Koska kovin epävakaa, repaleisten sadepilvien vaivaama seutu näytti aamulla ennusteissa sateettomalta, päätin, jotain tehdäkseni, tehdä jotain. Siis: Jotain tehdäkseni päätin tehdä päätöksen tehdä jotain. Kun päätös oli tehty, oli helppo tehdä päätös, mitä se jotain, mitä päätän tehdä tehdäkseni jotain, on. Näin helposti syntyi päätös lähteä jotain tehdäkseni pätkimään tuulen kaatama kelo. Kun päätös on tehty, ei ole konsti eikä mikään pysyä päätöksessään.
Minä siis pätkin tuulenkaadon. Syksyn mittaan täytyy se pilkkoa klapeiksi kuormalavan päälle.
Noita pystyyn kuivuneita on kyseisellä alueella neljä tai viisi. Yksi näkyy kuvassa taustalla. Pitää niitä ensi kesänä kaadella. Jollen sitten, jotain tehdäkseni, päätä tehdä jotain, mistä saattaa seurata, että päätös on sellainen, että kaadan keloja jo tänä syksynä, jotain tehdäkseni.
Tulenarkaa puuta on noissa kuolleissa männyissä; tervasta on rungossa monen metrin matkalla.
"Sehän se on puut tappanut, tervasroso", mietti metsuri-Peppe huilatessaan lasien huurtumisen kuivumista odotellen.
Eläkeläisen elämä on arvaamatonta. Kun muutama päivä sitten blogissani aikataulutin syksyn kulkua, joudun jo sitä rukkaamaan. Yksi matka tulee lisää. Perhe Tiilikainen on näillä näkymin tulossa Hollolaan ensi viikonloppuna. Tottakai me mennään myös. Onkin jo aikaa kulunut siitä, kun ollaan tavattu. Perjantaina, 23. syyskuuta, Hollolaan lähdetään, sunnuntaina palataan takaisin. Jos näin tapahtuu, ollaan oltu saaressa 11 päivää ilman kaupassa käyntiä. Hyvin tulee ruoka riittämään. Pakastin on mainio kapine. Tänäänkin oli lounaana ahvenfileitä pakkasesta, pottuja, sekä sienisalaattia. Nyt ihmettelette, että mistä ne Lehkoset sienisalaatin pieras, kun Peppe on kaiken aikaa raportoinut, että rouskuja ei ole vielä noussut? Ei ole noussut, ei! Mutta viimeiset suolasienet viime syksyltä nyt popsitaan. Hyvin ovat säilyneet. Vaan jos ei uusia tule, niin joulu jää puutteelliseksi.
Pientä sateen mahdollisuutta vielä ainakin huomenna, mutta sitten näyttää puotaiselta. Se tietää sitä, että Piskolaan mennään keräämään tyrnimarjoja. Todellisia terveyspommeja ne ovat. Eikä tarvitse paljon smoothieen laittaa.
Puolukkaankin lopulta lähdetään. Samalla tulee sienitilanne päivitettyä. Metsään meno on ihan jees, sillä polvi on piikistä ottanut onkeensa, eikä kipu ole enään kummoinen. Lepokipua ei ole lain, ei juuri liikkuessakaan. Jos polvi hiemankin vääntyy väärään asentoon, niin vihlaisee kyllä, kunnolla. Eihän se ole mihinkään parantunut. Väliaikainen ratkaisu tuo pistos on. Saa nähdä, kuinka kauan vaikuttaa, koska palaavat tuskat? Minulla kyllä riittää kärsivällisyyttä odotella kauankin.
Siinä taas turinaa turhaa, banaalia bamlausta, tavanomaista tarinaa. Mutta totta. Joskus saattaa tulla autofiktion aika, jos proosallisuus alka tympiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti