VIELÄ MUUTAMA MUISTOJA NOSTATTANUT

  Olen kertaalleen äidin valokuva-albumit selannut läpi. Itse asiassa lapsuusvuosieni aikaisten kuvien jälkeen löysin tosi vähän sellaisia, joita tämän otsikon alle voin laittaa. Näyttää siltä, että 1960-, 1970-. ja  1980-luvuilla vanhempani eivät juuri kuvanneet. 1990-luvulta eteenpäin, aina 2010-luvun alkupuolelle asti, on täyttynyt lukuisia kansioita lähinnä Elinan ottamista kuvista. Ne ovat äidin ja isän matkoilta, tuttavavierailuilta, ja luonnosta otettuja. Kyllä niistäkin varmasti mielenkiintoisia seuloutuu, kunhan ehdin ne tarkemmin plaraamaan. Muutaman kuvan skannasin jo kuitenkin, minusta, tai minua hipaisevista aiheista, tietysti.

  Aloitetaan kuvasta, missä, ihme kyllä, ei ole allekirjoittanutta. Siinä ovat Ritva-sisko, Haneli ja Erik. Sekä tietysti vuonia. Ja takaoikealla hevosvetoiselta kylvökoneelta näyttävä kapine.
  Erik oli lukioikäinen nuori mies Helsingistä. Hän oli Lehkosten perhetuttujen, Pajasten, sukulaispoika. Pajaset olivat joka kesä viikkoja Piskolassa. Erik ainakin parina kesänä ihan kuukausitolkulla. Hän oli melkein mies, ja teki talon hommia innokkaasti, muistelen. Muistan tuon kuvanottotilanteen. Sen nappasi Maija-täti. Minä oli jostain syystä suuttunut sisaruksiini. En kai saanut syöttää vuonia vuorollani. Siis niin ajattelin. Joten olin jossain taka-alalla vääntämässä itkua, enkä suostutteluista huolimatta, mennyt kuvattavaksi. No, nyt sitä saa katua.

  Alla on pääosassa terrieri Dogi. Sivuosissa isä-Erkki, minä, ja potkulauta. Potkulauta oli eno-Ollin jäämistöstä saatu. Siitä väliin sisarusten kera tuli nahinaa. Vaikka ei potkulaudalla mitenkään helppoa ollut epätasaista pihaa, soraisia teitä, viilettää. 

  Terrieri Dogi oli lajinsa sitkeä yksilö. Ei se sidostesukkaa kiskonut (kuka muistaa mainoksen?), koska ei ollut kaveria, eikä varmaan sidostesukkiakaan. Mutta kun isä pisti sille kapulan suuhun, nosti ylös, roikkui Dogi siinä niin kauan kuin isän voimat riittivät. Ei Dogi mikään kettukoira ollut. Lapsuuteni ja nuoruuteni aikana Piskolassa oli lukuisia koiria, Karhukoiria, Pystykorvia, sekä Samojedeja, ainakin. Eikä mitään niistä käytetty metsästykseen, koska kukaan ei metsästänyt. Myöhemmin Haneli sitten hankki ajokoiria, nykyään myös mäyräkoiria, sillä hän harrastaa metsästystä. 

  Sitten pari kuvaa teinivuosilta. Mistähän nämä Elinan albumeihin ovat joutuneet? Seppäsen Timppa ja minä hiihtelemässä. Kaunis näyttää olevan keli, kevättä lienee. Tuolla samalla hiihtoreisulla oli mukana Koistisen Kaimaani. Hän lienee kuvat ottanut. Jossain omissa tuluksissani pitäisi olla sellainen kuva, jossa Kaimaani on Timpan kanssa. Pitää joskus penkoa esiin. 

  Timpasta tulee mieleen yksi muisto. Tai useampiakin, tietysti, mutta kerron tämän yhden. Ihan "bona fide", enkä kenenkään soisi sitä muussa tarkoituksessa kerrottuna pitävän. 

  Noihin aikoihin oli Anttolan Koivulassa meneillään Tanssikoulu. Oliko se Åke Blomqvistin? Sitä en muista? Useat kavereistani olivat tunneille ilmoittautuneet, Timppa myös. Eräänä päivänä tanssitunneilta saapui Timppa. Hän alkoi selvittää minulle silmät pyöreinä: "Tänään tanssittiin sumpaa ja rampaa!"

  Minä en innostut tanssikouluun lähtemään. Eikä Ahos-Riti. Eipä tainnut Koistis-Perttikää olla? Pettisen Leksa oli, vaikka oli jo ennestää melkoin parkettimies. 

  Varmaan samana päivänä otettu kuva. Ainakin samoissa vetimissä olen, hattua lukuunottamatta. Muistan tuon hatun, ja että siihen liittyy joku tarina, mutta tarinaa en muista. Enkä sitä, miksi minulla on Aku Ankka mukana? Ehkäpä vaan poseeraamista varten? Hattu ja Aku Ankka? Teinipoikain aivoitukset ovat joskus vaikeaselkoisia.

  Nyt loikataan vuoteen 1992. Se oli hyvä sienivuosi. Ainakaan ei ole kovin kaukaa haettu päätelmä. Se, mikä minua kuvassa pistää silmään, on, että Avokkaan talo on vaalea. En ole aivan varma, mutta ehkä viimeistä kesää. Ainakin on melko rapistuneessa kunnossa. Isä-Erkki ja Ahos.-Riti sen sitten maalasivat. Taisi kuitenkin olla 1994, tai 1995. Erkki maalasi alapuolta, Riti tikkailla yläosaa. Mikä ettei; olihan Riti ollut nuoruudessan pari kesää "Mualar-Matin" hanslankarina. Niistä kesistä on paljon muistoja, mutta valitettavasti ei valokuvia.

  Viimeisenä otos per. 1998. Saunan rapuilla ollaan, Hilppa, Elina ja Peppe. Sauna oli maalattu jo taloa aiemmin, ja näkyy vuorilaudoista vähän rapistuneen. Talokin oli jo nykyisen värinsä saanut. Muuten, hyvin Erkki ja Riti maalasivat. Minä talon rasvasin viime-, ja toissakesänä, yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Auringonpuolen alalaita alkoi vähän hilseillä, varjon puoli oli vielä silloinkin aika kelvollinen. Saunan etupuolta on väliin maalattu uudestaan. Ensi kesänä on tarkoitus koko rakennus sutia paraatikuntoon.
  Piippu suussa tuolloin. Se oli enempi sääntö, kuin poikkeus. Piiput ovat tallella, tuokin. Kylmillään ovat olleet toistakymmentä vuotta.

  Nämä tällä kertaa. Lauantaiaamu jatkuu, Postisähläykset jatkuvat. En ala sormella osoittelemaan, kun en syyllisiä, tahallisia tai tahattomia sellaisia, tiedä. Sen tiedä, että tietty osa kansasta on saanut tuulta purjeenriekaleisiinsa, ja he riekkuvat ja rääkyvät, kuin pahaiset kakarat. Näyttävät olemattomatkin politiikan pyörteissä noudatetut hyvät tavat kaikonneet ties minne.
  Sallikaa minun, edes vienosti, hymähtää, kun mediassa uutisoidaan Halla-ahon pöyristyneen jostain Postiin liittyvästä. Voi tuota omahyväisyyden määrää! Vaikka tuollainen kuullu politiikkaan, niin minun kaaliini ei mahdu. Ehkä siksi olen pitänyt näppini irti käytännön politiiksta?