Elettiin kevättä 1967. Siskoni Ritva (R.I.P.) oli saanut ajokortin syksyllä. Päätimme lähteä käymään Lahdessa isoäitimme, oma-Emchenin, luona. Oliko joku loma koulusta, vai ainoastaan viikonloppu, sitä en jaksa muistaa. Joka tapauksessa ainakin kaksi yötä Lahdessa vietettiin.
Ritvalla oli Morris Mini allaan, joten sillä usmuutettiin Päijät-Hämeeseen. Emman luo kotiuduttiin. Siitä pikkuhiljaa kaupunkia katselemaan. Ritva lähti omille teilleen, minä yksin dallailemaan.
Lahti oli siihen aikaan olevinaan sellainen poppareiden kaupunki. Kun lahtelaisia nuoria joskus olin Mikkelissä nähnyt, lähinnä Meiskillä, olin katsellut heitä arastellen yläviistoon. Niin muodikkaasti he olivat pukeutuneet, niin "in" olivat heidän kampauksensa. Ja mielestäni kaupunki oli iso! Lahti iso?!?!?!
Hieman pelonsekaisin tuntein käppäilin torin maisemiin. Ihan tavallisen näköistä porukkaa siellä liikkui. Istahdin penkille torin laitaan, ällistelin ympärilleni. Pian hiippaili lähelleni likaisiin farkkuihin, kukikkaaseen t-paitaan ja sandaaleihin pukeutunut nuori mies, jolla oli miespuoliselkään ulottuva rasvainen tukka. Hän kuikuili minua hetken sivusilmällä, kysyi sitten "ostatko pilvee?"
Minä häkellyin, sopertelin, että en tarvitse,
"On mulla muutakin kamaa" ilmoitti kaippari.
Minä sanoi, että en nyt tarvitse mitään.
"Taidat olla landepaukku?!", täräytti mies, lähti luuhaamaan eteen päin.
Minä vaihdoin ihmeissäni paikkaa torin toiselle laidalle. Huomasin kirkon nousevan kadun päässä, käppälin sinne. Siellä oli puistoa kirkon ympärillä. Pieni joukkoa hieman minua varttuneempia tyttöjä ja poikia istuksi penkeilla naureskellen ja punkkua litkien. Istahdin jonkun matkan päähän. Kohta erkani yksi pojista joukosta, tuli luokseni. Hän esitteli itensä Pekaksi, jota Peteksi kutsutaan. Kysyi olenko Lahtelaisia, vaiko muualta käymässä?
"Mikkelistä mä tulen", vastasin reteesti. "Mä oon Pertti".
Pete isti viereeni. Juteltiin, valotettiin elämäämme, suppean kaavan mukaan. Pete kävi välillä hakemassa Egri Bikavér-pullon, tarjosi minullekin. Otin hörpyn, pari.
Kohta alkoi nuorisojoukko tehdä lähtöä. Pete kysyi minulta, tulenko illalla kaupungille. Kerroin tulevani. Hän kysyi, että haluanko pullon punaviiniä? Ilmoitin, että saattanpa halutakin. Pete kertoi hommaavansa, minä kaivoin hänelle valuuttaa. Sovimme tapaavamme Rautatienkadulla, mäessä kirkon puolella toria olevassa Sinuhen kahvilassa.
Vähän vielä kuljeksin Lahden keskustaa ympäri, palasin oman luo. Ritvakin tuli pian. Kerroin hänelle aikomuksistani. Hän sanoi lähtevänsä erään tuttunsa kanssa iltaa viettämään.
Kuuden jälkeen lähdettiin. Sisko sanoi vievänsä minut Minillään. Koska seitsemään, sovittuun tapaamiseen. oli vielä aikaa, eikä Ritvallakaan ollut kiire, ajeltiin hieman Lahtea pitkin ja poikin. Ajettiin myös silloisen Linja-autoaseman liikenneympyrässä. Ajeltiin oikein päin, sillä kertaa. Mutta kerran, en muista, oliko se tuo sama reissu, Ritva sörnäytti ympyrää väärin päin. Oli sen verran hämääntynyt, että oli pysäyttänyt auton. Joku ystävällinen mies oli tullut ajamaan kulkuneuvon pois.
Kun kello kolkutteli seitsemää käppäilin sitten Sinuhen kahvilaan. Hieman mietin, että näkyykö Peteä, vai ovatko rahani menneet sen siliän tien? Mutta kyllä mies siellä oli! Hän huomasi minut, nousi, ja vinkkasi tulemaan mukanaan ulos. Siellä, nurkan takana, hän kaivoi vinkkupullon kassistaan. Minulla oli pusakka päälläni , joten saatoin, muutamat hörpyt otettuamme, piilottaa lekan vyön alle. Sitten marssittiin sisään. Peten porukka istuksi isossa pöydässä, minkä ääreen minäkin sain lainaamani tuolin mahtumaan. Pian tutustuin nuoriin. Mukavaa joukkoa he olivat. Ja mielestäni heissä oli ripaus, tai hieman enemmänkin, suuren maailman tuntua. Niinpä niin. Kun ei Anttolaa ja Mikkeliä isompaa maailmaa ollut juuri nähnyt, niin Lahti ja lahtelaiset tuntuivat olevan toiselta planeetalta.
Ilta kului rauhallisesti. Välillä kävin vessassa ottamassa naukkuja pullostani. Samin kävivät Pete, muutamat muut, ottamassa omistaan. Kukaan, en edes minä, ei pahemmin humaltunut. Kun kahvila meni kymmeneltä kiinni, maleksittiin torille. Pian minä sitten lähdin Emchenin luo nukkumaan.
Peten kanssa oltiin vaihdettu yhteystietoja. Jostain syystä ei kuitenkaan kännykkänumeroita, eikä sähköpostiosoitteita. Niinpä siinä kävi siten, että Pete ilmestyi kesällä soittamaan meidän ovikelloamme. Asuimme silloin Mikkelissä, Linnakadulla. Peten kanssa pari iltaa pyörittiin Mikkelin ympyröissä. Hänellä ei ollut vasituista yöpaikka, joten hän nukkui erään kerrostalon rappukäytävässä.
Sen muistan, että silloin oli maisemassa tivoli, ja siellä yhtenä iltana heiluttiin.
Mukava mies oli Pete. Mutta siihen loppui orastava ystävyytemme. Me muutimme takaisin Anttolaan, enkä sen koommin ole miehestä mitään kuullut. Näin jälkikäteen ajatellen, olisi toki pitänyt yhteys säilyttää. Mutta, mutta.... Elämä on täynnä katumisen arvoisia tekoja ja tekemättä jättämisiä.
Seuraavan päivänä lähdettiin Ritvan ja hänen tyttökaverinsa kanssa käymään Heinolassa. En muista, miksi. Ei kai meillä mitään asiaa oikeasti sinne ollut. Enkä edes sitä muista, mitä siellä puuhattiin. Jossakin tovi istuttiin kahvilla, pian lähdettiin takaisin Lahteen. Nyt ajettiin ilman kauhun hetkiä. Nimittäin kerran, olisiko ollut mennyt talvi, tai seuraava, kun Ritvan kanssa ajettiin samaa väliä, lähti Mini vastasataneessa lumessa liirailemaan. Mutkaisessa alamäessä vähän ennen Kivijärveä. Sisko väänsi rattia hiki päässä, auto souti laidasta laitaan. Eikä siinä vielä kaikki! Vastaan tuli kuorma-auto. Se ohitettiin säkällä siten, että oltiin omalla kaistalla! Pian kuormurin mentyä sisko sai Minin toppuutettua. Siinä istuttiin ja vapistiin tovi, polttettiin parit tupakit, sisko Kenttiä, minä Marlboroa. Loppumatka ajettiin melko hiljaa, voitte uskoa!
Menin palattuamme taas Sinuhen kahvilaan, mutta ei siellä näkynyt ketään tutuiksi tulleista.
En siis enää Lahdessa Peteä tavannut, mutta, kuten kerrottua, Mikkelissä vielä treffattiin.
Olin siis tuolloin paria kuukautta vaille 16-vuotias. Ja kokenut ja karski maailmanmies, mielestäni, mutta ah niin viaton! Tällä koneella minulla ei ole juuri skannattuja nuoruuden kuvia, mutta koko lailla tuolta varmaan silloin näytin. Tai ehkäpä olen kuvassa vuoden vanhempi. Kyllähän tuollaiselle liuhuletille tullaan kamaa tarjoamaan, Lahden kokoisessa metropolissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti