SADEPÄIVÄN KULUTUSTA

  Siitä tuli sadepäivä, aamulla möyri ukkonen tunni-pari, ei viittiny läppäriä päällä pitää, Nyt se on ohi, poutakin, mutta ennusteen mukaan kohta taas vettä tulee, tuonne kahteen-kolmeen saakka, Ei se mitään, eipä ole tarvis mettäänkään mennä; mustikat ja kanttarellit talvelle haalittu, puolukat vielä osittain raakoja, ruoskut ja tatit odotuttavat itseään. Siispä kirjoittelen jotakin.
  Jos varjoissa vaeltaa, voiko valoa, mikä varjot langettaa, pitää hyvänä asiana? Siis, kun metaforat suomentaa,: onko masennuksen vallassa eläjälle mitään iloa, opiksi otettavaa, "normaalien" tallaajien "normaalista" elämänilosta? Kaiken kaltaisia mietteitä sitä taas mieleen pullahtelee. En tiedä, mistä nuo ajatukset masennukseen kääntyivät. Kohdallani (koputan puuta) ei masennusta ole aikoihin esiintynyt, josko koskaan, termin tosiasiallisessa merkityksessä. Joskus 1980-luvun puolivälin ja 1990-livun alun välillä oli tosin kausia, milloin kaikki näytti synkältä, elämä tuntui raskaalta elää. Liekö syynä tulevaisuudesta melko raadollisen kuvan antavat kirjat, ihmiskunnan ikuista kykyä olla oppimatta virheistään julistavat mielipiteet, pallomme tilaa kritisoiva musiikki? Tuntui välillä, että kaikki on turhaa, merkityksetöntä. Varmaan kuningas alkoholiakin tuli murheeseen liikaa löträttyä. Mutta se kausi jäi onneksi taakse, ennen kuin ehti ilmetä todellista ongelmaa. Itsetuhon ajatuksetkit pysyivät kaukaisena hävähdyksenä. Mutta vaikka hetkittäistä tilaani ei sairaudeksi voine diagnosoida, jättivät silloin tällöin koetut mustat hetket kuvan siitä, mitä oikeasti masennukseen sairastunut tuntee, kokee, kärsii.

   Mutta tuosta valoisempiin mietteisiin. Kaikki on suhteellista. Kun kaveri sanoo toiselle, että meillä kaksi kertaa se lämpötila, mikä teillä vallitsee, tuntuu se 15 plusasteen kesässä takkia päälle kiskovasta epäoikeudenmukaiselta, mutta yhden asteen lämmössä, olkoon miinusta tahi plussaa, oleskelevassa henkilössä ilmoitus ei herätä suuria tunteita. Matematiikalla on hyvä peilata asioita. Ja sitä voi käyttää väärin. Jospa ensimmäinen toveri olisi ilmoittanut 15 asteen miehelle, että meillä on puolet lämpimämpää, kuin teillä, sehän olsi tarkoittanut 22,5 asteen, ei kolmenkymmenen, lukemia. 

  Ajatukset taas hyppelevä, nyt Zenonin paradoksehin. Niissähän todistetaan mm. että Akhilleus ei voi saada juosten kiinni kilpikonnaa, jos tällä on lähtötilanteessa etumatkaa. Tai, laveasti tulkittuna, ihminen, joka lähtee paikasta A kohti paikka B, ei voi sitä saavuttaa, koska hänen on ensin saavutettava puoliväli, sitten jäljellä olevan matkan puoliväli, sitten vielä jäljellä olevan matkan.....jne, jne, loputtomiin, aina on vielä taivallettava puolet jäljellä olevasta matkasta. Helevetin Zenon!

  Kohta sitä varmaan murkinoidaan, yllättäen kanttarellitkin kuuluvat menuun. Sitten tiskit pyörimään, jotain pientä naplikoimaan, jos ilma sallii, iltapäiväkahvit, poutaisen hetken odotus, ja siirtyminen autolle. Yritämme siis todistaa vääräksi Zenonin väittämä, ja päästä Potinlahdesta Hollolaan. Saapa nähdä, kuinka käy? 

Nääkin ajat tulee!