalta näyttävän veden kontrasti, lehdettömien puiden ja lakastuneen kasvuston viesti siitä, että kaikki on taas kerran annettu, saavat katselijan tuntemaan itsensä melko mitättömäksi osaksi muovautunutta systeemiä, aistii alakuloisuuden seassa melkoista rauhaa, aikakin minä aistin.

 
  Se siitä vuodatuksesta, mutta kylläpä on tänäänkin ollut hieno syyspäivä; ilma kuin morsian, sieniä sopivasti, ne putsailtu, Hilppa niitä keittelee, ruoho oletettavasti viimeistä kertaa tälle vuodelle ajeltu, täydellistä! Innolla ja mielihyvällä odottelen kahden viikon päästä tulevaa, silloin ollaan Saarelassa reilu viikokko, jos ei ennakoimattomia esteitä ilmaannu. Vaikka osaa se syksy, tai siis mikä vuodenaika tahansa, näyttää nurjan puolensakin. Noh, sitä varten on kesäisin tehty puita, varattu kirjastosta mukaantuotavaa.

  Asiasta seuraavaan. Lahdessa oli, tai on vieläkin, Trion karnevaalit kauppakeskus Triossa. Taisi olla torstaista tähän iltaan. Minähän siellä torstaina, sekä eilen, Hilppaa töistä odotellessani, tein tutkivaa journalismia. Asiaan kuului hölmöön asuun pukeutunut mieshenkilö, joka tepasteli pitkin käytäviä pysähdellen eri liikkeiden edustalle kertomaan kyseisestä yrityksestä ja sen veret seisattavista tarjouksista. Niistä, tarjoksita, puheen ollen: kotiin tuli alku viikosta tapahtuman tarjoukset sisältävä lehti, Huomion arvoista oli, ettei tarjouksissa ollut mitään huomion arvoista, allekirjoittaneelle siis, joille kuikke varmaankin. Torstaina kauppakeskuksessa liikkuva ihmisten määrä ei mielestäni suuresti poikennut normaalista. Eilen porukkaa, myös autoja parkkihallissa, näytti olevan aika runsaasti. Esiintyviä taiteilijoitakin oli. Hassupukuinen juontaja ilmoitti vähän ennen neljää, että kohta esiintyy maailmankuulu, kansainvälisillä estradeilla laakereitä niittänyt tenori se ja se (nimeä en muista, enkä ollut koskaan kuullutkaan) laulaen italialaisia rakkauslauluja karnevaalien teemaan "Venetsia" liittyen. Istui Ciao Coffessa kerrosta Veskuaukion yläpuolella, näköyhteyttä rikospaikalle ei ollut, mutta jäin mielenkiinnolla kuuntelemaan, mitä tuleman pitää. Tulihan sitä, kolinaa, hiljaisuutta, rätinää, mainoksia, hiljaisuutta, ja lopulta armoitetun juontajan ilmoitus siitä, että teknisten hankaluuksien vuoksi virtuoosia aloittaa esiintymisensä klo. 17:00. Niipä jäi se nautinto kokematta, Anttola kutsui.
  Istun kyseisessä Ciao Caffessa, jos nyt en joka päivä, ainakin 2-3 kertaa viikossa tuplaespressolla (Lahden halvin) siinä 16-16:30. Suoraan vakipaikkani edessä on H&M:n sisäänkäynti. Siinä liikkeessä kyllä kauppa käy! Tai ainakin asiakkaita. Ovesta virtaa suuntaan ja toiseen jatkuva, enimmäkseen nuorten tai nuorehkojen naisten virta. Miesten ja lasten osastolle pääsee toisesta ovesta, joten en ole urospuolisten määräään kiinnittänyt huomiota, täytyy varmaan muuttaa istumasuuntaa. Ilmeisesti liikkeessä kuitenkin on hinta-laatusuhde paikallaan, sillä aika useat poistuvat kassi mukanaan.
  Sepä liike-elämästä, kohta täytyy laittaa sauna palamaan. Ensi kerralla aioin pureutua kahvitarjonnanvaihtoehtojen jakautumiseen kyseisen  kuppilan asiakaskunnan keskuudessa, arvokasta tietoa, oletan.

AUTOKAUPAN ARKEA

  Ei mene autokaup(pia)alla hyvin, kuten uutisoinnissakin on näkynyt. Ja kyllä ne kauppiaat ovat läksynsä lukeneet! Nimittäin marraskuussa tulee meidän Hyundaille 5-vuotis synttärit, ja takuu loppuu myös. Jo alkukesästä asti on posti (ent. Itella) kiikuttanut oikein nimellä varustettuja, hienolle ja paksulle paperille painettuja esitteitä hyvistä, edullisista ja tekniikaltaan ylivertaisista automalleista. Lisäksi nopealle ostajalle lisävarustelua sen ja sen verran kaupan päälle. Niin, ja rahoituskin järjestyy, käytetty pirssi sopii käsirahaksi, korko sen ja sen verran prosentteja, todelliset vuotuiset kulut niin ja niin monta euroa. Tällaisia kirjeitä on tullut ainakin Fordilta, Volkkarilta, Skodalta, Peugeotilta, Mazdalta, Kialta ja Toyotalta, tietenkin myös Hyundailta. Joiltakin jo useampaan kertaan. Nyt on sitten alkanut soittokierros. Pari yhteydenottoa viime viikolla, pari parast'aikaa kuluvalla.
  Aamupäivällä soitti Toyotan myyjä kysyen olinko saanut heiltä postia, ja siihen tarkasti tutustunut. Kun totesin, että varmaankin olin lähetyksen saanut, mutta sen kaltaisilla oli taipumusta joutua avaamattomana paperikeräykseen parahti myyjähenkilö lähes itkua vääntäen: "Mutta siinä meni huomattava summa rahaa roskiin!" Minä siunailemaan että jos olisin kirjeen setelejä tiennyt sisältävän olisin saattanut avatakin. Tähän myyjä korjaamaan, että eihän siellä tietysti rahaa fyysisesti ollut, mutta mahdottoman hyviä etuja ja tarjouksia. Minä huokaisemaan:"Tuopa tieto helpotti, olin siitä siihen lähtemässä tutkimaan josko jätepaperisäiliötä ei olisi muutamaan päivään tyhjennetty!" Sitten kuitenkin asialinjalle palaten kerroin myyjälle, että auton vaihto ei ole ajankohtainen, olkootkin, että takuu loppuu. Kilometrejä on vasta rapiat 85 000, kaaralla ajelee pois tiehensä vielä pitkälle. Mainitsin vielä, ettei meikäläisen eläkkeellä alvariinsa autoja vaihdella. Toyotaihmisen kunniaksi on sanottava, että hän uskoi sillä puheella, toisin kuin lehtimyyjät. Niistä kun ei pääse eroon kuin puhelimen sulkemalla, jos sellaisen soittoon on erehtynyt vastaamaan. Sen kyllä autokauppias muisti muistuttaa, että toisiin ajatuksiin mahdollisesti tullessani olisin lämpimästi tervetullut heidän liikkeeseensä. Ja nimensäkin kertoi, painokkaasti, vielä kaksi kertaa, jotta sen tarvittaessa muistaisin. Kuinka ollakaan; olen sen jo unohtanut.
  Kyllä kai se niin on, että autokaupoilla on ostajan markkinat. Suomen uusien autojen myynti- ja huoltoverkosto on tiemmä rakennettu tietylle vuotuiselle myynnille. Jos siitä jäädään 20-30 %:a, tottahan se pistää monen hulikaanin naaman vakavaksi. Onko maamme automyyntikiintiö ylimitoitettu? Vai onko se mitoitettu lihavavien vuosien tasolle ottamatta huomioon suhdanteiden ja maailmantilanteiden heilahtelua? Oli miten oli, en usko, vaikka autolainaa hakisin ja auton vaihtaisin, pelastavani yhdenkään myyntimiehen työpaikkaa.
  Perjantaina siis nykyisellä kiesillä Anttolaan, melkein kahden viikon paussi olikin. Mikäpä sinne mennessä; ilmat ennustettu hyviksi, tatteja ja rouskuja metsät pullollaan, mikäli uutisiin on uskomista.

En tiijä, mikä sieni, mutta näitä en kerää, ainoastaan kuvaan.

ELÄKEAJAN OPTIMOINTIA

  Päätin tänään ryhtyä pontevasti olemaan eläkeläinen, hyötymään eläkekortistani! Pitäähän 63:n vuoden elämän opiskelusta jotakin hyötyä, vaikk'ei juuri mitään olisi oppinutkaan. Seuraavia toimenpiteitä suoritin tänään:
Vaikka boksi on kyllästetty tallenteilla, joita en kaikkia luultavasti edes ehdi/viitsi katsoa, juolahti mieleeni käydä elokuvissa. Onhan leffan katselu teatterissa ihan toista, kuin kotona normaaleilla laitteilla. Alku oli kauniisti sanottuna kivikkoinen; lunastin lipun "Mielensäpahoittaja-leffaan" torstain iltapäivänäytökseen, mutta netin kautta en onnistunut saamaan Finnkinon sivuillaan lupaamaa 10 %:n eläkeläisalennusta normaalihintaisista lipuista. Täytyypä kysyä kassalta, kun kuviin menen. Toinen yritys ruveta rikastumaan eläkestatuksellani jäi vaiheeseen. Huomasin nimittäin vakikahvipaikassani, Ciao Coffee Triossa, että he antavat 10 %:n alennuksen opiskelijoille. Niinpä kysäisin myyntihenkilöltä, onko ikärasismia, kun meille eläkeläisille ei ole alennusta? Tyttö sanoi, että hyvä huomio, mutta hän ei tietysti asiasta päätä. Kehotti yrityksen verkkosivuilla asiaa utelemaan. Sen aioinkin tehdä, homma on jo hahmollaan. Miettikääpä kaavailtua säästön määrää: jos käyn elokuvissa 10 kertaa vuodessa, osan päivä- ja osan iltanäytöksissä, säästökeskiarvo olkoon 1 €/kerta, kertyy säästöä 10 €/v. Ciaossa käyn kahvilla arviolta 15 kertaa kuukaudessa x 11 kk = 165 tuplaespressoa. Koska etukortilla joka kahdeksas kahvi on ilmainen, tulee vuotuiseksi summaksi osimoilleen 145 x 2,30 € = 333,50 €, mistä mahdollinen 10 %:n alennus telee 33,35 €. Eli asioiden näin toteutuessa minulla on mahdollisuus säästöilläni hankkia vaikkapa markkinoiden edullisin hopeinen shamppanjavispilä ja pullollinen kuohuviiniä. Ajatelkaapa ite!
Asioista seuraavaan, säästöä sekin. Sain taas ystävältäni Topilta, Lahden Kaupunginteatterin käyttöpäälliköltä, nipun lippuja syyskaudelle. Nyt täytyy syventyä tarjontaa, ja suunnitella alustavasti visiitit. On se hienoa, että on ystäviä, jotka osaltaan innoittavat kipuamaan näin saamattomalle ihmiselle joskus vaikeanousuisia kulttuurin portaita. Toisaalta kiitän Ukko Ylijumalaa siitä, ettei minulla ole tuttavia oopperan tai baletin henkilökunnassa!
  Tuleva viikonvaihde ollaan näillä näkymin kotosalla, pietään, ei suinkaan kattoja, vaan Anttolavapaa viikonloppu. Alkaa näitsän pakkaset olla pänkiönään sieniä ja marjoja. Mutta huomenissa sörnäytetään illalla Annalle ja Jonille. Pitää mennä jeesaamaan liukuovikomeron kasauksessa. Minultahan se käy, yhden vastaavan läjäämisen kokemuksella! Sitä paitsi ollaan Jonin kanssa passali parivaljakko; Joni osaa lukea, ja minä ruuvata. Eiköhän ala hahmottumaan, eikä aikaakan, kun saavat tulevan lisähenkilön tavarat talteen! Niinpä, kolmisen viikkoa, jos kaikki sujuu ajallaan, ja Pertsa on ukki, vaari, pappa, opa, grandpa, you name it! Taitaa jännittää meikää ainakin saman verran, kuin asianomaisia. Jalkapallokenkiä enkä lätkämailaa ole vielä tulijalle hankkinut, tyttökin lienee kyseessä. Vaikka mitä sitten? Mutta kumisaappaat, sekä sienikorin ja -veitsen tulee taapero melko nuorena saamaan.
  Sellasta tänään, huomenna kalusteasennusta, mitä lie keskiviikkona, torstaina elokuviin, perjantaina minkä mitäkin. Sellasta on huru-ukon elämä.

Näitä aikoja odotellen

VANHENEMINEN TEKEE HETKISISTÄ HEKTISIÄ

  Hektinen, tuo muoti-ilmaus kuvaa meneillään olevaa aikaa. Siihen puuttumatta aprikoin, tekeekö hiekan vääjämätön vajeneminen tiimalasissa ihmisen elämästä hektistä? Vaikka asiaa kuinka positiivisesti ajattelee, on parhaimmassakin tapauksessa reilusti yli puolet omasta ajastani lipunut ohi. Siitä lie johtuu, että tulee aina vain kiireempi saada tietyt asiat tehdyksi. Puhun nyt siis omalla kohdallani, en suinkaan yleistäen.
  Viime vuosina olen huomannut, että varsinkin kesän kääntyessä syksyksi, kohti joulumarkkinoihin tähtäävän kustannustoiminnan kliimaksia, minulle tulee tulenpalava hoppu ottaa selville, mitä kirjoja tietyltä, aika lukuisalta joukolta on julkaistu/tullaan julkaisemaan. Sitten varaamaan kirjastosta, usein siinä vaiheessa, kun teos on vasta tilattu. Aivan kuin takaraivossa lymyäisi pelko siitä, etten kyseisiä opuksia muuten ehdi lukea. Sama juttu muutamien artistien äänitteiden kohdalla; heti kun huomaan uutta julkaisua olevan tulossa, ei kun varaamaan! Ja jos kirjastot eivät kyseistä teosta hanki (mitä nykyisen tiukan talouden aikana tapahtuu harmittavan usein) oman ostoon heti, kun se myymälän hyllyille ilmestyy. Jotta siihen ehtisi tutustua, sitä analysoida, ennen kuin...? Sama koskee jostain syystä mieleeni pujahtaneen artistin tuotantoa. Juuri alku viikosta sain jostain päähäni, että Patti Smith on minulta jäänyt tarkemman tutustumisen ulkopuolelle. Ei kun toimeen; käynti Lahden maakuntakirjaston tiedostoissa, lainaamaan 10 hänen studioalbumiaan, varaamaan kaksi lainassa olevaa, vielä höysteeksi mukaan yksi live-levy. Käytännössä koko tuotanto. Jotta ehtii perehtyä, jos vaikka...!
  Ja mikä hölmöintä, sama ilmiö tuppaa työntämään sorkkarautaa Pertin lompakon reunan alle mm. matkapuhelin-, tietotekniikka-, ja valokuvausalalla. Kun luen jostain mielestäni hienosta ja paremmaksi tekevastä uudistuksesta kyseisillä sektoreilla, olen jo täyttä ravia ryntäämässä uudistusta hankkimaa! Onneksi siinä suhteessa minä ja lompakkoni olemme saaneet useimmiten mielihaluni suitsetuksi.
  Kova halukkuus kohdistuu myös matkailuun; kun näkee, kuulee, lukee mielenkiintoisista kohteista, tulee valtava tarve käydä vielä se katsomassa, ikään kuin aika olisi käymässä loppuun. Olisi käytävä Uudessa Seelannissa, Islannissa, Venetsiassa, Nepalissa, ja lopuksi nähdä Napoli ja kuolla. Liekö taikauskoa, mutta tosipuheessa Napoli ei koskaan ole ollut matkakohdelistani pistesijoilla.
  En tiedä, ovatko ikätoverieni tuntemukset samansuuntaisia. Sillä järjellä ajatellen todennäköisyys siihen, että heilun täällä muitten mieliharmina parikymmentä vuotta, enemmänkin, niistä vuosista suurimman osan suhtalaisen terveenä kehon ja mielen osalta (mens sana in corpore sano), on varteen otettava. Silti mielessä väikky, että paljon olisi ehdittävä vielä tämän syksynkin aikana tekemään. Kuitenkin, jos loppu tulee huomenna, ensi viikolla, ensi vuonna, sitähän ei koskaan tiedä, tuskin tuhkat uurnassa hautausmaalla, tai tuulen tuivertamina Luonterilla pahoittelevat lukematta jääneitä kirjoja, kuutelematta jääneitä levyjä, testaamatta jäänyttä kameraa. Sitä paitsi; tuskin kukaan on ehtinyt tekemään kaiken, mitä on halunnut, tuskin tulee kukaan koskaan ehtimäänkään.
  Asiaa sivuten; koska muisti tuppaa joskus sassaroimaan, olen jo pari vuotta sitten laatinut listan kirjailijoista, joiden teokset haluan lukea. Tarkastan muutaman kerran vuodessa tilanteen kyseisten kynäniekkojen, nyk. officeorjien, tulleista/tulevista julkaisuista, ja merkitsen toimenpiteen listaan. Mikäli uusia mielenkiintoisia tekijöitä kirjallisuuden alalla ilmenee, lisään tällaisen listaan ja alan hänen teoksiaan haalia takautuvasti luettavakseni. Hyvä keino pysyä ajan tasalla, siis se lista. Sellaisten musiikitekijöiden joukko, joiden uutuudet mieleni vaatii kuultavaksi, on siinä määrin suppea, että sen jaksan ilman muistiinpanojakin hahmottaa. Vielä.
Lopuksi keskiaikainen sanonta, missä piilee totuuden sydän: "Verba volant, littera scripta manet".

Kyllä näihin maisemiin sirotetun tuhkan olisi leppoisaa olla. Pannaan harkintaan