sunnuntai 6. elokuuta 2023

LEPOPÄIVÄN PUUHIA: MUIKKUJA JA MAALIA

  Muikkuverkot laitettiin eilen pyyntiin. Tyynessä ja auringonpaisteisessa aamussa nostamaan. Muikkuja tuli, kummankin kalastajan verkkoihin sopivasti. Meille alle sata. 


  Lounaaksi oli siis paistetut muikut. Mutta ei mennä asioiden edelle. Kun kalat oli irrotettu ja perattu, ryhdyin maalamaan. Venevajan saunanpuoleisen päädyn värjäsin. Räystäs, ja nurkka-, ja vuorilautoja lukuun ottamatta. Tikkaita ja telinettä piti korokkeena käyttää. 


  Maalaus täällä on vähän kuin Golden Gaten kohdalla: kun pääsee loppuun, pitää alkaa toisesta päästä uudestaan. Meillä se ei johdu maalattavan kohteen suuruudesta, pikemminkin maalareiden vähyydestä. Ja siitä, että kaikki rakennukset, nukkuma-aittaa lukuun ottamatta, on maalattu samalla värillä. 

  Paistmuikkulounaan jälkeen pötkähdin hetkeksi puutarhakeinuun. Sitten muikkuja savustamaan. 


  Koska en tällä iällä enää viitsi savustamisessa keskittyä tekniseen osaamiseen, olen panostanut taiteelliseen vaikutelmaan.


  Savustustouhuista ehdin katselemaan toisen puoliajan Ruotsi-USA matsista. Plus jatko-ottelun+rankkarit. Melkoinen trilleri. Kyllä naapurimaan voitto lämmittää, vaikka pelitapahtumiin nähden USA:n voitto olisi ollut oikeudenmukaisempi. Niin se vaan on, että Ruotsia usein seuraa posketon säkä. Tai sellainen kuva ainakin on meihin varttuneempiin katsojiin iskostunut. Johtuu vanhoista ja katkerista lätkämuistoista. 

  Huomenna tulee kunnon helle, sitä seuraa rajuja ukkosia. Toivottavasti hiippailevat ohi. Mutta sähkökatkoja luultavasti tulee. Pitää vissiin tankata aggregaatti. Alkukesästä sen koekäytin, joten ei pitäisi huolta olla. 

  Huomenna meinattiin aamusta käydä vielä mustikoita poimimassa. Kun kotona pian käydään, voidaan suoraan pussittaa pakkaseen. 

  Elokuu on melko omavaraista aikaa. Ei ole tarvinnut juuri varsinaista ruokaa kaupasta ostaa. Kalaa, sieniä, kesäkurpitsaa, kurkkua, hernettä, härkäpapua löytyy omasta maasta. Tai ei sentään. Klaa löydy omasta maasta, mutta lähivesistä löytyy. Tomaatitkin alkavat hiljalleen punertaa. Hyvää niille tämä lämmin jakso tekee. 

  Pitää lähteä ulos toilailemaan. Ja uimaan. Vesi ei ole perustanut Jaakon kiven nakkaamisesta. Heja Svärje!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti