Ensi alkuun pengoin esiin isän alkuperäisen perukirjan. Se löytyi kivuttomasti. Toisin, kuin jokunen aika sitten, kun jouduin sen edellisen kerran etsimään.
Sitten aloin tulostelemaan pankin pohjalle laadittuja nelisivuisia valtakirjoja. Ensimmäinen onnistui joten kuten, seuraava oli aivan himmeä. Muistelin, että mustan kasetin vaihdosta ei ole kauaakaan, ja värejäkin pitäisi olla jäljellä. Tarkastin määrän. Sovellus näytti, että aineita on runsaasti. Irrotin mustan kasetin, hölskyttelin, laitoin paikalleen, yritin tulostaa. Ei apua, tuskin luettavaa oli jälki. Irrotin kaikki kasetit, tarkastin, että eivät olleet kuivuneet, uusi yritys. Jälki kelvotonta, kone ilmoittaa että yksi tai useampia värikasetteja on lopussa. Pää alkoi savuta. Sitten muistin, että piraateja olivat masiinassa olevat kasetit. Siinäkö syy ongelmaa? Värikauppiaat vakuuttavat, että ei ole mitään vaaraa, että heidän tuotteensa eivät toimisi. Muistan kuitenkin, että joskus aimminkin minulla on ollut ongelmia piraattien kanssa. Siksi käytin alkuperäisiä silloin, kun jouduin työn vuoksi enemmän tulostinta käyttämään. Mutta viimeeksi olin näkemä ottanut riskin. Varmaan siksi, että kopiokoneen käyttö on vähäistä, ja hintaero koko sarjassa on useita kymppejä.
"Voihan pentele!", tuumiskelin. "Eikä taida koko Hollolassa olla enää kauppaa, mistä saa tulostinmustetta!"
Sitten kelasin: ehkäpä Tokmannilta tai Kunttiksen Prismasta? Eiku berberiä niskaan, taipaleelle. Ensin usmuutin Tokmanniin, koska se on lähempänä. Ihme ja kumma: siellä oli kasetteja, vaikkakin melko niukka valikoima, mutta juuri minun Photosmartiin sopia löytyi! Siitä vaan koriin: Cyan, Magneta ja Keltainen, sekä Musta XL, kassan kautta autolle 68,80 € varattomampana. Onko mittää järkee? Siihen hintaan saisi uuden tulostimen, edullisimpia melkein kaksi! Mutta ei siinäkään ole mittään järkee, ostaa aina uutta tulostinta. Sehän se perin vastuullista kuluttamista olisi!
Kotona vaihdoin värikasetit. PC:n näyttö ilmoitti. "KIITOS, ETTÄ VAIDOIT ALKUPERÄISET TUOTTEET!"
"Kaada ittelles vaan!", vastasin, ryhdyin tulostamaan. Ensimmäinen neljän arkin satsi tulostui hienosti, jälki erinomaista. Olisikohan tulostin kuitenkin ottanut nokkiinsa, kun vastasin sen kiitoksiin epäkohteliaasti; seuraavan nelikon kolmas arkki jäi puolitiehen lonksuttamaan. Tulostimen tulitikkuaskin kokoinen näyttö ilmoitti, että laite ei pysty kommunikoimaan tietokoneen kanssa. Jos päästä oli aiemmin noussut savu, nyt oli liekkien vuoro.
"Kyllä minä sulle kommunikoinnit näytän!", ajattelin. Maltoin kuitenkin mieleni. Ei partsilta ole kuin kerroksen pudotus, ei sieltä näyttävää pläjäystä saa aikaan.
Sammutin tulostimen, kiskoin juuttuneen paperin pois, käynnistin uudelleen.
"Sammutit laitteen väärin! Suorita sammutus oikella tavalla!", kertoi näyttö.
"Nii että millä tavalla? Ku jäät paikalleen lonksuttamaan? Iltaanko ois pitäny ootella?", mietin. Kainalot märkinä, sydän läpättäen, hengitys pihisten, kädet vapisten, käskytin tulostimen uudelleen toimintaa. Kas kummaa! Loput tulosteet putkahtelivat aivan asiallisesti ilmoille. Ei jumittelua, ei kuittailua. Ja vielä illallakin, kun muistin yhden tarvittavan asiakirjan puuttumisen, toimi värkki, niin kuin sen on tarkoitus.
Pääsen siis jonottamaan pankkiin. Aikavarauksia ei näet enää voi rahalaitokseen tehdä. Huomenna, eväät mukana, runsaasti energiajuomaa, pari kirjaa ja bluetoothkorvanapit. Makuupussi? Ei kai, mutta ehkä torkkupeitto? Eiköpä se siitä.
Eläkeläisen etuihin kuuluu, että en mene vielä tänään jonottamaan. Miksikö? No koska siltä tuntuu. Tilinavaus kestää tiemmä parisen viikkoa. Ei siksi, että tilistä tulee iso, vaan siksi, että paperit kiertävät ties missä syynättävänä. Mutta ei asunnon lopullista kauppakaan ihan het'huomenna tehdä. Omat kommervenkkinsä siinä, vaikka hyväksytty tarjous jo olisikin. Eikä sellaista edes vielä ole. Yksi varteenotettava ehdokas on. Odotellaan, kuinka käy.
Sen eilinen osoitti, että ei minusta olisi enää konttorirotaksi. Tai ainakin täytyisi hermoille pitää ankarat sulkeiset. Onneksi asia on niin, että ei ole tarvetta konttori-, jos ei muunkaaa kaltaiseksi rotaksi ryhtyä. Paitsi aivan pienessä mittakaavassa, kuten kerroin. Koitetaan kestää.
Näissä merkeissä jatkuu tihkuisen kostea marraskuu. Sään puolesta kostea. Ehkä joillain muutenkin. Minulle taitaa tulla tipaton. Paitsi ei sentään: silmätippoja pitää aamuisin laittaa, koska muuten öögat valuu vettä, kun lenkille lähtee.
Loppuun kuva, kuinkas muuten? Ei ole aina pidetty kuin kukkaa kämmenellä. Mutta sattui silmiini, kun arkistoja selailin, että joskus on pidetty kuin kuplaa kämmellä. Jonkin kuvanmuokkausohjeman avulla olen tuon kai väsännyt? Ihan ajankuluksi varmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti