tiistai 7. kesäkuuta 2022

SINTTI UURASTAA

  Monilla linnuilla ovat poikaset kuoriutuneet. Parin räksänpojan näin eilen hyppivän heinikkoon piiloon, kun siivet eivät vielä ottaneet ilmaa alleen. Sinitiainen pesii piha-aitan nurkan pöntössä jo kai viidettä vuotta. Tai kuudetta. Joka tapauksessa on vuokrasuhde jatkunut siitä asti, kun pöntön seinään kiinnitin. Sintin (sintti on siis sinitiainen, erotukseksi tintistä l. talitiaisesta) puuhia on hauska seurata. Tai sinttien, sillä varmaan molemmat osapuolet syöttävät poikasiaan. Ei nimittäin montaa sekuntia kestä, kun äitisintti, tai isäsintti, ilmestyy muonaa nokassaan pesälle. En tosin ole varma siitä, että molemmat ovat ruokkimassa, sillä samannäköisiä ne maallikon silmillä katsottuna ovat. Jos vain emo ruokkii, niin tehokasta on touhu. 





  Ilmeisesti ravintoa löytyy nurkilta riittävästi, sillä kovin pitkiä hankintamatkoja ei sintti ehdi tehdä. 

  Linnuille on ravintoa. Mekin ryhdyttiin ravintoon liittyviin toimiin; mullattiin pottu!



  Harsoja ei ole enää kuin porkkanalla ja herneellä. Kesäkurpitsa, kurpitsa, sipuli, tomaatti, salaatti, persilja ovat lähteneet hyvin kasvamaan, kurkku hitaammin. Satoa odotellessa syödään nokkoslettuja ja -keittoa. Ehkä vuohenputkipiirakkaa ja voikukkasalaattia myös. Ahvenfileen kera. Surkeeta, kun ei ole kaupat vieressä. 

  Perhe Tiilikainen lähti Espooseen eilen ap. Kesäkuun lopulla ja heinäkuussa he täällä jonkin verran aikaa viettävät, loma kun on. Iiriksellä on parikin viikon luisteluleiriä. No, pääsee tramppa hieman vähemmällä. 

  Pikkukalastaja Liisa.


Siskokset aamuverryttelyä suunnittelemassa ennen kotiinlähtöä.


  Aamupäivä touhuttiin puutarhassa. Iltapäivällä lähdetään naapurin Hannun kanssa korjaamaan Potinlahden laituria. Yksi liitos on vähän repeytynyt ja laituria pitää nostaa, koska vesikin Saimaassa on noussut. 

  Sen verran uutisia kommentoin, että ylellä kyseltiin, kuinka tulee suhtautua tietoihin ja vallankaappausaikeista Venäjällä sekä Putinin vakavasta sairaudesta tai salamurha-aikeista. Toiveikkaasti, mikäli minulta kysytään. Aika vi**umaisesti ilmaisin, mutta on Putinkin aika vi**umainen henkilö.

  Vi**umaisuudet sikseen, jos haluaa sukseen. Ryhdyn syömään. Kesäkurpitsa/jauhelihavuokaa. Ei omista tarpeista. Ei kesäkurpitsa, ei jauheliha.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti