Viikonloppuna, kun Tiilikaiset olivat meillä, kävi siten, että palasin lenkiltä siinä kahdeksan maissa. Joku oli talon päädyssä roska-astioiden luona. Vilkaisin varovasti ohi mennessäni. Menin sisään, kohta tuli Joni perässäni. Silloin tajusin, että Jonihan se oli siellä roskiksien luona röökillä ollut! No, ei kovin paha moka. Joku vieraampi tuttu olisi saattaanut pitää kopeana.
Edellisessä kirjoituksessani kerroin Van Morrisonin uudesta albumista. Sanon nyt jonkun sanan Nick Caven uutuudesta. Ghosteen on tullut muutaman kerran läpi kuunneltua, tänä aamuna viimeeksi. Vaatii useamman kuuntelun, tuo viipyileviä sointeja pursuava albumi. Lie Caven pojan äkillinen kuoleman yhä sävelissä mukana? Näinhän oli myös edellisessä, eli Skeleton Tree-albumissa. Ei ihan helpoimmasta päästä sisäistettäväksi.
Säätiedot pitivät tällä kertaa paikkansa. Seitsemän kantissa alkoi satamaan, ja lorruuttanut on koko päivän, milloin rankemmin, milloin hiljempaa. No, ei tässä isoja tarpeita ole ulos lähteä. Edes tarpeilleen, kuten saaressa. Niinpä lueskellaan, vähän tallenteita tuijotetaan.
Onneksi Rohus-Matti oikaisi edellisen blogin väittämääni. Minähän möläytin, että olen lukemassa Stephen Boothin uusinta suomennosta. Olin tietämätön, mieheltä on sen jälkeen julkaistu peräti kaksi teosta: vuosi sitten Umpikuja, ja tänä syksynä Kuoleman salaisuudet. Molemmat jatkoa erinomaiseen Peak District -sarjaan. Minähän varasin heti edellä mainitun. Lukemista riittää, sillä kirjasti ilmoitti, että Ian Rankinin Piru mieluumin, ja Mads Peder Nordbon Kylmä pelko = Annilaanganipalaaq ovat noudettavissa, ja taidan 1. sijalla Boothin kirjankin kohdalla. Tosiaan lukemista riittää, sillä mökkikauden aikana ei tohdi juuri kirjoja varata. Talvikuukausina sitten ahmitaan.
Hirveä öyhke kuuluu somessa vellovan tapaus Husu Husseinin ympärillä. En minä tuota saastaa ole lukenut enkä penkonut, mutta jokusen fb-kaverini jakamista postauksista niin päättelen. Sen voin uskoa, että tuollainen juttu on Persuille ja muille noilla neliöillä tepastaville kuin joulu. Vaikka joku oikeudellinen periaate kuuluu: Volenti non fit injuria, eli Suostuvaiselle ei tehdä vahinkoa, mikä tarkoittanee sitä, että jos joku asettaa itsensä tietoisesti asemaan, josta voi aiheutua vahinkoa, sekä koitua seurauksia, kärsikööt nahoissaan. Toisaalta: ei lyötyä pidä mukiloida. Mutta kuka sen noille läppähousuistaan virttyneisiin verkkareihin kasvaneille koulukiusaajille kertoisi?
Sitten tuo Päivän pelastus. Se oli makkarakastike Kartanon Herranlenkistä + omat potut. Kyllä joskus tuollainen arkiruoka maistuu. Varsinkin kun asutaan Kartanon alueella. Herroista niinkään tiijä. Siikliä tuli tosiaan niin runsaasti, että jouluun pärjätään. Ei niistä rahallista hyötyä juuri ole, pottu kun on halpaa, mutta on ne hyviä! Parempia, kuin ostetut, täysin saman makuiset. On se kumma juttu.
Hilppa väsää nyt smoothieita. Pakasteesta vattuja ja punaisia viinimarjoja mikron kautta tehosekoittimeen, tölkistä jugurttia joukkoon, mylly pyörimään, sekoitus lasiin, mysliä päälle. Pittääpä männä maistamaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti