torstai 6. lokakuuta 2022

DECADE (10 + 1 + 1 +1 kuvaa)

  Ydinaseiden kalistelun, valheiden, osatotuuksien, osan totuuksien, harvojen totuuksien ja totuuksien hämmentävässä ajassa, tein aikamatkan kymmenen vuoden taakse. Etsin arkistoista kuvan joka syksyltä vuodesta 2012 alkaen. Sellaisen kuvan, joka on napattu Anttolassa mahdollisimman lähellä tätä päivää, eli lokakuun kuudetta. 

  4. lokakuuta 2012. Viikonloppureissu. Maaruskaa. Vesi alhaalla, kuten yleensä syksyllä, sen näkee kallion kyljen vesirajoista. Muuta en kyllä tuosta käynnistä muista. Liekö ollut viiniä matkassa?


  16. lokakuuta 2013. Viikonloppu tämäkin. Syksyn viimeinen matka. En tietysti muuten muistaisi, mutta kuva-arkisto paljastaa. Kauniin keltaisia olivat lehdet.


  2. lokakuuta 2014, ensimmäinen + kuva. 


  Iiris syntyi 1. lokakuuta, me mentiin katsomaan seuraavana päivänä. Ylpeä Peppe-pappa ensimmäistä kertaa vielä nimetön, sittemmin Iiris Helmi Orvokki, sylissään.
  
  Seuraavana päivän lähdettiin saareen syyslomalle. Helmi oli tietysti mukana, sillä isäntäperhellä oli hieman muuta hommaa. Muistan, että tuon viikon ajatuksia hallitsi juuri tapahtunut syntymä.
 

10. lokakuuta 2015


  Tuolta ajalta löytyi kuvia Anttolasta myös juuri lokakuun kuudennelta, sillä olimme syyslomalla, mutta laitan kuitenkin tämän iltaruskon komeudessaan. Muistelen, ja arkiston kuvat puoltavat muistoa, että tuolloin sään haltija oli meille suosiollinen. Käytiin sienessä, pidettiin verkkoja, nautittiin ruskasta.

6. lokakuuta 2016


  Pidennetty viikonloppu, keskiviikosta sunnuntaihin saaressa. Lehtien haravointia, muutama köllikkäahven saatiin verkosta. Ei vielä vielä viimeinen käynti, sillä venettä ei viety Hanelin rantaan.

15. lokakuuta 2017


  Hilppakin oli tuolloin jo eläkkeellä, mutta jostain syystä en löytänyt kuvia tämän lähempää kohdepäivämäärää. Joko meillä oli muuta puuhaa Hollolassa, tai sitten kuvat ovat jääneet arkistoimatta, hävinneet huut helevettiin. Joka tapauksessa siikoja tuli savustettavaksi, yksi ahvenkin joukossa. 
  Sinä syksynä oltiin saaressa lokakuun viimeiseen päivään saakka. 

6. lokakuuta 2018


  Toinen + kuva. Koska se on otettu juuri 6. lokakuuta, laitoin, vastoin käytäntöä, tähän. Se on Iiriksen 4-vuotis synttäreiltä.

  Synttäreiltä lähdettiin taas Anttolaan. Alla kuva per. 8. 10. Lokakuun loistoa, eikö? 


 Muikkujakin tuona syksynä pyydettiin. Ja saatiin, todistavat kuvat, joita en tähän laita.  
  Saari jätettiin 1. marraskuuta.

8. lokakuuta 2019


  6. lokakuuta oltiin Iiriksen synttäreillä, mutta 8. päivänä jo kuusikossa etsimässä suppilovahveroita. Saalis taisi jäädä niukaksi, mikäli oikein muistan. Hiljaisuus, metsämaisema, ne korvaavat paljon sienten puuttumisen aiheuttamaa mielipahaa. 
  Saarelan tila jätettiin talvehtimaan 5. marraskuuta. 

6. lokakuuta 2020


  Kaunista ilmaa pari vuotta sitten. Siikaa pyydettiin. Hilppa tormakkana puikoissa. Kuvat tuolta lokakuulta paljastavat, että ei paljon vettä satanut. 
  Viimeiset arkistoidut kuvat on otettu 25. lokakuuta, joten en varmasti tiedä, koska kausi loppui.

6. lokakuuta 2021


  Vielä viime syksynä sieniä tähän aikaa löydettiin. Lämminvesivaraaja posahti 8. 10. Uusi hankittiin, asennettiin paikoilleen. Tänä vuonna oli kaivon pumpun vuoro lopettaa työsuhde. Uusi tulee ensi keväänä. 
  25.10. otettuja viimeiset kuvat arkistossa. Lähdettiin muistaakseni myötyriksi seuraavana päivänä. 

  Kolmas + kuva tältä päivältä. Tai ei se mikään plus ole, ei miltään kannalta asiaa tarkasteltuna. Onpa vaan päätepiste vuosikymmenen aikamatkalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti