Kelloa taas ruuvattiin normaaliaikaan. Ottamatta kantaa tuollaisen kaksi kertaa vuodessa tapahtuvan turhuuden oikeutukseen (taisin kuitenkin ottaa?) aika askarruttaa.
Suhteellisuusteorian mukaan aika kappaleelle kuluu sitä hitaammin, mitä nopeammin se liikkuu. Tuota en ole huomannut, vaikka joskus juuri ajokortin saaneena usmuutin eno-Ollin Alfa Romeolla, taisi olla Giulia GTA Junior 1300, kahtasataa. Ehkä se ei ollut tarpeeksi lähellä valon nopeutta.
Mustan aukon lähellä aika myös hidastuu. Planeetta Maan pinnalla ajan pitäisi kulkea samaa tahtia, kaiken aikaa, kaikissa paikoissa.
Mistä johtuu, että näin ei ole. Aika kuluu hitaammin, aivan varmasti, tietyissä olosuhteissa. Esim. lapsen joulupukkia odotellessa se ei meinannut kulua ollenkaan. Eikä isä-Erkiltäkään voinut viimeisessä tuskassaan asiasta kysellä, sillä hän oli aina antamassa hevosille heiniä.
Samoin kului aika tuskallisen hitaasti oppikoulussa; niin ruotsintunneilla kuin eritoten jälki-istunnoissa. Lienen ollut jossain mustassa aukossa, ainakin kahden tunnin + käytöksenalennuksen istunnoissa.
Kun on kyse hammaslääkäriajan lähestymisestä, aika puolestaan rientää laukalla. Ylipäätään, kun edessä on joku epämiellyttävä, vastenmielinen tapahtuma, alkaa ajan kirivaihe.
Ajan kuluminen on myös suoraan verrannollinen ikään. Vuosi vuodelta on vuosi edellistä lyhyempi. Tämä ilmiö alkaa kuudenkympin korvilla, ja kiihtyy koko ajan. Aivan järjellinen ilmiö. Koska Einstein todisti, että aika kuluu sitä hitaammin, mitä nopeammin kulkee, niin tottakai kun vanhenee, ja kulku hidastuu, niin ajan kulku alkaa kiihtyä. M.O.T.
On aikakäsite vaikeaselkoinen. Mutta niin on tämä aikakin. Kuvassa, otettu 7:20 normaaliaikaa, aika kuitenkin tuntuu kulkevan suht. normaalisti. Ja puut taipuilevat, korvissa soi Kurt Vilen Cold Was The Wind.
Huomenna alkaa uusi viikko, viikko 44, tiistaina marraskuu. Aikataulutuksen erikoistaitajalla on merkintöjä maanantaille ja torstaille, viikonlopulle kysymysmerkkejä. Ei kovin hektistä. Eli on aikaa ryhtyä kasaamaan jokavuotista valokuvakirjaa joululahjaksi muutamille. Perinne alkoi Iiriksen 1-vuotiskirjasta, nyttemmin mukaan on tietysti ängennyt Liisa. En kuitenkaan kalenteriin tehtävää merkkaa. Helpompi laistaa, siirtää tuonnemmaksi, jos siltä alkaa tuntua.
Olen kovin kehunut kirjastolaitosta. Tulen kehumaan vastakin. Mutta pakko risuja hieman jakaa. Hollolan omatoimikirjasto on auki viikonloppuisin ja iltaisin. Niinpä siellä tulee usein käytyä sellaisina aikoin, kun paikalla ei ole henkilökuntaa. Monasti kirjastosta haen noudettavaksi ilmoitetun varauksen. Aina ennen kirjastoreissua katson nettisivuilta, onko joku suosikeissani olevista teoksista lainattavissa. Harvemmin kirjastossa käynti on hyllyrivien välissä käyskentelyä. Harmi sinänsä. Täytyy välillä palata entiseen, se on rauhoittavaa puuhaa. Varsinkin, kun saa olla salissa melkein yksin. Mutta ne risut. Yllättävän usein ei haluamaani kirjaa löydy, vaikka sivusto kertoo sen olevan lainattavissa. Ei ole paikallaan hyllyssä. Olen oppinut katsomaan myös palautettujen hyllystä, uutuuksien hyllystä, jos kirja on äskettäin ilmestynyt, sekä myös erillisestä paikasta, missä on tarjolla johonkin teemaan liittyviä, tai muuten vaan, minulle arvoituksellisesti, sinne laitettuja kirjoja. Eilen kävi niin, että haluamaani teosta ei löytynyt mistään. Samalla tavalla sattui n. viikko sitten. No, pieni murhe. Ei lukeminen yhden kirjan piiloutumiseen tyssää. Ei ainakaan, kun on kirjastossa, tuhansien niteiden keskellä.
Lukekaa. Ja ikätoverit, jos aika tuntuu kiiruhtavan, älkää tehkö kuten minä, älkää varatko aikaa hammaslääkärille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti