Juhannus meni sitten kokotta. Mukavassa säässä kylläkin. Juhannuspäivänä ja tänään on tosin ollut melko tuulista, ja se on ilmanalaa vähän viilentänyt.
Eilen käytiin kylillä Juhannuspäivän tapahtumassa. Mentiin kymmeneksi. Se oli hyvä, laiturissa oli vielä kosolti tilaa. Samoin oli tuuli melko sopuisaa.
Jokusia myyntikojuja siellä oli. Perinteistä markkinameininkiä. Kansaa oli aluksi melko niukasti, mutta väki lisääntyi koko ajan, laiturikin täyttyi.
Muutamia tuttuja näkyi, muutamia jututinkin. Tutut tuntuvat vuosi vuodelta vähenevän. Luontainen poistuma vaikuttaa. Monet ovat ne kasvot, jotka ovat lopullisesti jättäneet Anttolan rantatorin maisemat.
Kun aikamme ällisteltyämme, leikkipuistossa poikettuamme, kaupassa käytyämme, jäätelöt syötyämme, Iiriksen vetonarusta voittama vesipistooli lakkarissa, parin tunnin kuluttua lähdettiin takaisin, olikin tuuli yltynyt jo vaahtopäitä nostattavaksi. Pikkasen hyrskytti, myötälaine, mutta kunnialla saareen päästiin.
Iiris bongaili lintuja, veneitä, puita, oksia, kallioita, meitä, vaikka mitä, huomion arvoisella mielenkiinolla.
Kun päivällä ruokaa laitettiin (minä grillailin, Hilppa teki tykötarpeet) täytti Iiris uima-allasta. Ehjänä se on, uima-allas, ihme ja kumma, säilynyt jo kolmatta kesää!
Ja syönnin jälkeen masu pullollaan polskimaan. Ei Saimaan vesi kovin kylmää ole, mutta tuulen suunta oli suoraan laiturille, joten vähän viileää: siis mukavampi suojaisalla pihalla lotrata.
Anna ja Joni lähtivät kahvilta. Laittoivat matkalta viestin, että ajavat Kouvolan kautta, eikä ole juuri ruuhkaa. Minä hieman mielihyvää latistin vastaamalla, että saattaa Kouvolan kohdalla tökkiä. Mutta nopempi reitti varmaan, kuin normaali vitos- ja nelostie.
Iiris ei ole, ainakaan vielä, moksiskaan. Ottaa tyttö kaiken irti lomastaan. Kuten huutelemalla hiekkalaatikolta, että kuka tuo hiekkalelut?
No, tietysti ne sinne kiikutettiin. Sitten sujui leikki mumman avustaessa.
Totta puhuen ei Iiris mikään komentelija ole. Saattaa vähän olla äitiinsä tullut, kun joskus meinaa itsepäisyys tehdä tuloaan. Mutta ei vielä ole kuin Annan lapsuuden tapojen rajoja hipaissut. Vitsi, vitsi. Ei Anna mikään armoton tuittuilija ollut. Minkä vähän omaa mielipidettään ilmaisi. Melko topakasti.
Eiköpä me nätisti pärjätä Iiriksen kanssa jokunen päivä. Perjantaina lähdetään Hollolaan. Anna hakee Iiriksen illalla. Maanantaiaamuna sitten ampaistaan kohti Ahvenanmaata. 8:45 lähtee laiva Turusta. Airbnb-majoitus on Maarianhaminassa kolmeksi yöksi, torstaina on paluu iltapäivällä.
Ilmoja toivotaan, huonoihin varaudutaan. Mieluumin, minä ainakin, tällaiselle minilomalle lähden, kuin lennän jonnekin etelään. Ahvenanmaalla olen sen verran poikennut, että joskus 1980-luvun alkupuolella siellä eno-Ollin (R.I.P.) 13-metrisellä paatilla seilattaiin viikko ristiin, rastiin, ympäri, ämpäri, mutta ei halki. Enemmän tulivat tutuiksi saaristopitäjät, kuin itse pääsaari. Joten uutta nähtävää on luvassa.
Kun reissu on tehty, äkkiä takaisin saareen; viljelmät vaativat varmasti jo huolenpitoa. Viikon tauon ne kyllä kestävät, ainakin, jos välillä vettä rivauttelee. Esterille nöyrän toiveen näillä sanoilla julki toin.
Varmaan Tiilikaiset tulevat myös heinäkuussa joksikin aikaa Avokkaaseen, lomalla kun ovat. Niin se kesä jatkuu.
"Paras kesä on ohi", sanovat jotkut. "Paras kesä on edessä", vakuuttavat toiset. "Paras kesä on silloin, kun on kesä", sanon minä. Mutta paras syksy on silloin, kun syksy on pitkä ja loskaton. Sillä se on, Nykäs-Matin kuolematonta lausahdusta sivuten, kuten elämä, ihmisen parasta aikaa. Sanoo vannoutunut syysihminen, joka antaa muillekin vuodenajoille arvon ansaitun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti