PÄIVITYS

  Jos joku ihmettelee, miksi olen syksyihminen, menköön vaikkapä tänään johonkin paikkaan, mihin eivät liikenteen äänet kuulu, tornitalot heijastu. Kun orastavan ruskan keskellä liki 20 asteen lämmössä tepastelee (olettaen, että ei ole hirvikärpäs- tai punkkifobinen), saattaa asia pikkuhiljaa kirkastua. Tai kun loka-marraskuussa omassa rauhassaan herää rasvatyynen veden viereltä ja köpöttelee aamukuselle nurmikon rapsahdelleesa jaloissa pienen yöpakkasen jäljiltä, vetää vainua, kuuntelee hiljaisuutta, on mieli melko seesteinen. Tai loppusyksystä, marras- joukuluussa, kun sataneen ensilumen ja mustalta näyttävän veden kontrasti, lehdettömien puiden ja lakastuneen kasvuston viesti siitä, että kaikki on taas kerran annettu, saavat katselijan tuntemaan itsensä melko mitättömäksi osaksi muovautunutta systeemiä, aistii alakuloisuuden seassa melkoista rauhaa, aikakin minä aistin.

 
  Se siitä vuodatuksesta, mutta kylläpä on tänäänkin ollut hieno syyspäivä; ilma kuin morsian, sieniä sopivasti, ne putsailtu, Hilppa niitä keittelee, ruoho oletettavasti viimeistä kertaa tälle vuodelle ajeltu, täydellistä! Innolla ja mielihyvällä odottelen kahden viikon päästä tulevaa, silloin ollaan Saarelassa reilu viikokko, jos ei ennakoimattomia esteitä ilmaannu. Vaikka osaa se syksy, tai siis mikä vuodenaika tahansa, näyttää nurjan puolensakin. Noh, sitä varten on kesäisin tehty puita, varattu kirjastosta mukaantuotavaa.

  Asiasta seuraavaan. Lahdessa oli, tai on vieläkin, Trion karnevaalit kauppakeskus Triossa. Taisi olla torstaista tähän iltaan. Minähän siellä torstaina, sekä eilen, Hilppaa töistä odotellessani, tein tutkivaa journalismia. Asiaan kuului hölmöön asuun pukeutunut mieshenkilö, joka tepasteli pitkin käytäviä pysähdellen eri liikkeiden edustalle kertomaan kyseisestä yrityksestä ja sen veret seisattavista tarjouksista. Niistä, tarjoksita, puheen ollen: kotiin tuli alku viikosta tapahtuman tarjoukset sisältävä lehti, Huomion arvoista oli, ettei tarjouksissa ollut mitään huomion arvoista, allekirjoittaneelle siis, joille kuikke varmaankin. Torstaina kauppakeskuksessa liikkuva ihmisten määrä ei mielestäni suuresti poikennut normaalista. Eilen porukkaa, myös autoja parkkihallissa, näytti olevan aika runsaasti. Esiintyviä taiteilijoitakin oli. Hassupukuinen juontaja ilmoitti vähän ennen neljää, että kohta esiintyy maailmankuulu, kansainvälisillä estradeilla laakereitä niittänyt tenori se ja se (nimeä en muista, enkä ollut koskaan kuullutkaan) laulaen italialaisia rakkauslauluja karnevaalien teemaan "Venetsia" liittyen. Istui Ciao Coffessa kerrosta Veskuaukion yläpuolella, näköyhteyttä rikospaikalle ei ollut, mutta jäin mielenkiinnolla kuuntelemaan, mitä tuleman pitää. Tulihan sitä, kolinaa, hiljaisuutta, rätinää, mainoksia, hiljaisuutta, ja lopulta armoitetun juontajan ilmoitus siitä, että teknisten hankaluuksien vuoksi virtuoosia aloittaa esiintymisensä klo. 17:00. Niipä jäi se nautinto kokematta, Anttola kutsui.
  Istun kyseisessä Ciao Caffessa, jos nyt en joka päivä, ainakin 2-3 kertaa viikossa tuplaespressolla (Lahden halvin) siinä 16-16:30. Suoraan vakipaikkani edessä on H&M:n sisäänkäynti. Siinä liikkeessä kyllä kauppa käy! Tai ainakin asiakkaita. Ovesta virtaa suuntaan ja toiseen jatkuva, enimmäkseen nuorten tai nuorehkojen naisten virta. Miesten ja lasten osastolle pääsee toisesta ovesta, joten en ole urospuolisten määräään kiinnittänyt huomiota, täytyy varmaan muuttaa istumasuuntaa. Ilmeisesti liikkeessä kuitenkin on hinta-laatusuhde paikallaan, sillä aika useat poistuvat kassi mukanaan.
  Sepä liike-elämästä, kohta täytyy laittaa sauna palamaan. Ensi kerralla aioin pureutua kahvitarjonnanvaihtoehtojen jakautumiseen kyseisen  kuppilan asiakaskunnan keskuudessa, arvokasta tietoa, oletan.

AUTOKAUPAN ARKEA

  Ei mene autokaup(pia)alla hyvin, kuten uutisoinnissakin on näkynyt. Ja kyllä ne kauppiaat ovat läksynsä lukeneet! Nimittäin marraskuussa tulee meidän Hyundaille 5-vuotis synttärit, ja takuu loppuu myös. Jo alkukesästä asti on posti (ent. Itella) kiikuttanut oikein nimellä varustettuja, hienolle ja paksulle paperille painettuja esitteitä hyvistä, edullisista ja tekniikaltaan ylivertaisista automalleista. Lisäksi nopealle ostajalle lisävarustelua sen ja sen verran kaupan päälle. Niin, ja rahoituskin järjestyy, käytetty pirssi sopii käsirahaksi, korko sen ja sen verran prosentteja, todelliset vuotuiset kulut niin ja niin monta euroa. Tällaisia kirjeitä on tullut ainakin Fordilta, Volkkarilta, Skodalta, Peugeotilta, Mazdalta, Kialta ja Toyotalta, tietenkin myös Hyundailta. Joiltakin jo useampaan kertaan. Nyt on sitten alkanut soittokierros. Pari yhteydenottoa viime viikolla, pari parast'aikaa kuluvalla.
  Aamupäivällä soitti Toyotan myyjä kysyen olinko saanut heiltä postia, ja siihen tarkasti tutustunut. Kun totesin, että varmaankin olin lähetyksen saanut, mutta sen kaltaisilla oli taipumusta joutua avaamattomana paperikeräykseen parahti myyjähenkilö lähes itkua vääntäen: "Mutta siinä meni huomattava summa rahaa roskiin!" Minä siunailemaan että jos olisin kirjeen setelejä tiennyt sisältävän olisin saattanut avatakin. Tähän myyjä korjaamaan, että eihän siellä tietysti rahaa fyysisesti ollut, mutta mahdottoman hyviä etuja ja tarjouksia. Minä huokaisemaan:"Tuopa tieto helpotti, olin siitä siihen lähtemässä tutkimaan josko jätepaperisäiliötä ei olisi muutamaan päivään tyhjennetty!" Sitten kuitenkin asialinjalle palaten kerroin myyjälle, että auton vaihto ei ole ajankohtainen, olkootkin, että takuu loppuu. Kilometrejä on vasta rapiat 85 000, kaaralla ajelee pois tiehensä vielä pitkälle. Mainitsin vielä, ettei meikäläisen eläkkeellä alvariinsa autoja vaihdella. Toyotaihmisen kunniaksi on sanottava, että hän uskoi sillä puheella, toisin kuin lehtimyyjät. Niistä kun ei pääse eroon kuin puhelimen sulkemalla, jos sellaisen soittoon on erehtynyt vastaamaan. Sen kyllä autokauppias muisti muistuttaa, että toisiin ajatuksiin mahdollisesti tullessani olisin lämpimästi tervetullut heidän liikkeeseensä. Ja nimensäkin kertoi, painokkaasti, vielä kaksi kertaa, jotta sen tarvittaessa muistaisin. Kuinka ollakaan; olen sen jo unohtanut.
  Kyllä kai se niin on, että autokaupoilla on ostajan markkinat. Suomen uusien autojen myynti- ja huoltoverkosto on tiemmä rakennettu tietylle vuotuiselle myynnille. Jos siitä jäädään 20-30 %:a, tottahan se pistää monen hulikaanin naaman vakavaksi. Onko maamme automyyntikiintiö ylimitoitettu? Vai onko se mitoitettu lihavavien vuosien tasolle ottamatta huomioon suhdanteiden ja maailmantilanteiden heilahtelua? Oli miten oli, en usko, vaikka autolainaa hakisin ja auton vaihtaisin, pelastavani yhdenkään myyntimiehen työpaikkaa.
  Perjantaina siis nykyisellä kiesillä Anttolaan, melkein kahden viikon paussi olikin. Mikäpä sinne mennessä; ilmat ennustettu hyviksi, tatteja ja rouskuja metsät pullollaan, mikäli uutisiin on uskomista.

En tiijä, mikä sieni, mutta näitä en kerää, ainoastaan kuvaan.

ELÄKEAJAN OPTIMOINTIA

  Päätin tänään ryhtyä pontevasti olemaan eläkeläinen, hyötymään eläkekortistani! Pitäähän 63:n vuoden elämän opiskelusta jotakin hyötyä, vaikk'ei juuri mitään olisi oppinutkaan. Seuraavia toimenpiteitä suoritin tänään:
Vaikka boksi on kyllästetty tallenteilla, joita en kaikkia luultavasti edes ehdi/viitsi katsoa, juolahti mieleeni käydä elokuvissa. Onhan leffan katselu teatterissa ihan toista, kuin kotona normaaleilla laitteilla. Alku oli kauniisti sanottuna kivikkoinen; lunastin lipun "Mielensäpahoittaja-leffaan" torstain iltapäivänäytökseen, mutta netin kautta en onnistunut saamaan Finnkinon sivuillaan lupaamaa 10 %:n eläkeläisalennusta normaalihintaisista lipuista. Täytyypä kysyä kassalta, kun kuviin menen. Toinen yritys ruveta rikastumaan eläkestatuksellani jäi vaiheeseen. Huomasin nimittäin vakikahvipaikassani, Ciao Coffee Triossa, että he antavat 10 %:n alennuksen opiskelijoille. Niinpä kysäisin myyntihenkilöltä, onko ikärasismia, kun meille eläkeläisille ei ole alennusta? Tyttö sanoi, että hyvä huomio, mutta hän ei tietysti asiasta päätä. Kehotti yrityksen verkkosivuilla asiaa utelemaan. Sen aioinkin tehdä, homma on jo hahmollaan. Miettikääpä kaavailtua säästön määrää: jos käyn elokuvissa 10 kertaa vuodessa, osan päivä- ja osan iltanäytöksissä, säästökeskiarvo olkoon 1 €/kerta, kertyy säästöä 10 €/v. Ciaossa käyn kahvilla arviolta 15 kertaa kuukaudessa x 11 kk = 165 tuplaespressoa. Koska etukortilla joka kahdeksas kahvi on ilmainen, tulee vuotuiseksi summaksi osimoilleen 145 x 2,30 € = 333,50 €, mistä mahdollinen 10 %:n alennus telee 33,35 €. Eli asioiden näin toteutuessa minulla on mahdollisuus säästöilläni hankkia vaikkapa markkinoiden edullisin hopeinen shamppanjavispilä ja pullollinen kuohuviiniä. Ajatelkaapa ite!
Asioista seuraavaan, säästöä sekin. Sain taas ystävältäni Topilta, Lahden Kaupunginteatterin käyttöpäälliköltä, nipun lippuja syyskaudelle. Nyt täytyy syventyä tarjontaa, ja suunnitella alustavasti visiitit. On se hienoa, että on ystäviä, jotka osaltaan innoittavat kipuamaan näin saamattomalle ihmiselle joskus vaikeanousuisia kulttuurin portaita. Toisaalta kiitän Ukko Ylijumalaa siitä, ettei minulla ole tuttavia oopperan tai baletin henkilökunnassa!
  Tuleva viikonvaihde ollaan näillä näkymin kotosalla, pietään, ei suinkaan kattoja, vaan Anttolavapaa viikonloppu. Alkaa näitsän pakkaset olla pänkiönään sieniä ja marjoja. Mutta huomenissa sörnäytetään illalla Annalle ja Jonille. Pitää mennä jeesaamaan liukuovikomeron kasauksessa. Minultahan se käy, yhden vastaavan läjäämisen kokemuksella! Sitä paitsi ollaan Jonin kanssa passali parivaljakko; Joni osaa lukea, ja minä ruuvata. Eiköhän ala hahmottumaan, eikä aikaakan, kun saavat tulevan lisähenkilön tavarat talteen! Niinpä, kolmisen viikkoa, jos kaikki sujuu ajallaan, ja Pertsa on ukki, vaari, pappa, opa, grandpa, you name it! Taitaa jännittää meikää ainakin saman verran, kuin asianomaisia. Jalkapallokenkiä enkä lätkämailaa ole vielä tulijalle hankkinut, tyttökin lienee kyseessä. Vaikka mitä sitten? Mutta kumisaappaat, sekä sienikorin ja -veitsen tulee taapero melko nuorena saamaan.
  Sellasta tänään, huomenna kalusteasennusta, mitä lie keskiviikkona, torstaina elokuviin, perjantaina minkä mitäkin. Sellasta on huru-ukon elämä.

Näitä aikoja odotellen

VANHENEMINEN TEKEE HETKISISTÄ HEKTISIÄ

  Hektinen, tuo muoti-ilmaus kuvaa meneillään olevaa aikaa. Siihen puuttumatta aprikoin, tekeekö hiekan vääjämätön vajeneminen tiimalasissa ihmisen elämästä hektistä? Vaikka asiaa kuinka positiivisesti ajattelee, on parhaimmassakin tapauksessa reilusti yli puolet omasta ajastani lipunut ohi. Siitä lie johtuu, että tulee aina vain kiireempi saada tietyt asiat tehdyksi. Puhun nyt siis omalla kohdallani, en suinkaan yleistäen.
  Viime vuosina olen huomannut, että varsinkin kesän kääntyessä syksyksi, kohti joulumarkkinoihin tähtäävän kustannustoiminnan kliimaksia, minulle tulee tulenpalava hoppu ottaa selville, mitä kirjoja tietyltä, aika lukuisalta joukolta on julkaistu/tullaan julkaisemaan. Sitten varaamaan kirjastosta, usein siinä vaiheessa, kun teos on vasta tilattu. Aivan kuin takaraivossa lymyäisi pelko siitä, etten kyseisiä opuksia muuten ehdi lukea. Sama juttu muutamien artistien äänitteiden kohdalla; heti kun huomaan uutta julkaisua olevan tulossa, ei kun varaamaan! Ja jos kirjastot eivät kyseistä teosta hanki (mitä nykyisen tiukan talouden aikana tapahtuu harmittavan usein) oman ostoon heti, kun se myymälän hyllyille ilmestyy. Jotta siihen ehtisi tutustua, sitä analysoida, ennen kuin...? Sama koskee jostain syystä mieleeni pujahtaneen artistin tuotantoa. Juuri alku viikosta sain jostain päähäni, että Patti Smith on minulta jäänyt tarkemman tutustumisen ulkopuolelle. Ei kun toimeen; käynti Lahden maakuntakirjaston tiedostoissa, lainaamaan 10 hänen studioalbumiaan, varaamaan kaksi lainassa olevaa, vielä höysteeksi mukaan yksi live-levy. Käytännössä koko tuotanto. Jotta ehtii perehtyä, jos vaikka...!
  Ja mikä hölmöintä, sama ilmiö tuppaa työntämään sorkkarautaa Pertin lompakon reunan alle mm. matkapuhelin-, tietotekniikka-, ja valokuvausalalla. Kun luen jostain mielestäni hienosta ja paremmaksi tekevastä uudistuksesta kyseisillä sektoreilla, olen jo täyttä ravia ryntäämässä uudistusta hankkimaa! Onneksi siinä suhteessa minä ja lompakkoni olemme saaneet useimmiten mielihaluni suitsetuksi.
  Kova halukkuus kohdistuu myös matkailuun; kun näkee, kuulee, lukee mielenkiintoisista kohteista, tulee valtava tarve käydä vielä se katsomassa, ikään kuin aika olisi käymässä loppuun. Olisi käytävä Uudessa Seelannissa, Islannissa, Venetsiassa, Nepalissa, ja lopuksi nähdä Napoli ja kuolla. Liekö taikauskoa, mutta tosipuheessa Napoli ei koskaan ole ollut matkakohdelistani pistesijoilla.
  En tiedä, ovatko ikätoverieni tuntemukset samansuuntaisia. Sillä järjellä ajatellen todennäköisyys siihen, että heilun täällä muitten mieliharmina parikymmentä vuotta, enemmänkin, niistä vuosista suurimman osan suhtalaisen terveenä kehon ja mielen osalta (mens sana in corpore sano), on varteen otettava. Silti mielessä väikky, että paljon olisi ehdittävä vielä tämän syksynkin aikana tekemään. Kuitenkin, jos loppu tulee huomenna, ensi viikolla, ensi vuonna, sitähän ei koskaan tiedä, tuskin tuhkat uurnassa hautausmaalla, tai tuulen tuivertamina Luonterilla pahoittelevat lukematta jääneitä kirjoja, kuutelematta jääneitä levyjä, testaamatta jäänyttä kameraa. Sitä paitsi; tuskin kukaan on ehtinyt tekemään kaiken, mitä on halunnut, tuskin tulee kukaan koskaan ehtimäänkään.
  Asiaa sivuten; koska muisti tuppaa joskus sassaroimaan, olen jo pari vuotta sitten laatinut listan kirjailijoista, joiden teokset haluan lukea. Tarkastan muutaman kerran vuodessa tilanteen kyseisten kynäniekkojen, nyk. officeorjien, tulleista/tulevista julkaisuista, ja merkitsen toimenpiteen listaan. Mikäli uusia mielenkiintoisia tekijöitä kirjallisuuden alalla ilmenee, lisään tällaisen listaan ja alan hänen teoksiaan haalia takautuvasti luettavakseni. Hyvä keino pysyä ajan tasalla, siis se lista. Sellaisten musiikitekijöiden joukko, joiden uutuudet mieleni vaatii kuultavaksi, on siinä määrin suppea, että sen jaksan ilman muistiinpanojakin hahmottaa. Vielä.
Lopuksi keskiaikainen sanonta, missä piilee totuuden sydän: "Verba volant, littera scripta manet".

Kyllä näihin maisemiin sirotetun tuhkan olisi leppoisaa olla. Pannaan harkintaan

PAX ORBIS TERRATUM

  Maailmanrauha: Utopia kaukana horisontissa? Vaiko toteutumattomaksi tuomittu unelma? Mikä ihme ihmisen perimässä saa kansat toisiaan, kansan itseään, vastaan? Ovatko pahuus, oman edun tavoittelu, väkivaltainen ratkaisumalli maapallolla darwinismin ulottumattomissa? Onko sosiaalidarwinismin kauhukuva tulevaisuus, tie dystopiaan ?
  Onko pahuuden määrä per asukas planeetalla vakio? Jos, on, mistä se johtuu? Ja jos on, onko parempi, että on pienempi määrä todella pahoja, kuin lukuisampi joukko lievästi turmeltuneita? Jos pahuuden määrä ei ole lainalaisuuden kahlitsema, kuinka se saadaan vähenemään? Voiko pahuuden poistaa? Onko olemassa joku aine, millä pesemällä saadaan pahuus häviämään? Onko olemassa joku henkilö, joka kättä otsalle asettamalla saa pahuuden häviämään? Onko Pfizer valmistanut tabletin, tai onko Leiras kehittämässä rokotetta, mitkä saavat pahuuden häviämään?
  Mistä pahuus johtuu? Onko se saatanan aikaansaannosta? Vai meihin kuhunkin jo kohdussa ympätty piirre? Miksi pahuus, kuten vanhan viisaan sanonnan mukaan tyhmyyskin, tiivistyy joukossa? Minkä vuoksi joillekin harvoille läpeensä pahoille on annettu kyky saada massat mukaansa pahuuden syövereihin?
  Johtuuko paha loppujen lopuksi siitä, ettei tekijä käsitä tekevänsä väärin, pitää toimintaansa oikeana ja oikeutettuna? Onko paha siis ainoastaan ihmisen päässä? Onko niin, että toiselle paha on toisen onni, toiselle hyvä on toisen turma?
  Mutta entä jos paha onkin "malum necessarium", välttämätön paha? Mutta entä jos pahuuden ja hyvyyden suhteen tulee olla tasapainossa? Millainen olisi maailma, missä on ainoastaan hyvää? Kaatuisiko "hyvä" maailma omaan mahdottumuuteensa? Tulisiko "hyvässä" maailmassa kilpailua siitä, kuka on kaikkein kiltein? Johtaisiko se hyvien ihmisten keskinäiseen ristiriitaan, kummankin osapuolen toisen posken kääntöön, lopulta armottomaan taisteluun paremmuudesta hyvyydessä? Niinpä saattaisi käydä, mikäli yhtään osaan ennustaa.
  Siinäpä kysymyksiä. En muista aiemmin rustanneeni ylläolevan kaltaista lyhyttä kyhäelmää, missä olisi 25 kysymyslausetta ja yksi toteava lopuksi. Nyt jään odottelemaan vastauksia. Vinkiksi vastaajille; vastaukset voivat olla melkein mitä tahansa, eihän minulla ole höykäsen pöläyksen vertaa vainua oikeista.
  P.S. Vaikka otsikko kuuluu "MAAILMAN RAUHA", eksyin esittämään kysymyksiä pahasta. Lienevät asiat sidoksissa kuitenkin.

Voittaako jompi kumpi, vai onko ihmiskunta tuomittu keikkumaan näiden välillä hamaan loppuun saakka?

SADEPÄIVÄN KULUTUSTA

  Siitä tuli sadepäivä, aamulla möyri ukkonen tunni-pari, ei viittiny läppäriä päällä pitää, Nyt se on ohi, poutakin, mutta ennusteen mukaan kohta taas vettä tulee, tuonne kahteen-kolmeen saakka, Ei se mitään, eipä ole tarvis mettäänkään mennä; mustikat ja kanttarellit talvelle haalittu, puolukat vielä osittain raakoja, ruoskut ja tatit odotuttavat itseään. Siispä kirjoittelen jotakin.
  Jos varjoissa vaeltaa, voiko valoa, mikä varjot langettaa, pitää hyvänä asiana? Siis, kun metaforat suomentaa,: onko masennuksen vallassa eläjälle mitään iloa, opiksi otettavaa, "normaalien" tallaajien "normaalista" elämänilosta? Kaiken kaltaisia mietteitä sitä taas mieleen pullahtelee. En tiedä, mistä nuo ajatukset masennukseen kääntyivät. Kohdallani (koputan puuta) ei masennusta ole aikoihin esiintynyt, josko koskaan, termin tosiasiallisessa merkityksessä. Joskus 1980-luvun puolivälin ja 1990-livun alun välillä oli tosin kausia, milloin kaikki näytti synkältä, elämä tuntui raskaalta elää. Liekö syynä tulevaisuudesta melko raadollisen kuvan antavat kirjat, ihmiskunnan ikuista kykyä olla oppimatta virheistään julistavat mielipiteet, pallomme tilaa kritisoiva musiikki? Tuntui välillä, että kaikki on turhaa, merkityksetöntä. Varmaan kuningas alkoholiakin tuli murheeseen liikaa löträttyä. Mutta se kausi jäi onneksi taakse, ennen kuin ehti ilmetä todellista ongelmaa. Itsetuhon ajatuksetkit pysyivät kaukaisena hävähdyksenä. Mutta vaikka hetkittäistä tilaani ei sairaudeksi voine diagnosoida, jättivät silloin tällöin koetut mustat hetket kuvan siitä, mitä oikeasti masennukseen sairastunut tuntee, kokee, kärsii.

   Mutta tuosta valoisempiin mietteisiin. Kaikki on suhteellista. Kun kaveri sanoo toiselle, että meillä kaksi kertaa se lämpötila, mikä teillä vallitsee, tuntuu se 15 plusasteen kesässä takkia päälle kiskovasta epäoikeudenmukaiselta, mutta yhden asteen lämmössä, olkoon miinusta tahi plussaa, oleskelevassa henkilössä ilmoitus ei herätä suuria tunteita. Matematiikalla on hyvä peilata asioita. Ja sitä voi käyttää väärin. Jospa ensimmäinen toveri olisi ilmoittanut 15 asteen miehelle, että meillä on puolet lämpimämpää, kuin teillä, sehän olsi tarkoittanut 22,5 asteen, ei kolmenkymmenen, lukemia. 

  Ajatukset taas hyppelevä, nyt Zenonin paradoksehin. Niissähän todistetaan mm. että Akhilleus ei voi saada juosten kiinni kilpikonnaa, jos tällä on lähtötilanteessa etumatkaa. Tai, laveasti tulkittuna, ihminen, joka lähtee paikasta A kohti paikka B, ei voi sitä saavuttaa, koska hänen on ensin saavutettava puoliväli, sitten jäljellä olevan matkan puoliväli, sitten vielä jäljellä olevan matkan.....jne, jne, loputtomiin, aina on vielä taivallettava puolet jäljellä olevasta matkasta. Helevetin Zenon!

  Kohta sitä varmaan murkinoidaan, yllättäen kanttarellitkin kuuluvat menuun. Sitten tiskit pyörimään, jotain pientä naplikoimaan, jos ilma sallii, iltapäiväkahvit, poutaisen hetken odotus, ja siirtyminen autolle. Yritämme siis todistaa vääräksi Zenonin väittämä, ja päästä Potinlahdesta Hollolaan. Saapa nähdä, kuinka käy? 

Nääkin ajat tulee!

MIKÄLI MINULTA KYSYTÄÄN

  Mikäli minulta kysytään:

-konditionaalia tulee käyttää sille kuuluvassa yhteydessä, eikä sitä tulisi tuputtaa joka paikkaan 

-tulitaukoa Gazassa tulee jatkaa 1437:llä vuodella, ensi alkuun

-elintarvikkeiden hintoja tulee laskea, etenkin lähiruoan ja luomun

-Ukrainan tilanne tulee saattaa rauhanomaiseen ratkaisuun

-Putin-juuston valmistusta ja myymistä nykyiseen hintaa tulee jatkaa osana Valion työpaikkojen turvaamista

-Valion tulee miettiä, kuinka saisi aikaan vientikiellon Ruotsiin tai Norjaan; Kalle Kustaa-kirnupiimästä tai Mette-Marit-mansikkajugurtista saattaisi tulla uusi myyntivaltti 

-USA:n tulee olla äärimmäisen varovainen ISIS:n kostoiskujen suhteen

-kansalliskaartin tulee täst'edes suojella Fergusonissa, kuten monissa muissakin paikoissa, värillistä kansanosaa, eikä tätä väärin kohtelevaa

-hallitus Suomessa tulee panna perusteelliseen remonttiin, nykyinen tilanne lähentelee kaaosta

-jokaisen kustantamon maassamme, niin suuren, pienen, kuin omarahoitteisen, tulee hyvissä ajoin toimittaa minulle tieto tulevista julkaisuistaan

-Karthagon hävittäminen ei tätä nykyä ole relevanttiuslistalla kovin korkealla

-suomalaisten uimareiden tulee varustautua vahvemmilla housuilla (ks. mtv/urheilu)

-edelliseen löyhästi liittyen, minulle tulee antaa vastaus kysymykseen "saako naisten rintauinnissa käyttää käsiä?"

-Pielavedelle tulee pystyttää patsas Urho Kekkosen ja Antti Ruuskasen fiktiivisestä kättelystä, Urkilla piikkarit jalassa ja puruinen urheiluasu yllään, Antilla keihäs vasemmassa, pihkaa oikeassa kädessään

-uusiutuvien luonnonvarojen yltiöpäinen käyttö tulee saada aisoihin; tämänvuotinen kasvu pallollamme on jo käytetty. Suomi eräänä harvoista maista kuluttaa vähemmän kuin käyttää, mutta muistakaa, että se ei johdu vastuullista kulutustottumuksista, vaan ympäristön suuresta biokapasiteetista 

-jokaisen kynnelle kykenevän tulee resurssiensa mukaan edesauttaa sotien, nälänhädän, eriarvoisuuden, saastuttamisen ja roskaamisen vähenemistä

-äiti maan tulee varjella minua sairastumasta ilmapöhöön (emfyseema), minkään sortin pandemiaan, progressiiviseen multifokaaliseen leukoenkefalopatiaan, tyrosinemiaan tai megalomaniaan

Mikäli minulta vielä jotain muuta kysytään, vetoan perustuslain viidenteen lisäykseen. 

Jos edellä luetelluista osakin toteutuu, olo on kuin perhosella kukassa