10 PARASTA, TAAS

  Näin vuodenvaihteen aikoihin julkaistaan jos jonkinlaisia listoja, laitetaan kuluneen vuoden juttuja järjestykseen. On siis sopiva aika päivittää minun 10 kaikkien aikojen parasta albumiani. Olen listaa joskus aiemmin esitellyt. En edes jaksa kaivaa sitä esiin, sillä tällaiset jutut ovat kuin vastaisi vaalikoneeseen: riippuen koneen julkaisijasta, jopa saman julkaisen kysely viikon viiveellä tehtynä, on lista aina erilainen. Mutta asiaan.

  1. Neil Young: After the Gold Rush.

  Olin hankkinut itselleni v. 1970 Crosby, Stills, Nash and Youngin levyn "Déjà Vu". Tämän innoittamana pyysin isoaidiltäni Emchen'iltä lahjaksi Niilon "After the Gold Rush'in". Levy kolahti kovemmin, kuin mikään sitten teinivuosien Beatles- ja Rollariaikojen. Siitä alkoi pian puoli vuosisataa kestänyt lämmin suhde, mille ei ole loppua näkyvissä, onneksi.

  2. Bob Dylan: Blood on the Tracks.

  Dylan on kulkenut musiikkimatkassani akustisista ajoista lähtien. Hyviä albumeita löytyy vaikka kuinka paljon. Tämä valinta siksi, että levyltä ei huonoa biisiä löydä, vaikka mikroskoopilla etsisi.

  3. Van Morrison: Astral Weeks.

 
  Mieheen tutustuin muistaakseni 1971, juuri tämän levyn kautta. Hänen tuotantoaan olen vuosien saatossa seurannut aktiivisesti. Ensimmäinen yhtymäkohta on kuitenkin pysynyt kovimpanan juttuna.

  4. Bruce Springsteen: Darkness on the Edge of Town.

  Jo miehen "Born to Run" oli tuore ja kova juttu, mutta vasta "Darkness on the Edge of Town" sai sukat pyörimään jaloissani. Vieläkö tulee tilaisuus nähdä "Pomo" livenä? En ole heittänyt toivoani.

  5. The Band: The Band.

  1970-luvun isoimpia juttuja. Band on eittämättä yksi kaikkien aikojen kovimmista bändeista, johan nimikin velvoittaa.

  6. Ry Cooder: Chicken Skin Music.

  En muista, mistä mr. Cooderin bongasin, mutta sen tiedän miksi! Artisti isolla A:lla! Jatkaa yhä uraansa iloksemme.

7. Leonard Cohen: Songs from a Room.

  Cohen'iin tutustuin samoihin aikoihin, kuin Niiloon ja Van'iin. Hänestä kasvoi yksi viidestä "mystisestä miehestäni" (Niilo, Bob, Leonard, Van ja Lennon). Vaikka tämä runoilija ja lauluntekijä ei julkaissut kuin 14 studioalbumia 50 vuotta kestäneellä musiikkiurallaan, on jälki ikuista.

  8. Peter Gabriel: So.

    Genesiksestä lähdettyään aloitti mies hienon soolouran, minkä kruununa on ehkä juuri tämä albumi. Minulla oli onni olla katsomassa muutama vuosi sitten miehen kiertuetta, jonka toinen puolisko koostui juuri So:n biiseistä, alkuperäisellä koostumuksella (ilman Kate Bush'ia) ja levyn järjestyksessä esitettyinä. Huikea kokemus!

  9. Carole KIng: Tapestry.

  Vinkin lady'yn sain 1972 ostamani James Taylorin albumin "Mud Slide Slim and the Blue Horizon" kautta. Levyllä oleva kaunis laulu ”You've Got a Friend” on Carole King'in sävellys, joten otin asiasta selvää, hankin itselleni "Tapestry'n". Carole oli ollut tunnetumpi säveltäjänä, mutta tämä levy teki hänestä "tähden". "Tapestry" jaksaa koskettaa yhä, ei aika sitä ole kaltoin kohdellut, mieluummin kullannut.

  10. Stephen Stills: Stephen Stills.

  "Déjà Vu" oli alkusysäys myös Stills'iin. Hieno mies, säveltäjä, kitaristi ja esiintyjä. Buffalo Springfieldin kautta pitkälle uralle päätynyt mies on viime aikoina elänyt musiikkinsa suhteen hiljaiseloa.

  Nyt, kun lista rustattu, huomaan, että siitä puuttuvat mm. Niilon "Harvest", "On the Beach",  "Rust Never Sleeps", "Ragged Glory" ja "Psychedelic Pill", Dylanin "Highway 61 Revisited" ja " Blonde on Blonde", sillä päätin, että yksi albumi/artisti saa riittää. Ja Beatlet, Rollarit, Lou Reedit, Joni Mitchellit, Velvet Undergroundit, John Hiattit, C.C.Calet, Tom Waitsit, Wilcot, Ryan Adamsit, you name it, loistavat tyystin poissaolollaan. Myös viides "mystinen mieheni" John Lennon. Johtuu siitä, että se niin hieno taiteilja, kuin hän olikin, ei mielestäni yksikään hänen albumeistaan ole kokonaisuutena paikan arvoinen. Eli heinähäkillinen jo minullekin tuttua musiikkia on karvan verran tämän listan ulkopuolelle jäänyt, tällä kertaa. 

  Jostain kumman syystä yllä oleva lista on hyvinkin nostalginen. Siksi, että se koostuu albumeista, joita olen kuunnellut useammin, kuin kerran, kahdesta tai kolmesti. Varmasti lista muuttuu. Mieliala vaihtelee ja näkökulma laajenee, nyt, kun netin avustuksella minulla on mahdollisuus tutustua kaiken maailman musiikkiin. Pitää vain oppia tutustumaan siihen pienissä paloissa. Tahtoo muuten mennä kertaalleen kuunteluksi.  

  Kaiken maailman musiikin kuunteluun pitää olla kaiken maailman aika, ei ihmisen aika missään tapauksessa riitä. Valintoja pitää tehdä. Pääasia kuitenkin on, että nauttii siitä, mitä kuuntelee. 

  Jos kotimaisista levyista vastaavan listan laatisin, löytyisi sieltä ainakin Tasavallan Presidenttiä,  Dumaria, Kolmatta Naista, J. Karjalaista, Hectoria, Pelle Miljoonaa, Hassisen Konetta, Sielun Veljiä ja Miljoonasadetta.  

  Sulosointuista tai raskasta, akustista tai metallista, stemmaäänistä tai karheaa, progea tai funkya, rappia tai punkkia, musiikkia kunkin maun mukaan korviin loppuvuoden ratoksi.