perjantai 10. marraskuuta 2023

PERJANTAI-ILLAN TUUMAA

  Perjantai-ilta etenee. Ahtisaaren suruliputus on saatettu päätökseen. Kävin juuri äsken laskemassa litimärän lipun salosta, vein sen pesuhuoneeseen kuivumaan. Hautajaisiakin tuli hieman katseltua. Lepää rauhassa Mara!

  Viikko on taas kulunut nopeasti. Karpaloita käytiin kaverin kanssa Orimattilan soilta keräämässä tiistaina. Keskiviikkona pesin ikkunat. Torstaina siivottiin. Tänään varasin autolle moottorin pesun huomiseksi. Tuossa viikon maininnan arvoiset saavutukset. 

  Auton moottorin pesun siis varasin. Huollon varasin jo viikko sitten, samoin katsastuksen. Joulukuun 11. päivä on katsastus, viikkoa ennen huolto.    
  Katsastuksen kun ajoissa netissä varaa, niin pääsee halvemmalla. Normaali hinta on 53 €, mutta muutamia, varmaan hiljaisimmiksi havaittuja aikoja saa 29 €:lla. Lakisääteinen päästömittaus tietysti päälle.
  Huollon varauksen kanssa onnistuin aluksi töpeksimään. Googlasin Autohuolto Järvisen, korjaamon, mitä olen käyttänyt yli 20 vuotta. Google tarjosi vaihtoehtoja. Klikkasin oikeaksi luulemani auki, varasin ajan. Se oli viime sunnuntaina. sain heti sähköpostin, missä kerrottiin varmistuksen tulevan maanantaina. Jokin jäi asiassa kaihertamaan. Eikä ihme. Sähköposti oli tullut Autohuolto Lahtiselta Espoosta! Aika tohelo olin ollut. Vastasin sähköpostiin, kerroin erehdykseni, peruin varaukseni, pyysin anteeksi. Maanantaina tuli vastaus: Ok, ei hätää! 
  Vähän nolottaa! Puolustuksekseni voin sanoa, että en ole koskaan aiemmin Järviseltä huoltoa netissä varannut, vaan olen käynyt rikospaikalla sen tekemässä. Korjaamo kun sijaitsee vajaan kilsan päässä. En siis tiennyt, miltä Järvisen nettisivut näyttävät. "Selitys ontuu", sano Isä-Erkki, kun oltiin poikaporukassa hieman melskattu mökillä, ja Erkin tullessa paikalle Haneli hädissään heitti selitystä ilmoille aloittaen "miä tiijän, mite se tapahtu." Tarkoitan, että yhtä onneton selitys nyt irtosi minulta. Jos ei ihminen tiedä, mihin hän aikaa varaa, niin selitykset ovat turhia. Multipöljä eli superälvänä! Ei selityksiä. Ja kyllä on hätää, vaikka Autohuolto Espoosta yritti kohteliaasti tasoitella.

  Huomenna on lauantai ja sataa. Sitten on sunnuntai sekä isänpäivä ja sataa. Pääsen lipun taas salkoon vetämään. Ja märkänä auringonlaskun aikaan kuivamaan hakemaan. 

  Kun ei paljon tapahdu, niin paljon ei ole kirjoittamista. Pitää vissiin siirtyä fiktiota naputtelemaan. Vähintään autofiktiota. 

  Kaivoin, kirjoittamisen aiheiden puutteessa, kuva-arkistoja. Tasan 13 vuotta sitten otettuja kuvia laitan pari. Oltiin Avokkaansaaressa syyslomalla, ja talvi näytti merkkejä tulemisestaan. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti