MENI FIILIS

  Tilanteet muuttuu, asiat muuttuu. Joskus voi nopeasti heittää suunnitelma häränpyllyä. Niin kävi eilen meille. Elekeepä huoliko, antakeehan, kun selevitän:

  Olimme lauantaina palanneet etuajassa saareen, sillä Iiriksen synttärit peruttiin juhlahenkilön kuumeilun vuoksi. Olimme kuitenkin hälystysvalmiudessa. Jos Anna ja Joni tarvitsisivat lastehoitoapua, niin heti lähdettäisiin. Avuntarvetta ei eilen kuuulunut, mutta lähdettiin silti. Ei Espooseen, vaan kotiin Hollolaan. Lähdettiin, koska meni fiilikset. Syy fiiliksien kadottamiseen oli vesipumppu. Rengaskaivossa oleva porakaivopumppu, joka oli toimittanut vettä keittiöön yli 20 vuotta.    

  Hilppa pesi päivällä koneellisen pyykkiä. Se onnistui vielä, mutta pian sen jälkeen, kun hän otti perunoille keittovettä, valui se kovin ponnettomasti. Hilppa huusi minut katsomaan. Sanoi jo koneen ottaessa viimeistä huuhteluvettä, oli jotain outoa havaittavissa. Samoin, että painekytkin oli myös naksunut oudosti. Meni rikospaikalle. No niin se teki, valui lirisemällä. 

  "Paisuntasäiliö ei lähde täyttymään", totesin. 

  Kävin kurkistamassa kaiken varalta kaivoon. Vettä oli, ei runsaasti, mutta ihan riittävästi kuitenkin. Mietin, että nyt on kaksi mahdollisuuta; painekytkin on tai pumppu on hajalla. Soitin saman tien luottosähkäri Tonille. Sain hänet kiinni, kerroin tilanteen. Toni oli juuri palannut kotiinsa, ja sanoi lähtevänsä kohta tulemaan. 

  Me ehdittiin Hilpan kanssa syödä päivällinen, kun Toni soitti olevansa Potinlahdessa. Minä hakemaan. 

  Toni ällisteli aikansa, mittaili virran kulkua painekytkimelle, aukoi jakorasioita, viimeisenä kaivossa olevan. Sinnekin, eli pumpulle, meni täysi virta. Johtopäätös: pumppu paskana. 

  Heti oli selvää, että en enää tänä syksynä uutta hanki, koska muutenkin olisi pian vedet katkaistava, putket tyhjennettävä. Vein Toni takaisin autolleen. Kun palasin, sanoi Hilpalle, että eiköhän lähdetä kotiin, meni fiilis!

  "Joo. lähdetään vaan", vastasi Hilppa aikailematta. 

  "Selvä", tokaisin, menin laittamaan padan alle tulet. Sitten avasin kaivosta venttiilin, joka tyhjensi ulkopuolisen vesijohdon kaivoon. Kun vesi oli lämminnyt, kannoin Hilpalle pari ämpärillistä tiskiä varten. Sitten pakattiin tavarat, tyhjennettiin jääkaapista edellisenä päivänä Lidlistä ostetut viikon eväät. Lopuksi tiputin ilpin lämmön 16 asteeseen. Lähdettin.  

  Jotenkin se tuntui hyvältä ratkaisulta. Ollaan tämä viikko kotona. Ollaan lähempänä, jos Espoossa meitä tarvitaan. Ensi maanantaina on vielä yksi sovittu juttu, sen jälkeen lähdetään muutamaksi päiväksi saareen laittamaan paikat talvikuntoon, viemään vene Hanelin rantaan lepäämään. 

  Kotona siis ollaan. Espooseen ei ole tarvinnut mennä. Lapset olivat eilen käyneet lääkärillä, molemmilla on korvatulehdus. Kuumetta ei kummallakaan. Antibioottia saivat. Anna oli tänään etätöissä. Huomenna Iiris menee kouluun, Liisa päiväkotiin. Jos tilanne kuitenkin eskaloituu (osaan minäkin käyttää muotisanoja), niin reilussa tunnissa posotellaan Espooseen. 

  Joo, näin meille kävi. Ilmeisesti alkaa kausi olla täysi. Ei meitä ennen olisi yksi pumppuvika lannistanut. Tuskin edes, vaikka kyseessä olisi ollut oma pumppu. Ei se lannistanut nytkään. Ollaan siellä oltu aina loppusyksystä ja talvisin ilman juoksevaa vettä. Joku asian tällä kertaa käänsi tälle tolalle. Liekö ikä?

  Mukava se on täälläkin välillä olla. Kunhan muistaa olla menemättä takapihalle kuselle. Kirjastosovellus on saanut minulta useita varauspyyntöjä, Hilpalta myös. Nyt uskaltaa varata, sillä ei enää montaa päivää poissa olla. Sain myös tänään varattua itselleni ajan toiseen kortisonipiikkiin. Se tökätään 17. lokakuuta. 

  Tänään käytiin elokuvissa. Käytiin katsomassa SUON VILLI LAULU. Hilppa on kirjan lukenut, minä en. Filmi oli katsottava, mutta ei mitenkään erityinen. Hilppa sanoi, että kirjaan verrattuna se oli lattea. Toki hieno kuvaa Pohjois-Carolinan suoalueilta oli paljon. 

  Leffaa katsoessa soi puhelimeni kolme kertaa. Soitto tuli samasta tuntemattomasta numerosta. Se hieman häiritsi keskittymistä, sillä ajattelin, että sitkeä soittaja saattaa olla äidin Hoivakodin henkilökuntaa, sillä ei minulla varmasti ole kaikkien siellä käytettävissä olevien numeroiden tiedot muistissa. 

  Kun leffa loppui, soitin, vastoin tapojani, takaisin. Ei ollut Hoivakoti. Oli, kele, nuoruuden kaveri Tuomisen Matti! Tai "Mason", paremminkin "Meison!". Hän oli saanut numeroni Ruikulta. Siinä aikamme turistiin, noin 50 vuoden edestä ei sentään kerralla ehditty. Sovittiin, että soitan hänelle ylihuomenna, sillä huomenna ei Meisonille sovi, koska on käymässä jossain muualla. 

  Hienoa, että soitti Meison! Olen häntä joskus ajatellut, mutta en ole saanut aikaiseksi penkoa yhteystietoja esiin. Jutustellaan aluksi luurin välityksellä, viimeistää ensi kesänä nokikkain Mikkelin torilla!

  Meison on jo aika mones vanha tuttu, jonka kanssa olen uuteen yhteyteen päässyt somen avustuksella, sillä sieltä hänkin minut bongasi. Somella on puolensa, puolensa, joista se ikävämpi tuntuu valitettavasti puskevan röhinällä keulille. 

  Näitä kuuluu Hollolaan kuului Anttolaan. Niin, ja elokuviin mennään pian uudestaan. Klaus Härön RAKKAANI MERIKAPTEENI on ainakin tähtäimessä. Koronan aiheuttama tauko elävissä kuvissa on loppu. Näitä mietti Peppe.