"Mikäs tuo kuulokesetti oikein on?"
Minä siihen, että mikä kesetti. Hilppa painotti nimittäin sanaa siten että se kuulosti kuin "kuulo kesetti."
Samantein oivalsin, että kuulokesetti oli kyseessä. Painotuksella on merkitystä. Miettikääpä vaikka blogin otsikkoa. Onko se "painotus eroja", vai "paino tuseroja?" Miettikääpä sitä. En sentään "unohtanut" alkuosasta yhtä i-kitjainta pois. En minä hävitön ole!
Hyvä esimerrkki painotuksen merkityksestä on serkkuni Susannan ristikonratkaisujuttu. Olen tämän joskus jossain kirjoituksessa varmaan kertonut, mutta menkööt uudelleen.
Susanna ratkoi muinoin 1990-luvulla, Utsjoella, Kevonsuussa, suurta, kahden aukeaman, ristikkoa. Ylälaidassa oli kuva mustalaisleiristä. Serkku täytti ruutuja kynä savuten, kieli suupielessä. Yksi kuvasta lähtevistä sanoista muodostui muiden vihjeiden kirjoittamisen avulla. Susanna luki sen, pähkäili hetken, ihmetteli: "Mitä tarkoitaa musta laiska veripiiri?"
Mustalaiskaveripiiri oli tietysti kyseessä, mutta aluksi eivät serkun aivot halunneet taipua sellaiseen ratkaisuun.
Painotus on siis tärkeää, mutta sitä ei saa sotkea toiseen verbiin. Näin teki työpäällikko V.S. 1980-luvun alkupuolella jossain Hakan mestaripalaverissa. Hän sanoi näet ponnekkaasti nyrkkiä kämmeneensä takoen: "Minä erityiseti painostan sitä, että...."
Painotuksesta painostuksen kautta tähän päivään. Täällä ollaan Hollolassa. Eilen usmuutettiin kotiin. Anna haki ip. Iiriksen. Kaipa ikävä oli ollut, puoli, jos toisinkin.
Pitää tähän väliin kertoa hellyyttävä anekdootti eilisaamulta. Iiris nukkui Avokkaassa yksin pikkukammarissa. Ovi meidän makuuhuoneeseemme oli tietysti auki. Tyttö kömpi lähes joka aamuyö meidän väliimme nukkumaan. No, eilen se tapahtui siinä puoli kuuden maissa. Hilppa sen verran tokeni, että peitteli tytön viereensä. Minäkin nukahdin vielä. Heräsin kuitenkin pian siihen, että Iiris änkeytyi aivan kiinni kylkeeni. Minä raotin peittoa, laitoin sen tytön päälle, katsoin häntä. Liekö Iiris hereillä ja tolkuissaan ollut, mutta silmät olivat auki, ja hän hymyili koko suun leveydeltä. Pian silmät painuivat kiinni, alkoi kuulua tuhinaa. Siinä hetkessä tunsi itsenä onnelliseksi ja onnekkaaksi!
Huomenna, sian pieremän aikoihin, startataan matkalle. Ennen kuutta meidän pitää Espoosta lähteä kohti Turkua, jotta ehditään ajoissa terminaaliin. Joni tosin oli googlemapsista tarkastanut, että ajomatka kestää tunnin ja neljäkymmentä minuuttia. Joten hänen mielestää meidän pitää lähteä tasan kuudelta. Silloin meille jää ylimääräistä aikaa viisi minuuttia, jos terminaalissa pitää olla tuntia ennen klo. 08:45 lähtevää laivaa. Joni on tarkka poika; mitäs sitä suotta liikoja aikoja varaamaan. No, ehkä Peppen mentaliteetilla lähdetään hieman aikaisemmin.
Viileäänpuoleista säätä on ennusteissa. Ja tuulta. Mutta ei onneksi sadetta. Otetaan pusakkaa ja pitkää housua mukaan. Eiköhän niillä pärjätä, mitä ikinä siellä tehdäänkin. Niin, ja paksu lompakko. Vaikka ei se niin paksu ole, kuin muinainen isäntä kehuskeli: "Jos kään lompakon piälle seisommaan, ni näkkyy Kerjmäjen kirkko!"
Sitäpaitsi kukas kummemin isoa lompakko nykyaikana tarvitsee. Kortti, pari, lähimaksusovellus puhelimessa, johan pelittää. Jos saldoa, tai luottoa, piisaa. Kummastakaan ei ole takeita, kun ihan laivamatkan päähän lähdetään lomaa viettämään.
Huomenna siis pakataan, sillä mielin, että koko porukan tavaroiden pitää mahtua meidän kulkuneuvoomme. Päivällä käydään Elinalla, tietysti. Muuten tämä ja huominen menevät lötkötellessä, vähän Iiriksen vierailun aikana kerääntyneitä tallenteita katsellen myös.
Loppuun kuva Iiriksestä, joka toissapäiväisen sateen vankina joutui mm. kalakirjaa selailemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti