Antiikin aikaan pitkät matkat juostiin edestakaisin stadionin mittaisella suoralla, joka oli yleensä 192 metriä. Suoran molempiin päihin lyötiin tolpat, jotka piti kiertää niin monta kertaa kuin juoksumatka edellytti. Juoksijat saivat kiertää tolpan vasta- tai myötäpäivään. Jos juoksijoita oli paljon, molemminpuolisesta kiertämisestä syntyi yhteentörmäyksiä ja muuta hässäkkää. Siksi päätettiin, että tolppa on kierrettävä vastapäivään, jolloin vasen jalka jää sisemmäksi. Valinta johtui todennäköisesti siitä, että suurimmalla osalla juoksijoita, kuten ihmisillä yleensä, oikea puoli on vahvempi. Silloin on vaivattomampaa juosta vastapäivään. Myös antiikin valjakkoajoissa rata kierrettiin vastapäivään. Syynä tähän lienee ollut se, että vahvin, kestävin ja nopein hevonen sijoitettiin valjakon oikeaan laitaan. Oikeakätisen ohjastajan oli näin helpompi hallita valjakkoa. Samalla saatiin se etu, että valjakko pystyi maksimaaliseen vauhtiin, koska ulkoreuna eli pisin matka tuli vahvimpien hevosten kontolle.
Helppoa, kuin mustikan poiminta. Jos nuoruudessani olisi ollut tietokeita kotikäytössä, olisin elänyt kauan viisaampana. Sitten huomasin TIEDE-lehden jälkikommentin:
Edellä sanottu perustuu antiikin ja liikuntahistorian tutkijoiden päätelmiin, sillä vastapäiväisen kiertosuunnan valinnalle ei löydy perusteluksi mitään selvää historiallista dokumenttia. Elävän elämän käytäntö johti ratkaisuun. Sen sijaan siitä, että antiikin kilpailuissa juoksijat todella kiersivät tolpan vastapäivään, löytyy todisteita piirroksina.
Täysin aukottomasti ei vastapäivään kiertämisen sääntöä ole kuitenkaan noudatettu: helleenisen kulttuurin kehdossa Ateenassa syyllistyttiin poikkeamaan vuonna 1906. Silloin pidetyissä olympialaisten välikisoissa ainakin 800 metrin loppukilpailu juostiin todistettavasti myötäpäivään.
Eli ei sittenkään tullut vedenpitävää tietoa. Näikö käy, että hautaan joutuu menemään epävarmuuden kalvamana?
Toinen, ei kuitenkaan yhtä tärkeä, minua askarruttava kysymys kuuluu: Mitä oli ennen alkuräjähdystä? Mr. Goolgelta taas apua anelin. Sain selville, että en saanut mitään selville. Asiasta ei olla varmoja. Niinpä, ei kukaan ollut 13,8 miljardia vuotta sitten katsomassa. Mutta arvellaan, että ennen big bang'ia oli singlariteetti. Wikidedia valottaa singulariteettia seuraavasti:
Singulariteetti on astrofysiikassa aika-avaruuden vääristymä, jossa jokin suure on äärettömän suuri, joten se ei käyttäydy tunnettujen fysiikan lakien mukaan. Nykyisen fysiikan termein singulariteettia ei voida kuvailla, koska ei tunneta luonnonlakeja, jotka pätevät kun fyysisten suureiden arvot ovat äärettömän suuria. Koska luonnossa ei pitäisi esiintyä mitään ääretöntä, singulariteetit ovat käytännössä pikemminkin teoreettisia konstruktioita kuin todellisia luonnonilmiöitä. Esimerkiksi mustan aukon keskuksen ajatellaan olevan singulariteetti, jossa rajallinen massa on tiivistynyt äärettömän pieneksi pisteeksi, jolloin myös sen tiheys on ääretön. Tätä pistettä ympäröi tapahtumahorisontti, jonka sisällä pakonopeus mustasta aukosta ylittää valonnopeuden, eikä edes säteily pääse enää pakenemaan sen ulkopuolelle. Myös maailmankaikkeus saattoi olla alkuräjähdyksen hetkellä singulariteetti.
Selvä, vaikken oikein hahmottanutkaan. Ja asian selviämisen monimutkaistamiseksi Wikipedia jatkaa:
Singulariteettien olemassaolosta ei ole mitään varmaa todistetta, ja koska nykykäsityksen mukaan äärettömyyttä ei pitäisi esiintyä luonnossa, singulariteetti saattaa olla enemmän klassisen suhteellisuusteorian puutteellisuuden seuraus kuin todellinen luonnonilmiö. Klassiset teoriat eivät edes päde, kun on kyse singulariteetteihin liittyvistä ilmiöistä. Kvanttimekaniikan sisältävä yhä kehitteillä oleva yhtenäisteoria saattaa ratkaista singulariteettien ongelman.
Hohhoijaa. Ei löydy varmuutta asioille. Pitää vissiin elellä, kuten ennenkin; asiat on silleen, tai sitten ne ovat tälleen. Jos eivät satu olemaan tuolleen. Helpompi näköjään olla, kun ei ala vastauksia isoihin kysymyksiin penkoa. Muistaa vain sen, että vastaus elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen muuhun sellaiseen on 42.
Näistä pohdinnoista banaaliin elämään. Eilen ip. tultiin takaisin saareen. Suoraan Elinan luota ajeltiin. Päivänsankarin kanssa oltiin istuksittu pihalla, syöty jäätelöä, nautittu auringonpaisteesta. Tuli myös selväksi, että ei äiti ole saksankielentaitoa unohtanut. Hänen sisarpuolensa tytär oli näet lähettänyt onnitteluukirjeen minun sähköpostini kautta. Kyllä äiti pääsi siitä tolkulle.
Tänään aamupäivän puuhailin; pari tuntia puunhakkuuta, pesin veneen, vein katiskan matalikolle. Eikä selkä ollut moinaan. En tietysti uhkatiukalle urheillut.
Vanha tahti jatkuu. Aamupäivä riittää, työntekoa. Iltapäivä tehdään muuta, kuten nyt kirjoittamista. Ja kohta saunomista.
Huomenna lasketaan Hannun kanssa muikkuverkot. Kokeeksi. Eilen laittoi Heguli erään mökkiläisen kanssa verkot juuri tuohon aikomaamme syvänteeseen. Katselin aamulla, kun he ne kokivat. Ei liene kovinkaa kummoinen saalis, sillä hetken lilluttuaan he laskivat verkot takaisin. Nyt siis päiväksi.
Jos Hegulin pyydöt ovat huomennakin järvessä, laitetaan me omamme viereen. Eiköhän siihen mahdu. Ei oikein osaa muualtakaan lähteä koettamaan.
Pihalla päivänlilja aloittelee kukintaansa...
...ja koivuangervo hohtaa valkeana.
PS. Puumalan itäpuolella ajoi 80-metrinen rahtilaiva myöään eilisiltana karille. Ei tiemmä isompia seuraamuksia. Entäs jos tulee tankkereita, ja kunnolla posahtaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti