KOKOTON JUSSI, TAI SITTEN EI

  Käytiin illalla, perinteiseen tapaan, Hanelin kokkoa katsomassa. Kokko nähtiin. Ei tosin tulessa, mutta nähtiin kuitenkin. Koska ei nähty palavaa kokkoa, tällään tähän kuvan viimevuotisesta lekosta. Tuokin kokko poltettiin päivää myöhässä, ei kulovaroituksen, vaan kovan tuulen vuoksi.

Totta puhuen ei tietysti kokolle menty liekkejä katsomaan. Kielto päällä, se oli tiedossa. Mentiin muuten vaan Hanelin porukoille jussia toivottamaan. Mikäs oli mennessä, kun ei ukkospilvet sittenkään näille seuduille ajautuneet. Ja tosiaan kannatti mennä: lettutarjoiluksi illan alku kääntyi.

  Ennen lettuhetkeä tovi pirtissä poristiin.

Joni piiloutui lehden taakse, liekö sattumaa, vai tahallaanko kätkeytyi?

  Ei kovin kauaa Piskolassa viivytty, piti rientää saunaa lämmittämään. Iiris kun ei ole varsinainen yökukkuja. Enkä minä. Mutta nyt aivan toiseen asiaan.

  Tuossa päivänä muutamana tulin pohtineeksi, että olen samanlainen, kuin isä-vainaani Erkki. Ainakin yhdeltä kantilta tarkasteltuna. Meillä molemmilla on nimittäin ollut kausia, jolloin joku asia kiilautunut mielenkiinnon kohteeksi. Minäpä valotan. Erkillä tällaisia oli ainakin kolme. Ensinnäkin oli pitkä, vuosia kestänyt kausi, milloin taskulaput olivat "in". Se sitä oli aikaa, kun Avokkaassa ei vielä ollut sähköjä. Isä innostui hankkimaan patterivalaisimia pimeää vastaan. Oli putkimallisia, litteille pattereille tyhtyjä, kynälamppuja, olipa yksi, jossa oli sekä normaali valo, että loisteputki!

  Lamppuja Erkki hankki osan kaupasta, osan hän sai kaupapäälliseksi tinkimällä, osa oli mainos- tai liikelahjoja. Noita lamppuja oli paljon! Jokusien muistan olleen niin kehnosti valmistettuja, etteivät toimineet kauaakaan. Osa puolestaan pelaisi varmaan vieläkin. Ei ole vaan tarvetta käyttää, eritoten, kun led-tekniikka on mullistanut alan.

  Taskulamppuhypetyksen jälkeen, osin kai päällekkäin, oli matkaradiokausi. Radio piti olla aina valmiudessa, sillä urheiluhullu isä ei halunnut jättää sanaakaan mistään urheilulähetyksestä kuulematta. Koska televisiota ei saaressa vielä ollut, urheilunnälkä tyydytettiin siis kuuntelemalla. Tämä johti siihen, että matkaradioiden kehityksen myötä Erkin vastaanottimet suurenivat melkoisiin mittoihin. Paras saavutus oli lopulta muistaakseni joltain Espanjan lomareissulta isän mukanaan tuoma hankinta. Oli se nähtävyys, kun Erkki asteli vakaasti rantaan saunanlämmitykseen olallaan liki metrin pituinen stereoradio, millä oli korkeuttakin niin, että hädin tuskin yletti faijan käsi sen päälle!

  Kolmas merkittävä adiktio, ja kauiten kestänyt, oli ruuvimeisselihinku. 1970-luvulta asti alkoi ilmaantua meisselisarjoja saareen. Oli talttapäätä, oli ristipäätä. Oli pientä, oli suurta. Oli pussissa, oli seinätelineessä. Oli puupäätä, oli muovipäätä. Ja niitä ilmaantui tasaiseen tahtiin. En tänä päivänkään ymmärrä, mihin isä tuollaista määrää meisseleitä tarvitsi? Eihän hän ylipäätään askarellut tai nikkaroinut ollenkaan. Mutta meisseleitä kulkeutui saareen vuosi vuoden jälkeen. Niitä on vieläkin venevajassa melkoinen laatikollinen. Muistona olkoot, ei niitä enää tarvita. Jos ei ole tarvittu ennenkään. 

  Sitten omiin addiktioihini. Ensin tulivat silmälasit. Kun kilpailu ja ulkomaiset ketjut halvensivat okulaarien hintoja, minä poika innostuin niitä hankkimaan. Mm. Nisseniltä sai kymmenkunta vuotta sitten kahdet, joskun peräti kolmet, lasit peruskaksitehoilla alle satasen. Saatoin joskus käydä kaksikin kertaa vuodessa hankkimassa uuden satsin. Yhteen aikaan minulla oli varmaan lähes paritkymmenet silmälasit, joita voi käytää. Tarkoitan, että ne oli niin lyhyen ajan kuluessa hankittu, että ei ollut näkökyky liiaksi heikentynyt. Tätä lasiruljanssia kesti jokusen vuoden. Nykyään olen palannut järkilinjoille: kahden vuoden välein silmälääkärillä on käytävä, koska kaihi on leikattu. Silloin myös optikolle, ja Specsaversilta saa kahdet lasit yhden hinnalla. Niillä pärjäilen taas kaksi vuotta.

  Sitten seuraavaan. Muutama vuosi sitten hankin bluetooth-kuulokkeet, joilla kuuntelen musaa puhelimesta lenkillä ollessani. Koska ensimmäiset kuulokkeet eivät miellyttäneet, ostin pian toiset. Taas oli olevinaan jotain vikaa, joten kohta oli mentävä uudelleen kauppaan. Tätä jatkui jonkun aikaa. Milloin kuulokkeet hiersivät, milloin hiostivat, milloin eivät pysyneet korvissa, milloin puristivat. Tästä johtuu, että minulla on nyt kotona lukuisa määrä täysin toimivia ja vähän käytettjä bluetooth-kuulokkeita. On korvanappimallisia moneen lähtöön, on perinteisiä "kuulosuojaimia". Asiat ajautuivat siihen jamaan, että jossain vaiheessa, vaikka minulla oli ihan tyydyttävä laite käytössäni, ostin uuden huomattuani jossain mainoksessa sellaista kehuttavan. Voi turhuuksien turhuus! Lopulta järkiinnyin. Nyt käytän yhtä korvanappimallia ja yhtä perinteistä. Korvanappia lähinnä kesisin, perinteistä talviaikaan. Enkä uusia osta, Hectoria mukaellen, ainakaan ennen seuraavaa.

  Kun okulaari- ja kuulokehömpästä olin jotakuinkin selvinnyt, iski hattuhulluus. Se alkoi pari vuotta sitten, kun sain Hilpalta synttärilahjaksi Camel-merkkisen lippahatun, capin. Nyt samantyyppisiä on jo monen monta. On talvimallia, kevyttä kesämallia, välikausilippistä, onpa joku koppalakkin joukossa. Viimeisen ostin vasta keväällä. Kipparimallisen koppalakin. Nyt on siis korkea aika suitsea hattuhimoa. Pääkappaleita minulla on nimittäin kevyesti loppuiäkseni. Vaikka kuinka ahkerasti käyttäisin. 

  Saa nähdä, tuleeko vielä seuraavaa halun kohdetta? Ja jos tulee, niin millainen? Olisi myös hauska tietää mikä saa jokseenkin tolkuissaan olevana itseään pitävän äijän tuollaisiin hullutuksiin? Kai olen isäni poika. Vaikka miellä hieman erilaiset mieltymykset ovat olleetkin. 

  Niinpä niin, kuluu se juhannusaaton ilta näinkin, älyttömiä pohtiessa, väliin saunoessa. Nyt on saunottu, Iiris viety unilleen. Unille taidan vetäytyä minäkin. Tai ehkä viiraan vielä, sattaa kohta tulla espressot ja raparperipiirakkaa.