perjantai 23. syyskuuta 2022

MUUTTOLIIKKEITÄ

  Muutto on alkanut. Linnut kokoontuvat, suuntaavat etelään, venäläiset nuoret miehet suuntaavat, yksin, tai pienissä ryhmissä, länteen, me suunnattiin kaksin lounaaseen. Kuvaa venäläisistä nuorista miehistä minulla ei ole, sillä uutista napattua en viitsi käyttää, eikä minulla ole kuvaa meistä kaksin usmuuttamassa kohti Hollolaa, mutta ensimmäisen hanhiparven ikuistin eilen illansuussa.



  Lintujen muuttoliikettä ei estä edes Putin, venäläisten nuorten miesten muuton estää ainakin Suomi, koska se aikoo keksiä keinon pistää itärajan säppiin, meidän muuttoa väliaikaisesti Hollolaan ei estä Putin eikä Suomi, sillä se on jo tehty. 

  Ihmeellisesti sota tuo kansassa, hallitusta myöten, esiin pelottavia piirteitä. Se saa ihmisen ajattelemaan, että jonkin maan kansalaiset ovat kategorisesti pahoja, kansalaisuus riittää tekemään heistä hylkiöitä. Samaa potaskaa kuin Putin lähipiireineen syöttää ukrainalaisista. 
  Varmasti on ihan oikein rajoittaa venäläisten turistien tuloa, estää se vaikka kokonaan, mutta miten  toisinajattelijoiden tai liikekannallepanon seurauksia pelkäävien kanssa menetellään? "No olkoot siellä!" "15 vuotta linnaa mielenosoittajille, ties mitä sotaanlähdöstä kieltäytyville, se niille ihan oikein!" Tuollaista henkeä tuntuu olevan ilmassa. Ainakin minulla rajan totaaliset sulkemiset, jopa aitaamiset, nostavat niskakarvat pystyyn. Maailma on mieletön. 

  Sainpa purettua hieman itseäni. Vähän helpotti. 

  Tänään siis tultiin Hollolaan. Päivällä käytiin Elinaa katsomassa. Entinen on kunto. Muutaman minuutin jaksoi naureskella, sitten taas uni voitti. 

  Kirjastossa käytiin myös. Kun Hilppa ryhtyi keittämään puolukkapuuroa, minä suuntasin vielä Motonetiin. Hankin tarpeet perämoottorin syyshuoltoon ja bonuksena neopreenisaappaat. Saappaista on tullut jokavuotinen ongelma; ne, tai ainakin toinen, vuotaa aina. Siis vaikka ostan uudet, niin seuraavan kesänä ei synny reikää veteen. Sehän johtuu siitä, että kumi ei tykkää pitkästä talvesta kylmässä pirtissä. Jotenkin haurastuvat, ja vuotokohtia tulee, vaikka ei niitä mihinkään terävään tökkääkään. Nyt aioin toimia siten, että uudet saappaat tekevät kevät- ja syysmuuton kanssamme. Jospa tulevina kesinä minulla sitten olisi pitävät saappaat ilman että joka vuosi uudet ostan. 
  Saappaista vielä sellainen empiirinen havainto, että eräät Lidlistä kauan sitten ostetut saappaat palvelivat enemmän kuin viisi vuotta aivan ehjinä, vaikka olivat talvet saaressa. Sitten toiseen tuli iso rempeämä, kun jalan potkaisin naulaiseen lankkuun. Olen sen jälkeen kyttäillyt, josko Lidliin tulisi samalaisia erä, mutta ei ole näkynyt. Ei aina ole niin, että halpa on huono!

  Huomenna tulee perhe Tiilikainen. Sunnuntaina tietysti takaisin Espooseen palaavat. Mukava nähdä. Liisa on siinä iässä, että pienessä ajassa tulee kehitystä. 

  Me ajellaan muutamaksi päiväksi saareen sunnuntaina, maanantaina viimeistään. Perjantaina 30.9. pitää tulla taas Hollolaan, minulla on fysioterapia ja lauantaina 1.10 on Iiriksen synttärit. Tää on melko risaista matkustelua. Onneksi ei kirpaise ihan niin paljon kuin kesällä, sillä bensaa saa jo alla kahden euron per litra. 

  Nyt on lopetettava, kauden ensimmäinen puolukkapuuro on vatkattu, vaniljakastiketölkki avattu. Lähden nautiskelemaan.

1 kommentti:

  1. Venäläisten maahanmuuttoa ei pitäisi estää, sillä he jatkavat matkaansa edelleen muihin maihin, kuten muuttolinnutkin. Muistetaan inhimillisyys.

    VastaaPoista