1960-luku
Tämä on tietysti se vuosikymmen, kun rock'n roll astui elämääni. 1965, The Picturesin lyhyen uran alkumyllerryksen aikoihin, minulla ei vielä ollut juurikaan omia levyjä. Räsäsen Ilun luona kuunneltiin Beatlesia, mutta suurimman vaikutuksen muistan minuun tehneen Rollarieden kakkonen. Kun platan Kalervoilla Lassin ja Ruikun kanssa ensi kerran kuulin, jo avausraita "Everybody Needs Somebody to Love" kolahti rajusti. Muita suosikeitani olivat "Time Is on My Side", "Under the Boardwalk" ja "Pain in My Heart". Ei minusta vannoutunutta Stones-fania kuitenkaan koskaan tullut. Itse asiassa heidän tutantonsa 1970-luvun alkun jälkeen on minulle melko tuntematonta.
1970-luku
Tämä valinta on listan helpoin., nimittäin Niilon "After the Gold Rush". Sain tämän vuoden 1970 lopulla ilmestyneen levyn synttärilahjaksi isoidiltäni Emcheniltä, omasta toivomuksestani, kesäkuussa 1971. Muistan elävästi kesäillat, kun Ahos-Ritin kanssa levyä meillä kuunneltiin, valoisina iltaöinä perään piiput, Ritillä Harmony'a, minulla Golden Blend'ia, suupielissä roihuten käveltiin pitkin kylän raitteja.
Tuo albumi on niin hyvä, että turha siitä alkaa biisejä esille vetämään. Mutta, taas kerran, muistan ensikuuntelun ja avauskappaleen " Tell Me Why" sävärit.
1980-luku
Keväällä 1986 muutimme tähän nykyiseen asuntoomme. Varmaan elokuussa, kotiuduttuamme, ostin Peter Gabrielin albumin "So". Se oli aikaa ennen cd-levyjen vallankumousta, joten vinyylinä kuuntelin. Liekö uusi koti, kaunis loppukesän perjantai-ilta, pari lasillista valkkaria, syynä siihen, että tapaus on jäänyt niin elävästi mieleeni. Saattaa olla myös se, että toukokuussa 2014 olin Hartwall-areenalla katsomassa miehen upeaa Back to Front-kiertuetta. Hänellä oli mukanaan So-albumin lähes alkuperäinen kokoonpano, ja levy kuultiin kokonaisuudessaan. Vaikuttavimpia, jollei vaikuttavin, esitys melko vähäisten live-keikkakokemusteni joukossa. Hännisen Make, joka oli kanssamme konsertissa, kuvasi hyvin tunnelmia tapahtuman jälkeen:
"Aina, kun kuuntelen biisiä "Don’t Give Up", minulle tulee kyynel silmään."
1990-luku
Tämä vuosiymmen oli aikaa, jolloin musiikki oli minulle jostain syystä sivuroolissa. En juuri seuranut, mitä saralla tapahtuu, ainoastaan Niilon uutuudet hankin. Vuosikymmenen puolivälissä ostin kuitenkin Hectorin "Kultaiset lehdet". Ceedeenä, ajan trendin mukaan. Tuo aika oli minulle jossain määrin vaikeaa; hain paikkaani työelämässä rakennusmestarikauden jälkeen, alkoholia tuli napsittua enemmän, kuin on tarpellista, mieli oli ajoittain maassa. Jotenkin Heikin "Pahuuden avenue" dystooppisine sanomineen vetosi mielialaani, ja kauniit " Yö tanssittaa " sekä "Kultaiset lehdet" yrittivät saada sitä (mielialaani) valoisemmaksi. Ja olihan albumilla myös Leonard Cohenin "Hallelujaa". Ihan hieno julkaisu, vieläkin kuunneltuna. Ainoastaan "Vanhat plkupyörät" olisi saanut jäädä mieheltä tekemättä.
2000-luku
Tältä vuosikymmenltä on tosi vaikeaa valita levyä. Mikään ei tunnu nousevan esiin. Mietin hankkimiani levyjä, elämäntilanteitani, musiikin yhteyttä niihin. Ei, ei mitään mielleyhtymää. No, jotain täytyy tähän laittaa. Mieti Peppe! Vaikeaa tuntuu olevan. En kai sitten tuolloin kovin paljon musiikkia kuunnellut. Se on totta; 2010-luvulla seurasi sitten reformi. No, nyt ainakin muistan yhden jutun. Niilon "Living with War" oli uusi, ainakin minulle, eli oli vuosi 2006. Olin väittäjähommissa, ja minulla oli myynnissä kesämökki Lapinjärvellä, kuinka ollakkaan, Lapinjärven rannalla. Eräänä perjantai-iltana, Anttolaan menon yhteydessä, ajettiin Hilpan kanssa sitä kautta, eli näytin mökkiä asiakkaille. Ei tainnut kauppoja syntyä, mutta autossa soi Niilon uusi albumi. Eihän tuo mikään merkkipaalu miehen uralla ole, mutta lapsikuoroineen se kuulosti silloin ihan mukavalta.
2010-luku
Entäs sitten lopuillaan oleva vuosikymmen? Paljon olen musiikkia kuunnellut, paljon uusia tuttavuuksia löytänyt. Mutta vanha tuttavuus pääsee tälle listalle. Ensimmäistä kertaa kuutelin J. Karjalaisen levyä "Et ole yksin" kuulokkeista lenkillä joskus kesällä 2013. Se oli taas, pitkästä aikaa, Lännen-Jukka kauden jälken, vanhaa Jukkaa. "Mennyt mies" iski heti ensikuulemalta aivoihin särön. Koko albumi on hyvä Ja hyviä albumeja on mies julkaisut pari sen jälkeenkin. Tuon levyn muistoa kultaa vielä elokuussa 2013 Kaivopuistossa ollut Niilon konsertti, minkä lämppärinä soitteli J. Karjalainen, soitteli mm. tämän albumin kappaleita.
Jos tosiaan laatisin jatain listaa parhaista albumeista, kaikkin aikojen-, tai vuosikymmenensä, ei näistä millään mitään saumaa olisi. No, ehkä "After the Gold Rush'lla" ja "So'lla".
Jep, kuudella vuosikymmenellä olen, milloin milläkin intensiteetillä, musiikkia kuunnellut. Toiveissa on, että ainakin yhdellä tulevalla dekadella, edes sen alulla, voin listaani jatkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti