torstai 20. lokakuuta 2022

PUTKEEN MENI?

  Iltavuoro. Tähän aikaan normaalisti alan valmistella vetäytymistä kirjan kanssa alakertaan, mutta tänään ryhdyin kirjoittamaan. Ei niin, että minulla jotain erityistä olisi mielen päällä. Mikä lie mielijohde?

  No, koska aloin kirjoittamaan, jostain pitää kirjoittaa. Aloitetaan siitä, että kaikki onnistuu, kun terävänä hommat hoitaa. Vai mitä? Minulta ainakin. Kuten esimerkiksi auton lohkolämmittimen käyttö. Koska viime yöt ovat olleet nollan tuntumassa, oli aika ryhtyä pitämään huolta Hyundain hyvinvoinnista. Taloyhtiössä on sovittu, että lämmitystä saa pitää päällä max. kaksi tuntia. Katospaikat eivät ole ajastimella varustettuja. Ennen minulla oli ajastin pistorasiassa, mutta eläkkeelle jäätyäni auton käyttötarve on muuttunut erittäin epäsäännölliseksi, joten ajastin ei enää ollut kovin järkevä ratkaisu. Pian tajusin, että kauko-ohjattava pistorasia on hyvä apu. Minulle, laiskalle miehelle, se on oiva systeemi lämmityksen kytkemiseen. Sen avulla voin "työhuoneeni" ikkunan läpi kaukosäätimellä laittaa virran päälle tuntia, paria ennen kuin auton tarve tulee ajankohtaiseksi. Vastaanotin-pistorasia on kesät sisätiloissa. Eilen vein sen paikoilleen autokatokseen. 
  "Hyvä", ajattelin, aamulla auto lämpenemään ennen kauppareissua."
  Niin tein. Mielin hyvin kävelin sitten autolle. Mutta kas kummaa! Eipä ollut moottori lämmennyt! Johtui siitä, että lämmityspiuha roikkui kahdenkymmenen metrin päässä varaston seinällä! 
  Vissiin aivot ovat ajautuneet sellaiseen tilaan, että kokonaisuutta on vaikea hahmottaa. Jos tehtävä on monivaiheinen, niin joku lohko nupissa ilmoittaa kaiken olevan kunnossa, vaikka vasta yksi osa tehtävästä on suoritettu. Tai en tiijä. Ei tuollainen kuitenkaan ihan tavallista minulle ole. Pystyn nimittäin aivan kevyesti sekä tekemään tarpeeni, että pyyhkimään myös. 
  Noin kuitenkin kävi. On asialla hyväkin puolensa. Ei nimittäin tullut peruutettua katoksesta piuhaa irrottamatta. Niin on kyllä käynyt. Ainakin kerran talvessa. Yleensä siitä ei ole haittaa ollut, sillä johto irtoaa auton nokalta sopuisasti. Kerran kävi niinkin, että Hilpan kanssa ihmeteltiin kummallista kolketta. Piuha siellä roplotti auton alla, oli irronnut seinästä. Asian huomasin vasta kaupan parkkipaikalla. Ei silloinkaan mitään kummenpaa ollut seurauksena. Minkä nyt isku itsetunnolle. 

  Tänään käytin auton Hollolan Autopesussa. Ulkopesu käsin, sisätilojen imurointi, ikkunoiden sisäpintojen pesu, ja pölyjen pyyhkiminen. 40 €. Ulkomaalaistaustainen aviopari tekee hyvää työtä kohtuuhinnoin. Ja kuitin kanssa kanssa. Siis myös. Kuitin kanssa. Olen ollut jo monta vuotta heidän tyytyväinen asiakkaansa.  

  Liz Truss sitten pääsee historian kirjoihin Britannian lyhimpään palvelleena pääministerinä. Samoilla teeseillä tulevaksi Suomen pääministeriksi vankimmin ehdolla oleva etenee. Ja jos homman saa, niin ei varmasti eroa kuudessa viikossa. Suomi ei ole Britannia. Täällä kansan heikommassa asemassa oleva osa kärsii hammasta purren. Jotkut sellaisetkin, jotka ovat sitä vaaleissa äänestäneet. 
 
  Politiikka sikseen. Tai vielä sen verran, että Ruotsin malliin en kyllä suin surmin halua käyvän. Siis tänne muodostettavan hallituksen, joka on tietyn puolueen hyppysissä. 

  Nyt riittää, iltavuoro. Koska en kuvaa ottanut autosta, joka olevinaan lämpeni, mutta ei lämmennytkään, otin sattumanvaraisen kuvan "työhuoneeni" kirjahyllystä. Siinä ollaa sovussa: Savo, Musiikki ja Aku Ankka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti