MARKETKYTTÄÄJÄ

  Tässä ollaan pari päivää totuteltu asumaan kotona. Hyvin se sujuu, vanhalta muistilta. Olen kuitenkin pannut merkille, että jotkut asiat kismittävät. Ei kotona, mutta kaupoissa. Kun olen vaikkapa Lidlissä, huomaan enenevässä määrin suivaantuvani kansalaisten käyttäytymisestä. Suivaannun, kun parkkipaikalla joutokäytetään autoja. Suivaannun, kun ostoskärrejä ei palauteta paikoilleen, tai ne jätetään oven eteen sikin sokin. Hollolan Lidlissä on nimittäin ollut aina suurin osa ostoskärreistä saatavilla ilman panttia. On niissä kolikolla avautuva lukitus, mutta ilmeisesti joillakin on konstit vapauttaa se. Varmaan viimeisten vuosien aikana olen yhden käden sormilla luettavan kerran joutunut rahalla tai rahakkeella ottamaan kärrit käyttööni. No, ihmiset tästä hurmaantuneina jättävät kärrejä pitkin poikin. Ja, kuten taisin mainita, ottaa se pattiin. Suivaannun vielä siitä, kun kassajonossa tungetaan perstuntumalle, kurkotellaan ostoksia edellä olevan olan yli hihnalle. Ihan kun se jotenkin asioita jouduttaisi! Ja siitäkin suivaannun, kun viikkotarjoukset ovat milloin missäkin, paitsi eivät vahingossakaan siellä, missä niitten kaiken logiikan mukaan pitäisi olla, eli muitten samanlaisten tuotteiden hyllyssä. Pitkäaikaisen kokemuksen kautta suoritetusta opettelusta ei ole senkään hyötyä. Vaikka normaali sijoittelu on kristallinkirkkaana kaalissa, niin että ostoslistan voi laatia kiertojärjestyksen mukaan. Ei puhettakaan, persiilleen menee hyvä lista, kun ohimot vaahdossa laukkaat isoa myymälää päästä päähän, laidasta laitaan, löytääksesi juuri sen ja sen tarjouksen, säästääksesi jopa 40 senttiä!

  Minusta on tainnut tulla marketkyttääjä, katkera valittaja, sosiaalisesti rajoittunut ja katkeroitunut yhteiskunnan hiearkian alakerroksiea dallaaja, joka kohta lähtee kyselemään taskuasetta pimeiltä markkinoilta, vähintään ottaa ruotsalaisen äänenvaimentajan Moran taskuunsa seuraavalle kauppareissulle.
  No ei sentään. En ihan tosissani ole. Mutta siinä olen tosissani, että luettelemani asian korpeavat. Ei luulisi olevan iso vaiva sammuttaa se perkeleen kaara, kun odottelee äijää, akkaa, lasta, naapuria kaupasta. Eikä tuoda ostoskärriä takaisin ja työntää omaan jonoonsa. Eikä pitää hajurakoa edellään olevaan kassajonossa. Siihen en osaa tarkasti ottaa kantaa, kuinka hankalaa on sijoittaa tarjoukset niille paikoille, missä kaltaisensa tuotteet ovat? Mutta ilmeiseti se on vaikeaa. Kai ne muuten vertaistensa joukoon esille laitettaisiin?
  Minua rehellisesti on ruvennut häiritsemään luettelemieni kaltainen käytös. Ei pitäisi antaa häiritä, vaan minkäs teet. Asian kärki lienee siinä, että ihmisten välinpitämättömyys se pohjimmiltaan on, mikä korpeaa. Varsinkin, kun se tuntuu vaivaavan aika suurta osaa kansalaisista. Tietysti välinpitämättömyys noissa asioisaa ei nykykielellä isossa kuvassa paljoa merkitse, meikäläisen postimerkkikokoisessa vaan. Toisaalta: jos on välinpitämätön pienien asioiden suhteen, on todennäköisyys samaan suurissa asioissa merkittävä. Näin uskon.
  Siinä vuodatusta. Mielen purkua, ilman pyssyä tai puukkoa.

  Kyllä minua isommatkin asiat suivaannuttavat. Vaikkapa se, että kohta neljännes kansasta on Persujen kannalla. Näyttää siltä, että mitä enemmän törkyä siltä taholta suolletaan, sitä suuremmaksi kannatus kohoaa. Ei helvetissä neljännes suomalaisista voi olla oikeasti tuota mieltä. Menevät vain, ehkä kyllästyneenä perinteiseen politiikkaan, mukaan vuohotukseen, sinänsä taitavien manipuloijien viemänä. Olen minäkin kyllästynyt politiikkaan. Olen ollut kauan, vissiin aina. Mutta ei se ole puolustus ajattelun lopettamiselle.

  Mitähän vielä valittais? Postin todennäköistä lakkoa? En viitsi. Suomalaisen lihan joutumista punaiselle listalle Ruotsissa? En viitsi. Yhdysvaltain vahvistusta Pariisin ilmastosopimuksesta vetäymisestä? Paska juttu, tiedossa pitkään, en jaksa.
  Entä mistä olis tyytyväinen? No kirjallisuuden Finlandia-ehdokkaista ainakin. Mielenkiintoisia, tulee jokunen jossain vaiheessa luettavaksi.

  Huomenna on perjantai, pikkupakkanen jatkuu. Pitänee lähteä katsomaan, joko on alkanut vetää Tiilijärviä jäähän. Tiilikaiset ovat tulossa viikonlopuksi meille.
  Launtaina on lauantai.
  Sunnuntaina on isänpäivä. Odotan malttamattomana, saanko Iirkseltä hienon onnittelukortin. Jos nimittäin saan onnittelukortin, se on varmasti hieno. Viimevuotinen on tuossa seinällä, etuoikealla. Toivottavasti sen saan laittaa arkistoon, uuden paikalle ripustaa. 
  Maanantaina uusi viikko, uudet suivaantumiset marketin tienoilla, ehkä muutakin valitettavaa ilmaantuu. Tai toivottavasti ei. Lupaan yrittää olla valittamatta. Valittajia on maailma pullollaan. En tahdo kulkea sen joukon mukana. Yritän puhkaista sellaisen kuplan, missä kelluu Marisija-Peppe.